Mikähän meidän suhteessa on vikana, kun emme koskaan tappele?

Olen myös kuullut vihjailua siihen suuntaan, että meillä ei todellisia tunteita koska emme riitele, hyssyttelemme vaan jotta perheemme pysyisi koossa.



Voiko olla idioottimaisempaa väitettä? Miksi meidän pitäisi riidellä jos ei oikeasti ole syytä? Me keskustelemme asiat halki, jos joskus ottaa todella aivoon, voi sanoa toiselle, että oikeesti, nyt ottaa päähän eikä se johdu sinusta/teistä.



Ei ole syytä tapella joten emme tappele! Rakkautta riittää vaikka muille jaksaa :)

Me ollaan aikoinaan riidelty kai tarpeeksi.. Nyt kun ollaan jo aikoja sitten päästy yhteisymmärrykseen toistemme periaatteista, ei ole syytä riidellä. Asiat hoidetaan puhumalla.



Kahdella työssäkäyvällä vanhemmalla on niin vähän sitä aikaa olla yhdessä, että mieluummin sitä tosiaan nauttii toisen seurasta kuin vääntää kättä ja tappelee. En koe että meillä olisi mitenkään väljähtänyt suhde, intohimoa ja rakkautta riittää puolin ja toisin. yhdessä ollaan oltu 10 vuotta.

Joskus olemme jopa puhuneet, että pitäisikö tapella ihan tappelemisen vuoksi:D että onko meillä joku vikana koska emme tappele...Kun tuntuu että kaikki muut tappelevat vähintään kerran viikossa jostain ihme jutuista ja sitten saa puhelimessa aina lohdutella ystäviä tappeluiden jälkeen..

Meidän mielestä tappelemisessa ei ole mitään järkeä. Olemme vainm asioita samaa mieltä, joten ei ole syytä tapella. Emmekä halua alkaa huutamaan toiselle jostain likaisista sukista lattialla tai leivänmurusista pöydällä....

Eikö tappeleminen oli nyrkkien viuhtomista ja seinään heittämistä? Olkaa onnellisia, että teillä ei sellaista ole, ei pitäisi normaalissa perheessä ollakaan.

Itse tein aikanaan " tyttöjen illassa" sen mokan, että kysyttäessä en tajunnut valehdella vaan kerroin rehellisesti, ettei meillä oikeastaan juurikaan riidellä. Auta armias niitä katseita... :-/ Hiljaisuuden jälkeen yksi kovaäänisimmistä päätti sitten kommentoida asiaa sanomalla, että onneksi heillä riidellään kovaa, niin saa sitten kunnon sovintoseksiäkin! Kuulemma on epänormaalia, jos pariskunta ei riitele. Sellainen liitto on valju ja ties mitä negatiivista hänen mielestään.



En muista, mitä vastasin, mutta olin kyllä vähän hoomoilasena. Enkä edelleenkään tajua, mitä tavoiteltavaa riitelemisessä on :O Sen toki tajuan, että suhteita on erilaisia, ja moni voi olla varmasti onnellinen riitaisessakin parisuhteessa. Ja riidelläkin voi monella tavalla. Silti en ole jaksanut yllättyä, että moni juuri avoimen riitaisista pariskunnista on eronnut, mm. tuo mollaaja itse...



Nyt yli 15 vuoden yhteiselon jälkeen sentään ollaan välillä riideltykin, vaikka vieläkin aika harvoin ja pienillä volyymeilla. Seksielämä on ollut aina erittäin aktiivista ja mahtavaa, ja suhteessamme on muutenkin intohimoa. Mutta riitelyn jälkeen halut ennemminkin meillä laskevat kuin nousevat. Että se siitä " sovintoseksin" autuudesta.



Olkaa onnellisia, jos teidän ei tarvitse edelleenkään koskaan riidellä mistään. Me ainakin tapellaan ihan tyhmistä asioista, kun olen tosi väsynyt ja pms on päällä samaan aikaan :P Meillä varsinaisia kunnollisia riidanaiheita ei edes ole edelleenkään, kun tuo mies on vaan niin ihana! Mielellään olisinkin edelleen kokonaan riitelemättä, asioista kun voi puhua fiksumminkin kuin toista loukkaamalla ja hänelle tiuskimalla. Toisaalta on toki ollut kasvattavaa huomata, ettei riitelykään tätä suhdetta kaada, vaan onnellisia ollaan edelleen yhdessä :) Silti riitely on minusta ennemminkin kuluttavaa kuin ilmaa puhdistavaa.

Omille lapsilleni en halua sitä ahdistusta ja pelkoa jonka itse olen kokenut, ei huvita riidellä kun on sitä menoa katsellut koko elämänsä.



