veisitkö lapset hoitoon pph:lle jolla iso koira ja kaksi kissaa?

n kurkku suorana huutavan lapseni kanssa päivystyksessä omepeluttamassa verta vuotavia haavoja, jotka koira oli tehnyt!!!

JOs sinulta heruu enemmän sympatiaa koiraa kohtaan, niin et taida ihminen ollakaan!!!



Vierailija:on vaikea tajuta, että ihminen on noin vieraantunut luonnollisesta elämästä

Jos edellinen kerta on ollut kuvaamasi kaltainen, ihmettelyni määrä vähenee, mutta ei hälvene. Jokaisen vanhemman pitäisi opettaa lapsiaan, kuinka koiraa, minkä tahansa rotuista, kohdellaan. Mitä saa tehdä ja mitä ei. Koskaan ei mennä käsi ojossa ja kysytä siinä samalla ikään kuin sivulauseena: " saako silittää?" . Koskaan ei myöskään hötkyillä, sännätä toiseen suuntaan, katsota silmiin ja murista (!), onhan näitä tapauksia, jossa lapsi tekee ja mutsi polttaa vieressä kyllästyneen näköisenä tupakkaa. Suurin osa koirista ei todellakaan hyökkää, pure, saati raatele edes äärimmäisen ärsytettynä ja kiusattuna. Luonnollista on luonnon ja eläimien ymmärtäminen, ihmiset ja koirat mukaan lukien.

Menimme kylään tuttavalle. Kysyin koirasta etukäteen. Isäntä sanoi koiran olevan todella lapsirakas ja säyseä. Lapset saavat vaikka ratsastaa koiralla ja tökkiä sormella kuonoon, mutta koira ei tekisi mitään. Koira olikin todella säyseä, makasi vain omalla paikallaan. Lapset leikkivät siinä aikuisten rupatellessa. Sitten koira yks kaks hyökkäsi. MItä minun olisi pitänyt tehdä kyseisessä tilanteessa. Kieltäytyä kutsusta? Vaatia koiraa toiseen huoneeseen laitettavaksi? Pitää lastani koko ajan sylissä katsomassa muiden lasten leikkiä? Eikö omistajan sanaan voikaan luottaa? MInua loukkaa syvästi, että minua aletaan haukkua citymammaksi ja luonnosta vieraantuneeksi, sen vuoksi että koira hyökkäsi lapseni kimppuun ja nyt en sitten veisi lastani hoitopaikkaan jossa on koira. Minua myös loukkaa se, että sanotaan, etten ymmärrä luontoa ja eläimiä. Kyllähän minä nyt herranen aika ymmärrän, ettei koiria saa mennä yhtäkkiä silittelemään takaapäin, niin kuin ei hevosiakaan. Toisaalta minua myös surettaa ajatella, että on kaltaisiasi ihmisiä, jotka asettuvat tällaisissa tapauksissa eläimen puolelle.

Vierailija:

Jos edellinen kerta on ollut kuvaamasi kaltainen, ihmettelyni määrä vähenee, mutta ei hälvene. Jokaisen vanhemman pitäisi opettaa lapsiaan, kuinka koiraa, minkä tahansa rotuista, kohdellaan. Mitä saa tehdä ja mitä ei. Koskaan ei mennä käsi ojossa ja kysytä siinä samalla ikään kuin sivulauseena: " saako silittää?" . Koskaan ei myöskään hötkyillä, sännätä toiseen suuntaan, katsota silmiin ja murista (!), onhan näitä tapauksia, jossa lapsi tekee ja mutsi polttaa vieressä kyllästyneen näköisenä tupakkaa. Suurin osa koirista ei todellakaan hyökkää, pure, saati raatele edes äärimmäisen ärsytettynä ja kiusattuna. Luonnollista on luonnon ja eläimien ymmärtäminen, ihmiset ja koirat mukaan lukien.

Minun päälleni on kaksi kertaa koira hyökännyt. Toinen oli bernhardilaisen pentu ja toinen oli vihanen mäyräkoira, jonka hyökkäyksen omistaja kuittasi näin:" se ei tykkää lastenvaunuista" . Minun koiravihaani ei laannuta yhtään ne kakkakasat pitkin pientareita.

Vai pitäisikö koiran hyökkäyksen kohteeksi joutunut laittaa jollekin eläintenkäsittelykurssille?

mutta toinen lapsistani on astmalapsi ja kissoille allerginen.

(vai se sätkä suussa seisova äiti). Sinua vaivaa, sinua loukkaa, sinua syvästi korpeaa, mutta mitenkä lapsesi, mitä hän ajattelee? Toki kokemuksesi on traumaattinen, jopa niin, että normaaliperheessä, maalaisjärjellä, luonnollisesti kyseenalaistettaisiin hyökkäävän koiran olemassa olo. Kyllä: luonnehäiriöiset koirat pääsevät hengestään.

iso tai pieni, sillä ei väliä. (pienet monesti pahempia...) Ihan siks että koiran omistajana tiedän että koirat on vaan koiria. Eläimiä, ja siksi arvaamattomia. Omani tunnen ja tiedän, sekä lapset että koirat. Ei ongelmia. Olen niistä kuitenkin kotona itse vastuussa ja pystyn vaikuttamaan tilanteisiin.

