Jos ei ota rokotuksia
Asiallisesti esitetty kysymys. Lisäksi mainittu, ettei haluta aloituksella käydä arvostelemaan, vaan mietitään ihan käytännön toimenpiteitä.
Miksi siis on niin vaikea saada asiallisia vastauksia?!!?? Eikö rokottamatta jättämisestä voida keskustella asiallisesti: eivät kaikki utelut ole hyökkäyksiä.
Vastaajat ovat nyt tarttuneet ihan epäolennaisiin asioihin. "Suomessa on valinnanvapaus" (No totta kai kysyjä sen tietää, ei kai hän muuten olisi näitä asioita pohtinutkaan.) Ja sitten pitkä lainaus englanniksi rokotusten haitoista (eihän tässä keskustelussa ollut tarkoitus väitellä rokotusten haitoista ja hyvödyistä, vaan miettiä noita käytännön asioita).
Kyllä minäkin olen miettinyt tuota jäykkäkouristusta ja ulkomailla matkustelua. Ja mitä käytännössä tarkoittaa se hyvästä hygieniasta huolehtiminen, jonka monet lapsensa rokottamatta jättävät usein mainitsevat.
Miettikää vähän, lapsenne rokottamatta jättävät, miten vastaatte asiallisiin kysymyksiin. Aiheutatte vain haittaa, jos vaikutatte kovin fanaattisilta (ihmiset saavat huonon kuvan teistä ja samalla vcalitsemastanne elämäntavasta).
Kommentit (25)
Hän oli kotona muutaman kuukauden pitempään. Kyseessä oli kalloleikkaus, ja arpi piti ainakin aluksi puhdistaa usein. Tosiaan jotain avustajaa olisi voinut vaatia, ei tainnut tulla hänelle mieleenkään (eikä minullekaan, ennen kuin nyt sanoit).
päiväkotiin, että nuorimmaisemme ei ole saanut rokotuksia. Asia oli sillä selvä. Jos nyt joku " ruosteinen naula" -tyyppinen tapaus sattuisi päiväkodissa tai kotona, niin keskittyisimme ensisijaisesti haavan huolelliseen puhdistukseen ja käyttäisimme mahd. jotain luonnonlääkinnällistä apua esim. homeopatiaa vielä. Voi olla, että saatettaisiin viedä terv.keskukseen ottamaan se vasta-aine-piikki, joka ei siis ole sama asia kuin nyk. yhdistelmärokote, jossa tetanus on yhtenä osana.
Rokotuksista yleisesti olemme miettineet jokaisen tarpeellisuuden erikseen. Mielipiteeni tetanuksesta tiivistyvät hyvin seuraavassa:
(lähde: http://www.nccn.net/~wwithin/tetanus.htm )
1) Scientific evidence shows that too¿frequent tetanus boosters actually may interfere with the immune reaction.
2) There has been a gradual retreat of even the most conservative authorities from giving tetanus boosters every one year to every two years to every five years to every 10 years (as now recommended by the American Academy of Pediatrics), and according to some, every 20 years. All these numbers are based on guesses rather than on hard scientific evidence.
3) There has been a growing recognition that no controlled scientific study (in which half the patients were given the vaccine and the other half were given injections of sterile water) has ever been carried out to prove the safety and effectiveness of the tetanus vaccine. Evidence for the vaccine comes from epidemiologic studies which are by nature controversial and which do not satisfy the criteria for scientific proof.
4) The tetanus vaccine over the decades has been progressively weakened in order to reduce the considerable reaction (fever and swelling) it used to cause. Accompanying this reduction in reactivity has been a concomitant reduction in antigenicity (the ability to confer protection). Therefore, there is a good chance that today¿s tetanus vaccine is about as effective as tap water.
5) Until the last few years, government statistics admitted that 40 percent of the child population of the U.S. was not immunized. For all those decades, where were the tetanus cases from all those rusty nails?
