Lue keskustelun säännöt.
Uhmaongelma - mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?
26.02.2008 |
Kolmevuotiaallamme on hirveä uhma nyt menossa. Pahinta ovat eivaa-veivaa -tilanteet, joista ei tunnu olevan pääsyä ulos.
Esim. tällainen:
On välipala-aika ja kysyn tytöltä, ottaako hän mansikka- vai banaanijugurtin. Hän valitsee mansikan. Sitten, kun hän istuu tuoliin, ilmoittaakin yhtäkkiä, että en syö. Minä sitten siihen, että pitää syödä, seuraava ruoka on vasta silloin ja silloin ja jos ei nyt syö, tulee kaamea nälkä ennen sitä. Lapsi: En syö. Minä: Selvä. Ja laitan jugurtin takaisin jääkaappiin. No siitäkös alkaa huuto, että syön, syön, mansikkajugurtin. Ja kun minä annan jugurtin takaisin, sanoo taas, ettei syö. Sitten menee jo käämi ja nostan tytön posi pöydästä, että hyvä on, et sitten syö ja olet nälässä seuraavaan ruokaan asti. Ja tytöllä taas hirveä huuto, että syön syön. Raivoaa siinä sitten joskus kauankin, mutta ruokaa ei saa ennen seuraavaa ateriaa.
Eli siis periaatteessa tyttö voitti, kun aloitti kinastelun en syö-marinalla ja homma päätyy siihen, että ei sitten syö. Mutta toisaalta häntä harmittaa, että minä päätän, että hän ei syökään kiukuttelun takia ja hänelle jää nälkä. Mutta toisaalta haluaisin, että homma päätyisi siihen, että syö, kun varmasti on nälkäinen.
Mitä mä keksisin? Näitä venkoiluja tulee muulloinkin, kun ruuan kanssa. Esim. uloslähdössä, pukemisessa jne.
Argh. Sanokaa nyt ainakin, että tää menee parissa kuukaudessa ohi, jookos...
Kommentit (30)
Jäähyt ynnä muut rauhoittumiset meillä on käytössä, toimivatkin hyvin. Mutta mitä sellaisessa tilanteessa, jossa on kiire, pitäisi tehdä, kun poika alkaa kiukutella?
Esim. kun ollaan töihin ja tarhaan lähdössä, ei yhtäkkiä suostu pukemaan päälle. (Tämä oli totisinta totta eilen.) Siinä sitten itse ulkovaatteet päällä hikisenä väkisin puin huutavan ja potkivan lapsen ja raahasin autoon. Oon periatteessa tällaista vastaan, en haluaisi mennä raivoon mukaan, plus homma menee kahta kauheammaksi, kun lapsi saa " syyn" räyhäämiselle, mutta pakko oli, kun töihin piti ehtiä.
Neuvoja seuraavan episodin hoitamiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyin mitä iltapalaa tyttö haluaa ja annoin muutaman vaihtoehdon. Halusi banaanijugurttia. Kaadoin jugurin kuppiin ja kysyin haluaako päälle muroja - kuulemma halusi. Kaadoin murot päälle ja sitten tuli kamala huuto. Olisi halunnut kaataa murot itse. Ei suostunut syömään.
Sitten ruvettiin laittamaan yöpaitaa päälle. Se piti tietysti laittaa itse ja äidin piti asettaa se oikein päin juuri tiettyyn kohtaa olohuoneen lattiaa. Kun meni vähän väärin, niin huuto tuli.
Sitten mentiin hampaanpesulle, jonne tyttö halusi isin kanssa. Kun hampaanpesua aloitettiin, niin taas oli huuto, kun olisi pitänyt olla äiti.
Emme anna periksi lapsen kiukkuamiselle, mutta kyllä tämä rankkaa on :-(
Varoita, että nyt on viimeinen kerta kun vaihdat. Mieti tarkkaan. Sitten saat sen, minkä valitset. Jos et syö, niin et syö mitään.
ettei syö, että okei, sullei sitten ole nälkä. Ja sitten vaan odottelisin kunnes jugurtti lopulta katoaa :). Ei kannata ruveta kinaamaan ruoka-asioissa ollenkaan, se on loputon ja hermot vievä suo. Jos lapsi on päättänyt kunnolla uhmata, hän rupeaa sitten sotkemaan pöytää jugurtilla tms. ja sitten mennään jäähylle normaalissa järjestyksessä jollei sanomalla lopu. Mutta siis kannattaa valita taistelunsa ja ruoan kanssa taisteleminen on viimeistä ja mielettömän ärsyttävää. Meidän pph sanoo joka viikko pari kertaa että kyllä se on sitten hyvä syömään toi teidän lapsi. En ole koskaan puuttunut millään tavalla siihen mitä lapsi syö, sen puitteissa mitä kannan pöytään.
