Minkälaiset nukkumaanmeno ajat teidän koululaisilla
tai alle kouluikäisillä (etenkin jos aamulla ei ole kiirettä mihinkään) vai onko ollenkaan? Asiallisia vastauksia kiitos :)
Kommentit (10)
Koulupäivinä lapset käyvät nukkumaan klo 22 - 24. Lukiolainen valvoo monesti puoleen yöhön asti. Alakoululaisen patistan sänkyyn kymmeneltä viimeistään, mutta monesti hän on vielä yhdentoista aikaan hereillä.
Luetaan iltasatu ja molemmat nukkuvat klo 21 mennessä. Heräävät aamulla ilman herättämistä klo 7-7:30. Viikonloppuisin saavat valvoa n. klo 21 asti. Muutamina erityispäivinä vuodessa saavat valvoa klo 22-24 asti.
(koska aamut ovat rauhallisia eikä menoja mihinkään) mutta koululaisille on teroittanut että nukkumaan kannattaa mennä ennen 24 tai sitten äksyisyys on seuraavana päivänä oma vika.
valvomaan myöhempään? Eli pysyisi hereillä myöhempään illalla ja vastaavasti nukkuisi sitten aamulla pidempään. Minulle ja miehelleni tällainen rytmi olisi omin ja lisäksi työt antavat aamusta aikaa.
Näin meillä on tehty, kun lapset ovat olleet pieniä.
Jos aamulla tarvii herätä hoitoon, niin lapsi menee nukkumaan puoli kymmenen ja kymmenen välissä. Lomilla sitten myöhemmin, yhdentoista maissa.
Herätys on arkena yhdeksältä ja viikonloppuna ja lomilla saa nukkua niin pitkään kuin haluaa eli heräilee kymmenen ja yhdentoista välillä.