Lue keskustelun säännöt.
Kukaa pelkää hysteerisesti olla yksin (tai lasten kanssa) kotona? Olenko ainut?
21.02.2008 |
Heippa!
Olenkohan ainoa sellainen aikuinen tässä maailmassa, joka pelkää pimeää? Tämä on ihan tosissaan muodostumassa itselleni ongelmaksi. Oli aikoja, etten pelännyt ollenkaan, sitten joskus 20-vuotiaana sain pari kertaa oikein paniikkikohtauksen ja siitä se taas lieveni. Nyt 10 vuotta myöhemmin minua pelottaa taas ihan älyttömän paljon, jos mies lähtee johonkin ja olen yksin (tai siis lasten kanssa) kotona.
Mitään ei minulle ole koskaan sattunut eli mihinkään sellaiseen ei pelkoni perustu. Paniikki vain hyppää yhtäkkiä jostain, esim. kun olen lapsen kanssa illalla viimeiseksi vessassa, kuulen muualta ääniä ja sydän hakkaa ja olen varma, että joku on tullut asuntoon. Vessasta tekisi mieli juosta makuuhuoneeseen ja hypätä äkkiä peiton alle. Sängyssä makaan jäykkänä ja kuuntelen ääniä, nyt joku tulee, nyt joku tulee. Tämä on ihan kamalaa, kun lapselle joudun esittämään, että kaikki on hyvin. Olin ihan varma, että pelot häviävät, kun minusta tulee äiti, mutta nyt ne taas tuntuvat vahvistuvan.
Olenko sekoamassa? Voiko tämä liittyä stressiin? Ne paniikkihäiriökohtaukset sain kirjoitusten aikaan. Kolme kertaa ja sitten loppui. Nyt tuntuu, että olen lipsumassa taas samaan suuntaan, tosin nyt pelottaa vain iltaisin/öisin. Stressiä on aivan liikaa. Sanokaa joku jotain. Mikä voisi auttaa?
Kommentit (11)
Auttaisiko sellainen, että koittaisit harjoitella ajatusmallia, että pelot ovat irrationaalisia, ja vaikka ihan kirjoitat paperille kaikkia pahimpia mahdollisia tapahtumia mitä nämä pelot voivat aiheuttaa. eli kävisit läpi kaikki, mitä jos joku murtautuu taloon, jne.. huomaat jossakin vaiheessa, että ne on ihan oikeasti semmoisia asioita joita et mitenkään millään pysty ennakoimaan. On siis aivan turha stressata niistä. se on muuten erittäin harvinaista että normaalien ihmisten talouksiin tunkee joku rosvo yöllä.
hae ihmeessä apua jos koet että vaiva voimistuu ja on todella ahdistava. Voimia sinulle noihin kamppailuihin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta tähän ei rationaalisuus auta. Pystyn ajattelemaan, että olen ihan tyhmä kun pelkään ja pelkoni on aivan utopistinen, mutta toisella ajatuksen tasolla pelko silti nousee pintaan. En siis pysty järjellä rauhoittelemaan itseäni.
Niin ja 2, näitä tilanteita tulee ehkä pari kertaa vuodessa, muuten mieheni on aina kotona. Että tuskin lapsestani teen hermoheikkoa, ei hän huomaa, mitä äidin päässä pyörii, koska hillitsen kyllä itseni täysin. Pään sisässä siis vain myllertää, en hypi sänkyyn peiton alle:)
Ap
Ihmisillä on kaikenlaisia pelkoja. Asun maalla ja nytkin olen ihan yksin, en osaa kotonani pelätä.
Yleensä meillä ei ole verhot ikkunan edessä, eilen vaihdoin makuuhuoneeseen verhot ja jostain syystä jätin ne ikkunan eteen. Minun oli avattava verhot kun menin nukkumaan, ettei kukaan tule verhojen taakse kurkkimaan.
