Riisin keittäminen - väittley miehen kanssa!
Jos ohjeessa sanotaan että 1 osa riisiä ja 2 osaa vettä, miten on deseinä? Esim. jos on 6 dl vettä, monta tulee riisiä?
tälläisestä saatiin väittely aikaiseksi :D
Kommentit (821)
Ihmeellistä on jos ei ymmärrä että jos on kaksi kertaa enemmän riisiä niin pitää olla kaksi kertaa enemmän vettä. Tuohan on jotain toisen luokan matikkaa eikä tarvitse mitään raketti tiedettä.
Onko Suomessa mennyt matikan hallinta noin huonoksi. Vai onko se vaan tyypillistä Suomalaista jäykkäniskaisuutta.
Jos on vaikeuksia keitä kahdessa kattilassa 1:2 ja jätä vaikeammat kokkaamiset toisille tai keitä perunoita.
Hieman eksoottisempi ja enemmän tarkkaavaisuutta vaativa resepti:
Laita kattilan pohjalle öljyä ja lisää saman tien riisi. Hellan voi pitää täysillä tai miltei täysillä (vanhalla hellalla 5-6, uudella 10-12). Sekoita riisiä ja öljyä koko ajan samalla sekoittaen. Kun riisi on muuttunut kellertävän öljyisestä kirkkaan valkoiseksi, peitä riisi vedellä ja vähennä lämpöä hieman. Lisää vettä tarvittaessa ja odota että vesi on imeytynyt riisiin.
Tuloksena on hyvää, rapsakkaa riisiä useimpia ohjeita nopeammin. Jos sekoittaa curryä öljyyn saa mukavaa lisämakua. Ja ohje sopii myös matemaattisesti rajoittuneille ;). Itse en ole ainakaan vuoteen pariin käyttänyt mitään lukumääriä vaan laittanut mutun mukaan.
Alkuperäinen kysymys oli matematiikkaa, siihen ei ole kuin yksi oikea vastaus (eli 3dl riisia 6 dl:in vettä eli 1+2), se miten kukakin riisinsä keittää kotona on sitten jokaisen oma asia.
JA SITTEN SE PELOTTAVA MUUTTUJA: Eri riisimerkit käyttävät erilaisia esikypsennyksiä, jonka vuoksi osa imee vähemmän vettä kuin toiset! OMG. Tästä syystä osa myös kypsyy nopeammin. OMG.
(pelottavan vaikea tää varmennus "neljä miinus kolme", ei ota kirjoitettuna tuota YKKÖSTÄ siihen vaan pitää osata laittaa numero)
Keitin eilen yhden halpamerkin basmatiriisiä. Ohjeessa luki että 2dl riisiä + 4dl vettä ja pitäis riittää neljälle. Noh, vesi kiehahti ohjeiden mukaan ja pistin levyn pienemmälle- mutta riisi imaisi itseensä kaiken nesteen alle 3 minuutissa! No, lisäsin vettä yhteensä useamman desin- kaikki meni. Levy oli pienellä, vesi hädintuskin porisi. Koko ajan sain sekoittaa ettei olisi pohjaan palanut ja kun viimein oli valmista, se riisi riitti nippanappa mulle ja miehelle!! :O 4 annosta my ass...ja ei, me ei syödä isoja annoksia. Otin nimittäin riisiä vähemmän kuin perusannoksessa edes on ja miehelle jäi yhtä vähän. Surkeaa. Ps. Riisi käskettiin pestä ennen keittämistä, sen kyllä tein.
Tarkoitus on että se riisi hautuu hiljalleen kypsäksi. Suomessa ollaan vaan totuttu ihan mössöksi keitettyyn riisiin.
