Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mä olen niiiiin kateellinen yhden lapsen äideille!
28.02.2008 |
Olen sivusta seurannut miten yhden lapsen äidit pystyy paneutumaa sen ainokaisensa kanssa oloon täysillä. Heillä on sellainen ihanan oloinen symbioosi lapsen kanssa. Elo on rauhallisen oloista. Äiti kävelee lapsen kanssa käsi kädessä, juttelevat yhdessä kaikessa rauhassa maailman ihmeistä jne.
Sen sijaan esim. kolmen lapsen äidit useimmiten on sellaisella armeijalinjalla. Huutavat lapsille kurkku suorana ohjeita ja lapset on alamaisia, aikuiset pomoja. Tämä asenne hyvin selvä. Yhden lapsen äiti on enemmänkin kuin rakkaussuhteessa sen lapsen kanssa, ei niinkään pomo-alainen.
Myönnän että hankin toisen lapsen suureksi osaksi yleisen painostuksen johdosta. " ainokaisista tulee niin pilalle lellittyjä" " ainokaiset ei opi jakamaan" jne. " Kyllä sillä kaveri täytyy olla, tulee yksinäinen elämä ilman sisarusta" . Jne.
Niinpä meille tuli toinen lapsi. Kyllä ne välillä leikkiikin keskenään. Paljon myös tappelevat ja kilpailevat äitinsä huomiosta. Ja minä olen se " armeijan johtaja" ja lapset niitä alamaisia.
Ei sellaista herkkää ja kaunista kuin miltä yhden lapsen äitinä olo näin ulkopuolisin silmin näyttää. Ehkä se vaan näyttää siltä?
Kommentit (11)
mieti kuinka pitkä ihmisen elämä oletettavasti on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina muilla on paremmin, miu mau!
Minulla kolme lasta, enkä ole kyllä armeijaa nähnytkään ja rakkautta kyllä riittää. Ei se lasten lukumäärä, vaan se äidin asenne!
Vaikka kyllä meilläkin niitä pahoja päiviä löytyy niinkuin kaikilla.
Silti toivoisin et parisuhde ei olisi loppunut vaan olisi ollut aika sisarukselle:(
Eli olenkin kateellinen sulle ap :)
T: totta toinen puoli
Kun on sisarus seurana ei se nuorempi roiku koko ajan lahkeessa kiinni.
Vierailija:
Ei sellaista herkkää ja kaunista kuin miltä yhden lapsen äitinä olo näin ulkopuolisin silmin näyttää. Ehkä se vaan näyttää siltä?
Se on se yhden lapsen strategian hyvä puoli. Useammassa lapsessa on sitten niitä muita hyviä puolia, mutta kyllä tää on ihan totta mitä kirjoitat. Usein olen miettinyt, että jos olisi useampi lapsi, lapseni olisi menettänyt monia juttuja mitä nyt pystyn hänelle tarjoamaan. Tilalle hän olisi saanut toisenlaisia hyvä asioita. Sen ainakin voin sanoa, että lapseni on onnellinen sisarusten puuttumisesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on myös yksi syy miksi emme halua lisää lapsia. Itse olen myös ainoa lapsi, enkä koe siitä koskaan kärsinneeni tai sisaruksia kaivanneeni. Minusta oli ihanaa kun kotona oli rauhallista ja hiljaista, toisin kuin useimmilla kavereilla.
Toki meilläkin joskus käskytetään, mutta sehän kuuluu asiaan. Vähemmän tosin kuin useampilapsisissa kaveriperheissä, johtuu tosin valtaosin varmaan siitä ettei oel kuin yksi vahdittava ja käskytettävä.
korviin.
Tai kun lapsi parin sairaspäivän jälkeen on taas terve, ja kaikki alkavat nukkumaan taas kunnon unia (koko perhe, siis), käy mielessä, että huh! jos nyt tässä vaiheessa toinen lapsi vasta sairastuisi ja alkaisi koko rumba uudestaan.
Aamuisin, kun se ainokainen vitkuttelee tai kiukuttelee, ajattelen, ettei kyllä hermot kestäisi, jos joutuisi vaikka vielä pienempää pukemaan tässä samalla.
Osa tästä on varmaan puolustusmekanismia, meille ei nimittäin toista lasta suotu, ja yritän nähdä tämän tilanteen valoisat puolet, mutta välillä taas ajattelen, että kylläpä luontoäiti oli viisas päättäessään asiat näin meidän puolestamme...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Semmosta se on. Ja ainokaiseni ei edes halua sisarusta.
nyt on helpottanut, on kai tottunut osaansa. aikalailla lellitty kaveri kyllä. eilen teki läksyjä niin että istui isänsä kanssa samalla tuolilla, isä paijasi samalla kun poika teki matikan laskuja. meillä on yleensä aika rauhallista, paitsi kun on kavereita kylässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä sain kaksoset ja erokin siinä vielä tuli kun olivat alle 3-v. Kateellisena katselen toisia yh-äitejä päiväkodilla, jotka kulkevat esim portaissa sen ainokaisensa kanssa, rauhallisena tietysti äidin vieressä. Omani taas ovat aina kisaamassa, kumpi on eka. Tuntuu, että minulla on aika ajoin pinna NIIN tiukalla, että pääni räjähtää.
Mutta toisaalta, kun menevät ensi syksynä kouluun , niin sitten heillä on ainakin seuraa toisistaan ja tukea, se on ihan varmaa.
Alue: Aihe vapaa
Useamman kanssa joutuu pihistelemään.