6) There now exists a growing theoretical concern which links immunizations to the huge increase in recent decades of auto¿immune diseases, e.g., rheumatoid arthritis, multiple sclerosis, lupus erythematosus, lymphoma, and leukemia. In one case, Guillain¿Barre paralysis from swine flu vaccine, the relationship turned out to be more than just theoretical.
Emme ole toistaiseksi matkustelleet nuorimmaisen kanssa ulkomailla. Jos jonnekin hänen kanssaan lähdettäisiin, niin tilanne harkittaisiin tietty uudelleen.
Hitsit kun en nyt tähän hätään löydä kuvaajia, jossa ilmenee tautien väheneminen lähivuosisatoina/-kymmeninä. Yleensä siis taudit vähenevät luonnostaan rauhan aikana ja yleisen hygieniatason nousun ansiosta, monessa tapauksessa ennen rokotusten käyttöönottoakin.
Täältä sivulta löytyy luotettavaa tietoa aiheesta:http://www.terveysportti.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fnam…
Lääkäreitä voi moni kritisoida ja ihan aiheestakin ehkä, mutta heidän koulutuksensa on kuitenkin siten " määritelty" , että jokainen voi käydä yliopistojen sivuilta katselemassa, mitä lääkäriksi valmistuminen vaatii ja mitä he ovat opiskelleet. Homeopaattien koulutus on käsittääkseni varsin kirjavaa, etenkin ulkomailla, puhumattakaan jostain kuhnehoitajista yms. Tuon viitatun artikkelin kirjoittajahan ei lääkäri ole, joten ainakin itse kyseenalaistaisin hänen juttunsa hyvinkin rankasti. Sen sijaan Duodecimia pitäisin hyvinkin luotettavana lähteenä.
Joka lääkkeellähän on sivuvaikutuksia. Omien e-pillereiden sivuvaikutusten lista on vaikuttava. Täytyy kuitenkin muistaa, että lääkkeen- ja rokotteenvalmistajien on lueteltava kaikki mahdolliset tuotteeseen ikinä liitetyt mahdolliset sivuvaikutukset. Onhan tamponeissakin varoitus toksisesta shokkioireyhtymästä. Samoin Mäkkärin kahvimukissa lukee varoitus, että kaffe voi polttaa ...
Jos lukee tuon artikkelin kirjoittajan perusteluja, ne voisi hyvinkin rinnastaa sekstaamiseen aidsia sairastavan kanssa. Monessa tapauksessahan tauti ei tartu. En silti menisi sillä perusteella sanomaan, että kondomia ei tarvita.
Kun miettii rokottaako tai ei ja miten toimia sitten kussakin tilanteessa.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/oppaat_ja_kirjat/rokottajan_ka… [http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/oppaat...|http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/oppaat_ja_kirjat/rokottajan_ka…]
Ne joihin nykyisin lapset saavat rokotukset, niihin on hoidot. Miksi viedä lapselta oma vastustuskyky rokotteilla? Aina on haavat puhistettava kunnolla oli sitten rokotettu tai ei, niin mitenköhän se poikkeaa sitten hoitona... Minulla on yksi kunnon rokotusvaurio lapsi. Eli en enää rokottele lapsiani. Homeopatiasta löytyy rokotteitakin. Jäykkäkouristukseenkin. Miksi on rokotteita nyt taas yhdistetty enemmän? Hmm. Jo pelkästään ne missä ne säilötään ovat vaarallisia. Jos lapsella on vähänkin toisen lainen elimistö myrkkyjen puhdistamisprosessissa, niin elohopea ym kerääntyy aivoihin. Siksi ollaan vähennetty rokotuskertoja, vaikka ei älytä mitä itse rokotteetkin tekevät. Lasten aivot kehittyvät vuoden ikään asti. Jos vähänkin epäilet rokottaa, mutta kuitenkin et uskalla olla rokottamatta, niin älä rokota ainakaan ennen vuoden ikää.
Itse olen sairastanut kaikki lastentaudit lapsena ja olen hei elossa.