Yksi kokonainen jaettuna kolmella on 1/3. Ja jos kuvittelisimme, että 1/3 vastaa 3dl, niin 2/3 on sillojn 6dl. Jolloin 3/3 (eli 1 kokonainen) on 9dl. Eli jos palaamme kappaleen alkuun, voimme todeta koko vellin (riisi+vesi) olevan 9dl, jonka jaamme kolmeen osaan. Tästä vellistä yksi osa on riisiä ja kaksi vettä. Saamme tulokseksi 3dl riisiä ja 6dl vettä. Veden määrä on siis kaksi osaa ja riisin määrä on yksi osa kolmesta. Ja siis vielä käänteisesti, jos yksi osa on 3, kaksi osaa on 6 ja kolme osaa on 9. Jos koko velli on 6dl, niin riisiä on 1/3 eli 2/6 eli 2dl ja vettä 2/3 eli 4/6 eli 4dl. Selkeää laskulogiikkaa. Jos ohjeessa lukisi, että lisää riisiä 1 osa veden määrästä, oikea vastaus olisi 2dl riisiä ja 6dl vettä.
Jos alkuperäisen ohjeen mukaan lisää 2dl riisiä 6dl vettä, on ymmärtänyt ohjeen väärin, mutta ihan hyvää riisiä siitä tulee. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, miten hyvää riisiä keitetään, vaan yksinkertaisen ohjeen ymmärtämisestä. Riisiähän voi keittää aika monella tavalla.
Olis mielenkiintoista nähdä prosentteina, kuinka moni on oikeasti sitä mieltä, että 2+6=6 ja että 1+2=2 tai että 33,3%+66,6%=jotain muuta kuin 99,9%.
Jos keitinveteen lisää muuten ripauksen kurkumaa, niin saa keltaista riisiä :)
(pelottavan vaikea tää varmennus "neljä miinus kolme", ei ota kirjoitettuna tuota YKKÖSTÄ siihen vaan pitää osata laittaa numero)
Mä oon samaa mieltä, jos kysytään asioita sanallisesti niin pitäisi vastauskin hyväksyä sellaisena.
Muuten olen sitä mieltä, että riisin keittäminen on aika helppoa.
Hellan "puolilämpö" on vaikeampi kysymys. Luulen että siitä kohtaamme parhaimmillaan elämän eksistentiaalisen epävarmuuden; joudumme perustavan epätyydydyttyvyyden eteen todetessamme, että emme voi toimia oikein, emme koskaan hellan edessä voi saavuttaa "täydellisyyttä", puolilämpöä sen ontologisessa perusmerkitysessään, vaan joudumme aina tyytymään sitä approxivoiviin "3" tai "4" asentoihin.
Ruoan hauduttaminen saattaa meidät siis eksistentiaalisten peruskysymysten äärelle, ja olisikin toivottavaa, että Sarte olisi harrastanut enemmän ruoanlaittoa.
Keskustellaankohan tätäkin vielä 2v päästä?
Toisaalta unohdit asennon "0" (pois päältä).
Mutta jos puhutaan puolesta lämmöstä, asento 0 ei ole lämpöä lainkaan? Lämpö menee ykkösestä kuuteen eli puoli lämpöä olisi niiden puolessa välissä?
Kuten sanoin, riippuu miten määrrittelet:
Mielestäni loogisin tapa on ajatella asia esim seuraavaa kautta:
Oletetaan (yksinkertaistetusti), että lieden lämpötila aluksi 0 astetta. Jokaisesta hellan asennon lisäämisestä 1:llä saadaan 10 asteen lämmönlisäys.
Täten saadaan:
Asento: Lämpötila
0: 0 astetta
1: 10 astetta
2: 20 astetta
3: 30 astetta
4: 40 astetta
5: 50 astetta
6: 60 astettaTäten nähdään, että puoliväli => eli puolilämpö = 30 astetta = asento 3.
nollalla levyn lämpötila on sama kuin tilan, jossa hella silaitsere. yleensä oletettavasti n. 20 astetta eli ei millään voi oletukseksi laittaa nolla astetta
En ole kotiäiti, vaan avoliitossa elävä opiskelija, mutta käytän riisipusseja, joihin onkin kätevästi jo mitoitettu riisiä kahdelle henkilölle, suosittelen!