Olen selvinnyt kaikkien lastemme kanssa tuosta vaiheesa niin, että olen ottanut syliin ja ollaan katseltu jotain mielenkiintoista yhdessä ihmetellen samalla, kun olen syöttänyt lapselle jugurtin... Yleensä se mielenkiintoinen on lehti, jossa kuvia lasta kiinnostavista asioista, esikoisella mopot/moottorikelkat, seuraavalla eläimet, kuopuksella autot..
Syöty on ja kasvettu, ja lapsetkin ihan kunnon kansalaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toisia kenkiä mukaan kauppaan niinkuin 3. teki. Olisin napannut itkevän lapsen kainaloon, mennyt kauppaan ja lohdutellut, että voit valita sitten seuraavalla kerralla ne punaiset kengät. Mielestäni ei ole hyväksi antaa lapsen vaihtaa liikaa mielipidettään, koska siitä seuraa vain turvattomuutta (lapsihan purskahti kovempaan itkuun!)
Ap:lle jogurteista. Tuossa tilanteessa minä hymyilen 2,5 vuotiaalleni ja sanon, että vieppä sitten itse jogurtti takaisin jääkaappiin. Jääkaapissa on lapsilukko, joten hän ei pääse sinne ilman apua, mutta laittaa alimmalle hyllylle kun avaan. En päästä heti uudestaan hakemaan jogurttia, vaikka itkisi jogua takaisin, vaan tehdään jotain muuta ja johan on sitten nälkä.
Meillä hieman vajaa 3 v poika elää parasta uhmaansa just nyt ja mulla on kyllä sen takia tullut varmaan 183 harmaata hiusta. " Kiva" kuulla, että muilla ihan samanlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jatkan omia puuhailujani. En koske siihen jugurttiin. lapsi saattaa jatkaa en syö-syön -juttuaan mutta kun en lähde siihen mukaan, lopulta yleensä syö sen jugurtin.
ees taas venkslaamista 5v iässä. Sitä ennen esim. ruokien suhteen sanoin,et nyt on tätä,jos et syö niin muutakaan ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jukurtti tai kengät ovat ton ikäiselle vielä maailman isoin juttu, joista joutuu valitsemaan! Varmasti aiheuttaa epävarmuutta ja huutoa! Itse en ole antanut valita kuin ehkä eskari-ikäisenä kenkänsä ja vielä silloinkin olen laittanut pöytään sen, minkä haluan lapseni syövän. Ovat rauhallisia ja luottavat aikuiseen ja uskovat aikuista. Aikuinen tekee päätökset, pienetkin (omasta mielestään) ja piste.
Eli jos ei syö, niin nappaan jugurtin äkkiä pois ja annan tilalle leipää tai jotain muuta. Ei sekään ole hyvä, mutta kun lapsi kasvaa alakäyrillä.
Vierailija:
Ja jatkan omia puuhailujani. En koske siihen jugurttiin. lapsi saattaa jatkaa en syö-syön -juttuaan mutta kun en lähde siihen mukaan, lopulta yleensä syö sen jugurtin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta, ainahan voi vedota siihen, että lapsella on joku vaihe. Sekin on varmaan sitten vaihe, kun ei pärjää koulussa tai työelämässä... Lapsenahan ne ruokatavat pitää opettaa, ei ne niitä itestään missään opi! Se on teidän vanhempien tehtävä!!!
Vierailija:
Eli jos ei syö, niin nappaan jugurtin äkkiä pois ja annan tilalle leipää tai jotain muuta. Ei sekään ole hyvä, mutta kun lapsi kasvaa alakäyrillä.Vierailija:
Ja jatkan omia puuhailujani. En koske siihen jugurttiin. lapsi saattaa jatkaa en syö-syön -juttuaan mutta kun en lähde siihen mukaan, lopulta yleensä syö sen jugurtin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koitan houkutella syömään hetken aikaa, mutta jos ei tule mitään niin sitten iltapala on ohi. Jos poika syönyt huonosti koko päivän niin saatan hetken päästä antaa esim lasin maitoa mutta en enään ala sompailemaan varsinaisen iltapalan kanssa. Aika hyvin poika on oppinut että kannattaa syödä tai muuten korjaan pois enkä laita enään uudelleen.
mutta kun mikään ei tunnu 2-vuotiaalle menevän jakeluun!
Vierailija:
Miksi ihmeessä pakotatte lapsenne tilanteesee, jossa joutuu valitsemaan????
Jukurtti tai kengät ovat ton ikäiselle vielä maailman isoin juttu, joista joutuu valitsemaan! Varmasti aiheuttaa epävarmuutta ja huutoa! Itse en ole antanut valita kuin ehkä eskari-ikäisenä kenkänsä ja vielä silloinkin olen laittanut pöytään sen, minkä haluan lapseni syövän. Ovat rauhallisia ja luottavat aikuiseen ja uskovat aikuista. Aikuinen tekee päätökset, pienetkin (omasta mielestään) ja piste.
