Lue keskustelun säännöt.
Mitä tässä nyt pitäisi tehdä? (parisuhdeasiaa)
21.02.2008 |
Tai oikeastaan tiedän jo, mitä pitäisi tehdä, nimittäin erota. En vaan pysty!
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä kohta 10 vuotta ja meillä on kaksi lasta (5 v ja 2 v). Ekat puoli vuotta meillä meni miehen kanssa hyvin, mutta siitä lähtien on mennyt enemmän tai vähemmän huonosti. Tietenkin vuosiin mahtuu myös paljon hyviä hetkiä, mutta koskaan ei olla varmaan oltu kahta päivää pidempään riitelemättä ja riidat on aina tosi isoja. En itsekään ymmärrä, miten vieläkin ollaan yhdessä ja naimisissa, mutta kai me vaan rakastetaan toisiamme kuitenkin niin paljon, ettei haluta erotakaan, vaikka oikeasti varmaan pitäisi.
Riidat menevät aina samalla kaavalla. Mies ei tee, mitä pitäisi tai jos tekee, tekee päin mäntyä, mistä mä sitten suutun ja alan huutaa, jolloin mies vetää herneen nenään ja huudetaan molemmat. Tiedostan itsekin toimivani väärin ja olen kovasti yrittänyt muuttua, etten suuttuisi niin helposti ja mielestäni olen siinä myös onnistunut. Mies ei vaan kestä yhtään, että häntä arvostellaan, eikä häntä saisi myöskään käskeä ollenkaan, vaikka ensin olisin pyytänyt 100 kertaa kauniisti. Eli miehen mielestä mun pitäis tehdä kaikki ne asiat, jotka mua häiritsee tai sitten odottaa vaikka vuosi, että mies ne tekee. Toinen vaki riidanaihe on se, jos sanallakaan arvostelen jotain miehen tekemää asiaa.
Mies myös lähes aina kuulee ihan omia vivahteita mun pyynnöissäni. Yksi ilta olin lähdössä lenkille ja olin jo eteisessä lenkkarit jalassa, kun huomasin, että makkarissa oli edelleen valot päällä, vaikkei kukaan siellä ollutkaan. Sanoin: " Voisko joku käydä ystävällisesti sammuttamassa makkarista valot, ettei ne ole turhaan päällä?" ja tarkoitin sanani sekä miehelle että vanhemmalle lapselle. Mies veti herneen nenään, koska olin ollut kuulemma niin vittumaisen kuuloinen tms. Ja en todellakaan ollut, mutta milläs todistat sen miehelle! Tollaista tapahtuu valitettavan usein eli kun sanon/pyydän jotain ihan ystävällisesti tai ainakin edes asiallisesti, miehen mielestä olen tosi negatiivinen ja mies suuttuu siitä. Periaatteessa en siis voi sanoa mitään, koska mies voi aina tulkita sen, miten itse haluaa. Musta toi on todella surullista! Yksi viikonloppuaamu oli sujunut kivan leppoisissa merkeissä, mutta sitten sanoin yhden hieman arvostelevan ja ihmettelevän kommentin (en muista enää, mikä se oli) miehelle, joka raivostui ja huusi, että olin ollut koko aamupäivän niin negatiivinen! Olin ollut hereillä n. tunnin ja hyvällä tuulella, enkä ollut puhunut miehelle mitään vähääkään negatiivista. Mieskin sen myöhemmin melkein myönsi, mutta ehti sitä ennen pahoittaa mun mieleni, eikä tietenkään pyytänyt anteeksi sitä, että oli syyttänyt mua asiasta, mikä ei ollut totta.