En itse koiranomistajana pidä koiria vapaana sisällä, jos vieraita lapsia kylässä, ellen ole itse (tai mieheni) kokoajan samassa huoneessa ja näe mitä tapahtuu. Siksi en ymmärrä että joku pph pitäisiä eläimiä vapaana vieraiden lasten seassa, kun ei itse kuitenkaan kokoajan ole läsnä. (ruuanlaitto, lasten vessakäynnit jne.)

Ja kyllä, 2 vuotiasta lastani puri kaverin tuttu, kiltti koira päähän viime kesänä! Kyllä se pistää miettimään asioita uudelleen...

Tarvinneeko tuota yhtään kysyäkään, mitä lapseni tästä ajttelee. Mitähän sinun puolitoista vuotiaasi ajattelisi koirahyökkäyksen jälkeen? Olisiko hän ihmetystä tulvillaan? olisiko pelontunteita? Mitä jos koira tai mikä tahansa muu eläin olisi hyökännyt oman lapsesi kimppuun ja olisit vienyt verta vuotavan lapsesi ensiapuun ja joutuisit käsittelemään asiaa vielä pitkään tapauksen jälkeen. Sitten joku tulisi sinulle lässyttämään, että " kuule ei se eläin voi luonnolleen mitään. Syy on yksinomaan sinun ja lapsesi. Opeta lapsillesi miten eläimiä käsitellään." Vaivaisiko se sinua, loukkaisiko, korpeaisiko?

Tällä hetkellä minulta ei heru yhtään sympatiaa koiralle, vaikka ymmärränkin miksi hän teki niin.

Eikö täällä ole oikeus kertoa omista kokemuksistaan ja omista tunteistaan? Olisiko ap:n kysymykseen pitänyt vastata vain tilastojen pohjalta?

Ja muuten, miten se sätkä suussa seisova äiti liittyy mitenkään tähän?

Vierailija:

(vai se sätkä suussa seisova äiti). Sinua vaivaa, sinua loukkaa, sinua syvästi korpeaa, mutta mitenkä lapsesi, mitä hän ajattelee? Toki kokemuksesi on traumaattinen, jopa niin, että normaaliperheessä, maalaisjärjellä, luonnollisesti kyseenalaistettaisiin hyökkäävän koiran olemassa olo. Kyllä: luonnehäiriöiset koirat pääsevät hengestään.

Yksissä juhlissa oltiin kerran ja siellä perheen koira kävi nappaamassa vähän täytekakkua pöydästä..

Syynä oli tietysti se ainoa valvomaton hetki, jolloin tuonikäinen pääsi silmistä koiran kimppuun. Vika oli valvojassa, minussa ja appivanhemmissa, ei koirassa tai lapsessa! Mitä taas tuntemuksiin tulee, niin vanhempi, isä tai äiti, voi lietsoa omalla käytöksellään hysteriaa, tiedostaen tai tiedostamattaan. En tiedä, kumpaan ryhmään sinä kuulut, mutta mielestäni sinä paisutat mittasuhteita, haet syytä verbaalisesti riehua ja kiukuta, etäännyt asiasta, sen luonnollisesta mittakaavasta. Ole hyvä, itsepä otit puheeksi.

Olemme käyneet koiraperheissä vierailulla tapauksen jälkeenkin, jotta lapselleni ei tulisi koirakammoa. Lapseni ei siihen ollut kuitenkaan vielä valmis. Eikö kysymys kuitenkin ollut siitä, että veisinkö lapseni hoitoon pph:lle jolla iso koira? En veisi, juuri siitä syystä, etten voi olla itse valvomassa ja uskon ettei pph:kaan jolla 4-5 lasta jaloissa pyörimässä voi olla koko ajan katsomassa mistä suunnasta lapset koiraa lähestyvät. MInulla EI ole koirakammoa, en lietso hysteriaa, en tee siitä isoa numeroa, jos koira tulee vastaan tiellä. Tällä hetkelä minä en vaan pidä koirista. Minusta koirat ovat eläimiä, joilla on eläimen vaistot ja jotka toimivat myös niiden mukaisesti.

Toki asia pyörii mielessä yötä päivää. Näenhän arven lapsessani ja kuulen huudon yöllä.

Ja vielä, millä tavalla paisuttelen mittasuhteita? MIllä tavlla minä etäännyn asiasta ja sen luonnollisesta mittakaavasta?

