Sektio -Alatiesynnytys - suhde vauvaan

ja tunteet lapsiin aika lailla samalla tavalla kuin sinulla. Esikosesta en oikein tiennyt mitä ajatella kun en vauvoista mitään tiennyt. Toisesta lapsesta osasin iloita ja nauttia samantien.



Eli mielestäni synnytystapa ei vaikuta tuohon sen taivaallista vaan se äitinä olon kokemus!

että oli synnytys millainen tahansa niin voi olla alkuun vaikeuksia omien tunteiden kanssa. Oksitosiinihan vaikuttaa kyllä, mikä puhuisi alatiesynnytyksen puolesta, mutta eiköhän perimmäinen totuus liity siihen, kuinka paljon maailma ja elämä muuttuu lapsesta. Esikoinen tekee äidiksi, toisen kanssa voi jo rutiinilla keskittyä olennaiseen :)

Ei kuule syntymistapa vaikuta tuohon yhtään!!



Mulla esikoinen syntyi alateitse, synnytys oli suht vaikea ja parantumiseni hidas.

Vauva oli ihanan helppo ja nukkui superhyvin.



Kuopus syntyi suunnitellussa sektiossa, jossa tuli komplikaatioita ja toipumiseni oli erittäin hidas ja kipeä.

Vauva oli todella vaativa ja vaikea. Nukkui megahuonosti.



Silti kuopus tuntuu rakkaammalle, kun ei enää stressaa joka asiasta, kun ne on jo tuttuja juttuja.

Niinhän ne sanoo, että esikoinen on harjoittelukappale.....



Mutta rakas se esikoinenkin on, totta kai =D

Ja mä olen itkenyt joka kerta liikutuksesta ja rakkaudesta vauvaan jo sillä hetkellä kun häntä on alettu ottaa pois mahasta. Kun vauvat on hetkeksi tuotu näytille ennen kuin lähtivät isän kanssa punnituksiin ym. niin olen tuntenut pakahduttavaa rakkautta ja suurta ikävää heräämössä kun olen odotellut osastolle pääsyä.

Tämä lienee siis ihan kiinni ihmisestä ja elämäntilanteesta miten vauvaan suhtautuu. Ehkä kun toinen syntyy joku saattaa pelätä miten arki alkaa menemään kahden kanssa jne. ja siksi tunteet viivästyy?

Olin itse nukutettuna enkä siis läsnä lapsen syntyessä. Ensimmäisen kerran näin lapsen ihan hetken aikaa kun oli 4h ikäinen. Seuraavan kerran kun ikää oli jo 1vrk.



Koen, että syntymätapa on vaikuttanut suuresti moniin tunteisiini. Erityisen raskaaksi koen edelleen sen, etten saanut olla mukana lapsen syntymässä. Toki olen äärettömän kiitollinen, että olemme molemmat elossa ja terveitä. Toisinkin olisi voinut käydä.

Olen kyllä huomannut, että suhde sektiolapseen on viileämpi kuin tähän alatielapseen. Olen itsekin miettinyt, että mistäköhän se johtuu. Tosin sektiolapsi oli myös esikoinen, joten tuo teoria, että ensimmäisen lapsen kohdalla äiti vielä hakee äitiyttään voisi olla myös hänen kohdallaan totta.

Kolme ensimmäistä syntyi alateitse ja kuopus sektiolla.

Kahden ensimmäisen synnytyksen jälkeen jouduin istukan käsinirrotukseen ja siitä heräämöön joten en kyllä vauvan kanssa saanut heti nuuskutella oikeen silloinkaan jos en sektionkaan, kolmosen synnytys ollut ainoa "normaalisti" sujunut.=)



esikoisen kanssa kaikki on uutta ja jännää, itselläni tahtoi olla myös hiukan kiire, odotti että mitä kaikkea se vauva oppii ja miten se kasvaa, toisten kanssa ja varsinkin kahden nuorimman kanssa sitä on sitten jo tiennyt miten nopeaan se vauva kasvaa ja kehittyy, miten pienen hetken se on ihan pieni niin sitä erillä lailla tankkaa sitä vauvantuoksua ja pehmoisten poskien tuntoa..



Onhan se vähän kuin vaikka kissan kanssa jos voi näin verrata, isot kissat on myös tosi ihania mutta kissanpentua ei voita mikään;O

Jospa nämä tunteet tasoittuvat aikanaan.



ap

Meillä molemmat pojat ovat sektiovauvoja ja tunnelmat ovat olleet ihan ap:n kaltaiset. Toisen kanssa, kaikista kipupumpuista ja lääkkeistä huolimatta, osasin heti enemmän nauttia ja antaa tunteiden viedä.



