!MARRAS05!
Pistän pinon pystyyn, kun vanha on jo niin hautautunut.
Ihan keväinen fiilis täällä jo. Aurinko on paistanut mukavasti pari päivää siniseltä taivaalta ja lämmittääkin jo mukavasti. Huomenna tulee kuulemma taas vettä, joten se siitä. Onneksi huomiseksi on ohjelmassa perhekerhoa, ettei tarvitse kärvistellä neljän seinän sisällä.
Mun pitää vielä mainita mun painosta sen verran, että painan siis nyt sen 60 kg. Mun ei ole siis tarkoitus enää laihtua ja syönkin jo ihan normaalisti. En siis tähtää mihinkään missinmittoihin 50/171 cm ;)
Uhma puhkeaa kukkaan joka päivä voimakkaammin. Joinain päivinä on niin auvoista suurimman osan ajasta ja sitten tulee taas näitä päiviä, että tekisi mieli tehdä jotain radikaalia. Olen itse temperamenttinen ja räjähtävä luonne. Minun on ollut pakko opetella hillitsemään tunteitani lasten myötä. Nyt kun Onni oikein painelee nappuloitani, en oikein tiedä miten reagoida. Tekisi mieli paiskoa tavaroita ja huutaa, mutta olen päättänyt jättää sen väliin ;) Monesti hermojen pidättäminen vie kaiken voimani ja päädynkin olemaan todella hillitty. Tämä syö kuitenkin voimiani niin, että välillä tulee kyyneleet silmiin. Olen iltaisin ihan finaalissa. KUINKA KAUAN TÄMÄ UHMA KESTÄÄ? Tai siis, kauanko ehtii olla rauhallista ennen seuraavaa?
Tässä uhma-ahdistuksessa olen päättänyt jatkaa opintojani ensi syksynä. Tahdon valmistua ja päästä töihin. Olemme puhuneet miehen kanssa tulevaisuudesta sen verran, että meidän on pakko ottaa riski sen suhteen, etten ehkä myöhemmin sitten raskaudukaan. Toiveissamme oli siis kolmas lapsi, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että olisi kivaa välillä antaa vähän aivoillekin heiniä. Alan muistuttaa aivokuollutta. Olen siis kotona siihen saakka, kun Sisu täyttää 3v ja sitten olisi tarkoitus olla valmis ja siirtyä töihin. Koin senkin asian suhteen herätyksen. Kovasti toivoisin työllistyväni kirkon ulkomaanapuun humanitaarisen avun puitteisiin.
Mulla ei siis ole mitään paniikkiaikataulua :) Enkä koe kotona olemista taakkana, mutta huomaan, että alan pikkuhiljaa tulemaan taas ulos siitä kuuluisasta imetysputkesta ja kaipaamaan asioita myös itselleni.
Tulipa vuodatus.
Noema
Kommentit (32)
Kylläpä tuntui auringonkukka pahalta lukea viestisi!! Pakko tulla kertomaan kuinka pahoillani olen puolestasi. Tampereen suunnalle miljoonasti voimahaleja. Olet kyllä nimimerkkisi mukaisesti niin reipas ja positiivinen. Ihanaa, että jaksat tämmöisellä hetkellä ajatella Jesseä ja hänen hoplop-reissuaan. Sehän on parasta lääkettä, sinulle itsellekin.
Itse keskenmenon kokeneena tuntuu puolestasi todella pahalta, sanat eivät riitä kertomaan.
Kevättä kohti mennään, joten en voi muuta kuin toivottaa parempaa jatkoa sinulle ja koko perheelle.
Tiituliitu
Täällä kanssa olen tosi pahoillani Auringonkukka sun puolesta :( Uskomattoman reippaalta kuulostit, olet kyllä sitkeä mamma, aina positiivinen :) Edelleen täällä on peukut pystyssä teille :)
Paljon voimia Auringonkukalle ja perheellesi. Kyllä taas näkee miten pieni on ihminen näiden isojen asioiden keskellä,pysäyttää miettimään juuri sitä ettei mikään ole itsestään selvää.Lämmin rutistus!
ja voimia teidän koko perheelle.
CalZal
koko perheelle...ikäviä nuo keskenmenot=( mulla kans oma kohtaisia kokemuksia=(
Itku tässä tuli kun luin viestiäsi :(( Koittakaahan jaksella.
Mistä te äidit oikein ammennatte energian ja jaksamisen näiden uhmisten kanssa??!!