Mä olen itse avioerolapsi ja olen ensimmäiset 18 vuotta kuunnellut vanhempieni riitelyä, joka ei ollut kaunista kuultavaa. Molemmat vanhempani ovat myös pahoinpidelleet mua niin henkisesti kuin fyysisesti. Mies taas on perheestä, jossa ei koskaan riidelty, koska isä oli aina oikeassa, eikä siihen ollut muilla nokan koputtamista. Heillä ei myöskään koskaan puhuttu mistään asioista ja mieheni onkin todella huono puhumaan (siis tunteistaan, mielipiteistään yms.). Mä itse olen taas omaksunut vanhemmiltani noi ikävät puheet eli kun olen tarpeeksi vihainen, alan huutamaan ja haukkumaan miestä. Teen sitä myös lasten kuullen, mitä itsekin inhoan. Haluaisin eroon tosta tavasta, mutta en tiedä, miten! Miten joku terapeutti voi saada sen multa pois??????? Myös lapsille huudan, mutta sitä olen onnistunut vähän vähentämään. Fyysistä kuritusta en halua missään nimessä heihin käyttää, mutta vanhemmalle lapselle olen antanut pari kertaa tukkapöllyä ja saanut siitä aivan hirveät syyllisyydentunteet. Olen itkenyt heti sen jälkeen ja pyydellyt vuolaasti lapselta anteeksi ja vielä illalla olen ollut ihan hajalla siitä, mitä olen tehnyt. Nyt näin ei ole onneksi käynyt pitkään aikaan, mutta pelkään, että taas joskus käy, kun lapsi tarpeeksi ärsyttää mua. Tiedän, että hyvin usein vanhemmat, joita on fyysisesti kuritettu, tekevät sitä myös omille lapsilleen ja kierre on valmis. Itse haluan katkaista sen kierteen, mutta en tiedä, miten!
Meidän perheessä voidaan siis erittäin huonosti. Mä haluaisin itse selvittää juurta jaksaen miehen kanssa jokaisen riidan, mutta mies ei halua selvittää mitään, vaan menee aina nukkumaan (yleensä riidat ovat illalla). Seuraavana päivänä hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta mä en pysty esittämään, ettei mitään olisi tapahtunut, vaan riita vaivaa mua aina monta päivää.
Mä haluaisin mennä sekä yksin että miehen kanssa johonkin terapiaan, mutta tiedän vaan sellaisia, joihin pääsee päivällä, eikä me saada ketään lapsia vahtimaan silloin. Onko kenelläkään tietoa, mikä taho järjestäisi parisuhde- yms. terapiaa myös ilta-aikaan?
Me ollaan oltu miehen kanssa eroamassa ainakin 10 kertaa aiemminkin, mutta nyt musta tuntuu taas tosi vahvasti siltä, että vähintään lasten takia meidän on erottava. En vaan uskalla ottaa sitä ensimmäistä askelta. En pystyisi kertomaan esim. omalle äidilleni ja ystävilleni, että me eroamme. Vaikka moni on nähnyt ja kuullut riitojamme, en usko, että kukaan voisi uskoa, että me eroaisimme. Ja miten selviäisin taloudellisesti yksin? Olisi pakko mennä samantien töihin, mutta silti olisi varmaan todella tiukkaa. Enkä selviäisi edes henkisesti yksin lasten kanssa, vaikka mies auttaisi parhaansa mukaan. Enkä oikeasti edes haluaisi erota, koska rakastan miestäni, enkä osaa elää ilman häntä. Oikeasti haluaisin vaan saada liittomme toimimaan, mutta se ei onnistu, koska miehen mielestä ainoa ongelma olen minä.
Kohtalotovereita? Neuvoja? Henkistä tukea?
Kommentit (25)
Kysy vaikka neuvolasta, missä olisi pariterapiaa tarjolla. Teidän pitää molempien opetella käyttäytymään. Miksi katsot, että sinulla on oikeus kritisoida, pyytää, vaatia? Ajattele aina, että haluaisitko miehesi puhuvan sinulle niin kuin puhut. Tekemättömät kotityöt eiväöt oikeuta huonoon käytökseen. Tekemättömät kotityöt on eriasia kuin niistä nlkuttaminen. Teillä on siis ainakin 2 riitaa. Todennäköisesti riitelette keskenänne ihan eri aiheistakin. Sinä saatat riidellä kotiaskareista ja miehesi katsoo ettei sinulla ole oikeutta huutaa hänelle ja hän puolustautuu. Eihän sellainen riita mitenään ratkea, jossa ei edes puhuta samasta asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pomottamaan? Miksi sinulla saa olla heikkouksia, mutta et niitä muissa hyväksy?
Suurin kasvun paikka on sinulla itselläsi.
vikaa on todella paljon myös minussa! Mutta mun mielestä vikaa on myös miehessä, mutta hän itse on sitä mieltä, että hänen käytöksessään ei ole mitään vikaa.