Vierailija:

Syynä oli tietysti se ainoa valvomaton hetki, jolloin tuonikäinen pääsi silmistä koiran kimppuun. Vika oli valvojassa, minussa ja appivanhemmissa, ei koirassa tai lapsessa! Mitä taas tuntemuksiin tulee, niin vanhempi, isä tai äiti, voi lietsoa omalla käytöksellään hysteriaa, tiedostaen tai tiedostamattaan. En tiedä, kumpaan ryhmään sinä kuulut, mutta mielestäni sinä paisutat mittasuhteita, haet syytä verbaalisesti riehua ja kiukuta, etäännyt asiasta, sen luonnollisesta mittakaavasta. Ole hyvä, itsepä otit puheeksi.

Syynä minun paha kissa-allergia. Lapset eivät ole allergisia, mutta kyllähän se olisi meille kotiinkin kulkeutunut, jos lapset olisivat siellä koko päivän touhunneet. Ensiksi ei meinannut muuta hoitopaikkaa löytyä millään, mutta lopulta lääkärintodistuksella toinen paikka yllättäen vapautuikin.

kun hän putoaa kuoppaan, niin kuka piru sen kaivoi? Jos et ymmärrä luonnollisia mittasuhteita, kiukun ja kohtuuden määrää huomennakaan, puhutaan sitten. Puhutaan minäminä- ja minäjalapseni-Lapsenijaminä -käsitteistä, puhutaan ihan rauhallisesti.

En siedä koiran hajua vaatteissa.

Mutta koko ketjun luettuani, muutin mieltäni. " Syy" ei ollut sen äidin, jonka lasta koira puri vaan näitten koiranpuolustajien. Lapseni eivät osaa käsitellä eläimiä ollenkaan, koska eivät ole olleet eläinten kanssa tekemisissä, muuten kuin kylässä ja eläintarhassa ja pari kertaa on käyty ratsastamassa. Mitähän siitä tulisi jos talo olisi täynnä lapsia ja eläimiä ja yksi polo pph, siellä yrittäisi opettaa lapsille miten eläimiä käsitellään, samalla kun vaihtaa vaippaa, tekee ruokaa, juttelee vanhempien kanssa. Jos kerran eläimet ovat niin arvaamattomia,että omistajalta pitää kysyä aina lupa, että saako silittää, niin miten pph:lla riittää aikaa sellaiseen?

Jos joku puhuu luonnollisista olosuhteista, hän tarkoittanee sitä, että lapset ja eläimet viihtyvät oikein hyvin mullinmallin keskenään ja jos lapsi puree koiraa, koira ei pahastu!

Voi kuule, kyllä aina sellaisessa tilanteessa kun lapselle sattuu jotain, niin sitä syyttää ketä tahansa. Omassa tapauksessa syytän varmaan kaikkein eniten itseäni, kun en luottanut vaistoihini. Jotenkin minusta tuntui, että pitäisi olla enemmän varuillaan,mutta uskoin omistajan sanaan. Minusta on kuitenkin aina tuntunut, että eläin se on koirakin, ja käyttäytyy sen mukaisesti. JOs sinusta tuntuu, että olen nyt kiukkuinen,mielikuvasi on väärä. Olen täysin tyyni kotiäiti, joka tässä keskustelun lomassa tekee ruokaa kolmelle lapselleen. Mutta kyllä, olen loukkaantunut ja asia vaivaa minua.

Suoraan sanoen en ymmärrä tuota haluasi puhua näistä minäminäminä-jutuista. Pitäisikö välillä puhua sinusta ja lapsestasi, sillä tunnut jo tietävän kaiken minusta? ;-))))) LOL

Mutta vielä tuosta kaivoonputoamisesta. Jos lapseni tosiaan putoisi kaivoon, niin tottakai yrittäisin etsiä syyllisen. Oliko kaivo kenties laiton, kuka vastaa kaivosta, kenen olisi pitänyt huolehtia kaivon kannen huollosta? Jos syynä olisi puhtaasti onnettomuus,niin sitten olisi. Silti asia vaivaisi minua ja pyrkisin tekemään jotain, ettei vastaavaa tapahtuisi kenellekään muulle, ei omille lapsilleni, eikä muidenkaan. Kai jokainen järkevä ihminen tekisi samoin? Tässä koirajutussa on aivan sama juttu. Pyrin omalla toiminnallani estämään sen ettei vastaavaa enää tapahtuisi. En siis veisi lastani pph:lle, joka ei pysty katsomaan lapsen perään joka hetki.

Vierailija:

kun hän putoaa kuoppaan, niin kuka piru sen kaivoi? Jos et ymmärrä luonnollisia mittasuhteita, kiukun ja kohtuuden määrää huomennakaan, puhutaan sitten. Puhutaan minäminä- ja minäjalapseni-Lapsenijaminä -käsitteistä, puhutaan ihan rauhallisesti.

Vierailija:

Jos joku puhuu luonnollisista olosuhteista, hän tarkoittanee sitä, että lapset ja eläimet viihtyvät oikein hyvin mullinmallin keskenään ja jos lapsi puree koiraa, koira ei pahastu!

Mutta jos koira puree lasta, niin lapsi kyllä pahastuu :-/

minäkin ymmärrän että kuoppia vain tulee, kaivon tekee joku. Siinä on vissi ero.