Mielestänne sopiva suruaika puolison poismenon sattuessa, onko se

Mä en ymmärrä tätä tolkutonta puolustelua tällaisessa tilanteessa. Ei kait kukaan suosittelisi eronneellekaan uuteen parisuhteeseen astumista 9 viikkoa erosta? Silloin kun ei ole mitään asioita käsitelty, ja ainakaan lapset eivät ole millään lailla asiaan tottuneet. Eli eipä tuossa tilanteessa kyllä ainakaan lapsia ole yhtään ajateltu.



Tapailla kai vois muutenkin mutta että ottaa saman tien uusi mies taloon, kun entisen lakanat tuskin on kylmenneet, ei voi kyllä ymmärtää.

Sen jälkeen on vapaa etsimään ja löytämään uutta onnea.



Jos liikaa suree, vainajan sielu ei vapaudu kohti seuraavaa askeltaan, pitää osata laskea irti.



(Tosielämässä luultavasti olisin kuukausia suunniltani surusta eikä mulla olisi silmiä eikä korvia muulle maailmalle tai miehille. Mutta periaatteessa ajattelen, että leski on heti vapaa.)

eihän se lasten isän muistoa himmennä, vaikka uusi puoliso olisikin kuvioissa. Jokainen suree tavallaan, eikä kellään ole oikeutta tulla väittämään, että se on väärin. Eikö ihmisillä ole omassa elämässään sisältöä, niin että pitää ryhtyä toisten elämää arvostelemaan?

Kyllä mun mielestä pitää surra aikansa, muuten kostautuu myöhemmin.

Vierailija:

riippuvainen perhetilanteesta vai mistä?

ettei voi määritellä, kuin omalla kohdallaan.

vai voitko?

ehdottomasti lapset huostaan, kun äiti ei ole käyttäytynyt, niinkuin kuuluu, jonkun mielestä(jolla oma elämä tosi tyhjää)

Vierailija:

No en tietenkään voi. Mutta varmasti kunnon sureminen on järkevämpää, kuin sen hautaaminen uuteen suhteeseen.

Ei ihminen aina toimi järkevästi. Muutenhan tää oisikin aika helppoa, kun voisi vain järkeillä, miten tulee toimia milloin missäkin tilanteessa.

ihmisestä, jonka pitää vahtia/arvostella toisen tapaa surra=) Ja se ei ole kovinkaan positiivista. . .

kun puhut nussimiskumppanista=)

JA kyllä se vaan hämmentää lapsia ihan varmasti ( tiedän kyllä kokemuksesta) jos vanhemmilla on eron jälkeen tai varsinkin puolison kuoleman jälkeen saman tien uusi puoliso kierroksessa. Lisäksi siinä on se, että kun tuollaisessa ajassa kun ruumis ei ole kunnoll vielä edes kangistunut, ei todellakana ole voinut ehtiä oppia tuntemaan toista ihmistä niin hyvin, että tämän kanssa kannattaisi muuttaa yhteen.

Ja todellakin, jos yhtään lapsiaan ajattelee, niin suo näille edes hetken toipua AINOAN isänsä kuolemasta. Vaan sehän se aikuisille tuntuu olevan niin vitun vaikeaa tajuta: vaikka itselle se puoliso olisi ollut vain yksi kumppani vaikkapa kymmenestä, niin niille lapsille se oli se ainoa isä.

Vierailija:

eihän se lasten isän muistoa himmennä, vaikka uusi puoliso olisikin kuvioissa. Jokainen suree tavallaan, eikä kellään ole oikeutta tulla väittämään, että se on väärin. Eikö ihmisillä ole omassa elämässään sisältöä, niin että pitää ryhtyä toisten elämää arvostelemaan?

Sinä pukeudut väärin t. muslimi. Jokainen tehköön niinkuin parhaaksi katsoo apn kaltaiset hävetköön.

Vierailija:

JA kyllä se vaan hämmentää lapsia ihan varmasti ( tiedän kyllä kokemuksesta) jos vanhemmilla on eron jälkeen tai varsinkin puolison kuoleman jälkeen saman tien uusi puoliso kierroksessa. Lisäksi siinä on se, että kun tuollaisessa ajassa kun ruumis ei ole kunnoll vielä edes kangistunut, ei todellakana ole voinut ehtiä oppia tuntemaan toista ihmistä niin hyvin, että tämän kanssa kannattaisi muuttaa yhteen.

Ja todellakin, jos yhtään lapsiaan ajattelee, niin suo näille edes hetken toipua AINOAN isänsä kuolemasta. Vaan sehän se aikuisille tuntuu olevan niin vitun vaikeaa tajuta: vaikka itselle se puoliso olisi ollut vain yksi kumppani vaikkapa kymmenestä, niin niille lapsille se oli se ainoa isä.

Mutta alkuperäinen kysymys oli puolison kuolemasta, ei lasten isän kuolemasta. Vastaus näihin voi olla aivan eri.

Minua ei typeryytesi ahdista, ap. tä näyttää jonkun tapa surra ahdistavan.

ja kuulostaa brutaalilta, jonkun " äiti" -ihmisen suusta. =)

joka aina löysi jotain positiivista ihmisestä, mistä puhuttiin pahaa(sakilla), oli siis hyvä ihminen. .

Mutta mitä ne muille kuuluvat?

Mutta ap ystävän tapauksessa ei voi tietää miten siinä perheessä asiaa käsitellään. Tuskin sitä uutta miestä isän korviikkeeksi kaupataan. JA lapsille on joka tapauksessa helpompaa jos äiti on jotensakin rauhallinen... paitsi että tiedän yhden yli 50 v miehen joka vieläkin suree kun äitinsä ei surrut isänsä kuolemaa kun isä kuoli hänen ollessa pieni...

Mutta eri juttu onkin sitten todellinen auttaminen. Onkohan ap tehnyt mitään autaakseen tätä leskeä, vai onko hänen pääasiallinen tehtävänsä arvostella?