Mä oon ihan totaalisen rikki, Lottahan ei suostu enää nukkumaan päikkyjä kuin tosi harvoin (jaksaa raivota tunninkin sängyssä että haluaa pois, meillä siis pinnasänky edelleen käytössä ...), ja yöunet kestää max. 10,5 tuntia, viime yönä nukkui " peräti" 9,5 tuntia. Onko muilla vähä-unisia lapsia? Mä kaipaisin edelleen kyllä päivällä sen lyhyen oman hetken kun Lotta nukkuis päiväunet. Mutta minkäs voit kun ei suostu nukkumaan.
Ostin muuten myös Prismasta ne Rukan ruskeat kurikset ja hanskat, oli niin kivan näköiset! Vk-haalari on vielä hakusessa, Reimassa on se etu että sais rumpukuivata.
Tänään pitäisi tulla yhden kaveriperheen käymään (jossa on 3,5 vuotiaat kaksoset), tosin tulo on vielä epävarmaa kun perheen isä oli eilen kuulemma hieman flunssainen.
Oltiin eilen miehen kanssa leffassa katsomassa Sooloilua, oli hyvä! Ja teki hyvää päästä eroon hetkeksi Lotasta, mun äiti tuli hoitamaan siksi aikaa Lottaa. Tosin sanoin kyllä että olisin voinut melkein mielummin levätä hetken, mutta oli kuitenkin kiva käydä kaksistaan jossain.
Mies lähtee ensi viikonlopuksi liiton reissulle, pitää miettiä mitä kivaa sitä keksis tehdä Lotan kanssa. Ideoita?
Tintta-liisa ja vähän nukkuva uhmis-Lotta
eli meillä " ongelma" on se, ettei Venla nuku kotona ollessaan kuin öisin sen 21-06 ja päivällä max 1,5h päikkärit. Hoidossa tai yökylässä ollessaan nukkuu järestään n.3h päikkärit ja yöunetkin on sitä 12h... Kaikkea ollaan yritetty mut ei niin ei, ja niin kauan kun ei selviä merkkiä jatkuvasta unenpuutteesta oo havaittavissa, ei kait tässä muutakaan voi tehdä.
Hyvä että pääsitte leffassa käymään, kyllä se aina kummasti piristää ja antaa lisää jaksamista uhmiksen kanssa. Me ollaan " annettu" Venla aina n.krt/kk mummolle yökylään niin ollaan saatu tehtyä miehen kans sit omia juttuja. Saas nähdä miten käy, kun toinen laps tulee, onko yhtä helppo sitten saada niitä yökylään...
Lämmin kiitos teille kaikille sympatioista ja lohdutuksesta! Tuli ihan kyynel silmään kun osaattekin olla niin ihania ja hengessä mukana.
Reippaudesta en niin tiedä. Sairaalassa oli vielä yllättävän reipas olo kun oma " vaiva" tuntui siellä niin pieneltä verrattuna huonetoverin pahasti levinneeseen syöpään. Ja pientähän tämä toki tuollaiseen verrattuna onkin, mutta on tässä viikonlopun aikana tullut silti aika paljon itkusteltua.
Eilen aamulla kun oli tosi voimaton ja aneeminen olo enkä pärjännyt Jessen uhmakiukkua vastaan yksinäni (Jesse vielä lisäksi hätisteli mua koko ajan pois läheltään), tuntui tosi vahvasti siltä että musta ei ole yhtään mihinkään. Mietin synkästi että Jessekään ei mua tarvitse eikä vauvakaan halua kasvaa mun sisälläni. Kaikki suru ja turhautuminen purkautui äänekkäänä itkuna, jota Jesse tietenkin pelästyi ja alkoi itsekin itkeä. Ihanan empaattinen poika kyllä kun juoksi heti mun luokse syliin lohduttamaan ja halimaan. Rauhottui nopeasti kun kerroin että äidillä on nyt paha mieli mutta ihan pian helpottaa.
On kyllä aina välillä jutustellut tämän viikon tapahtumista. " Äidiltä tuli verta, äitiä itketti, sitten äiti meni sairaalaan" . Varmaan pitää kertoa tarhaankin tapahtuneesta niin osaavat sitten asennoitua paremmin Jessen juttuihin. ;-) Huomenna tosiaan töihin. Mietityttää vähän kerronko työkavereille mitä on tapahtunut vai sanonko vaan että olen ollut kipeänä. Kalpeat kasvot saattavat kuitenkin herättää kysymyksiä. Kertomisessa mietityttää oikeastaan se että aletaanko mua jatkossa syynäämään tarkasti että onkohan tuo nyt raskaana. Saati jos tulee kovasti suoria kysymyksiä että onko jo tärpännyt uudestaan. Kun ei se vauvan saaminen ole niin yksinkertaista kuitenkaan...
