Lue keskustelun säännöt.
En jaksaisi millään kotona lasten kanssa.
26.11.2008 |
Tää on tosi inhottava tilanne. Mie oon totaalisen uupunut kotona oloon (lapset 6kk ja 2,5v). Mies tekee pitkää päivää töissä (pakko, ei omasta tahdosta). Itse olen viettänyt yhden illan tässä puolen vuoden aikana erossa lapsista.
Aamu jo alkaa yleensä niin, että klo 6 esikoinen tulee huutamaan korvan viereen, hyppii sängyllä ja räpsäyttää valot päälle niin, että vauvakin sitten herää. Ei ole yhtään mukava tapa herätä.
Ulos pitäisi joka päivä raahautua, mutta sekin on aina taistelujen takana. Esikoinen ei ole yhtään yhteistyökykyinen tässä asiassa. Vauva sitte huutaa naama punaisena kun yritän pukea esikoista.
Vauva on tässä viimeiset 5 viikkoa kääntynyt mahalleen, mutta ei takaisin selälleen. Nyt alkaa jo hermo mennä siihen, kun koko ajan kitisee lattialla. Syöttäminen on myös tosi ärsyttävää, koska hän ei ole kauhean vastaanottavainen soseille.
Esikoinen ei millään suostu menemään päiväunille. Sitten klo 16-17 tulee väsymys ja kiukku ja saattaa hakeutua jonnekin nukkumaan. Menee yleensä klo 20 yöunille ja jos tuohon aikaan nukahtaa, niin ilta on sitten katastrofi. Eli saan juosta hänen perässä ja herätellä ettei vaan käy nukkumaan. Säännölliset päivärutiinit meillä on ollut aina. Kun vauva syntyi, niin esikoisen päiväunille meno alkoi vaikeutumaan ja jossain vaiheessa huomasi, että kahdenkaan tunnin jälkeen neiti ei vielä ollut nukahtanut. Siinä meni vaan molemmilla hermot.
Mie en enää osaa puhua kenellekään ihmiselle kunnolla. Valitan vaan miten raskasta mulla on. Ja tuntuu ettei kukaan jaksa kuunnella. Tästäkin johtuen aamulla jo ensimmäisestäkin kiukuttelusta alan itkemään. Ajatus uloslähtemisestä tai ruuanlaitosta alkaa olla mahdoton. Ei ole mitään motivaatiota tehdä yhtään mitään.
Tästä tietysti seuraa syyllisyys, kun en jaksa huomioda lapsia täysillä. Ja varmaan kierre on valmis, että lapset hakee sitä huomiota enemmän. Jos ei hyvällä, niin pahalla.
Mies on vielä ollut tosi ihana ja ymmärtäväinen, mutta en usko että hänkään jaksaa kovin pitkään ottaa vastaan minun vuodatuksia, käyhän hän töissä ja yrittää sitten illalla olla lasten kanssa.
Rahat on ollut tiukilla. Sukulaiset sanoo, että laita esikoinen päivähoitoon. He eivät voi ymmärtää, että siihen ei ole varaa. Varsinkin sitten kun tipun hoitorahalle, niin siihen ei tosiaankaan ole varaa. Eräs sanoi, että pitää miettiä mikä itselle on tärkeää (viitaten siihen että jos en "suostu" maksamaan päivähoitomaksua). Jos esikoinen olisi hoidossa kun tipun hoitorahalle), niin menisimme joka kuukausi 400e miinukselle. Tätä kestäisi 3kk, joten menisimme yhteensä 1200e miinukselle. Siitä seuraisi aika paljon lisästressiä (palaan töihin tuolloin 3kk jälkeen).
Jotenkin en keksi ratkaisua tähän tilanteeseen. On ahdistava olo kun olen umpikujassa. Pystyn vähän aikaan skarppaamaan ja löytämään iloisia ajatuksia, mutta ne tuntuu teennäisiltä. Yksi ratkaisu olisi ehdottomasti se, että saisin miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa säännöllisesti. Ongelma on, ettei ole hoitajaa. Äitini ei suostu hoitamaan lapsia silloin kun pyydän. Hän joskus soittaa että nyt voit tuoda pariksi tunniksi. Ei siinä kahdessa tunnissa kerkiä palautua. Rahaa ei ole palkata ulkopuolista apua enkä pystyisi nauttimaankaan vapaa-ajasta jos vieras tulisi hoitamaan lapsia, varsinkin kun vauva vierastaa.
