Lapsi " yksin" Suomeen lomalle, mutta isa vastustaa
Tytar 7v. haluaisi menna mummolaan paasiaislomalle, mutta isa on ehdottomasti vastaan etta menisi sinne ilman aitia tai isaa. Tuttavani on menossa kahden lapsensa kanssa Suomeen ja sanoi etta voisi aivan hyvin ottaa tyttomme matkaan, veisin lentokentalle hanet taalla paassa, matkustaisi8 heidan mukanaan ja mummi olisi vastassa Suomen paassa ja samoin toisin pain.
Isalle ei kay. Han on huolissaan etta jos jotain sattuisi ei voisi antaa ikina sita itselleen anteeksi etta laski tyton yksin matkaan. Mina taas antaisin lapsen menna, luotan tuttavaani taysin seka mummolassa olisi lapsen hyva olla, olisi odotettu vieras ja nauttisi varmasti taysin siella olostaan. Tytto puhuu hyvin suomea ja on todella reipas, rakastaa matkustamista ja nauttii esim. yokylailyista, joten en usko etta iskisi mahdoton koti-ikavakaan.
Harmittaa se etta tallainen mahdollisuus menee ohi ja tytto " viruu" koko loman kotosalla, koska mina en toiden puolesta voi talla kertaa menna.
Ollaan keskusteltu tasta monta kertaa aikaisemminkin, mutta aina sama tulos. Miehen mielesta sitten kun ovat 18v. voivat menna miten haluavat. Ymmarran kylla etta onhan 7v. viela nuori yksin menemaan, mutta tuttujen matkassa olisi menossa ja tuntee mummin ja papan hyvin.
Onko teidan muiden lapset lentaneet minka ikaisina ensimmaista kertaa yksin sukuloimaan? Miten meni? Oletteko te vanhemmat olleet yhta mielta matkustamisesta vai tarvittiinko suostuttelua? Meilla asia on loppuunkasiteltu, mies ei muuta mieltansa... Ei edes vaikka mummi tulisi hakemaan edestakaisin.
Kommentit (9)
Tuo on siis ihan suora kulttuuriero.
Auttaisiko yhtään, jos selität, että Suomessa ollaan itsenäisiä jo pieneltä iältä, varmaan juuri turvallisuuden takia, siellä se vielä on turvallista. Miehesi kai ei ole suomalainen? Olettaisin! Esim. Englannissahan ei alle 15-vuotiastakaan saa jättää kotiin ilman aikuista, vai oliko se 14v.
Mutta siis sellaisellahan asenteella kasvaa just semmosia nyssyköitä... Pitäisi olla iloinen ja onnellinen, että varttumassa on itsenäinen lapsi. Jos sille ajatuskannalle ryhtyy, että " jos jotain sattuu" niin jos on sattuakseen niin se kyl sit voi sattua ihan kotiseinien sisälläkin. Ethän tuossa matkalle lähettämisessä mitään turhia riskejä ole edes ottamassa. Taidat olla itsekin Suomessa itsenäisenä kasvanut. Voi kyllä se on kurjaa kun tulee tuommoinen solmu. Miehelläsi selvästi on joko ihan oma henkilökohtainen irrationaalinen pelko (että lapselle jotain sattuisi) tai sitten tämä on vain tekosyy, eikä hän ehkä halua, että lapsi menee Suomeen olemaan " suomalainen" hetken aikaa - riippuen kumpi on kyseessä, eteneminen sen mukaan, sanoisin.
On se tosiaan syvältä, jos itsenäisyyttä pääsee harjottelemaan vasta 18 täytettyään...
Tsemppiä sulle!!!
Minulle tuli ekaksi mieleen etta ehka isa ei luota/pida apesta/anopista? Itsellani on nimittain hiukan samanlainen reaktio anoppilaan, eika kyse ole niinkaan kulttuurierosta kuin siita etta etenkin apen kanssa on sattunut vahan liikaa " lahelta piti" tilanteita meidan lasten osalta... Eli siis ainakin meilla luottamuspula vaivaa. Ehka tasta kannattaisi viela yrittaa keskustella miehesi kanssa ja yrittaa selvittaa mista oikein tarkalleen ottaen kiikastaa?