Eli ihan sama kuka täällä on, silloin ei pelota. Ei myöskään pelota, jos on jotain puuhaa koko ajan. Jos minulle ei tule sitä ekaa pelottavaa ajatusta mieleen, kaikki menee hyvin. Jos taas on ylimääräistä aikaa ehtiä alkaa pelkäämään, siitä se sitten lähtee...
Sillähän se ratkeaisi, että aina pyytäisi jonkun kylään. Mutta sitten mietin, että hyvänen aika, minähän olen jo aikuinen ihminen. Ei minun kuulu pelätä. Siksi olen miettinyt tuota stressin vaikutusta, kun tämä pelkääminen on nyt selkeästi lisääntynyt samalla kun työelämässä on liikaa vääntöä.
Ap
Olen siis niin realisti, etten usko mihinkään yliluonnolliseen. Pelkään siis, hmm... ihmisiä, hulluja, tappajia. Sitä, että joku tulee. Välillä kun olen suihkussa saippuat silmissä, tulee paniikki, että siinä suihkun ulkopuolella on joku. Tällaisia perus kauhuleffatilanteita varmaankin. Sehän on tässä jotenkin niin tragikoomista, että olen vahvasti alallani tilastotieteen parissa. Yritän aina pelon noustessa ladella itselleni faktoja siitä, kuinka epätodennäköisiä pelkoni ovat. Eipä auta...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on aikoinaan ollut samantyyppistä pelkäämistä kuin sinulla. Vieläkin välillä voi pelko nousta pintaan, mutta ei niiin pahana kuin ennen. Jotenkin se pimeys on niin pelottavaa; vaikka kuinka järkeilisi. Jos pelko iskee päälle siitä ei tavallaan pääse irti vaan pelko kasvaa ja kasvaa.
Nykyisin asun kaksin lapsen kanssa enkä juurikaan pelkää pimeää. Vaikka joskus aikoinaan pelko oli hyvin voimakasta en ajatellut sen olevan mitenkään terapiaa vaativa asia.
Parhaiten minua auttoi kun ei esti sen ensimmäisen pelottavan ajatuksen ajattelemalla vaikka jotain humoristista tai sitten liioittelemalla pelkoa mielessään niin hirveästi, ettei itsekään enää voinut siihen uskoa.
Tosin tämä yksinhuoltajuus on varmaan ollut tehokkain keino pelon voittamiseen.
etten ole enää vuosiin katsonut mitään kauhuelokuvia tai edes kovin pelottavia tv-sarjoja. Miksi kiusata itseään kun niistä ne kauhukuvat vasta nousevatkin.
10
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai ei tietenkään kiva kuulla, että sinäkin olet pelännyt, mutta kiva kuulla, että on muitakin ja olet päässyt yli. Uskon, että tämä itsellänikin menee jotenkin aalloissa. Nyt olen päättänyt, että mitään pelottavia elokuvia en enää katso!
En nyt kuitenkaan usko, että tästä mihinkään psykiatrille vielä lähden. Eikä tämä ole mitään vähättelyä tai itsekieltämistä, mitä joku tuossa yritti esittää. Isäni on muuten lääkäri (ei todellakaan kyllä psykiatrialla), eikä hän ainakaan ole kirjoittanut minulle vielä lähetettä, vaikka olenkin aiheesta puhunut:)
Minä pääsin eroon kamalasta ukkosenpelosta psykologin luona tehdyillä silmänliikeharjoituksilla. Jännä juttu, mutta auttoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro lisää? Siis silmiä heiluteltiin ja pelko lähti? Kuulostaa uskomattomalta. No ei se tietty noin yksinkertaista varmaan ollut...
Ap
hoitoon. Ei tuohon mitkään pikku kikat auta. Teet lapsestasikin vielä ihan hysteerisen, kyllä se huomaa.
Ei ole normaalin aikuisen käytöstä, sorry.