Mieskin vetää äärirajoilla. Sen huomaa ja on hän sen sanonutkin. Siksi ei oikein voi tehdä niin, että lähdettäisiin vuoronperään johonkin. Toinen kuormittuisi siinä liikaa.
Tää homma varmaan räjähtää kohta käsille. Sit kun päivällä edes yrittää soittaa jollekin ja purkaa tuntojansa, niin kukaan ei vastaa puhelimeen. On niin yksinäinen olo tän asian kanssa. Ja ne, ketkä ei elä arjessa lasten kanssa, ei voi ymmärtää. Tulee vaan kommenttia, että ole iloinen kun sinulla on lapsia tai mikä parasta, sinä kadut kun et osannut nauttia tästä ajasta kun lapset ovat pieniä. Jes, tulee vielä syyllisyys siitäkin.
Neuvolassa puhumista en ole kokenut kauhean hyvänä. Ei sieltä kukaan konkreettisesti tule minua auttamaan. Sitten vaan tyyliin iskettäisiin mielialääkkeet kouraan. Kai nyt kuka tahansa uupuu jos ei saa koskaan vapaa-aikaa, eikä edes syödä / käydä vessassa rauhassa. Minusta siihen ei ole ratkaisuna lääkkeet. Ongelma ei sillä mihinkään katoa.
Minua helpottaa vertaistuki. Milloin lasten kanssa helpottaa niin, että elämä olisi edes siedettävää?
Kommentit (23)
Netissä juttelen myös, mutta ei se ihan vastaa konkreettista seuraa. Yritetään kyllä käydä seurakunnan kerhossa joka viikko, mutta nyt oltiin kipeitä.
No mutta nyt heräs vauva, pitää mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esim. netistä löytyy suljettuja yhteisöjä joissa äidit voi jakaa arjen asioita keskenään ja järjestää yhteistä toimintaa ja tapamisia. Perhekerhoista voi myös löytää vertaistukea ja ystäviäkin.
Itse en olisi mitenkään jaksanut olla kotona lasten kanssa ilman noita ym. kanavia.
Eihän ne tietenkään sitä arjen raskautta poista mutta sitä on paljon helpompi sietää kun voi keskustella samassa tilanteessa olevien kanssa.
Puistotätejä ei meidän kaupungissa ole.
Se tässä arjessa on varmaan kestämätöntä, kun yrittää kaikkensa, ja silti saa vaan kiukkua ja epäonnistumista niskaan. Ulos lähtiessä mietin aina kenet pukisin ensin, että päästäis mahdollisimman vähillä itkuilla ulos. Sitten heti kun päästään ulos, niin vauva tekee kakat. Tääkin tapahtuu ihan joka ikinen päivä.
Esikoinen on on selvästi taantunut vauvan syntymästä (tietysti on normaalia). Ei suostu edes yrittämään pukea itse, vaikka kuinka kehuisi ja kannustaisi. Ei tosiaankaan suostu leikkimään itse. En minä jaksa koko päivää vaan leikkiä lapsen kanssa. Sitten kun pitäisi tehdä ruokaa ja kotitöitä. Jos ei ruoka ole ajallaan, niin siitä seuraa taas kiukkua. Sitten vauva alkaa väsyä ja huutaa. Kaikki pitää tehdä niin ajallaan, ettei koko homma leviä totaalisesti käsiin.
Naapuruston lapset ovat sen verran vanhempia, että kaikki on hoidossa. Päivisin olen yksin tuossa pihalla.
Olen miettinyt paljon noita MLL:n hoitajia. Tuntuu kauhean vaikealta nuo palkanmaksuasiat. Minä olisin siis työnantaja ja erittelisin kaikki työeläkemaksut ym. Miksi ei voi vaan olla sellaista hoitajaa, jolle iskettäisiin rahat kouraan (eikä mielellään yli sitä 8e/tunti).
ap
Voithan kysellä naapurustosta tms. olisiko kellään tuttua nuorta/mummelia, joka kaipaisi vähän lisätuloa.
Esikoisesi kaipaa tekemistä. Ja huomiota tietty myös.
