Entä kertooko kasvatuksen epäonnnistumisesta seuraava:

Meillä lapsi tuli 3-4 vuotiaana juosten vastaan ja hoitajat jo silloin sanoivat, että kun tulee ikää lisää, niin voipi juoksut loppua. Nyt lapsi on 5v. ja haluaa niin innokkaasti jatkaa leikkejään, että on monesti kuin ei huomaisikaan minua.



En ymmärrä, kuinka tämä voisi jotenkin kasvatukseen liittyä?

Aina ollut samanlainen. Ennen kun oli vaikka mummilla hoidossa, sama reaktio oli. ap

Kasvatus on varmaan väärä sanavalinta, mietin enemmänkin kiintymyssuhdetta. Että onko se muodostunut jotenkin vääränlaiseksi? Lapsi ei muutenkaan ole mikään sylimyyrä; jos vaikka sattuu jotain ja lapsi alkaa itkeä, hän ei juokse ensimmäiseksi äitin syliin vaan alkaa huutaa paikallaan ja kun menee lohduttamaan, hän saattaa enemmänkin työntää pois ja huutaa ja murjottaa yksinään kuin takertua syliin.

johtuen temperamenttieroista. Juuri tästä syystä olisi hyvä lukea niitä täällä parjattuja opuksia, jotta osaisi suhtautua oikein lapsensa temperamettiin, tukien eikä tukahduttaen.

Jossain välissä juoksi vain karkuun (" ei vielä kotiin" ). Välillä huutaa, että " miksi tulit jo, en tahdo kotiin" .



Haluatko itse lähteä jostakin missä on kivaa? Kotona sitä " samaa vanhaa aina" .



Tai sitten osoittaa noin mieltään sinulle hoitoon joutumisesta?

pöh, ei kai nyt yhdestä tilanteesta voi vetää johtapäätöksiä

Kasvatuksen onnistumisen tai epäonnistumisen näkee vasta siinä vaiheessa kun oma lapsi saa lapsia ja alkaa kasvattaa niitä...