Mutta niin kuin jo kirjoitinkin, tiedän olevani syypää moneen parisuhteemme ongelmaan ja siksi mun ois varmaan parasta asua ilman sitä parisuhdetta. Olen totisesti yrittänyt muuttua näiden vajaan 10 vuoden aikana ja mielestäni olen siinä osittain myös onnistunut, mutta en riittävästi.
Varmaan ensimmäiset 5 vuotta valitin miehelle aina, jos hänen likaiset sukat tai kalsarit lojuivat lattioilla tms. Nykyään en sano niistä mitään. Ennen valitin miehelle jos hänen likaiset astiansa olivat tiskipöydällä. Nyt en valita, vaan sanon korkeintaan, että mies voisi opetella laittamaan tiskinsä koneeseen. Onko sekin muka väärin? Pitääkö mun olla miehelle äiti ja laittaa lopun elämääni miehen astiat tiskikoneeseen? No, joka tapauksessa, on monia asioita, joissa olen muuttunut, enkä valita niistä enää. Mutta sitten on asioita, joita mä en siedä ja niistä myös sanon. Esim. Jos mies kotiin tullessaan jättää märät ja kuraiset kengät eteisen parketille eteisen maton tai kenkätelineen sijaan, sanon siitä ihan varmasti miehelle. Joku varmaan ehdottaa, että mun pitäisi vaan olla hiljaa ja käydä itse nostamassa ne kengät sieltä parketilta pois... Mutta kun en halua olla hänen äitinsä. Mun mielestä aikuisen miehen täytyy osata tehdä joitain asioita myös itse!
Miksiköhän kirjoituksestani sai sellaisen kuvan, että mulla ois jotenkin negatiivinen fiilis lapsiini? Se, jos lapsi/lapset joskus ärsyttää äitiään, on suurimmalle osalle äideistä varmaan ihan tuttu tunne, enkä näe siinä mitään pahaa. Höh!
Jos ette ole sopineet, niin mikä oikeus siitä silloin on ärsyyntyä? Sopikaa säännöt ja noudattakaa molemmat niitä. Sopikaa myös käytössäännöt. Jos senkin jälkeen elämä ei ota sujuakseen, niin sitten kannattaa miettiä miksi on niin vaikeaa. Onko miehesi koskaan perustellut sinulle käytöstään?
Miksi väität, että sinun pitäisi joko nalkuttaa tai leikkiä äitiä? Te olette pari, jolla pitäisi olla yhdessä sovitut ja toisia kunnioittavat tavat ja säännöt. Teidän kuuluu pelata samassa joukkueessa. Myös tavat selvittää erimielisyyksiä tulisi olla sovittu. Joillekkin nämä asiat tulevat " luonnostaan" , eli ne on opittu kodeista samankaltaisiksi, toisten pitää keskustella nämä asiat auki.
yhdessä tämän perheen pelisäännöt. Joskus olen niitä kirjannut ihan ylöskin. Ja mies on itse noin sata kertaa sanonut, että jos hän ei parilla ekalla pyytämisellä tee jotain sovittua hommaa, saan siitä hänelle sanoa jo vähän äkäisemminkin. Mutta se ei sitten käytännössä tietenkään pidä paikkaansa, vaan mies suuttuu.
Mä haluaisin ihan oikeasti kuulla, miten näissä asioissa pitäisi oikeasti toimia! Esim. jos ollaan sovittu, että mä imuroin ja mies pesee kylppäristä lavuaarin ja pöntön. No, mä hoidan imuroinnin, mutta menee päiviä, eikä mies ole vieläkään siivonnut kylppäriä. Silloin mun vaihtoehdot on joko muistuttaa miestä oman osuuden hoitamisesta, mutta yleensä mies vastaa silloin jotain tyyliin " joo joo" , mutta ei tee kuitenkaan mitään tai sitten mun pitää itse siivota se kylppäri. Mies varmaan toivookin, että kun se tarpeeksi kauan on tekemättä hommiaan, mä alkaisin tehdä niitä. Mutta mun mielestä myös miehen on osallistuttava kotitöihin, enkä siksi aio tehdä niitä kaikkia itse. Mutta miten tossa esimerkkitilanteessa tulisi toimia, että tekisi oikein?