Yritä palkita onnistuneet jutut ja välttää jo ennakkoon kahnauksia. Ja meillä ainakin auttoi kun pidin pukemisessa ja muussa aika rivakan tahdin niin ettei esikoinen ehtinyt hötkyillä.
2
Läksin töihin kun nuorempi oli 1,5v ja tilanne helpottui sillä. Toki siihen auttoi myös se että esikoisen uhma alkoi helpottaa ja kuopuskin osasi jo kävellä ja touhusi enemmän siskonsa kanssa.
Onko teidän paikkakunnalla sosiaali ja terveydenhuolto-oppilaitosta. Mun ystävällä on ollu pari kertaa työharjoittelija kyseistä koulusta 6 viikkoa. Se auttoi heillä tosi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla 3, 5 v ja 1 v lapset
Jos yhtään lohduttaa et ole ainoa ja meitä on varmasti muitakin.
Sitä vaan raahautuu päivästä toiseen jotenkuten. Yritän pättää että seuraavana pävänä koitan jaksaa olla parempi äiti ainakin esikoiselle ja nataa huomioita. Ei onnistu ja huono omatunto vaan kasvaa kun huutaa esikolle joka kiusaa pikkusisartaan.
Mä oon pyrkiny pitämään ulkoiluista kiinni, itsekin virkistyy kun saa olla muualla kuin 4 seinän sisälä. Samalla tapaa muita puistoilevia. Puistoilu on toisaalta niiiiiiiiin tylsää ja ärsyttää se joka aamuinen rumba. Samoin ei jaksaisi puhua aina vaan lapsista . Mmutta parempi sekin kuin kotona nyhjääminen . Mun esikko ONNEKSI on kerhossa sen 2 x viikossa. Illalla kun mies tulee hän ottaa jommakumman/ molemmat ja vie ulos, saan tehdä sen seuraavan päivän ruuan ainakin.
Yritän pitää kotia järjestyksessä sillä ahdistaa kun joka paikka sekaisin.
Mutta sun täytyy kyllä saada omaa aikaa , siltä kuulostaa ! Miten teillä viikonloput ? Ei kai se miehesi nyt herranen aika rasitu jos olisi lastensa kanssa yhden päivän ? Voisit mennä kaupungille ja istua vaikka kahvilla RAUHASSA. Minä pyrin tähän ainakin kerran kuussa, menen haahuilemaan kaupungille, luen kirjastossa lehtia ja käyn yksin syömässä ja kahvilla rauhassa.
Missä päin asut ? Jos olisit lähellä voisin antaa yhteystietoni. Itse asun täällä idässä ;)
JAKSAMISTA!
Jotenkin teidän menonne ovat hassusti mitoitettu tulojen kanssa kun mies joutuu paiskimaan töitä kahden edestä ja silti eivät rahat riitä. Ilmeisesti sinullakin on minimivanhempainrahaa isompi päiväraha, koska kerrot tulojen putoavan kun jäät hoitovapaalle.
Sitten opettelemaan rennompaa asennetta lasten hoitoon. Ihan pakko ei ole ulkoilla joka päivä, varsinkaan huonolla säällä. Käytä surutta valmisruokia vaikka muutaman kerran viikossa.
Kannattaa siellä neuvolassa kuitenkin jutella tilanteesta. Sinulla voi olla esim. synnytyksen jälkeinen masennus ja siihen auttavat ne mielialalääkkeet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä tiedä onko sitten lääkkeistä haittaa jos se vähentäisi tuota masentuneisuutta? Mulla kun meinasi pää hajota ja näin joka päivä punaista yhden jos toisenkin syyn takia rupesin syömään kalaöljyä. Kuulostaa hirveä simppeliltä mutta se auttoi orastavaan masennukseen/alakuloon. Syön sitä edelleen, olen syönyt sitä jo kolme vuotta enkä enää jätä sitä koska tiedän että rupean raivoamaan samantien kun olen viikkoa ilman kalaöljyä. Toki nekin maksaa jonkin verran mutta Bioteekin Duo on tosi hyvä ja jos siitä tulee parempi olo niin minä ainakin satsaan siihen.
Toinen asia on se suosittu oma aika. Onko mitenkään mahdollista että miehesi katsoo lapsia ja lähdet esim kerran viikossa jumppaan tai vastaavaan? Se tunti viikossakin voi saada ihmeitä aikaan!
