luuletteko oikeesti että jos viedään lapsi hoitoon usein niin suhteella paremmat mahikset jatkua?

aikaa. Omakin suhde on sellainen ja kestänyt jo kohta yhtä kauan. Toki se kahdenkeskinen aika varmaan mukavaa on, mutta ei kai sitä nyt voi mennä eroamaankaan sen vuoksi, että ei vain satu olemaan tukiverkostoja.

Vierailija:

ei kai voi olla katkera asiasta, jota ei edes omassa elämässä kaipaa?

Kyllä minä olisin katkera siitä, jos ei olisi mummoloita. En itseni, vaan lapsen puolesta.

Vierailija:

en luule, koska meidän ystäväpiirissä ne suhteet, jotka ovat kestäneet todella pitkään eli 15-20 vuotta, ovat juuri niitä, joissa ei vanhemmilla ole koskaan ollut kahdenkeskistä

aikaa. Omakin suhde on sellainen ja kestänyt jo kohta yhtä kauan. Toki se kahdenkeskinen aika varmaan mukavaa on, mutta ei kai sitä nyt voi mennä eroamaankaan sen vuoksi, että ei vain satu olemaan tukiverkostoja.

Tämä kuulostaa just tasan yhtä järkevältä perustelulta kuin hienot ja kalliit häät = ero parin vuoden päästä.

olemme hyväksyneet sen, että meidän vapaa-aika vietetään lapsen kanssa. Pitkät viikot on 3-vuotias hoidossa, niin harvoin riittää pokka järjestellä muksua vielä lisähoitoon, jotta saadaan olla kahdestaan. Sitä paitsi itselläkin meillä on ikävä ja on ihanaa olla lapsen kanssa kaikki mahdollinen aika. Olimme lapsen syntyessä jo aikuisia ja viettäneet vuosia vapaata elämää yksin ja yhdessä. Olemme valmiita nyt hyväksymään tämän ajan, jolloin meitä on kolme. jonain päivänä olemme taas kaksin ja sitten ikävöimme näitä aikoja, kun pikkuinen tyttösemme halusi istua sylissä, nukkua välissä ja matkoilla pyörittiin lastenaltaan reunalla.

BTW, meillä on muuten suhdekin kohdallaan. Rakastamme toisiamme ja intohimoakin löytyy yllättävän paljon!

Vierailija:

että minun ja mieheni kaltaisille ihmisille kahdenkeskinen aika tekee enemmän kuin hyvää. mutta ihmisiä on monenlaisia, toiset eivät ehkä enää koe intohimoa eikä rakkautta kumppaniaan kohtaan. yhdessä ollaan vain lasten takia, tällöin yhteinen aika olisi hukkaan heitettyä aikaa. eli jokainen tyylillään.

Tietysti kahdenkin on hyvä olla, mutta jostain syystä nuo juuri eroavat hanakoimmin, joilla oli tarve hoitaa sitä suhdetta eniten. Ehkä se on juuri se kyky kestää arkea ja tylsyyyttä?

Esimerkiksi vanhemmillani on pian 40 vuotta avioliittoa takana ja eipä ole mitään kriisejä juuri ollut vaan tasaista arkea ja ystävyyttä. Yhteinen onni seurata lapsenlapsia ja yhteiset suvut ja ystävät. Ennen kaikkea kunnioittavat toisiiaan ja varmaan rakastavatkin. En muista lapsena, että olisivat laatuilleet kahdestaan juurikaan. No, nythän sitä laatuaikaa on ihan olan takaa, kun lapset on aikuisia.

Vierailija:

Vierailija:

en luule, koska meidän ystäväpiirissä ne suhteet, jotka ovat kestäneet todella pitkään eli 15-20 vuotta, ovat juuri niitä, joissa ei vanhemmilla ole koskaan ollut kahdenkeskistä

aikaa. Omakin suhde on sellainen ja kestänyt jo kohta yhtä kauan. Toki se kahdenkeskinen aika varmaan mukavaa on, mutta ei kai sitä nyt voi mennä eroamaankaan sen vuoksi, että ei vain satu olemaan tukiverkostoja.

jotka haluavat silloin tällöin viettää kahdenkeskistä aikaa.

niissä parisuhteissa, joissa ei yhteistä aikaa vietetä vanhempien kesken, on enemmän pettämistä. Ainakin omassa tuttavapiirissä on tällaisia tapauksia. Vanhemmilla ei ole yhtään omaa aikaa, ja sitten yleensä mies alkaa viihtyä työpaikalla pidempään, tulee edustusjuttuja, selittämättömiä puhelinsoittoja, jne. Epäilen vain, että miehille se parisuhteen hoito " arjessa" ei aina riitä. Halutaan, ehkä enemmän kuin pyykkäämistä ja ruoanlaittoa. Ja sehän on tosiasia, että suurin riski avioerolle on viiden ensimmäisen avioliittovuoden aikana eli juuri silloin, kun lapset ovat pieniä. Eli silloin nimenomaan kannattaa panostaa parisuhteeseen, sillä vanhempien hyvä parisuhde on lapselle tärkein asia.