Hoitakaa lapsianne terveellisellä ruoalla ja ulkoilulla, niin ne saavat kunnon vastustuskyvyn sairauksia vastaan. Ei meillä juur lainkaan sairasteta. Jos tulee flunssa, se kestää vain pari vaivaista päivää.
Tässä ketjussa oli kyse kyllä ihan muusta, kuin mihin nyt vastaat. En kysynyt siitä, miksi lapset kannattaa jättää rokottamatta tms. Toivottavasti kukaan ei muuten tee päätöksiään sen perusteella, mitä joku Vaippaliina kirjoittelee keskustelupalstalla. Ja ottaako hän suosituksistaan sitten vastuun, jos joku häntä uskoisi?
Minulla on käytössä haavojen puhdistukseen Septidin, kuten kuulemma päiväkodeissakin. Duodecimin suositusten mukaan lääkäriin pitäisi kuitenkin aina viedä, jos haavan saanut ei ole joko lainkaan saanut jäykkäkouristusrokotetta tai rokotuksesta on kauemmin kuin 15 vuotta. Tämän vuoksi päiväkodin olisi kyllä ehdottomasti tiedettävä asiasta. Itse muistan lapsena pelänneeni haavojen desinfiointia, koska se kirveli. En siksi kertonutkaan äidille kaikista naarmuista. Ja tosiaan usein jäykkäkouristus saa alkunsa niin pienestä nirhamasta, että sitä ei taudin puhjettua enää löydykään.
Nyt juhannuksena päiväkodin piha toimi valitettavasti myös paikallisten spurgujen leikkipaikkana, puiston uima-allas on poissa käytöstä kaljapullon sirpaleiden vuoksi. Eli kaikenlaisten haavojen saaminen on hyvinkin mahdollista, osalla spurguista oli myös lemmikkejä mukana (eivätkä he taatusti korjaa niiden jätöksiä eivätkä omiaankaan). Kyllähän leikkipaikat tarkastetaan mutta en ole varma, miten hyvin.
Olen kyllä hyvin ihmeissäni, tuntuu, ettei kukaan ole edes ajatellut tätä vastuuasiaa. Itse olisin odottanut, että vanhemmat olisivat laatineet jopa ihan kirjallisen "hoitotestamentin", miten lasta hoitavien ihmisten pitää menetellä. Nyt kesällä täällä päin ainakin vain yksi päiväkoti päivystää, ja lapsia hoitavat eri ihmiset kuin tavallisesti. Itse pitäisin siksi kirjallisia ohjeita parhaina.
ihan todennettuja tapauksia jäykkäkouristuksesta. Miksi "tapaturma-altis" poikani voi kaatua hevostallillamme ja saada haavoja ilman, että hän saa jäykkäkouristuksen? Hevostallillahan sitä pitäisi olla, jos jossain.
Meillä luotetaan muihin keinoihin, joissa tähtäimenä nimenomaan vastustuskyvyn kohottaminen. Kohta joku fiksu tulee kertomaan, että jäykkäkouristukseen ei auta vastustuskyky. Se ei kylläkään pidä paikkaansa, mitä terveempi henkilö on todellisuudessa, sen vaikeammin pääsee bakteerit jylläämään.
Kerron vielä, että jäykkäkouristusrokote on ollut se, mitä mekin olemme tosissamme harkinneet. Mutta niinkauan kuin sitä ei saa yksin, ilman paria muuta lisänä, emme sitä ota.
Miksi kenenkään pitäisi ottaa vastuu (viittaan Vaippaliinalle kysymääsi), jos joku nettikirjoittelua uskoo? Kyllä jokaisen pitää ihan itse osata ajatella, tutkia ja päättää virallisten lähteiden perusteella.
AZ10 sanoi jossain keskustelussa osuvasti, että eihän hi-viruskaan välttämättä tartu yhdynnässä, mutta menisitkö itse sänkyyn hiv-positiivisen kanssa ilman ehkäisyä? Poikasi saamat haavat eivät varmaan ole olleet "tarpeeksi" syviä, eli olot eivät ole olleet riittävän anaerobiset tetanusbakteerin lisääntymiselle, ja toisaalta jäykkäkouristusoireet voivat puhjeta hyvinkin pitkän ajan päästä siitä, kun bakteeria pääsee elimistöön. Kannattaisikohan miettiä jotain muuta harrastusta?