Ja kyllä tuo helpottaa kun lapset vähän kasvaa. Minä olen taas takaisin työelämässä ja kaksi lasta päiväkodissa ja yksi koulussa. Nuorin lapsista on nyt 4-vuotias ja taas tuntuu että voi hengittää =) Kuitenkin olin niin uupunut yhdessä vaiheessa että yhtenä päivänä lykkäsin lapset isälleen ja lähdin pakoon hotelliin yöksi+muutamaksi yöksi mökille kun en kertakaikkiaan jaksanut. Kun näin miehen parin päivän päästä en voinut muuta kuin itkeä! Sairastin silloin kilpirauhasen vajaatoimintaa josta en silloin tiennyt -> johti ihan älyttömään väsymykseen! Sen lisäksi rakennettiin taloa ja lapset olivat pienet, vanhin kolmesta vasta 4-vuotias!
Yritä nyt saada itsesi, ja mies itsensä, kuntoon niin että pystytte taas nauttimaan elämästä!
Ensinnäkin mun mielestä on hyvin luonnollista, että aikuinen ihminen puutuu olemaan lasten kanssa kaiket päivät yksin kotona. Kyllä olisi outoa jos niin ei tapahtuisi.
Omia pelastuskeinoja:
todellakin ne rutiinit ja jokapäiväiset ulkoilut
oma aika
tapaamiset ystävien kanssa, joilla on lapsia, siis yhdessä lasten kanssa
Mä pyrin siihen, että meillä on ainakin kaksi ohjelmaa viikossa. Yksi on siis kyläily toisessa perheessä tai meillä, meillä on lisäksi yhtenä päivänä muskari. Sen lisäksi käydään tuossa lähikaupassa 1-2 kertaa viikossa täydennysostoksilla. Isot ostokset tehdään viikonloppuna niin, että toinen aikuisista tekee ne. Kun noi vierailut ajoittaa päiväunien väliin, niin sujuvat hyvin.
Ei tietenkään yksi kahden tunnin sloti omaa aikaa kerran puolessa vuodessa mitään pelasta, mutta jos saisit omaa aikaa erilaisilla järjestelyillä säännöllisesti. Maksullinen hoitaja kerran kuussa, sukulainen/naapuri/ystävä toisen kerran ja miehesi sitten vaikka yhtenä viikonloppuna.
Yksi mahdollisuus on myös se, että miettisitte onko teillä mahdollisuutta tehdä kummallakin osa-aikatyötä. Olisitte siis kumpikin töissä, mutta samaan aikaan osittaisella hoitovapaalla.
Mä olen aina ihmetellyt kuinka jotkut jaksavat olla kotona niin, että hyvin lyhyen matkan päässä ei ole muita lapsiperheitä samassa asemassa. Siis varsinkin jos ei ole sukulaisia auttamassa ja puoliso tekee pitkää päivää. Kyllä siinä on äiti kovilla, kun on täysin ilman aikuisseuraa ja tukiverkkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vai sanoisinko kirjaimet näppäimistöltäni! Mulla on just samanlaista, eli ymmärrän ap:n tilanteen todella hyvin. Mulla on vaan se ero että en ole menossa töihin, vaikka se varmaan olisi mielenterveyteni pelastus. Mutta kun ei ole työpaikkaa enkä tässä olotilassa jaksa edes ajatella opiskelua. ( Koulutuksia on kyllä pari, terveys vain ei salli alan hommia. ) Mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa varmaan helpottaa, pahin kuitenkin on jo takana. Lapset nyt 1,5v, 2,5v ja 3,5v.
Jaksamista ap:lle! :)
PS: Voisko joku tsempata mut pukemistaisteluun!?!
Elät nyt ehkä sitä raskainta vaihetta. Koita vain sinnitellä. Mieti mitä kivoja asioita voisit tehdä niin, että lapset ovat mukana. Onko sinulla auto päivällä käytössä? Lähtekää jonnekin ihmisten ilmoille, vaikka sitten markettiin tai kirjastoon tms. Pienemmälle vaunut/rattaat mukaan, jos menette jonnekin kirjaston tyyppiseen ja isommalle vähän huomiota. Pienetkin vaihtelut arjessa voivat piristää sekä sinua että esikoistasi. Tai jos tuntuu, että et jaksa, niin pitäkää joskus ihan vain löhöpäivä; ei ole pakko lähteä ulos, ei ole pakko laittaa aina kaksi kertaa päivässä kunnon ruokaa, koittakaa vain olla!