Hyvä kysymys, kun joku kysyi, että mikä oikeus mulla on määräillä muita! Sitä olen kovasti miettinyt. Mies vaan on jotenkin niin lusmu, ettei oma-aloitteisesti tee yhtään mitään. Ja koska en halua tehdä kaikkea itse, vaadin myös miestä osallistumaan. Jos oltais sovittu, että tällä viikolla siivoan minä, enkä alkaisi sitä tekemään, musta ois ihan hyvä, että mies kovistelisi mua siivoamaan.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otatte molemmat vähän taukoa tilanteeseen ja latailette paristojanne. Sitten kun tilanne on rauhoittunut, molemmat tekee just sen mitä on sovittu tai siivooja jää teille loppuelämäksi miehen tukemana.
Tee töillesi rahallinen arvo. Näytä miehellesi se...pyydä palkkaa jos joudut tekemään miehesi töitä. Se voi olla vaikka yksi elokuvailta, musiikkikonsertti, ravintolaillallinen yms. Mies huomaa että tulee halvemmaksi tehdä itse :D Ja sinä sillä välin (kunnes mies tajuaa asian) rentoudut sen minkä kerkeät.
Tehkää yhdessä. On ilkeätä tehdä jos toinen makaa sillä välin sohvalla. Tv kiinni ja siivous. Sen jälkeen yhteinen hetki tv:n parissa. Siivouksesta voi tehdä hauskaa tai epämieluisaa. Itse kun siivoan en enää ajattele kun minä joudun taas...myrkytin itseni noilla ajatuksilla. Nyt teen, en ajattele että kun ei kukaan muu tee.
Jonkun on tosiaan tehtävä, jonkun on oltava se kypsempi osapuoli.
Meillä oli siivousongelmia joskus (ajoittain vieläkin) mutta sinnikkäällä keskustelulla tuloksia saatiin. Pöydän ääreen ja katsekontakti, paperi ja kynä. Lupaus molemmilta ennen keskustelun aloittamista että suuttumus on tarpeetonta, sitä ei tässä keskutelussa kuulla. Ja sitten aloitatte.
Jospa näyttäisit tämän ketjun miehellesi? Tämän pohjalta keskustelette ja koitatte löytää sovun, jos ette itsenne (ihanteellisin tapa) niin jo lapsienkin vuoksi.
jos ap on lasten kanssa päivät kotona niin miksi miehen tulis maksaa siivouksesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis 9 meinaa, et miks miehen tulis palkata kotiin siivooja. Luultavasti mies kuitenkin tuo sen leivän pöytään.
Ymmärrän kyllä ap että sua ärsyttää miehen saamattomuus. Oletko joskus kokeillut rauhallisella hetkellä jutella miehesi kanssa. Sanot vaikka alkuun heti että tää ei ole mitää vittuilua vaan ihan haluan ystävyyden merkeissä jutella.
Kerrot asioista miten sinä näet ja voit myös kysyä miehen mielipidettä.
Totuus kuitenkin on ettei toista ihmistä voi muuttaa, itse voit muuttua! Siitä tulee lähtä.
Valitettavan tosi asia on myös se että ne käyttäytymismallit opitaa jo lapsuuden kotoa. Mutta aikuinen ihminen voi tietoisesti alkaa muuttamaan omaa käyttäytymistä ja kehittämään itseä.
Lapsillehan tuo on surkea tilanne.:( Ei niien pitäs jaksaa kuunnella melkein päivittäin riitelyä ja huutamista.
tulee mieleen yksi tuttava pariskunta joilla ei kyllä lapsia ole. Vaimo on ottanut " Ohjat käsiin" . Siis vaimo sanelee säännöt ja jos mies ei tottele niiin saa siitä kuulla.
Vaimo on aina oikeassa, siivoaa aina oikeen, mies ei osaa mitää jos vaimo ei katso ja neuvo vierestä.
Säälittävää katsottavaa. Miksi nainen ei voi antaa miehen siivota tavallaan. Ja myös miehen päättää siitä miten siinä yhteisessä kodissa eletään??
Ja jos jaataan jotku alueet esim siivouksessa. Niin vaimo ei mene siivoamaan sitä miehen aluetta, vaan antaa olla sen. Jos tulee vieraita, voi aina pahotella että on sotku siellä tai täällä, että se on miehen aluetta.