Nykyään kun ovat jo molemmat isoja poikia, niin tunteet ovat ihan samanlaiset kumpaakin kohtaan. Vai alussa eroa oli siinä, että osasin kuopusta rakastaa varauksetta heti.

lapsen ja äidin loppuelämän suhde määräytyy synnytystavassa. Joten sen täytyy olla täydellinen, muuten peli on menetetty kokonaan.

On vaan pistänyt miettimään kun tähän vauvaan tunteet ovat niin vahvoja.



AP

Esikoinen syntyi alakautta, toinen sektiolla, jossa oli sen verran sähellystä, että näin vauvani vasta kuuden tunnin päästä - rakastin kumpaakin heti niin että sattui!

synnytä?

jos kahden lapsen äidillä ei ole muuta tekemistä kuin märehtiä synnytyksiä ja niiden vaikutusta lapsisuhteisiinsa.



Vielä syntymättömien lasten tulee nyt terästäytyä, perätilasta on käännyttävä ja ulos luikahdettava kuin plussapiste kaupantilille, muuten mamma kehittää erityisen suloisen suhteen sisareesi! :) "Toki sinäkin olet tärkeä, mut kuitenkin...":)

Kunhan tuli mieleeni kun vauvaa halailin ja pusuttelin ;)



AP

Molemmat lapseni sektiossa syntyneitä, mutta esikoisen suhteen tunteet heräsivät myöhemmin. Kuopusta rakastin varauksetta heti. Nykyisin molemmat tietysti yhtä rakkaita. Äidiksi kypsyminen siis hiukan kesti. En usko että synnytystavalla on väliä.

maailmaan puskenut.

niin samanlainen tyyli teksteissä ;)

En nyt mieti niinkään synnytystapaa, mutta ehkä sitä, että pääsee heti kontaktiin lapsen kanssa normaalissa synnytyksessä kuin sektiossa taas vasta muutaman tunnin päästä. Voihan se olla niin, että nyt kun jo osaa homman ja on varmempi niin pystyy myös keskittymään vauvaan täysillä :)



AP

mutta suhde esikoiseen oli alussa vahvempi. kakkosen syntyessä murehdin niin esikoisen mustasukkaisuutta (joka on ollut hyvin vähäistä), että en ikäänkuin uskaltanut heti rakastua vauvaan. Muutenkin pidän enemmän vähän vanhemmista vauvoista joihin saa jo esim. katsekontaktin.



Nykyään molemmat lapset yhtä rakkaita.

tasavertaisesti - ettei synnytystavasta muodostu äidille kynnyskysymystä ja tärkeämpää mitä se oikeasti on. Joillain naisilla naisellinen itsetunto on hauras, ja he korostavat alatiesynnytyksen ja imetyksen merkitystä ehkä enemmän mitä olisi hyväksi, he kokevat niissä "onnistumisen" itsetuntoa tukevaksi ja että juuri tämä "kyky" tekee heistä naisia ja naiseudessa onnistuneita.



(Tästä on olemassa ihan tutkimustietoa: alatiesynnytyksen ja imetyksen merkityksen korostaminen fanaattisesti ainoana oikeana toimintamuotona liittyy naisen keskimääräistä heikompaan itsetuntoon naisena).

Siten tällainen äiti saattaa muodostaa positiivisempia mielikuvia alatiesyntyneestä lapsestaan, koska tämä lapsi tukee hänen minäkuvaansa hyvänä äitinä paremmin kuin lapsi, jonka synnytyksen kokee tavaltaan "huonompana" mikä ei tue äidin narsismia ja positiivista minäkuvaa ja siten lapsikaan ei ehkä juuri siksi tunnu yhtä merkitykselliseltä.

En tiedä, ehkä tällaisia äitejä on. Ainakin se millaiseksi synnytyksen kokee - positiiviseksi tai negatiiviseksi, saattaa vaikuttaa myös tulevaan vuorovaikutussuhteeseen vauvan kanssa.



Uskoisin, että äidin sen hetkinen kyky läheisyyteen ja läsnäoloon, suhteen muodostamiseen vaikuttaa siihen, miten äiti kiintyy lapseen. Joissain tilanteissa äidillä on enemmän voimavaroja ja kykyjä tunnistaa omia tunteitaan ja jakaa niitä lapsensa kanssa, toisinaan taas äiti voi olla enemmän tunnelukossa.

Ehkä jotkut ovat esikoisen kanssa enemmän huolissaan kuin seuraavien vauvojen kanssa, etenkin jos he tuntevat itsensä taitamattomiksi ja epäilevät omia kykyjään äitiyteen - se vie voimavaroja suhteelta ja tunteilta. Toisilla taas saattaa olla enemmän paineita seuraavien vauvojen syntymän aikaan.