Konkreettista apua ei varmaan muuten löydy kuin palkkaamalla se MLL:n hoitaja, jos hoitoapua on lähipiiristä vaikea saada. Se ei kuitenkaan oikeasti ole mitenkään vaikeaa, ohjeita löytyy varmaan nykyään netistäkin. Ja jos se tuntuu mahdottomalta, kannattaa varmaan tosissaan yrittää kuitenkin joskus vuorotella miehen kanssa ulos lähtemisen ja lasten hoidon kanssa, jotta molemmat saisitten edes muutamaksi tunniksi sitä omaa rauhaa.
Tsemppiä! Pahin vaihe menee varmasti ohi muutamassa kuukaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PS: Voisko joku tsempata mut pukemistaisteluun!?!
josko saisitte sovittua säännöllisen ajan, jolloin äitisi ottaisi lapset aina kahdeksi tunniksi? Mun äidilläni ei ole aina mahdollisuutta ottaa tai tulla hoitamaan, mutta juuri äiti on silti se varaventtiili jolle minä avaudun kaikessa avuttomuudessani.
Koeta tuon kaiken kamalan uuvutuksen ja väsymyksen keskellä muistaa, että juuri nyt elät vaikeaa aikaa. Vauva on tosi hankalassa vaiheessa, esikoinen pieni, ulkona on pimeää ja päivät on synkkiä mutta pukemista riittää.
Pidä kiinni ulkoilusta, minä pidin kiinni joka säällä vaikka kuinka uuvutti ja harmitti. Pukemiset ja riisumiset veivät vietävästi aikaa, mutta tuovat esikoisellekin harjoitusta ja rytmiä päivään. Me syötiin aamupalat ja lähdettiin sitten ulos. Se, että käyttää valmisruokia tai että ruoka on valmisteltu pitkälle jo edellisenä päivänä, auttaa sisälle tulossa.
Kun esikoisesi on kuitenkin pieni, voit vaikka ulkoiluttaa useamman tunnin aamupäivällä, tuot sisälle nälissään ja syötte, sitten koeta junailla porukka päiväunille. Päiväunilta saa ainakin meillä ylös helposti, kun välipalapöydässä on jotakin hyvää ja kivaa.
Kaiken takana puuduttava ja orjallinen rytmi. Niin se on päivähoidosssakin.
Nyt mun omat pojat on jo 4,5 ja kohta 3 v, minäkin olen jo takaisin töissä. Mutta ymmärrän sinua syvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin rahatilanne: Mies ei paiski kahta työtä, vaan on opettaja. Hänellä on ollut nyt noin kolmena päivänä viikossa iltatöitä. On vanhempainiltoja, opettajankokouksia, kehityskeskusteluja ym. Ja niitä tosiaan tuntuu riittävän. Alkusyksystä niitä ei ollut, ne on nyt kasaantuneet tähän viimeisen parin kuukauden ajalle.
Rahat ovat tiukilla sen takia, että teimme remonttia kotiimme ja tuo auto tuntuu vievän kaiken ylimääräisen. Olen niin paljon miettinyt, että miten pääsisi autosta eroon, mutta se tekisin kaikesta entistä hankalampaa. Mies joutuisi lähtemään aikaisemmin töihin ja palaisi vielä myöhempäänm. En edes unissani osannut kuvitella, kuinka paljon auto vie rahaa. Tällä hetkellä olisi tiedossa 1000 euron remontti, lisäksi eilen alkoi hälyttämään että on abs-järjestelmässä joku vika. Auto ei edes ole kuin 4 vuotta vanha.
Meillä ei ole mitään ylimitoitettua asuntolainaa ym. Tulot ovat ihan normaalit kahden ihmisen tulot. On vain sattunut paljon yllättäviä menoja, pääasiassa koskien juuri tuota autoa. Taloudellinen tilanne kyllä pysyy ihan hyvänä kun käyn töissä. Hoitovapaalla ei ole vara olla, enkä kyllä edes haluaisi. Olen tuon 3kk hoitovapaalla sen takia, ettei vauvaa tarvitse viedä 9kk iässä hoitoon. Mies on kesän kotona, joten lapset menevät syksyllä sitten hoitoon, vauva on 1v 3kk.
