Kuinka vanhana vauvanne aloitti tutin käytön?
Kommentit (10)
keskimmäinen ei koskaan ja nuorin aloitti 6kk iässä kun siirtyi imetyksestä pullolle.
Kuopus joutui välillä hoitoon, niin aloitimme 5 kk iässä tutin totuttelun, että hoitaja pärjäisi, kun ei sillä ollut rintaa antaa tilalle. :) Meidän vauvat eivät kumpikaan oppineet koskaan juomaan pullosta, joten hoitaja lipitti mukista, mutta se ei aina ihan mennyt hyvin. Tutille oli siis paikkansa. Hoito ei siis ollut kuin pari tuntia kerrallaan. Tutti sitten jäi lohdutusvälineeksi ja ihan samalla tavalla vauva kiintyi siihen kuin olisi varmaan kiintynyt ekan päivänkin tai viikon päästä syntymästään.
ja lopetti noin 1v 6kk iässä.
pikkukakkonen aloitti noin 1päivän iässä ja lopetti 8kk iässä kun ei oikein koskaan kelvannut
kovalla työllä ja vaivalla - sitä ennen tissi oli tuttina ja siksi halusin oikean tutin käyttöön. Oppi kun osasi sitä itse kädessä pitää ja leikin lomassa heitti itse tutin suuhun... Luopui kyllä aikanaan tosi helposti - heitti tontuille pihaan yhdestä ehdotuksesta, huuti yhdet päiväunet ja unohti koko kapistuksen. Käyttikin tosin vain unituttina käytännössä.
Kun olin täysin varma, ettei imuotteessa ollut mitään vikaa eikä syömisisssä mitään ongelmaa.
Nyt 1v8kk ja vain nukkumaan mennessään tai kovasti itkiessään (kun vaikkapa kaatuu ja tulee pipi tms) syö tuttia, muuten ei.
aion vieroittaa viimeistään 10kk iässä, kunhan saan tottumaan unipupuun ja rääsyyn tutin korvikkeena...
Vauvamme on 2,5 viikkoinen.