Mutta ongelmaanne: miettikääpä Fun Lightin mehua. Sen ohje sanoo: 1 + 9 = 5 l eli 1 osa mehua ja 9 vettä tekevät yhteensä 10 osaa, eikö vaan? (1+9=10)
Ettehän te mehuakaan tee siten, että tiivistettä tulee yksi desi, joten siksi "osia" ei ilmoiteta DESEINÄ, vaan se on mehun ja veden suhde toisiinsa valmiissa mehussa.
Riisiä keittäessä tulee yksi OSA riisiä ja kaksi vettä, eli yhteensä kolme osaa (1+2=3). OSAT OVAT AINA SAMAN KOKOISET, tarkoittaen, että jos laitat:
1 osan = desin riisiä, laitat kaksi desin suuruista osaa = 2 osaa = 2 desiä vettä,
2 dl riisiä on yksi osa, kaksi osaa vettä on 4dl(2dl+2dl= 4dl),
3 dl riisiä on yksi osa, kaksi osaa vettä on 3 dl + 3 dl = 6 dl.
Koko seoksesta riisiä on siis yksi kolmasosa samansuuruisista osista, mutta VEDEN määrästä riisiä on puolet.
Piirtäkää vaikka paperille kattilan pohjalle 1 osa riisiä ja siihen päälle 2 osaa vettä, jos ette hahmota muuten näitä kolmea osaa.
Vaikuttaako vallitseva ilmanpaine tarvittavan veden määrään?
mutta katsoin mitä meiläl tuollaisessa metallisessa UB:n riisipurkissa lukee... Oletan että tämä purkki on tehty tämän ketjun syntymisen jälkeen :D.
Ensimmäisen keitto-ohjeen suhteet: Mittaa 1 osaa riisiä ja 2 osaa vettä. Tämä selvä, eikö?
Tämän lisäksi on tehty pieni taulukko, jossa on näppärästi laitettu ohjeet miten tehdä sopiva määrä riisiä kahdelle (2) ja neljälle (4) hengelle. Taulukon ensimmäisessä sarakkeessa on ohje kahden annoksen tekemiseen. Se ilmaistaan näin: 1,5 dl riisiä, 4,0 dl vettä. Ja jos joku nyt miettii että "wie bitte?", niin tuon alla on pieniä kuppisymboleja vielä selventämässä tilannetta, otetaan yksi kuppi riisiä ja kaksi kuppia vettä. Joskin riisikupin symboli ei olekaan ihan täysi, vaan hieman vajaa, ehkä 20-30% vajaa, ja vesikuppi näyttäisi olevan täysi. Capiche? :D
Sitten on se neljän annoksen ohje. Kirjalliset ohjeet 3 dl riisiä ja 8 dl vettä. Ok... Kuvissa on kaksi (taaskin vajaata) kuppia riisiä ja neljä (täyttä) kuppia vettä...
Ja sitten vielä, purkin sisällä olevassa Uncle Bens Jasmiiniriisipaketissa lukee ohjeet (Otsikolla "Yhtä helppoa kuin...") kahdelle annokselle: "Kiehauta runsaasti vettä. Lisää 1,4 dl riisiä. Keitä 10-15 min ja valuta (!)."
Ja vaihtoehtoinen ohje kahdelle annokselle: "Kiehauta 3 dl vettä. Lisää 1,4 dl riisiä."
Niin että voiko sitä enää selvemmin sanoa, että tee niin kuin huvittaa, valmistaja ei ole vastuussa siitä onnistuuko riisisi heidän ohjeillaan ja mitä heidän ilmoittamaa mittasuhdetta pitäisi käyttää :D.