Juuri parasta on kuulla se, että muillakin on rankkaa kotona. Siskoni, jolla ei ole lapsia, tokaisi että kyllähän sitä on muillakin ihmisillä lapsia ja he jaksavat. Hän ei tosiaankaan voi käsittää mitä on lapsiperheen elämä.
Yks mikä muuten ärsyttää on, kun sanoo että meidän lapset on nyt tässä, niin joku tokaisee että kyllä se vielä mieli muuttuu. En ole koskaan halunnut enempää kuin kaksi lasta, miksi haluaisin tämän arkihelvetin jälkeen yhtään enempää?
Nyt on varmaan senkin takia oikein musta kausi, kun kumpiaan lapsista ei ole vähään aikaan oppinut mitään uutta. Tulee sellainen tunne, että ei ne koskaan kasva ja tämä tulee aina olemaan tätä. Sitten kun vauva oppii kääntymään ja ryömimään, niin tulee sellainen fiilis, että kyllä tää homma etenee ja helpottaa.
ap
puolipäivähoitoon niin saat hiukan levätä ja kasata itseäsi.
että erilaisia ihmisiä on olemassa... Itse PIDÄN kotona olemisesta pienten lasteni kanssa, en ole koskaan kokenut sitä puuduttavaksi tai tylsäksi. Välillä on toki rankkaa, kun on yöheräilyä, sairastelua tms., mutta pääsääntöisesti ihanaa. En ole käynyt tuntia tai kahta pidemmillä "omilla menoilla" lasten syntymän jälkeen kertaakaan ja rehellisesti sanottuna en ole kaivannut omaa aikaa yhtään. Sukulaiset asuvat kaukana, lähin 400km päässä meiltä. Emme käy kerhoissa. Mutta elämä on antoisaa ja ihanaa juuri tällaisenaan, enkä pidä itseäni yhtään outona silti. Niin, ja mieheni tekee normaalia työpäivää, mutta osallistuu töistä palattuaan sitten kyllä perhe-elämään ihan täysillä.
Ap:lle toivon jaksamista, ymmärrän hyvin, miten kamalalta tuollainen tilanne täytyy tuntua. Apua kannattaa etsiä, sopiva ratkaisu löytyy varmasti.
Et arvaakaan kuinka tutulta kuulosti kuvauksesi! Meitä samassa tilanteessa olevia on siis muitakin. Ja varmaan paljon. Mutta ei se tieto helpota sitä omaa oloa ja tilannetta.
Meillä esikoinen 3-vuotias ja nuorempi 7kk. Minunkin mieheni painaa pitkää päivää ja yrittää vääntää vielä ohessa gradua ja saada opiskelut loppuun. Hän on välillä valmis luovuttamaan opiskeluissa mutta olen yrittänyt tsempata koska on niin loppusuoralla kuitenkin jo. Ja nekin vuosien opiskelut ovat syöneet meidän yhteistä ja perheen aikaa ja kiristäneet tunnelmaa niin paljon että nyt ei ...kele voi enää luovuttaa. Mutta hänkin kokee arjen lasten kanssa todella raskaaksi niin kuin minäkin. Meillä sentään se helpottaa että esikko on hoidossa kolmena päivänä viikossa. Loput neljä taistellaan miten jaksetaan. Uhmaa on vaikka muille jakaa ja tekee vaan välillä niin tyhmiä juttuja että ei pinna kestä.
Joku ketjussa ehdotti, että voisi tehdä jotain vaihtelevaa, esim käydä jossain ostoskeskuksessa yhdessä tms. Olen joskus molempien lasten kanssa mennytkin, ajatuksella että vaihtelu virkistää ja esikko sinne mielellään lähteekin. Mutta voi pojat kun sinne päästään niin alkaa taas sellainen temppukerho että toivois olevansa mieluummin siellä kotona. Siinä menee sitten sekin vaihtelu komennellessa ja karjuessa.
En siis varsinaisesti osaa auttaa mutta tiedät nyt että kohtalotovereita on vaikka kuinka. Yritetään jaksaa, pakkohan tämän on joskus helpottaa. Mietitään miestemme kanssa miten saisimme omaa aikaa, he omaa ja sitten vielä sitä yhteistä aikaa. Sitä tässä kaipaisi niin jaksaisi vähän paremmin edes. Tsemppiä!
Pakko kirjoittaa, vaikka ei nyt suoranaisesti asiaa autakaan.