Onneksi kuitenkin minä koin tuon eikä lapseni!



t:2 (jolle riitely ja tappelu ovat sama asia ;D)

Joskus on erimielisyyttä, mutta selvittelemme ne sitten. Tosinaan väittelemme. En kyllä koe kuitenkaan juuri koskaan, että olisimme toisiamme vastaan vaan ongelma on meidän edessä yhteisenä asiana, vaikka sitten johtuisi mielipide-eroista tai toiveista, jotka eroavat toisistaan. Sitten pohditaan, mitä nyt tehdään. Meidän suhteessa en koe että joku olisi vialla. Kyllä tunteita joskus tuuletamme saattaa toinen sanoa pahasti, kirota tai minä itkeä ja parkua. Toinen vaan ei sitten lähde siihen mukaan vaan on tukena. Jos ongelmat ja haasteet haudataan, se olisi huono asia.

Olisiko niin, että et ole saanut oikeaa riitelyn mallia kotonasi ja nyt sitten pelkäät sitä? Toivottavasti asia on niin, ettei teillä miehesi kanssa oikeasti ole ikinä erimielisyyttä, eikä niin, että alistut sen pelossa, että tulee riita. Tai päin vastoin.

Riita ja tappelu eivät ole sama asia. Meillä esim. riita voi olla tällainen: mies on unohtanut jonkun yhteisen menon ja tehnyt omia suunnitelmia, minä hermostun ja totean, että miksi noin menit tekemään, eikö tosiaan käynyt mielessä, nyt perut sen oman menosi jne., mies saattaa väittää, etten ole kertonut yhteisestä menosta ja että homma on mun syy, minä väitän vastaan. Kukaan ei huuda, ääntä ei koroteta. Yleensä noin minuutin-kahden " riitelyn" jälkeen todetaan, että mitäpä moisella väliä, perutaan jompi kumpi menoista, pyydetään toisiltamme tiuskimista anteeksi ja jatketaan päivää :)

Ja apua, meidän lapset kuulee ja näkee tämän kaiken =O

En todellakaan usko, että normaali erilmielisyys, asioista ehkä kiivaastikin jutteleminen ja homman selvittäminen aiheuttaa lapsille pelkoa ja ahdistusta. Etenkin kun nämä pikku erimielisyydet AINA sovitaan. Lapset näkee sen, että jos tulee riitaa, niin se hoidetaan toista loukkaamatta, nimittelemättä, satuttamatta ja riita myös sovitaan. Minusta tämä on hyvä malli, ei se että toinen ei riidan pelossa uskalla sanoa puolisolle jostain asiasta.

Vierailija:

Omille lapsilleni en halua sitä ahdistusta ja pelkoa jonka itse olen kokenut, ei huvita riidellä kun on sitä menoa katsellut koko elämänsä.

Onneksi kuitenkin minä koin tuon eikä lapseni!

t:2 (jolle riitely ja tappelu ovat sama asia ;D)

Jos ei ole syytä riidellä, turhja sitä on väkisin mitään vääntää. Silloin kannattaa olla vain onnellinen siitä, ettei ole tarvetta riidellä itselle rakkaimman ihmisen kanssa. Mutta se kyllä on vähän epätervettä, jos jossain suhteessa tukahdutetaan kaikki negatiiviset tunteet vain siksi, ettei uskalleta/haluta riidellä. Niitäkin on.

Emme me tosiaankaan hautaa mitään ongelmia vaan

keskustelemme ne läpi ja sen vuoksi emme myöskään riitele, koska olemme samaa mieltä miten ongelma tulee käsitellä...

Minä olen erittäin tunteellinen ihminen ja näytän tunteeni, silti ei tarvitse riidellä. Sanon varmana, että nyt joko ottaa päähän tai sitten itken jos itkettää, ilosta tai surusta. Hyssyttelyyn minusta ei ole.



Se näköjään riippuu kumppanistanikin, aviomieheni on rauhallinen ja tasainen, hänen kanssaan on turha edes aloittaa riitelyä. Hän on myös rauhoittanut minua todella paljon.



t:2

seurasi se, että kun itse muutin pois kotoa parisuhteeseen, olin aivan shokissa ensimmäisen riidan koittaessa. Eli ei sekään välttämättä ole hyvä asia (lasten kannalta, toki aviosuhteen kannalta voi olla) ettei ikinä aikuiset riitele, lapsi ei opi riitelemisen ja riidan sopimisen jaloa taitoa (ennen kuin kantapään kautta - ja siihen meni monta vuotta). enkä nyt tarkoita ap, että teidän pitäisi ruveta miehesi kanssa mitään riitanäytelmiä esittämään :-) Toinpahan vaan esille tällaisenkin pointin asiaan.

Minä osaan kyllä korottaa ääntäni aika lujaksikin, jos mulla on todella jotain asiaa. Mutta mies ei voi sietää sitä, vaan keskustelu loppuu siihen paikkaan, kun alan huutamaan. Äkkiä siinä tyhmempikin oppii, ettei se huutaminen kannata, vaan tuottavampaa on keskustella asia ihan rauhallisesti.