Meillä käytetään tuollaista säkissä olevaa Jasmin-riisiä, ja se onnistuu hyvin, kun mittaa yhden osan riisiä ja noin kolme osaa vettä. Eli 1 dl riisiä ja 3 dl vettä, tai 6 dl riisiä ja 18 dl vettä. En käytä desimittaa, vaan mitä tahansa kuppia. Jos tarvitsen tietyn määrän annoksia, lasken ensin paljonko riisiä tarvitaan, arvioin että kaksi annosta on vähän vajaa 1,5 dl. Kymmeneen annokseen ottaisin 14 dl riisiä, ja sitten mittaisin saman verran vettä kolmeen kertaan. Näin isoja ämpärillisiä tosin ei ole tarvinnut keittää...
Eli jos on 1 osa jotain ja 2 toista, niin yhteensä osia on kolme, eikös vaan?
Eli jos on kuusi osaa, niin silloinhan se jaetaan kolmeen osaan, jolloin tulokseksi saadaan kaksi.
1 + 2 kun on kuitenkin 3, ei 2 (jolloin riisiä tulisi puolet veden määrästä).
Koulunpenkki ja käytäntö kun kuitenkin ovat kaksi eri asiaa. Kirjaviisas ei tosielämässä pitkälle pötki :D
Edes matemaatikko ei osannut antaa selkeää ja yksiselitteistä vastausta tähän eksistentiaaliseen probleemaan.
- Jos mittana on tilavuus, niin silloin puhutaan osasta. Jos meillä on puolet ja puolet, niin silloin se menee yksi yhteen, laitokselta kerrotaan.
Edes matemaatikko ei osannut antaa selkeää ja yksiselitteistä vastausta tähän eksistentiaaliseen probleemaan.
- Jos mittana on tilavuus, niin silloin puhutaan osasta. Jos meillä on puolet ja puolet, niin silloin se menee yksi yhteen, laitokselta kerrotaan.
yksi yhteen = kaksi osaa. Mikä on ongelma?
yksi kahteen = 3 osaa, kuten tämä riisi.
Get it?
Auts,
On se hyvä että nämä äidit eivät ole sairaanhoitajia ja annostele lääkkeitä potilaille. Voisi tulla uhreja paljon.
Onneksi myös tähän kommentointiin tarvitaan matemaattisia taitoja. :)
Keskustellaankohan tätäkin vielä 2v päästä?
Toisaalta unohdit asennon "0" (pois päältä).
Mutta jos puhutaan puolesta lämmöstä, asento 0 ei ole lämpöä lainkaan? Lämpö menee ykkösestä kuuteen eli puoli lämpöä olisi niiden puolessa välissä?
Kuten sanoin, riippuu miten määrrittelet:
Mielestäni loogisin tapa on ajatella asia esim seuraavaa kautta:
Oletetaan (yksinkertaistetusti), että lieden lämpötila aluksi 0 astetta. Jokaisesta hellan asennon lisäämisestä 1:llä saadaan 10 asteen lämmönlisäys.
Täten saadaan:
Asento: Lämpötila
0: 0 astetta
1: 10 astetta
2: 20 astetta
3: 30 astetta
4: 40 astetta
5: 50 astetta
6: 60 astettaTäten nähdään, että puoliväli => eli puolilämpö = 30 astetta = asento 3.
nollalla levyn lämpötila on sama kuin tilan, jossa hella silaitsere. yleensä oletettavasti n. 20 astetta eli ei millään voi oletukseksi laittaa nolla astetta
Aivan näin. Lisäksi perushellassa ei ole mitään termostaattia eikä se siten lämmitä eri asennoissaan mihinkään tiettyyn lämpötilaan, vaan yksinkertaisesti eri teholla.
Keskustellaankohan tätäkin vielä 2v päästä?
Toisaalta unohdit asennon "0" (pois päältä).
