luuletteko oikeesti että jos viedään lapsi hoitoon usein niin suhteella paremmat mahikset jatkua?

vaikka konsertissa tai leffassa .

Kyllä niitä epätäydellisiä äitejä on 30-40-vuotiaissakin!!

että eivät voi ottaa hoitoon.

Kun asia oli alusta asti selvä, siihen osasi suhtautua oikein. Otimme yhteistä aikaa lasten ollessa pieniä heidän nukkuessaan esimerkiksi. Saunoimme ja vietimme pari tuntia ns. laatuaikaa keskenään. Vuorottelimme siinä, kumpi saa sitten nukkua aamulla pitkään.



Koskaan emme saaneet lapsia yöhoitoon, mutta asian sisäistettyämme se ei tuottanut ongelmaa. Itsehän olimme ratkaisun tehneet lapsimäärästä. Jos olisimme vielä halunneet viettää villiä kahdenkeskistä aikaa, olisimme tehneet vain yhden, jonka olisi helposti saanut jonnekin.



Arki on kantanut monia vaikeita hetkiä eteen päin. Vahva halu olla yhdessä on auttanut ylittämään ongelmia.



Nyt kun lapset ovat jo isompia ja on enemmän väljyyttä elämässä, olemme tyytyväisiä siihen, kuinka olemme hitsaantuneet perheenä yhteen.



Silti toivon, että lapsemme tekisivät lapsia niin nuorina, että voisin heitä auttaa lasten hoidossa. Olisimme toki antaneet lapset yökylään jos olisimme voineet. Mutta koska tiesimme sen olevan mahdotonta (jotain outoa MLL:n hoitajaa en olisi ottanut neljälle alle kouluikäiselle), emme jääneet kaihoilemaan vaan yritimme keksiä pieniä omia hetkiä arjen sisään.



Voimia kaikille pienten lasten vanhemmille. Käyttäkää mielikuvitusta, että teillä jäisi aikaa huomioida toisianne arjessa.

Tarkoitus oli alunperin viedä muksu hoitoon kun täyttää vuoden, mutta aika vaikeaksi tämä tuntuu menevän...yhteistä aikaa ei ole juuri ollenkaan, riitoja sitäkin useammin ja pahaa mieltä :(. Myös lapsi alkaa ärsyttämään..

Vierailija:

Tarkoitus oli alunperin viedä muksu hoitoon kun täyttää vuoden, mutta aika vaikeaksi tämä tuntuu menevän...yhteistä aikaa ei ole juuri ollenkaan, riitoja sitäkin useammin ja pahaa mieltä :(. Myös lapsi alkaa ärsyttämään..

ja käykää sinä aikana vaikka syömässä kaksin miehen kanssa.

Minä olen saanut lapsia sekä ' nuorena' että ' vanhana' , ja täytyy sanoa, että vanhempana ajan taju on toinen. Muutama vuosi pienen lähellä ei tunnu enää miltään, nuorena sitä luuli, että elämä jotenkin lipuu ohi, jos ei koko ajan ole menossa. Joku nuori voi olla viisaampi kuin minä, mutta minä itse olen viisaampi, kuin olin nuorena, ja varmaan se minua viisaampi nuori on sitten vielä viisaampi vanhempana.



Meillä ei ollut mummoja auttelemassa kun olimme nuoria, kaikki olivat työelämässä, ja silti olemme pysyneet yhdessä. Rakkaus ja kunnioitus ovat tärkeämpiä kuin se yhdessä rellestäminen.



17

Ensin ajattelimme että muksu on kanssani kotona 2-vuotiaaksi, mutta ensi syksynä alkaisi kiinnostava koulutus- toisaalta alle 1,5-vuotiasta en raaskisi jättää hoitoon, on tuo meidänkin niin pieni vielä. :(

Lapset sain 35 ja 37 vuotiaana, ja allekirjoitan tuon ajantaju-asian.

Olen itse miettinyt miten omille lapsille saisi perille, että elämä ei muutamassa kuukaudessa ole ohi, eli ei turhaa kiirettä seurustelun aloitukselle tai suhteelle muuten.

Tosin, läheisiini kuuluu nainen, joka 45 vuotiaanakaan ei tunnu muuttuneen nuoruusvuosista (uusi suhde löydyttävä muutamassa kuukaudessa, miehellä ei niin väliä jne).

Vierailija:

Minä olen saanut lapsia sekä ' nuorena' että ' vanhana' , ja täytyy sanoa, että vanhempana ajan taju on toinen. Muutama vuosi pienen lähellä ei tunnu enää miltään, nuorena sitä luuli, että elämä jotenkin lipuu ohi, jos ei koko ajan ole menossa. Joku nuori voi olla viisaampi kuin minä, mutta minä itse olen viisaampi, kuin olin nuorena, ja varmaan se minua viisaampi nuori on sitten vielä viisaampi vanhempana.

17

Siis että perheessä pitäisi olla joku tietty hätä, johon hoitaja kutsutaan - leffaan lähtöhän on ihan riittävä syy. Kun tarpeeksi ajoissa vain sopii tästä hoidosta.

