Onko se jotenkin äideiltä pois, jos kaikki naiset ei halua lapsia ollenkaan?

Yksi tuttu on monesti sanonut, että meistä tulisi tosi hyvät ja rennot vanhemmat.



Eihän me noita painostuksia niin kauhean vakavasti oteta, mutta hauska täällä on vähän purkaa. :D



Kaikki ei vaan halua samoja asioita elämäänsä. Me rakastamme monia läheisiä lapsia, mutta elämme kahdestaan.



t. ap

Mutta joskus se on tulkittu väärin, kun olen korjannut jotain lapsiperheistä eläviä väärinkäsityksiä - en todellakaan ole tarkoittanut että puhujan pitäisi itsensä hankkia lapsia, jos sanon vaikka ettei perustelu " kun ne kakarat huutavat koko ajan" pidä paikkaansa. Sitten siitä on suututtu, että minä muka painostan kaikkia hankkimaan lapsia...



On kaikkien etu, eikä ainakaan vähiten lasten, etteivät kaikki ihmiset ryhdy vanhemmiksi.

Kyllä se vaivaa mua jostain syystä, en oikein osaa selittää miksi. Siksi varmaan, että lapseni ovat minulle kaikki kaikessa, ihaninta maailmassa, enkä käsitä miksi joku haluaa vapaaehtoisesti jäädä lapsettomaksi. Kai se on vaan niin eri äärilaidasta se ajatusmaailma, että ei oikein osaa käsitellä...

vaikka se on itselle se maailman tärkein asia. :D Me ollaan vaan niin erilaisia ja eletään sitä omaa elämäämme sillä tavalla kuin parhaaksi näemme.

mutta saatan hiljaa itsekseni pitää vähän oman navan ympärillä pyörivinä, tai siis, jos eivät ole niin hyvä, mutta helposti se elämä jää sitten siihen biletys-shoppailu-matkustelu-vaiheeseen.

ja sain muilta samanikäisiltä lapsettomilta aika paljon paskaa niskaan. Ihan kuin olisin ollut jokin lakkorikkuri tms. Se oli aika yllättävää!

Joillekin ihmisille vain on mahdotonta olla puuttumatta sukulaistensa elämään - jos ne tyypit eivät jankuttaisi ap:lle lastenteosta niin kyllä ne keksisivät jotain muuta mihin sekaantua.



Omat sukulaiseni kokevat asialliseksi puuttua mm. siihen, miten minä synnytän tai missä aikataulussa jumppaan vatsalihakseni takaisin kuntoon synnytyksen jälkeen. Olen aivan varma että jankutettavaa löytyisi täysin riippumatta siitä, minkä elämäntavan valitsisin...

Ei kuulu mulle haluaako joku lapsia vai ei, eikä kyllä kiinnostakkaan. Ainoastaan sääliksi käy vanhuksia joilla ei ole lapsia, ei käy kukaan kylässä, ketään ei kiinnosta heidän tekemiset ja jos heitä kuuntelee niin ainoa mitä katuvat on se etteivät koskaan tehneet lapsia. Joo, ja olen hoitoalalla.

lapsettoman siskoni kanssa. Siskollani ei ole mielikuvitusta ajatella, että mitä elämä lasten kanssa on ja jää siksi kovin etäiseksi minulle. Minä jaan itsestäni ja hän taas sulkeutuu.



Pelkään, että siskoni tulee katumaan, jos ei saa lapsia nyt päälle kolmekymppisenä. Jos ei saa niitä myöhemminkään, vaikka mieli muuttuisi! Hän ei ajattele asiaa ollenkaan biologiansa kannalta. Vaikuttaa yhtä lapselliselta kuin minäkin olin jossain määrin ennen lapsien saamista!



Hänellä on muka lapsuudenaikaisia traumoja. Olen pyytänyt anteeksi sitä, että häntä kohdellaan perheen kuopuksena ja toivonut ettei hän koskaan tulisi ainakaan syyttelemään minua siitä, että hänen elämänsä on jämähtänyt nyt aikuisena paikoilleen. Mielestäni hänellä on kehitystä estäviä lukkoja lapsuudesta. En ymmärrä, että mihin hän aina vaan tarvitsee niin paljon omaa tilaa. Eikö jo riitä sinkkuilu?



Menen jopa niin pitkälle, että harmittelen sitä, että ex-mieheni jää mahdollisesti lapsettomaksi. On tyhmää surra päättynyttä suhdettamme ja pelätä sítoutumasta uuteen naiseen! Pelkään, että hän vaan jatkaa samaa rataa syytellen minua oman elämänsä virheistä. En halunnut pitää exää ikuisesti omana lapsenani tai korvata lapsettomuuttani hankkimalla kissaa, vaan vaihdoin exän aikuiseen mieheen. Täytyi opetella rakastamaan itseään ja useampaa ihmistä...

esim downin takia.

