Äidin kuolema
Hei!
Äitini kuoli yllättäen 2 kk sitten. En selviä asiasta millään.
En vpoi uskoa,miksi olin niin itsekäs,etten mennyt Äidin luokse sairaalaan.
Minulle itselleni tehtiin Äidin sairaalassa olon aikana päiväkirurginen leikkaus. Olin pahoinvoiva ja pyörrytti. Silti minun olisi pitänyt älytä lähteä Äidin luokse. (Välimatka 160km)
Kerkesin Äidin vierelle viimeiseksi hetkiksi. Äiti ei enää minua tajunnut..
En pysty antamaan itselleni anteeksi.
Miksi en tajunnut ajoissa,että Äiti on vakavasti sairas. Miksi en mennyt sairaalaan. .Kaikki vaan pyörii päässä,itkettää ja rintaan sattuu.
On minulle moni sanonut siinä sitä huomaa miten jotkut ovat itsekkäitä. Olisit mennyt.
Minulla on nyt todella vaikeaa.
Äidin kuolinsyy ei ole vielä selvillä.
Anteeksi sekava sepustus.
Kommentit (4)
Kiitos viesteistä!
Läheisin menettäminen on kauheaa. Vaikka tiedossa onkin.
Kyllä tämä suru tästä vielä asettuu .
Hyvää alkanutta vuotta.
Otan osaa suureen suruusi!
Kuulostat niin ahdistuneelta, että sinun olisi varmasti hyvä käydä juttelemassa vaikka paikkakuntasi kriisikeskuksessa aiheesta. Olisi varmasti hyvä, että saisit ihmisiä ympärillesi tukemaan sinua.
Voimia oikein paljon!
Hae ihmeessä apua.
Älä itseäsi soimaa tuosta.
Äitisi taatusti tunsi jollain tasolla että olit läsnä viime hetkellä. Hienoa että olit silloin läsnä moni maksaisi siitäkin vaikka mitä jos se olisi kaikilla mahdollista. Äitisi tiesi ihan varmasti että oli sinulle tärkeä ja että rakastit häntä.
Äitisi ei taatusti halua sinun soimaavan itseäsi.
Minulta on kuollut veli ja isä kahden vuoden sisään kummallekkaan en ole päässyt sanomaan jäähyväisiä valitettavasti. Ajattelen niin miten he tahtoisivat minun suhtautuvan en usko että hekään haluavat minun syyllistävän itseäni ja hautautuvan suruun. Suru helpottaa ajan myötä mutta ei se kokonan katoa. Toivottavasti löydät elämän ilon uudestaan ja suru pikkuhiljaa haihtuu. Jaksamisia!
kuoli syksyllä joten tiedän että sen kauhempaa ei olekaan kuin rakkaan menetys.Minäkin olen ollut asiasta täysin murtunut.Aluksi paha olo puristi rintaa ja ahdisti koko ajan.Tunnemyrsky on ollut valtava, vihaa, raivoa, katkeruutta, epätoivoa, kamalaa ikävää. Vähitellen on alkanut vähän helpottamaan ja ajattelen että äiti olisi halunnut että jatkan elämääni siitä kuitenkin nauttien.
Syyllisyys kuuluu suruun. Jokainen kokee sitä kun rakas on yhtäkkiä poissa eikä mitään voi hänelle enää koskaan sanoa tai hänen kanssaan tehdä.Alkaa miettiä kaikkea mitä hänen kanssaan olisi voinut tehdä toisin. Itse olin kovasti mukana äidin saattohoidossa, silti kamala syyllisyys on siitä että en ollut hänen varsinaisella kuolinhetkellään paikalla. Ja monesta muusta asiasta vaikka kaikki vakuuttelevat että se on ihan turhaa.
Voimia sinulle! Meitä surun helvetissä rämpiviä on paljon,jokaista tämä kohtaa enemmin tai myöhemmin.