Vierailija:

että minun ja mieheni kaltaisille ihmisille kahdenkeskinen aika tekee enemmän kuin hyvää. mutta ihmisiä on monenlaisia, toiset eivät ehkä enää koe intohimoa eikä rakkautta kumppaniaan kohtaan. yhdessä ollaan vain lasten takia, tällöin yhteinen aika olisi hukkaan heitettyä aikaa. eli jokainen tyylillään.

Ai että jos jotku saavat hoidettua parisuhteensa ilman että lapsia ollaan jatkuvasti viemäsää hoitoon niiin nämä ihmiset ovatkin sitten yhdessä pelkästään lasten takia?

Meidän parisuhdetta lapset eivät rasite, he ovat rikkaus. Nyt kun ovat hieman isompia niin he voivat joskus (kerran vuodessa) olla yökylässä jossain ja meillä on kyllä mieheni kanssa ihanaa, mutta niin meillä on muutenkin.

Vierailija:

Tarkoitus oli alunperin viedä muksu hoitoon kun täyttää vuoden, mutta aika vaikeaksi tämä tuntuu menevän...yhteistä aikaa ei ole juuri ollenkaan, riitoja sitäkin useammin ja pahaa mieltä :(. Myös lapsi alkaa ärsyttämään..

se aika on myös hyvin lyhyt. Oikeasti. Nyt se on teille tällä hetkellä todellista ja raskasta, mutta niin se vain joskus on kun lapsi on pieni. Se on elämää. Kyllä se romantiikka roihuaa taas kun muksu kasvaa.

Jos parisuhde ei kestä pikkulapsi aikaa niin ei se kovin vahvalla pohjalla ollutkaan. Voimia sinulle, mutta muista että pari-kolme vuotta on oikeasti lyhyt aika.

Me emme ole niitä intohimoon tarvinneet ennen lapsia, emmekä edelleenkään tarvitse. Mielestäni kyse on aika paljon myös ns. arjensietokyvystä ja kypsyydestä.

Meillä on neljä lasta. Ja olen oikeasti sitä mieltä, että meidän avioliitollemme on ollut hyväksi, että mummi tulee meille välillä ja me menemme miehen kanssa kahdestaan jonnekin. Aina silloin tällöin. Välillä on itketty välillä naurettu, välillä pidetty hauskaa välillä riidelty ja setvitty asioita kenenkään keskeyttämättä. Tarpeen mukaan.

toki se hyvää varmaan tekisi, mutta ei kai me nyt perhettä oltaisi jätetty perustamatta tai naimisiin menemättä siksi, että meillä ei ole sukulaisia, jotka auttaisi. On vain ollut pakko kyetä hoitamaan suhdetta arjessa ja kotona, ja kyllä se tuntuu niinkin onnistuvan kun on pakko eikä ole vaihtoehtoa. Joskus toki harmittaa, kun kaikki sellainen jää väliin, mihin olisi kiva mennä kahdestaan.

No meillä se on kestänyt 10 vuotta. Lapset etuskin ovat siit kärsineet, että mummit ja vaarit ovat heille läheisiä ihmisiä, koska isovanhemmat ovat heidän kanssaan silloin tällöin olleet.

Meillä arjentyöt jaetaan ja arki on muutenkin rakkaudentäyteistä. Mutta en voi sanoa, että siitä olisi ollut haittaa suhteellemme, että olemme voineet käydä kahdestaan risteilyllä, elokuvissa, kaupungilla, vaikka missä silloin tällöin.

Lasten viettämä aika isovanhempien luona ei ole tärkeää vain vanhempien parisuhteen kannalta, vaan myös sen kannalta, että lapsi oppii tuntemaan kunnolla isovanhempansa. Tämä on oikeastaan se tärkeämpi pointti tässä koko jutussa, se kahdenkeskinen aika tulee siinä sivussa sitten.

Ne tietämäni parit, jotka ovat pienestä pitäen repineet joka välissä omaa aikaa, eivät yleensä ole olleet kauhean kestäviä. Jos perhe viihtyy yhdessä, sillä on paljon suuremmat mahdollisuudet pysyä yhdessä!



Toisaalta en ymmärrä tätä omaa aikaa kerran kymmenessä vuodessa -ajattelutapaakaan. Ainakin oma polla alkaisi pian hajoamaan, jos ei ikinä saisi olla rauhassa aikuisseurassa. Ja oman miehen kanssa on kiva mennä joskus ulos ja kertoa vaikka härskejä vitsejä jos niin halutaan. Ja keskustella syvällisiä ilman äitiäitiäitiisisisisisi -huutoa.

kun ei ole niitä tukiverkostoja, tajuaa kummasti, miksi ei käydä koskaan yhtään missään.

Ja sitten katkerana täällä kotkotetaan muiden mummoloista, kummeista, yms.

ei kai voi olla katkera asiasta, jota ei edes omassa elämässä kaipaa?