Mutta minulla on monia kavereita ja tuttavia, jotka ovat lapsien kanssa tekemisissä työnsä puolesta, ja todella rakastavat lapsia mutta eivät halua omia. Heitä vastaan ei olekaan mitään. He ovat oman tiensä valinneet. :)

edes pohtisi sitä miksi joku ei halua lapsia. Jos joku ei halua lapsia niin sitten se ei halua lapsia. Mitä se muille kuuluu. Ei toisen valintoja ja elämää voi omistaa niin kuin omiaan.

Alkoi kuitenkin tuntua, että jotain naisen elämästäni jää puuttumaan, jos jätän tämän mahdollisuuden käyttämättä. Sitten saimmekin lapsen, joka on nyt elämäni keskipiste ja valo. Mutta jos lasta ei olisi kuulunut olisin surrut asiaa, mutta varmasti elänyt aivan täysipainoista elämää, keskittynyt kaikenlaisiin luoviin juttuihin luultavimmin...

Vierailija:

Ei kuulu mulle haluaako joku lapsia vai ei, eikä kyllä kiinnostakkaan. Ainoastaan sääliksi käy vanhuksia joilla ei ole lapsia, ei käy kukaan kylässä, ketään ei kiinnosta heidän tekemiset ja jos heitä kuuntelee niin ainoa mitä katuvat on se etteivät koskaan tehneet lapsia. Joo, ja olen hoitoalalla.

Lienevät tehneet jotakin jolla tuo kylmyys on ansaittu.

tekemisissä. Ja ei todellakaan ole itsestäänselvää, että lapsia saaneilla vanhuksilla olis enemmän välittäviä ihmisiä ympärillään elämän loppuvaiheessa. Ei se elämä mene ihan niin kuin sitä luulis. Vuosien varrella voi tapahtua paljonkin asioita, oli lapsia tai ei.



Itse kun en lapsia halua, en todellakaan voisi ajatella tekeväni niitä " vanhuuden turvaksi" . Todella ahdistava ajatuskin.



t. ap

jos joku ei haluakaan lapsia. Joidenkin äitien on vaikea ymmärtää, ettei kaikki yksinkertaisesti halua lapsia. En tiedä miten tuo äitiys sekoittaa joidenkin pään, kun eivät ymmärrä, että joku voi oikeasti olla onnellinen ilman lapsia. Säälin lähinnä heitä.

Kateutta siis. Lapsia ollaan kyllä työntämässä hoitoon lähes poikkeuksetta ihan niinkuin haluaisin jotain " armonpullia" lapsiperheiltä. Olen välillisesti tahattomasti lapseton, ja kun se oikea isäehdokas osuu kohdalle, voi tilanne jopa muuttua. Mutta sen verran olen oppinut, että ystävilleni en menemisiäni kerro, en ulkomaan reissuja (työ, huvi) enkä opintojani. Niiden kertominen vain aiheuttaa marttyyrimaisen valituksen siitä kuinka itsekäs olen jne, etsi mies, ja perusta perhe. En kuulemma tiedä mistään mitään ennenkuin olen äiti, ja elämäni on tyhjää ennen sitä. Mielestäni elämäni oli lähes täydellistä, kun minulla oli elämäni mies vierelläni. Valitsisin koska tahansa sen elämäntilanteen, ja ilman lapsiakin.

tilanne, että olisivat hankkimassa lasta. Vielähän aikaa on, mutta kun osa on hieman vanhempia, niin väistämättä moni tulee jäämään lapsettomaksi. Minusta tässä ei ole mitään kovin kummoista. Ainahan on ollut myös lapsettomia ihmisiä, ei se nyt ole mikään nykyajan kotkotus.



Ainoa, mikä joskus mietityttää, on juuri jonkun jo kuvailemat ihmiset, joille ei saa puhua lapsista ja jotka suhtautuvat avimen vihamielisesti pieniin lapsiin. Esim. eräs kolleega on tällainen. Olen huomannut myös sellaisen jännän jutun, että jos miespuolinen työkaveri saa lapsen, niin tämä nainen suhtautuu asiaan ihan kivasti, katselee vauvakuvia ja on ystävällinen. Mutta jos lähistöllä on pienten lasten äitejä, jotka erehtyvät puhumaan lapsistaan, saattaa sanoa jotain todella ilkeää. Hän on selvästi katkera omasta menetetystä mahdollisuudestaan tulla äidiksi ja käyttäytyy välillä ikään kuin se olisi meidän nuorten äitien vika.

Itse suhtaudun lapsiin aika neutraalisti. Niistä voin puhua ja läheisten lasten kanssa viettää aikaakin tietysti. En todellakaan ole lapsivihaaja, vaikka emme halua/tarvitse omia lapsia mihinkään. Valitettavasti joidenkin on vaikea suhtautua asiaan, vaikka ei siinä pitäisi mitään ihmeteltävää olla.



Kateutta en todellakaan kaipaa lapsiperheiltä. Mutta tykkään kyllä eri tilanteissa kertoa meidän elämästämme jotakin. Se tietenkin eroaa monilta osin lapsiperheiden elämästä. Kuuntelen myös heidän arjestaan tarinoita mielelläni. :)



t. ap