Minusta jokaisen tulee seisoa sanojensa takana, sanoi sen sitten keskustelupalstalla tai missä vain. Toki jokaiselta odottaisi lähdekritiikkiä, mutta se ei silti poista tuota vastuuta. Eikös nyt Susan Ruusunenkin haastanut ihmisiä oikeuteen siitä, mitä he olivat nettipalstoilla kirjoitelleet?
Eihän tässä keskustelussa edelleenkään ollut kyse siitä, kannattaako lapsi rokottaa vai ei. Vaan siitä, että kuka ottaa vastuun, jos rokottamaton, päivähoidossa oleva lapsi saa jäykkäkouristuksen. En ole väkisin rokottamassa ketään, vaikka toki ihmettelen, että rokottamattoman lapsen annetaan ylipäätään möyriä hepan kakassa. Itse en kyllä antaisi eivätkä varmaan päivähoitajatkaan. Mutta siitä olen samaa mieltä, että rokotuksia pitäisi olla saatavissa myös yksittäisinä.
Ai että vielä hepan kakassakin möyritään, johan pomppas. Kyllä meillä siivota osataan, eikä todella hevosen kakassa möyritä. Harrastuksessakaan en näe mitään vikaa.
Vanhemmat tietenkin ottavat vastuun joka tapauksessa. Oli lapsi rokotettu tai rokottamaton (ja saa reaktion tai esim. vammautuu tai muuta rokotuksesta). Vanhemmat kantaa viime kädessä vastuun. Kuten me tässä tapauksessa, ollaan tehty kaikki mahdollinen lastemme parhaaksi. Ei tässä ole pelkkä onni matkassa.
Ei ehkä kannata kertoa ekassa viestissä, ettei halua syyllistää/arvostella ketään, jos lopputulos on kuitenkin se, että siihen mennään.
En syyllistä siitä, että joku ei rokotuksia syystä tai toisesta halua. Voin kyllä ihmetellä sitä, että asiasta ei sitten tiedoteta lasta hoitaville tahoille eikä myöskään elintavoilla yritetä tuota sairastumisriskiä välttää.
Nimenomaan elintavoilla me teemme kaikkemme riskien välttämiseksi/poistamiseksi. Lapsiamme hoitavat tahot myöskin tietävät lapsista kaiken tarpeellisen.
Ehkä myös minä käsitän väärin, mutta syyllistämiseltä nimenomaan vaikuttaa pari lausetta edellisissä. Esim. viitaukset harrastuksen vaihtoon tai siihen, että lapsemme leikkivät paskassa yms. Nämä asiat eivät suinkaan kuuluneet tähän keskusteluun.
Mutta eipä sillä ole merkitystä ja asia tuskin kuuluu tähän.
Tarkoitin elintavoilla sitä, että ratsastaminen ja yleensäkin oleilu paikoissa, joissa voi joutua kosketuksiin eläinten ulosteiden kanssa, ei varmaan olisi ensimmäinen harrastus, johon kuvittelisin jäykkäkouristusta vastaan rokottamattoman lapseni osallistuvan. Siellä juuri kaatumis- ja tapaturmariski on suuri ja käsittääkseni tuo tetanusbakteeri elää eläinten suolistossa.
Olen itsekin talleilla notkunut, ja siihen maailman aikaan ratsastustunteja sai halvemmalla, kun autteli talleilla, kärräsi mm. sitä hepan kakkaa, jota riittikin, vaikka tosi siisti talli olikin kyseessä. Sitä oli myös tallin ulkopuolella, teillä, kentällä jne. Eli viittaukseni ulosteisiin ja harrastuksen sopimattomuuteen lapselle, jolla ei tuota jäykkäkouristusrokotetta ole, on hyvinkin relevantti. Oletko muuten ratsastuksenopettajalle asiasta maininnut?