Minä ajattelisin, että jos isä ei suostu niin en lähettäisi lasta matkalle. 7v on kuitenkin vielä aika pieni. Tietysti kulttuurierotkin voi vaikuttaa ja tuo luottamus tai sen pula vielä enemmän, mutta kyllähän lapsi ehtii myöhemminkin reissata. Ajattelen, että jos isä tosiaan pelkää, että jotakin tapahtuu (ei tuulesta temmattu pelko, jos välimatkaa ja erossaoloaikaa tulee reissun aikana reilusti!!!), niin se on aika kurja laittaa lapsi matkalle ja tosiaan jos niin huonosti käy, että jotakin sattuu, niin on vielä pahempi isälle, koska pelkäsi jo ennakkoon ja vastusti.
Tuosta lasten itsenäisyydestä Suomessa sen verran, että mun mielestä se on ihan kamalaa, että ihan pienistä tehdään mahdollisimman itsenäisiä... Terve määrä itsenäisyyttä on ok, mutta mun mielestä Suomessa mennään liian pitkälle, ihan kuin se itsenäistyminen olis kaikki kaikessa. Mun mielestä perusturvallisuuden takaaminen on tärkeämpää, jos se on kunnossa niin jokainen lapsi itsenäistyy ilman ongelmia myöhemminkin.
Olemme asuneet myos Suomessa mutta muutimme pois lapsen ollessa 6kk eli miehella ei ole semmoista kasitysta suomalaisten lasten " vapaudesta" . Olen kylla kertonut miten siella lapset saavat olla vapaammin kuin monissa muissa maissa.
Meidan asuinmaassamme lapset viedaan ja haetaan koulusta kadesta pitaen, eika ikina jateta ulos leikkimaan valvovan silman alta ja vahan valia katoaa lapsia jaljettomiin (vaikka talla viikolla eras 24paivaa kateissa ollut 9-vuotias yllattaen loytyikin!).
Miehella on hyvat valit vanhempiini, joten siis kylla pitaa heista mutta tiedan etta pitaa aitiani hiukan liian loysana kasvattajana (lue suomalaisena), ts. etta tietaa etta aitini antaisi tyton leikkia pihalla, menna pyorailemaan vahan kauemmaksikin tms. Kyllahan minuakin hieman huolettaisi koska tyttomme ei ole saanut sellaista vapautta ennen niin paljoa, mutta on jarkeva lapsi ja uskoo asetetut rajat. Mina itse olen tainnut saada todella vapaan kasvatuksen mielestani jopa suomalaisissa puitteissa. Mieheni taas ei. Tassa taitaa ollakin meidan ensimmainen kunnon kulttuuriero/kasvatusero? Olenkin ihmetellyt niiden puutetta! Kyllahan tosin hanenkin kulttuurissa annetaan lasten olla ja menna vapaasti, mutta sosiaaliluokkaerot ovat suuret ja ne vaikuttavat paljon.
Ei miehella mitaan pelkoa ole etta lapsista tulisi LIIAN suomalaisia Suomessa kaymalla! Ovat muutenkin niin vahvasti suomalaisia ja mies kannustaa sita, kaytetaan yhdessa suomikoulussa jne.
Mies kertoo etta han vain yksinkertaisesti pelkaisi etta jotain tapahtuisi, ei pystyisi kuulema nukkumaan jos lapsi olisi niin kaukana. Eika antaisi edes oman aitinsakaan matkustaa lapsiemme kanssa, vaikka tama on hanen mielestaan niin " valveutunut" katselemaan ymparilleen, miljoonakaupungeissa aina asuneita. Ja lisaksi on kertonut etta tuntee itsensa ihan omaksi isakseen, han oli ollut juuri tallainen poikien kasvaessa. Kerran mieheni pienena oli karannut koulusta 5-vuotiaana ja kavellyt muutaman kilometrin (todella vaarallisessa liikenteessa!!), aitinsa tyopaikalle ihan itse, isansa oli mennyt hakemaan koulusta ja ei ollut kuin reppu jaljella. Muistaa vielakin minka laksytyksen sai!
Ei kai tassa muuta voi kuin odottaa etta lapset kasvavat ja ehka mielikin muuttuu sen myota. Sita odotellassa saa mies vieda lapset itse Suomeen kaymaan.
molempien vanhempien suostumusta. Siitahan saisi loppu iakseen syyt niskoilleen jos jotain todellakin tapahtuisi.