Olen itse ollut melkein 9vuotta kotiäiti, lapsia kolme pienellä ikäerolla.
Takana on rankkoja ja vielä rankempia aikoja. Toki joukkoon mahtuu myös hyviä aikoja, mutta päälimmäisenä on mielessä se, että kotiäitiys oli tosi tosi tosi rankkaa.
Lopulta tuntui, että vihaan elämääni, vihaan jokaista päivää, vihaan lasten jatkuvaa metelöintiä, vihaan kaikkea. En vaan jaksanut. Arvostin mielessäni kotiäitiyttä tosi paljon, ja kynnys viedä lapset hoitoon oli tosi suuri.
Mulla ei ollut odottamassa työpaikkaa, ja sitten kun alkoi toden teolla ahdistaa (lapset silloin 8, 4 ja 6) aloin hakea töitä aivan muulta alalta kuin mihin olen kouluttautunut ja mistä mullla kokemusta.
Kävikin ihme, ja sain nopeasti töitä, vielä ihania sellaisia!
Aloitin työt innolla, mutta jo muutamien päivien jälkeen en voinut muuta kuin itkeä kotona: lyhyitä iltoja, ainainen hoppu, kotityöt lojuvat kun ei ole "aikaa" samalla tavalla kun kotona ollessa, lapsia näkee tosi vähän ja aina väsyttää.
Silloin koin jonkun ihme heräämisen: Vaikka olin aina periaatteessa arvostanut kotiäitiyttä tosi paljon, aloin vihdoin arvostaa ITSEÄNI. Sitä että olin jaksanut olla kotona (vaikka en aina niin hyvänä äitinä) ja että olin antanut lapsille rauhallisen lapsuuden ilman jatkuvaa kiirettä. Olin ollut läsnä, nähnyt ja iloinnut lasten kanssa uuden oppimisesta, ensilumesta... !
Enää minulla ei ole mahdollisuutta tuohon ihanaan tahtiin. Jos pukeminen menee tappeluksi, se on pakko viedä läpi ilman rauhallista sovittelua, että ehtii töihin. Jos ei huvita tehdä kotityötä juuri nyt, vaan mielummin pelaan lasten kanssa afikantähteä, ei olekaan aikaa tehdä sitä parin tunnin päästä niinkuin kotiäitinä oli. Joustavuus puuttuu elämästä, ja itse koen nyt työssäkäyvänä että nimenomaan se elämän joustavuus oli lapsille hirmuisen tärkeää!
No nyt meni varsinaiseksi selittelyksi tämä.
Pointtini siis oli että VOIMIA ja TSEMPPIÄ, teet todella arvokasta työtä!!!
Haluaisin ääneen huutaa kaikille kotiäideille että WAU olette mahtavia, vaikka ette aina jaksaisikaan, annatte lapsellenne jotain NIIIIIN tärkeää. Nimittäin Aikaa.
Voimia ja energiaa talven keskelle, muistakaa että olette hirmuisen arvokkaita.
Mitenkään en väheksy työssäkäyviä siis, olenhan itsekin nyt sellainen, mutta halusin vaan kotiäideille tämän sanoa. Itse en ainakaan aina kotona ollessani sisäistänyt sitä, kuinka tärkeä olen.
Kun kerta mieskin on ollut vanhempainilloissa ja mikään ei tunnu katkaisevat uuvuttavien päivien ketjua.
Halaus, ja ajattele miten mukavaa on keväällä, kun lapset osaavat jo kaikenlaista eikä niitä tarvii pukea niin tolkuttomasti.
t. 15
Tai palkkaa joku ulkoiluttamaan häntä. Tulee paljon halvemmaksi - ja lapselle mukavampaa - kuin päivähoito.
Pidä päivässä selkeä rytmi ja rutiini ja esikoisella tarpeeksi tekemistä. Yritä saada naapurustosta ystäviä, joka voi leikittää samanikäistä esikoista ja sinä taas vastaavasti sitä toista lasta.
Kyllä se siitä menee, kun ottaa päivän kerrallaan. Meillä on lapset nyt 6 ja 4, mutta rankkaahan se alussa on. Meillä oliis ollut kyllä varaa laittaa esikoinen hoitoon, mutten halunnut. Nyt ovat läheisiä, rauhallisia ja tyytyväisiä siskoksia.