En ymmärrä perheitä jotka matkailee koulupäivien aikaan, entäs jos opettajatkin
tekisi niin. Lähtisi lomalle kesken työaikansa.
Lasten työaika on koulujen työajat ja niistä ei lipsuta olemalla poissa viikkoja koulutyöstä.
Kieltää pitäisi. Matkustellaan vain niinä aikoina jolloin koulut on kiinni.
Opettaja
Kommentit (78)
Kun kirjoitan todistuksia niin katson poissaolot ja niiden syyt ja hups numero tipahtaa yhden alemmas kuin muuten antaisin.
joten silloin sopii lomailla mielin määrin.
Ajatelkaa 3 kk aikaa vuodesta tehdä niitä reissuja kyllä sen pitää riittää.
Siirretään reissua vaikka vuosi eteenpäin mutta käydään tunnollisesti koulussa.
ope ei myönnä 2 viikon lomia vaan koulun rehtori ja se tuli kuin vettä vaan.
Meillä on muksut reissuissa mukana ja läksyt myös. Kukaan ei kärsi tällaisesta järjestelystä, joten turhaa kitiset.
Tottakai lapsen koulunkäynti voi kärsiä, ja lisäksi menettää oikeuden tukiopetukseen. On paljon lapsia, jotka selviävät ihan hienosti matkoista huolimatta, ja vanhemmat huolehtivat opiskelut, mutta valitettavasti jotkut sellaisetkin matkustelevat, joiden ei pitäisi. Eikä koulussa viitsitä näitä aina kieltää. Ikävä vaan, että vanhemmat eivät lapsen koulunkäynnistä aina niin paljoa piittaa.
Ja onneksi et ole meidän lasten ope. Lasten isän työn vuoksi emme voi lomailla virallisina loma-aikoina, joten olemme vuodesta toiseen pyytäneet syksyllä lapsillemme viikon lomaa koulusta. Aina on se saatu, sen takia ei opetuksesta ole kukaan jäänyt jälkeen - ja opettajien kanta on ollut kannustava, "perheen yhteinen loma on tärkeä asia".
Kiitos meidän lasten koulut!
eipä siinä ketään muuta ollut kun lupaa kysyttin ja vastaus annettiin.
Jos lapsella menisi koulu huonosti niin ei silloin tietystikään lähdettäisi reissuun kesken koulun.
Pitää miettiä läksyt joskus viikkojakin etukäteen. Lisäksi pitää järjestää eri kokeet näille matkailijoille ja kyllä meillä yläkoulussa ainakin jää oppilas ihan älyttömästi jälkeen, jos on 2 viikkoa reissussa. Yksi jakso kestää noin 7 viikkoa ja 2 viikkoa siitä on aika iso osa kurssia. Meillä ei ole edes välttämättä oppikirjoja, joten siinäpähän vanhemmat hommaavat materiaalit reissuillaan. Mä en kyllä rupea niitä matkalaisille erikseen työstämään, jos eivät ole tunneilla tekemässä muistiinpanoja.
Minusta on ihan ok paheksua sitä että nykyään lomaillaan silloin kun itseä huvittaa. Lapsilla on niin paljon lomaa että kyllä sinne pitää saada ne matkat mahtumaan.
toiset käyttää aikansa muiden ihmisten paheksumiseen ja toiset elämästä nauttimiseen :)
Ajat muuttuvat ja tavat sen myötä. Kyllä koulua voi ihan hyvin käydä vaikkei siellä ihan koko aikaa läsnä olisikaan.
jos joku sanoo mielipiteen, josta ei itse pidä.
suurin osa vanhemmista ja lapsista ja opettajistakin on varmasti sitä mieltä, että homma sujuu näinkin. Luulen, että kateus on osalla syynä arvosteluun.
jotain toimintatapoja?! Sulkeeko nuo jotenkin toisensa pois?
Ja edes sosiaalitoimen mainitseminen siinä yhteydessä, kun puhutaan jostakin perheen yhteisestä lomamatkasta! Haloo!!! Onpa joo kamalaa lasten laiminlyöntiä, kun heille opetetaan avarakatseisuutta ja he näkevät muita kulttuureja jne. viikko tai kaksi joskus matkoilla.
Kateelliset ihmiset ovat kuin syöpä, kamalaa seuraa, ja myrkyttävät kaiken ympäriltään, jos vaan voivat. Ja kateelliselle kun ei ikinä riitä mikään, itsellään voi olla vaikka mitä hyvää ja hienoa, mutta silti jotakin kadehdittavaa keksitään, kun se on sellainen päävika. Sori vaan.
_Itse en ole aikoihin päässyt reissuun_, mutta se ei ole multa pois, kun joku muu tekee lomamatkoja! Tästä ketjusta oikein huokuu kateellisten ahdasmielisten tyyppien asenne. Kartan kaltaisianne tässä elämässä, aina kun voin.
Mitä muistat 20 vuoden päästä niistä asioista kun viikon aikana jäi oppimatta...
Minä matkailin ja lapsena ja nyt aikuisena omien lasteni kanssa sama homma jatkuu.
Äkkiä ne pari uutta matikan kaavaa ja englannin sanaa oppii. Muu onkin turhaa.
ihan se oikea kortti hyvin usein. Sen olen tähän ikään mennessä todennut. Elämäntapakadehtijat ovat kamalaa seuraa, heiltä kun ei kadehdittavat lopu koskaan, vaikka itsellään olisi maallista hyvää vaikka kuinka.
nytkin ovat thaimaasssa 2.5 viikkoa (VAIKKA kohta on joululoma). Viime vuonna olivat ensin hiihtolomalla ja SEN JÄLKEEN kaksi viikkoa jossain etelässä. Eivät ilmesiesti halua sovittaa lomamatkojaan koulujen lomein yhteyteen. JA REHTORI antaa aina lomaa.... siis todella törkeää. Me lomaillaan koulujen lomien aikaan emmekä niiden lisäksi
Ja joku opettaja sanoi pudottavansa numeroa.
Mitä sitten? Ei sillä ole mitään väliä. Sillä on väliä miten pärjää elämässä. Ja elämässä ei pärjää jos antaa muiden kävellä ylitseen ja huokailee "mitäköhän tästä nyt ajatellaan voi voi sentään!"
kesällä 2.5 kk, syysloma 1 viikko, joululoma 2.5 viikkoa, hiihtoloma 1 viikkoa + joitain päiviä pääsiäisenä. Jos vanhemmat ei tuolle ajalle pysty matkojaan järjestämään, vikaa taitaa olla vanhempien korvien välissä (MINÄ MINÄ Sukupolvi jyrää). Ja sitäpaitsi on todella törkeän epä-egologista matkustella lentokoneella rantakohteisiin, taidatte olla niin tyhmiä ettette tajua sitäkään.....
Just oiva esimerkki kateellisesta, niin räikeä :)) ja oikein muistivihkoon merkkaa, että miten lapsien kavereiden perheet millonkin matkaavat, oikein tarkat pituudetkin ja ajankohdat. Toi on jo karmivaa kyyläämistä.
ope ei myönnä 2 viikon lomia vaan koulun rehtori ja se tuli kuin vettä vaan.
Meillä on muksut reissuissa mukana ja läksyt myös. Kukaan ei kärsi tällaisesta järjestelystä, joten turhaa kitiset.