Minullekkin tulee mieleen, että miehesi ei luota/pidä vanhemmistasi. Tuo ei ole muuta kun itsekkyyttä. Harmi tytön kannalta, koska nämä ovat ainutlaatuisia kokemuksia lapselle jotka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Suomen kielen oppiminen olisi erityisen tärkeetä. Kysy mieheltäsi suoraan mistä kenkä puristaa ?? Sitten kun lapset kasvavat isoiksi 18.v voit olla ihan varma, että jos hänellä ei ole vahvat siteet suomeen ja hyvät muistot mummolasta, suomen kesistä tuskin alkaa täällä säänöllisesti käymään.
Veljeni matkusti suomeen mummin ja papan mukaan 3 vuotiaana. Mummi ja pappa + koko muu suku pitivät poikaa hyvänä hemmottelivat. Veljeni oppi erinomaisesti puhumaan suomea ja sopeutui hyvin. MInä nuorempi sisko ja äiti tulime hakemaan vaikkaa 6 kk kuluttua.
Nyt kun asumme suomessa koko perhe ja meilä on jo omat perheet ja lapset tarjoamme lapsillemme saman mahdollisuuden. Veljeni poika matkusti yksin Slovakiaan 4 vuotiaana. Toki lentoyhtiö ottaa aina yksinmatkustavista lapsista täyden vastuun, eli siinä ei ole mitään pelättävää. Teillä tilanne olisi viellä parempi kun tuttavat veisivät ja pitäisivät huolta.
Minun tyttärelläni ei ole niin mukavaa mummolaa johon voisin hänet lähettää, odotan kun kummi pääsee eläkkeelle nin tyttö saa lähteä lomalle. Veljelläni on koska oli naimisissa slovakialaisen naisen kanssa joka palasi takaisin ilman poikaa eli pojalla on siellä äidin lisäksi paljon sukulaisia.
Nyt poika täyttää 17 vuotta ja murkkuikä alkaa painaa eli ei halua lähteä kesäksi Slovakiaan kaverit ovat tärkeämpiä
Taytyy sanoa, etta olen tassa asiassa Iineksen kanssa samoilla linjoilla. 7-vuotias on viela aika pieni olemaan erossa aidista ja isasta kovin pitkaan (oletan, etta suunniteltu loma olisi viikon verran). Itse olin " reipas ja itsenainen" lapsena. 11-vuotiaana lensin yksin Pohjois-Suomeen viideksi paivaksi enoni luo. Olin odottanut lomaa kovasti, mutta perilla iskikin aivan jarkyttava ikava. Minustakin Suomessa korostetaan vahan liikaa itsenaisyyden merkitysta.
Omasta lapsesta huolehtiminen ei todellakaan ole itsekkyytta! 7-vuotias on todella viela lapsi ja noita " ainutlaatuisia" tilaisuuksia tulee aivan varmasti lisaa. Tarkoititko Oravanka, etta veljesi oli puoli vuotta mummon hoivissa 3-vuotiaana? Mina en kylla olisi paastanyt. Isovanhempiin varmasti syntyy lammin suhde, mutta vanhemmat taitavat unohtua kokonaan :-(.
Mun mies on joskus ottanut puheeks että tulevaisuudessa poika menis yksin käymään Pakistanissa (isän kotimaassa) ja mun eka ajatus oli että ehheh. Ku mä mietin kahdesti uskallanko päästää edes Suomeen yksin vaikka se on naapurissa (asumme siis Ruotsissa).
Kannattaa ehkä odottaa että lapsi kasvaa viellä ja itsenäistyy lisää. 7v tosiaan on viellä aika pieni.
Eikö se ollut menossa pääsiäistä viettämään? Sehän meni jo. Miten sen asian kaa sit kävi?
Itse tosin lensin " vasta" 8v (ja yhdessä veljeni kanssa 10v) Saksaan, mutta lentoemot pitivät hyvää huolta. Ei pelottanut yhtään, eikä kolmen viikon lomalla kavereiden luona tullut koti-ikävä. Kaikki lapset ovat erilaisia, tietty. Itselläni oli veli " turvana" ja kotikasvatus rohkaisi itsenäisyteen... enemmän kuin itse sallin omille lapsilleni!