Mutta jos puhutaan puolesta lämmöstä, asento 0 ei ole lämpöä lainkaan? Lämpö menee ykkösestä kuuteen eli puoli lämpöä olisi niiden puolessa välissä?
Kuten sanoin, riippuu miten määrrittelet:
Mielestäni loogisin tapa on ajatella asia esim seuraavaa kautta:
Oletetaan (yksinkertaistetusti), että lieden lämpötila aluksi 0 astetta. Jokaisesta hellan asennon lisäämisestä 1:llä saadaan 10 asteen lämmönlisäys.
Täten saadaan:
Asento: Lämpötila
0: 0 astetta
1: 10 astetta
2: 20 astetta
3: 30 astetta
4: 40 astetta
5: 50 astetta
6: 60 astettaTäten nähdään, että puoliväli => eli puolilämpö = 30 astetta = asento 3.
nollalla levyn lämpötila on sama kuin tilan, jossa hella silaitsere. yleensä oletettavasti n. 20 astetta eli ei millään voi oletukseksi laittaa nolla astetta
Arvaa mitä: Tuon lämpötila-asteikon asettaminen alkamaan 0:sta oli vain y-k-s-i-n-k-e-r-t-a-i-s-t-a-m-i-s-e-n vuoksi jotta vähemmänkin matemaattiset pysyisivät mukana kun asiaa valaistaan esimerkin kautta.
"Puolilämpö" perustuu tässä tapauksessa vain ja ainoastaan informaatioon hellan asennosta ja taustalla olevasta oletuksesta, että lämmön lisäys voidaan kuvata lineaarisena hellan asennon funktiona. Tällöin puolilämpö on 3.
Oikeasti on otettava huomioon, että 20 *C ei ole 2 kertaa lämpimäpi kuin 10*C koska Celcius-asteikko ei ole suhdeasteikko (http://fi.wikipedia.org/wiki/Mittaaminen kohta "Intervalliasteikko").
Lisäksi ei välttämättä voida olettaa, että kun hellan asentoa kasvattaa 1:llä, on lämpötilan lisäys sama kaikilla väleillä 0-1, 1-2, 2-3, 3-4, 4-5 ja 5-6 eli levyn lämpötilan funktio ei välttämättä riipu lineaarisesti asennoista 0-6.
Täten jos halutaan "oikea" vastaus kysymykseen "puolilämpö" on oikeasti mitattava levyn lämpötiloja KELVINEISSÄ (syy: http://fi.wikipedia.org/wiki/Relatiiviasteikko)
eri asennoilla ja sitten laskettava missä on se "puoliväli".
Keitin eilen yhden halpamerkin basmatiriisiä. Ohjeessa luki että 2dl riisiä + 4dl vettä ja pitäis riittää neljälle. Noh, vesi kiehahti ohjeiden mukaan ja pistin levyn pienemmälle- mutta riisi imaisi itseensä kaiken nesteen alle 3 minuutissa! No, lisäsin vettä yhteensä useamman desin- kaikki meni. Levy oli pienellä, vesi hädintuskin porisi. Koko ajan sain sekoittaa ettei olisi pohjaan palanut ja kun viimein oli valmista, se riisi riitti nippanappa mulle ja miehelle!!
Ilman kanttako keitit? Kansi päälle niin vesi riittää!
Ihan yhdentekevää.
Kuka niitä mittaa, riiittää että vesi kiehuu poijes...
Siis jos nyt ei käytä dl mittaa vaan jotain OSA mittaa asia voi olla selvempi. Jos laittaa vaikka ison kahvimotillisen riisia kattilaan, se on se (1) OSA ja sitten perään kaadetaan kaksi motillista vettä eli siis (2) kaksi OSAA. Se on siinä.
Myöhemmin voi mitata vaikka, sen motin koon ja se oli nyt vaikka sen 3dl se motin koko eli riisimäärä oli tässä tapauksessa 3dl ja vesiosa 6dl