Akateemiset! Haluaisitteko että lapsenne kaverit tulisivat myöskin akateemisista perheistä?

psyykkisesti huonosti voivia lapsia tulee nykyisin kaikista sosio-ekonomisista luokista, kun ennen huono-vointisuus keskittyi enemmän alempiin ryhmiin, joissa oli useita syrjäytymiselle altistavia tekijöitä.

Trendi on, että ylempien (s-e) luokkien lapsista yhä suurempi joukko voi huonosti ja huonovointisuus lisääntyy ja mielenterveyspalveluiden tarve kasvaa voimakkaasti (samoin kuin huostaanotot lisääntyvät lasten tullessa teini-ikään).



Näiden koulutettujen vanhempien kyvyttömyys turvalliseen vanhemmuuteen näkyi esim. siinä, että vanhemmilla ei ollut realistista käsitystä siitä kuinka paljon itsenäisyyttä lapselta oli kohtuullista vaatia, vanhemmat eivät ymmärtäneet pienen lapsen tunne-elämän tarpeita ja turvattomuuden tunteita eivätkä kestäneet lapsen luontaista riippuvuutta vanhemmista. Kun vanhemmat olivat tottuneet vaatimaan itseltään ja muilta paljon suorituksia työelämässä ja olivat ehkä urasuuntautuneita, eivät he pystyneet samaistumaan pienen lapsen tunne-elämään, ajattelivat liian rationaalisesti ja teknisesti vaikka pieni lapsi tarvitsee ennenkaikkea aikaa yhdessäololle, läsnäoloa, läheisyyttä ja turvaa.

Vierailija:

Miten toimitte jos lapsenne ystävystyy esim hitsaaja-keittäjä -pariskunnan lapsen kanssa? Saat kauttarantain kuulla että kyseisessä perheessä lapset on välillä mummolassa jotta vanhemmat saa ryypätä lähipubeissa (tavallista duunariluokissa tuo että lapset pistetään silloin tällöin mummolaan ja silloin vanhemmat ottavat kaiken irti niistä asioista joita ei lasten kanssa voi harrastaa). Ja lisäksi saat kuulla että lasten äiti polttaa tupakkaa (huh huh). Isältä pääsee silloin tällöin kirosana suusta. Lapsi vaikuttaa kuitenkin ihan kivalta ja pohdiskelevaiselta, älyltään samalla tasolla oman lapsesi kanssa olevalta. Lapsesi kertoilee aivan innoissaan tästä uudesta kaveristaan ja tahtoisi koko ajan leikkiä tämän kanssa. Tämän " lähiöperheen" iskä harrastaa karaokea ja autojen rassausta, äiti lukee vapaa-aikanana Reginaa ja katsoo telkkarista hömppäsarjoja. Asuvat Saton/VVO:n/Kaupungin vuokrakolmiossa kerrostalossa.

MITEN TOIMISIT TÄLLÄISESSÄ TILANTEESSA?Lapsesi olisi suurta ystävää tämän lähiöduunariperheen lapsen kanssa.

(paitsi että lapsensa ei ole mikään pohdiskelevainen, vaan aika räväkkä...) ja hehän ovat koko porukka meidän tosi hyviä kavereita. Mutta mähän olenkin vaan humanisti, ja mies duunari. Ja Vantaalta...

Herran jestas, akateemisuusko suojaa alkoholismilta ja muilta perheen ongelmilta :D :D :D

Vierailija:

(tavallista duunariluokissa tuo että lapset pistetään silloin tällöin mummolaan ja silloin vanhemmat ottavat kaiken irti niistä asioista joita ei lasten kanssa voi harrastaa).

Olen Itä-Helsingin kasvatteja, kotoisin pienituloisesta duunariperheestä. Vanhemmillani ei käytännössä katsoen ole minkäänlaista koulutusta, mutta työtä ovat tehneet ikänsä. Sanaa sivistys ei sovi lapsuuden perheeseeni.



Kas kummaa, maanmatosestakin voi kehittyä salonkikelpoinen perhonen akateemisine koulutuksineen. Olen kai nyt vähän parempi ihminen?!



Pahalta tuntuu lukea, että taustani vuoksi olen ehkä ollut ei toivottua seuraa jollekin lapselle. Ei tosin meillä päin tainnut paljon akateemisia, " sivistyneitä" asua. Mutta noin periaatteessa. Lapset kun itse eivät ala- ja yläkouluikäisinä arvota ihmisiä rahan, aseman, koulutuksen ym. mukaan. Kavereita ollaan jos on hyvä olla yhdessä.



