Saako teidän hoitopaikassa viedä sisaren hoitoon, jos toinen
lapsista on kipeä ja vanhempi jää sen kanssa kotiin?
Meidän päiväkodissa saa, mutta työkaveri soitti tänään että olivat hoidosta käännyttäneet sen terveen lapsen takaisin kotiin.
Syy oli se, että koska toinen vanhemmista jää kotiin, hoidetaan silloin muutkin sisaret kotona!
Mites teillä?
Kommentit (25)
Minä olen isomman (5v) vienyt hoitoon jos pienempi on sairaana.
Poika tylsistyy kotona kun ei ole kavereita (kaikki tarhassa) eikä halua yksin mennnä pihalle. Lapsi on hoidossa tällöin 8.30-12
Minustakin tuo kuulostaa erittäin järkevältä, jos sisarus kerran itse on terve eikä mikään ihan pienikään enää. Sitä vain jäin miettimään, että miten päivähoitoon kuljettaminen onnistuu? Viekö miehesi aamulla ja sinä päivällä toipilaan kanssa? Itse en ainakaan raaski lähteä tuota pienempää pukemaan ja raahaamaan puolikuntoisena edes vienti- tai hakureissulle. Siksi yritämme sitkutella kotona porukalla, vaikka se kieltämättä välillä isompaa harmittaakin. Erityisen kurjaa tässä meidän tavassa on se, että esim. viime syksynä esikoinen oli pahimmillaan vain muutaman päivän(!) kuussa hoidossa ja loput kotona, kun aina jompi kumpi lapsista oli kipeänä :-/
sillä useimmiten sairastaja on astmalapsemme, joka tarvitsee pidemmän toipumisajan kuin tavallinen lapsi. Esikoinen on silloin päiväkodissa ja sillä siisti. Jos on kyse oksennustaudista, niin sitten ei viedä, mutta jos kuopuksella on korvatulehdus /keuhkoputkentulehdus / astmaongelmia ja esikoisella ei ole oireita, niin päiväkotiin.
Vanhemmat joutuvat ottamaan töistä vapaata tai etsimään muun hoitajan lapselle. Itse pystyn tekemään töitä kotona yhden sairaan lapsen kanssa jonkin verran (n. puoli päivää), ja saan tärkeimmät työasiat hoidettua. Jos molemmat lapset ovat kotona, työstä ei tule yhtään mitään. Lisäksi on aika inhottavaa esikoista kohtaan, jos hänet pitää väkisin pitää sisällä, kun ulos ei voi yksin mennä. Esikoinen on ulkona viihtyvää sorttia ja sisällä seinät kaatuu päälle hyvin nopeasti.
Itämisaika voi olla jopa kolme viikkoa - eli jos lapsella 1 alkaa tänä vesirokko niin tosita ei voi viedä tarhaan kun voi olla juuri alkamassa. Lapsen 1 voi viedä takaisin tarhaan 1-11/2 viikon päästä - mutta jos lapsella kaksi ei vieläkään ole tautia. Pitääkö hänet pitää kotona 3 viikkoa ensimmäisen sairastumisesta, kunnes on varmistunut ettei tautia tule ja jos tauti tulee niin sitten otona vielä se 11/2 viikkoa eli lapsi 2 on karanteeenissa teoreettisesti potentiaalisen vesirokon takia 41/2 viikkoa ???
Ja samaan aikaan päiväkodissa on saattanut olla monta muuta tietämätömtä kantajaa ja taudin voi saada ihan mistä vaan; kaupasta, bussista, jumpasta, uimahallista ..... eikä kyseessä ole tappava rutto.
Jos lapsia aina pitäisi kotona kaikkien teoreettisesti potentiaalisten tarttuvien tautien takia - niin eihän heitä voisi koskaan ulos laskeakaan :-)
Poika tylsistyy kotona kun ei ole kavereita (kaikki tarhassa) eikä halua yksin mennnä pihalle.
Lapsi on hoidossa tällöin 8.30-12