Että lapsi tuntee saavansa vaikuttaa omiin asioihinsa, kun saa valita parista eri vaihtoehdosta. Silloin uhman ei pitäisi olla niin paha, lapsi on tyytyväinen kun on saanut valita. Valitettavasti aina tämä ei toimi ;)
Onpahan vaan mölinää, joka tulee äipän suusta. Mutta, eläimetkin oppii seuraavan: jos käyttäytyy huonosti, ei saa palkintoa tai tulee rangaistus. Eli pöydästä pois tai sylistä pois tms.
Vierailija:
Olen selvinnyt kaikkien lastemme kanssa tuosta vaiheesa niin, että olen ottanut syliin ja ollaan katseltu jotain mielenkiintoista yhdessä ihmetellen samalla, kun olen syöttänyt lapselle jugurtin... Yleensä se mielenkiintoinen on lehti, jossa kuvia lasta kiinnostavista asioista, esikoisella mopot/moottorikelkat, seuraavalla eläimet, kuopuksella autot..
Syöty on ja kasvettu, ja lapsetkin ihan kunnon kansalaisia.
Kaksivuotias osaa jo syödä itse. Entä jos hän nimeomaan haluaakin sitä syöttämistä sillä temppuilulla ja sitten äiti tekee juuri niin. Kohta sama toistuu joka ruoan kanssa ja 2v ei enää syökään itse ollenkaan.
Itse antaisin sen jogurtin kerran takaisin, ja jos ei kelpaa, niin lapsi pöydästä pois. Meidän keskimmäisemme on harrastanut tuota paljon, ja monta kertaa on jäänyt ilman ruokaa kun ei ole onnistunut rauhoittuminen. Ärsyttävää se on juuri silloin kun pitäisi lähteä ulkoilemaan tai kauppaan, sen tietää että lapsi on sitten kiukkuinen ja nälkäinen. Mutta iinähän lapsi itsekin oppii syy-seuraussuhteita. Kun ei syö, tulee nälkä.
Sillä lailla saa taatusti kakaran oppositioon. Ruoka kannetaan eteen ja siitä lapsi syö mitä syö. Oletteko te joilla on syömisongelmia koskaan kokeilleet tätä vaikka viikon ajan? Siis sitä ettei mitään jatkuvaa " syö nyt" -mussutusta eikä mitään " lentokone lentää suuhun" -leikkejä. Voihan sen viikon ajan vaikka laittaa sellaista ruokaa mistä lapsi varmasti pitää, ettei ainakaan siitä ole syöminen kiinni. Ja vaikka jotain superenergiapitoista, jos pelkää että temppuillessa saa liian vähän energiaa.
Mun sisko on juuri tällainen joka on tehnyt syömisestä aivan hirveän snown. Lapsi on muka niin nirso jne. ja on pakko leikkiä ja katsoa videoita ja ties mitä että saa syötyä. Ja paskat, olin heillä neljä päivää hoitamassa lasta kun olivat lomareissulla ja jo sinä aikana mutinat lakkasi ruokapöydässä ja tarjottu ruoka rupesi menemään alas ilman jatkuvaa valivalivikinää! Kun kakara tajuaa että tämä on nyt sitä mitä syödään, muuta ei saa valittamalla ja jos ei syö, jää nälkä, ruoka rupeaa kummasti maistumaan ja ruokapöytään laskeutuu RUOKARAUHA.
Meillä tyttö oli juuri tuon ikäinen kun meillä oli aina sama kenkäkriisi:
Lähdettiin kauppaan ja kysyin haluaako punaiset vain valkoiset kengät. Haluaa punaset. No käveltiin kauppaan, niin kaupan sisällä aina samassa kohtaa, hän katsoo alas kenkiinsä, huuli alkaa väpättää, ja sitten aivan KAUHEA huuto, kyyneleet lentää ja räkä valuu, ku hänellä on VÄÄRÄT KENGÄT, HALUAA VALKOISET. siitä ei sitten päässyt mihinkää.
Ja joka kauppa reissu ihan sama homma. Jossain vaiheesa kun tätä oli kestänyt kauan, tajusin, että otan ne toiset kengät mukaan. Tyttö meni ihan sekaisin, kun siinä hänen huutaessa kaivoinkin kassista ne " oikeat kengät" , ja itki vielä pahemmin.
Sama juttu oli ihan kaikessa ei osannut päättä mitään. Juuri tuollaisia ruokakriisejä, ja saattoi esim. haluta soittaa isälle töihin, ja kun puhelin oli kädessä ja isä toisessa päässä rupesi huutamaan ja itkemään ettei missään nimessä halua puhua isän kanssa.
Meni ohi joo, mutta melkein vuoden kesti.
Koita vaan kestää:)