Ehkä meidän aikuisten olisi muistettava, että kaverisuhteessa saadaan ja annettaan. Sinun akateemisen, sivistyneen, raittiin perheen lapsi voi olla kullanarvoinen kaveri duunariperheen lapselle, jonka isä tai äiti juopottelee, ei ole kiinnostunut koulusta ym. Kaveri voi vaikka saada toisenlaista mallia perhe-elämästä, mahdollisuuksista vaikuttaa omaan elämäänsä. Ehkä kyläily teidän kauniissa kodissanne on henkireikä. Ehkä oma lapsesi innostaa kaveria opiskelemaan. Vastaavasti sinä ja lapsesi avarratte maailmankuvaanne näkemään, että maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Kaikilla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin teillä.

Kunhan ovat arvoiltaan ok, suurinpiirtein edes.

ja heidän vanhempansa myös.

lapseni kavereilla on käytöstavat. Toivon myös, etteivät tule alkoholia paljon kuluttavasta perheestä. Millään muulla ei ole väliä.

Meillä oli ns. hyvä perhe, hyvin koulutetut vanhemmat ja hyvät työpaikat ja pikkuhiljaa omaisuuttakin kertyi paljon enemmän kuin ihmisille keskimäärin. Silti lapsuuden perheeni ei ollut hyvä perhe lapselle, vaan ahdistava kasvuympäristö jossa vanhemmat eivät kyenneet osoittamaan välittämistään ja rakkauttaan edes omille lapsilleen saati toisillensa. Minusta oli ihanaa päästä alakouluikäisenä ja myöhemminkin hyvän ystäväni kotiin ja saada sieltä edes vähän sitä välittämistä ja emotionaalista turvaa mitä omilta vanhemmiltani en koskaan kokenut saavani.

Minä olen akateeminen, mutta mies duunari. Olisi hirveää, jos meidän lasta syrjittäisiin sen takia, että mies on vaan amiksen käynyt. Itse en voi käsittää, miten joku voi ajatella noin. Oma taustani on erittäin akateeminen (isä professori ja äiti lääketieteen tohtori) ja koskaan ei kotona syrjitty ketään kotitaustasta huolimatta. Sain olla kaveria ihan kaikkien kanssa, jos vaan lapsi itse oli mukava ja ei vienyt pahoille teille. Erään hyvän ystäväni äiti oli bailaava, vähävarainen ja ketjussa tupakoiva yh, mutta tyttö oli hyvä koulussa, miellyttävä ja hyvin kasvatettu. En olisi ikinä voinut kuvitella, että vanhempani olisivat tuominneet tuon lapsen kaveripiiristäni sen takia pois, että hänen äitinsä oli keskiluokkaisessa maailmassa vähän erikoinen. Itseasiassa tuota tyttöä kehuivat poikkeuksellisen paljon kauniista käytöksestä.

oikeasti ihan pihalla maailmasta ja lasten tunne-elämästä. Ihan kuin ei terve järki pelaisi lainkaan... Eikä ole todellakaan ainoa tuntemani " akateeminen" perhe, jossa tämä puoli ei pelaa. Olen itsekin korkeastikoulutettu ja hyvä vanhempi, mutta se koulutus ei kyllä tee minusta yhtään parempaa vanhempaa.



Näiden koulutettujen vanhempien kyvyttömyys turvalliseen vanhemmuuteen näkyi esim. siinä, että vanhemmilla ei ollut realistista käsitystä siitä kuinka paljon itsenäisyyttä lapselta oli kohtuullista vaatia, vanhemmat eivät ymmärtäneet pienen lapsen tunne-elämän tarpeita ja turvattomuuden tunteita eivätkä kestäneet lapsen luontaista riippuvuutta vanhemmista. Kun vanhemmat olivat tottuneet vaatimaan itseltään ja muilta paljon suorituksia työelämässä ja olivat ehkä urasuuntautuneita, eivät he pystyneet samaistumaan pienen lapsen tunne-elämään, ajattelivat liian rationaalisesti ja teknisesti vaikka pieni lapsi tarvitsee ennenkaikkea aikaa yhdessäololle, läsnäoloa, läheisyyttä ja turvaa.