Itse näkisin joko rokotuksen tai sitten harrastuksen vaihtamisen ihan viisaaksi ratkaisuksi. Luepa tämä linkki: http://www.shkl.net/artikkelit.php?art=42
Jäykkäkouristusrokotetta suositellaan hevosillekin juuri siksi, että bakteeri on niin yleinen hevosenlannassa ja haavariski on suuri.
kumma tapa lukea viesteistä sitä, mitä niissä ei lue. Ratsastus? Ratsastuksenopettaja? Häh? En käsittääkseni maininnut mitään kyseisistä aiheista.
Enköhän minä ole aika hyvin selvillä noistakin linkeistä ja muista varsinkin hevosiin liittyvistä. Sekä myös tetanuksesta.
Menee kyllä niin oftopic...
En huomannut, että kirjoitit "tallillamme". No, toivon ihan vilpittömästi että mitään ei tapahdu. Toivo sinäkin ja kaikki muutkin palstan lukijat! Huh.
Lueskelin noita rokotuskeskusteluketjuja ja aloin miettiä, tuleeko esim. päiväkotiin ilmoittaa, jos lapsi ei ole rokotettu. Ajattelen lähinnä jäykkäkouristusta, koska se bakteerihan elää täällä maaperässä, ja eikö sen voi saada myös esim. eläimen puremasta? Joku kirjoitti ehkäisevänsä jäykkäkouristusta elintavoillaan. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Muistaisin lukeneeni, että tuo jäykkäkouristusta aiheuttava bakteeri (tetanus?) ei kuole esim. tavallisella saippualla eikä desinfiointiaineillakaan ja ainakin meidän lapset juoksentelevat ja kaatuilevat ja saavat helposti naarmuja.
Äitini sai pensaasta isohkon piikin sormeensa ja meni otattamaan sitä terveyskeskuksessa pois. Hän sai heti jäykkäkouristusrokotuksen, koska on kai mahdollista saada tuo bakteeri myös esim. tikun mukana. Täällä päin puistoissa käytetään kasvien lannoitukseen kanankakkaa. Muistaisin jälleen lukeneeni, että bakteeri viihtyy ainakin karjanlannassa. Viihtyyköhän se myös kanankakassa?
En siis halua syyllistää tai arvostella ketään, minua vain oikeasti kiinnostaa etenkin tuo päivähoitoasia ja siihen liittyvä vastuu. Itse en ehkä ottaisi hoidettavakseni lasta, jolla ei jäykkäkouristusrokotusta ole (en ole ammatiltani siis lastenhoitaja) ihan vastuusyistä. Ja toisaalta asia on minusta niin tärkeä, että hoitajien pitäisi tuosta rokottamattomuudesta kuitenkin tietää.
ketä hoitaa, ketä ei.
En ole ilmoittanut. Ainoastaan esikoinen käy leikkitoiminnassa ja hänet on puolivuotiaaksi rokotettu ohjelman mukaan.
Mahdollisesti ilmoitan, kun syksyllä menevät päiväkotiin nuo isommat.
ole mitään mahdollisuuksia kieltäytyä hoitamasta rokotamattomaia lapsia.
Melko sama kuin kieltäytyisi hoitamasta lapsia jotka eivät syö lihaa tai juo maitoa tai joiden äiti onkiletäytynyt ostamasta kurahousuja lapselle.....
Toistan rokotukset ovat täysin vapaaehtosia Suomessa eikä kenenkään ole niitä pakko ottaa itselleen tai lapselleen.
Samoin työkaverini lapselta evättiin hoitopaikka, koska hänelle oli tehty suuri leikkaus ja leikkausarven hoidon ja sen varomisen yms. katsottiin olevan liian työlästä päiväkodin henkilöstölle.
No johan on jos tuon takia evätty hoitopaikka. Itse olisin kyllä tuosta nostanut sellaisen metelin että,vaatinut kunnan hommaamaan avustaja päiväkotiin tai hoitajan kotiin vai saiko sitten hoitajan kotiin? Miten tämä kaverisi toimi?