Onko ketään yksinäistä, jolla ei sukulaisia lähellä?
asutaan kaukana sukulaisista ja mummuloista; arki kuluu töissä päivät ja lasten kanssa illat. Mies paljon viikonloppuisin töissä ja kaukana. Välillä vaivaa yksinäisyys. Ystävätkin asuvat toisilla paikkakunnilla. Naapurin perheitä puistossa tapailee, mutta siinäpä se onkin.
Omalta puoleltani ei juurikaan sukulaisia; äitini on sairas ja isä kuollut aikoja sitten. JOskus kaipaisin tukea yms. Olen tottunut " selvitymään " yksin, opiskellut pienten lasten ja miehen vuorotyön ja pitkien työpäivien lomassa , hoitanut äidin asioita yms. Ja kaikki sinänsä meillä ok; mutta yksinäisyys vaivaa:)
Onko kanssa siskoja tai veljiä?
Kommentit (3)
...varsinkin tuolla ulkosuomalaisissa aideissa. Eli siis kuvaamasi tilannehan on ihan se normitilanne kun asutaan ulkomailla, ainakin jos maa ei ole kummankaan kotimaa. Itse olen asunut Suomen ulkopuolella (eri maissa) jo 1990-luvun alkuvuosista alkaen, lapsia tosin kuvioissa mukana vasta kohta viisi vuotta. Meilla on sitten sukulaisten sijasta " ostettua" apua eli au pair ja siivooja, mutta ei se ihan sama asia ole. Vapaa-ajat vietetaan meillakin aina kotona ja lasten kanssa. Kylla mullakin on valilla ikava " oikeita" ystavia (niiden puute selittanee miksi roikun vahat vapaa-aikani netissa ;-)), toissa on tietysti sita aikuiskontaktia mutta ei ihan ystaviksi asti. Itse kaipaan ehka eniten sukulaisten lisaksi opiskeluaikaisia ystaviani joiden kanssa tuntuisi olleen eniten yhteista, nyt asumme kaikki eri maissa ja naemme vain satunnaisesti pari paivaa kerrallaan, jos ollenkaan.
Ystäviä on, mutta yleensä heillä sukulaisten näkeminen vie paljon aikaa. Josseivat itse näe, niin lapset ovat mummoloissa. Heillä jää selkeästi vähemmän aikaa tällöin kaverisuhteille. Tuntuu oudolta kun he eivät tunnu kaipaavan enää seuraa ja lähinnä minä olen ehdottelemassa näkemisiä. Kovin yksipuoliselta tuntuu.
Meillä en tunne itseäni kovinkaan yksinäiseksi, mutta kaipaan vanhoja kavereita tai olisi kiva jos itselläkin olisi se sukulaisverkko, jossa käytäisiin sisarusten lasten synttäreillä tai isovanhemmat kävisivät hakemassa lapsia tai joskus vaikka tehtäisiin yhteisiä matkoja yms.
Tässä tilanteessa olen pikkuhiljaa löytänyt uusia ystäviä. Enemmän sellaisia joilla ei ole niin paljoa muuta omia/lasten menoja, jossei kotityöt ja lapsikatraat liikaa vaadi tai joku ole kipeä. Ongelmana on että heillä järjestäin liuta lapsia, eli aika menee siinä.
Viikolla tuntuu etten itsekään kaipaa niin paljoa mitään töiden jälkeen. Viikonloppuisin voisi olla aikaa nähdäkin muita, mutta jossei onnistu, niin perheen kanssa on kiva touhuta: Aika kuluu mukavasti uimahallissa, laskettelurinteessä, jäähallissa yms. aktiviteeteissa. Omasta perheestä on kivasti jo seuraa, miestäkin näkee viikonloppuisin ja kaikista parhaiten alkaa olla seuraa jo lapsista.
he eivät voi tai halua auttaa. Silloinkin tilanne on aika ikävä. Joutuu nuoralla taiteilemaan; että pidetään yhteyttä, mutta apua ei saa ja jatkuvasti kyllä kritisoidaan...