[/quote]

Minä taas vastustaisin henkeen ja vereen, että lapseni seurustelee mokomien moukkien lasten kanssa. Te olette moukkia ja piste.

Vierailija:

Olen KTM ja mieheni on DI.

5

Ei kuule mitään väliä, kunhan ne lapsen kaverit on ok (ei kiusaa tmv).

Toki minäkin arvostan hyvää koulutusta mutta kyllä se vaan niin on, että ei koulujen käyminen tai käymättömyys ratkaise perheasioissa yhtään. Emtionaalinen äly ratkaisee perheasiat. Jos on elämänarvot terveellä pohjalla ja jalat maassa, niin varmasti onnistuu myös vanhemmuudessa.

Kummallista, jos joku kieltää lastaan ystävystymästä mukavan lapsen kanssa ainoastaan sillä perusteella, että lapsen vanhemmat eivät ole korkeasti koulutettuja vaikka muuten kaikki ok. Eikö kuullostakin kieroutuneelta!?



Ikävä kyllä teitä kapeakatseisia on paljon. Omalle kohdallekin sattui tavisperheessä viettämässäni lapsuudessa vähän vastaavaa. Muistan kun paras kaverini häpeissään ja suuttuneena joutui perumaan meille yökylään tulon, koska äitinsä kielsi. Asuttiin kuulemma vähän arvostetulla alueella, kerrostalossa ja vieläpä vuokralla. Oltiin siis automaattisesti huonoa seuraa kaverilleni. Oltiin ala-asteikäisiä. Ja tää kaveri tosissaan tykkäsi meillä käydä, koska rakkautta ja vieraanvaraisuutta meidän kodissa riitti, omat vanhempansa olivat aika viileitä ja konservatiivisia.

Ystävinä pysyttiin kyllä tämän jälkeenkin, eihän me itse edes oikein tajuttu asioiden syvempää merkitystä.

Ja sen voin vannoa, että itse en tule koskaan lapsieni kavereita tuomitsemaan heidän taustojensa vuoksi, pian alkaa olla täälläkin päin hyvin ajankohtaista nää kaverikuviot... :o)

Itse sanoisin, että aikuisten ei kuulu vaikuttaa millään tavalla lasten ystävyyssuhteisiin. Jos ei ole mitään sellaista mihin ei tarvitse puuttua, esimerkiksi kiusaamista, valehtelua, kiroilua jne.

Te siirrätte omia, kieroutuneita arvostuksia lapseenne. Hyvä vanhemmuus ei todellakaan ole akateemisuudesta kiinni.



Mihinkäs minä sitten asteikossanne kuuluisin... akateeminen, sairaseläkkeellä oleva, minimitoimeentuloa saava lapsiaan rakastava äiti.

ovat aina arvostaneet.

Vierailija:

Lapset kun itse eivät ala- ja yläkouluikäisinä arvota ihmisiä rahan, aseman, koulutuksen ym. mukaan. Kavereita ollaan jos on hyvä olla yhdessä.

Osa asuu ahtaasti vuokra-asunnoissa, osalla on isot luksuskämpät. Joidenkin vanhemmat ovat vahtimestareita, perhepäivähoitajia tai pienyrittäjiä, joidenkin vanhemmat ovat julkkiksia tai poliitikkoja. Ei mitään väliä, kaikki ovat ystäviä keskenään!

akat. perheiden lapset ovat ehdottomasti kivimpiä Naapurustossa on paljon duunareita joiden lapset ovat musta aika kamalia, käyttäytyvät ja puhuvat aggressiivisesti, mulkoilevat, kulkevat jo pienenä toisten pihoilla ilman valvontaa. Vanhemmat puhuvat myös heille rumasti eivätkä näköjään katso perään.



Ja vanhempien puheissa on arvomaailmaa jota en arvosta; lukeminen on nössöä, baarit on ihania paikkoja, sairasta tai ujoa lasta " varmaan kiusataan" jne. Mutta tämä junttien juntteus on VARMASTI SATTUMAA

lasten kaveruussuhteet on toki luku sinänsä, mutta milläs selitätte sen, että mun (keskiasteen koulutus, työkokemusta lähinnä siivoushommista) ystäväpiiri koostuu pääasiassa akateemisista (osa töissä yliopistolla, tutkijana tai opettamassa). ja ihan ovat aktiivisesti tarjonneet lapsiaan mun lapsille leikkikavereiksi :-O