Kiitos vielä kerran kun olette niin hyvin tukena! Arvostan sitä todella.
Minäkin olen pahoillani Auringonkukka teidän puolestanne. :( Lämpimän halauksen lähetän, kun en oikein tiedä mitä sanoa. Tänne on hyvä kirjoitella ajatuksia, muistan minäkin sain teiltä kaikilta marraksilta lohdutuksen sanoja ja tukea silloin kun isäni kuoli.
Tintta todella on välillä energia ja jaksaminen vähissä uhmailujen kanssa, ja meillä sentään nukutaan päiväunet vielä. Jonkin verran auttaa meillä ulkoilut ja erilaiset menemiset päivän aikana (joskin lähdöt ja kotiinpaluut yleensä kiukutellaan), kotona ollessa tuntuu että koetellaan vielä enemmän vanhempia.
Tänään ollaan taas kaksin poikasen kanssa, kun mies lähti työkeikalle. Mitähän sitä keksisi puuhaa. Itse ei jaksa edes kauheasti touhuta ja tehdä kaikenlaista, mutta poika kyllä hyppii seinille ja vie hermot jos ollaan vain kotosalla...päivällä käytiin ulkoilemassa, käytiin katsomassa paloautoa ja voi sitä onnellista ilmettä kun poikanen pääsi sen sisään istumaan ja katselemaan. Meillä kaikki " piipaa-autot" on kova sana, olleet jo pitkään.
Leppoisaa sunnuntaita.
Gerda
Kyllä sitä taas tuntee itsensä pieneksi ja nöyräksi kaikkien näiden suunnitelmien keskellä. Totuushan on se, että elämä vie. Antaa ja ottaa. Ei sitä paljoa ihmisen omat suunnitelmat ja aikataulut kiinnosta.
Suunnattoman pahoillani olen puolestasi Auringonkukka. Otan osaa suruusi. Vauva on kuitenkin olemassa äidin mielessä heti plussattua. Oli sitten tuulimuna tai ei. Onneksi nainen on kuitenkin todella hedelmällinen keskenmenon jälkeen. Toivon koko sydämestäni, että plussaatte pian ja että sillä kerralla kaikki sujuu hyvin!
Noema
Oli se sitten kuitenkin pahaenteistä se veren tuhruttelu. Runsas vuoto alkoi keskiviikkona kuuden aikaan, tuli yksi sammakon kokoinen hyytymäkin ja voi miten sitä itkin kun tuntui siltä että sieltä se vauvan alku tuli pihalle. :-( Vuoto ja verihyytymien pulpahtelu yltyi niin kovaksi että Taysiin päädyin ja sieltä pääsin kotiin vasta tänään. Kävi ilmi että kyseessä oli tuulimuna, se helpottaa edes hieman asian käsittelyä kun tietää ettei siellä mitään sikiötä ikinä ollutkaan eikä olisi tullutkaan.
Masentava juttu kyllä kun olin ollut niin onnellinen kun tällä kertaa tärppäsi niin nopeasti (alle puolessa vuodessa). No, yritys jatkuu kunhan yhdet kuukautiset on saatu väliin. Taitaa mennä hetki tässäkin että kohtu toipuu. Hurjaa se verenvuoto kyllä, ei edes synnytyksessä ollut tuollaista. Meinasin pyörtyäkin pari kertaa. Hb laski 92 saakka ja vähän onkin ollut sellainen haamumainen olo. Nyt vaan rautaa ja antibiootteja nassuun ja ensi perjantaina kontrolli onko kohtu kunnolla tyhjentynyt. Vielä tänäänkin pelottelivat mua kaavinnalla kun siellä oli vielä läsähtänyt raskauspussi jäljellä. Lääkitykselläkään kohtu ei suostunut kokonaan tyhjentymään ja kävelinkin vielä paljon ympäri sairaalaa jotta olisin avittanut asiaa. Onneksi pääsin tänään kuitenkin ilman kaavintoja kotiin. Ihan kauhea ikävä oli Jesseä, vaikka pojat kävivätkin kahteen otteeseen mua katsomassa.
Tänään Jesse onkin sitten kiukkuhetkillä protestoinut että " äiti menee taas sairaalaan!!" . Kyllä ne pienet osaa. ;-) Tulen lukemaan teidän juttunne paremmalla ajalla, mukavan paljon olitte kirjoitelleet. Nyt on ollut kovasti puuhaa kotosalla kun oli pari päivää pois ja tänä iltana päästiin vihdoin sinne HopLoppiinkin. Kyllä oli Jesse onnellinen. :-)
Mukavaa viikonloppua kaikille!