Suomessa on muotia tulla omillaan toimeen, oli sitten kysymys oven avaamisesta tai lasten hoidosta. Lapset eivät kärsi jos ovat joskus mummolla, kummilla, tädillä, sedällä, naapurilla... mutta parisuhde saattaa kyllä kärsiä jos kahdenkeskeistä aikaa ei ole koskaan. Oma nuoruudensuhteeni lasteni isään kaatui suurelta osin siihen ettemme viettäneet koskaan kahdenkeskeistä aikaa. Lopulta tilanne oli se ettei meillä mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita ollutkaan. Kyllä parisuhteen hoitaminen ja joskus ihan kahdenkeskeinen aika on todella tärkeää, tätä minä en nuorempana ymmärtänyt. Uskon että useampi liitto kestäisi jos vanhemmilla olisi välillä aikaa myös ihan vain toisilleen, on tärkeää olla joskus myös muutakin kuin isä tai äiti kumppanilleen.

ja allekirjoitan ajantaju käsityksen eron, allekirjoitan myös monen muun käsityksen eron iän myötä. Ja sille joka ihmetteli niitä jotka eroavat vain siksi ettei ole kahdenkeskeistä aikaa sanoisin ettei kai se itsessään ole syy eroon vaan se mitä siitä seuraa. Parisuhde voi olla jo liian solmussa jos kahdenkeskeisten juttujen tekeminen jätetään niin kauan kuin laset ovat kasvaneet, voi silloin olla myöhäistä.

teki ulkomaanmatkoja ilman lapsia, on myös ainut pari, joka on eronnut. Ja taustalla minusta sama syy molemmissa, itsekkyys, ja halu saada kaikki.



Minä en usko, että miehet tarvitsevat yhteisiä ulkomaanmatkoja ollakseen pettämättä. Jos joku tarvitsee, ei mielestäni ole sellainen, että muutenkaan kykenee kunnolliseen suhteeseen. Ja jos seksielämänne on tosiaan sen varassa, että lapset ovat muualla hoidossa, ei kyllä asiat kovin kummoisesti ole. Eihän niitä voi montaa kertaa viikossa kuitenkaan sinne mummolaan sysätä.



On ihan ok käydä elokuvissa tai syömässä, jos siihen on mahdollisuus, ihan kahdestaan, mutta vaihtoehtoina ei tarvitse olla viikon matkat ulkomailla tai 10 vuotta ei koskaan kahdestaan.

Työelämässä ollessasi olet kuitenkin erossa jo niin paljon lapsista, että ei enää paljon vapaa-ajalla viitsi lapsia raahata hoitoon, mutta kotihoidossa olevat lapset varmasti hekin kaipaavat vaihtelua ja on hyväksikin välillä olla vähän erossa vanhemmista.

meillä esim. ei ole KOSKAAN kahdenkeskistä aikaa. Mikä ihmeen selitys se olisi sille, että mieheni alkaisi minua pettämään, koska meillä ei sitä aikaa ole. Miksi juuri mies niin tekisi, enkä minä? Ihan samassa veneessä me olemme, kummallakaan ei niitä tukiverkkoja. Eikö miehen pitäisi tuollaisessa tilanteessa alkaa kaivamaan sitä lapsenvahtia jostakin, eikä syöksyä jonnekin pettämään, jos haluaa aikaa ilman lapsia?

nainen taas on kotiäitinä. Miehellä on näin paremmat mahdollisuudet ulkopuoliseen suhteeseen. Ja voi kuule, kyllä se mies aikaa löytää sille toiselle naiselle, jos haluaa.

ja en vieläkään ymmärrä, miksi mies noin tekisi. Eiköhän sen tukiverkostojen puuttumisen tiedä siinä vaiheessa jo kun perheen perustaa. 51

arjen sujuvuus on ratkaiseva tekijä. Kun molemmat osallistuu tasapuolisesti niin arkipäivätkin on helpompia eikä kukaan kuormitu yksipuolisesti- siten jaksaa huomioida kumppaniakin.

koska eivät ehkä ole kypsiä vielä kokonaan (lähes) ajattelemaan muita kuin itseään ja omia tarpeitaan sekä jatkuvasti uhrautumaan ja luopumaan omasta ajastaan. En tiedä mutta näin tuli mieleen. Kyllä kypsä aikuinen tajuaa että kun lapset ovat pieniä on heidän aika ja oma aika tulee sitten joskus taas, ns omaa aikaahan voi myös ottaa iltaisin kun lapset nukkuu.

vaatii aikaa ja rauhaa! Mitäpä jos vaikka seksille ei ole mahdollisuutta huono-unisten kaksosvauvojen takia - kyllä ajoittainen ilman lapsia vietetty iltapäivä tekee varmasti hyvää parisuhteelle! (En nyt sano, että kuitenkaan pelastaisi huonoa tai toisaalta sen puuttuminen kaataisi hyvää, mutta varmasti vahvistaa jo ennelta vahvaa tai edes keskinkertaista.)

Lapset on hoidossa kerran kolmessa kuussa päivällä, yökylässä olleet kerran. Ei nautita miehen kanssa kaksinolosta mitenkään erityisesti. Toivottavasti osataan nauttia sitten kun lapset kasvaa. Nyt lapset on meidän perhe.

mummolassa (totta) ja heille oli niin tärkeätä se laatuaikaa kahdestaan. Ja näin sit kävi. Et silleen. Me ollaan vielä yhdessä vaikka lapset 3 ja 6v ja olleet noin 5 kertaa yön hoidossa.

tai jos lapsia ei uskalleta koskaan laskea muualle hoitoon (olettaen että siihen olisi mahdollisuus ja että hoitopaikka olisi hyvä).