Koittakaa parisuhde terapiaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä on varmasti vaikea oppia pois, mutta sitä kannattaa yrittää. Eli kehoittaisin tosiaan hakeutumaan sinne pariterapiaan. Molemmat selvästi haluatte olla yhdessä, mutta teidän kotona oppimanne elämäntavat ovat niin erilaisia, ettette ole osanneet niitä sovittaa yhteen.
Toivottavasti saatte pikaista apua ongelmiinne ja elämäntilanteenne helpottaa! :)
Viestisi perusteella vaikutit tosiaan siltä joka sanelee säännöt ja miehen tulee niitä noudattaa, koska ystävällisesti pyydät.
Jos olet jo vuosia nalkuttanut joka asiasta en ihettele, että miehesi nykyään hiiltyy jo pienemmästäkin pyynnöstäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan lukenu ko aiheesta, sieltä saattas löytyä jotain hyviä neuvoja. Joku aika sitten tänne oli joku laittanut pitkän tekstin aiheesta! Jos sattus löytymään.
Tsemppiä ap. Kun ja jos olette valmiita terapiaan, varmasti auttaa. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
väärin? Kun kirjoitit, että jos hän tekee jotain, niin tekee sen väärin?
Mitä nämä asiat ovat?
Vierailija:
väärin? Kun kirjoitit, että jos hän tekee jotain, niin tekee sen väärin?
Mitä nämä asiat ovat?
Jäi sellainen olo, että ap on aikamoinen pirttihirmu. Voisikohan ap katsoa peiliin? Ehkä se hyvä parisuhde löytyisi sitä kautta.
Vkku jos ne valot SUA siellä makkrissa ärsyttää ni käy itte sammuttamassa, ja toinen " voisiko joku ystävällisesti käydä..." kuulostaa IHAN MUN ÄIDILTä ja toiseksi ei kukaan NORMAALISTI puhu miehelleen tai lapselleen noin kirjakieltä ja muutenkin asiallisesti, munkin mielstä tuossa lauseessa on vivahde sellasta " mä oon nii väsyny,kun kukaan täällä ei tee mitään ja valotki on täällä makkarissa päällä"
OIKEESTI.. Ymmärrän et ottaa aivoon tollaset asiat (itsekin pikkutarkka) mutta se on vaan niin et JOS ÄRSYTTÄÄ, sammuta itse. Jos kuitenkin edellen pyydät muita(miestäsi) on se riidan haastamista. Mä itse erosin kun huomasin et kaikki pikkuasiat ärsytti, miten se koski muhun, suutelu, hajut (hiki, hengitys KAIKKI) ja kuinka oli sottasta jne...
Luulenpa ettet enää rakasta oikeesti miestäsi, eli ei oo kyse kun on isoja riitoja että vaan rakastetaan nii lujaa.. Rakkaus ja viha ovat periaatteessa toistensa vastakohtia, mutta loppupeleissä toisiaan niin lähellä jos olet päästänyt itses sille vihan puolelle et enää rakasta.
Ja virlä yksi juttu mistä MÄ ainakin olen aina tienny milloin pitkä parisuhde on ohi, arvostatko sä sun miestä, katsotko sitä ylöspäin? Onko se sun mielestä arvostuksen ansainnu? Jos ei arvosta ei rakasta...
Mutta " niin kauan ku valittaa, niin välittää" (lukuunottamatta jos tosiaan aiheuttaa riitoja kokoajan..)
ihan anoppini ja appeni suhteelta. Naiset ja miehet näkevät niiin eri asioita esim. kodissa. naista ärsyttää miestä useammin " pikku jutut" . Mutta on niin paljon asioita joihin naiset harvemmin puuttuvat ja tarttuvat, jotka taas mies näkee. Meillä ainakin auton huolto ja siivous on sellainen asia. Me ollaan mieheni kanssa sovittu, että kumpikin huolehtii niistä asioista, jotka luontevammin itselle sopii ja lopuista sitten kinataan tai jaetaan.
Se mitä anoppini ja appeni suhteeseen tulee niin välillä säälittää appiukko kun anoppi jatkuvasti ohjeistaa, käskee, neuvoo. Johan siinä nousee selkäkarvat pystyyn pelkästään heitä kuuntelemalla. Välillä appiukko tulistuu ja tiuskaisee takaisin ja anoppi ihmettelee " mitä minä nyt olen tehnyt" vaikka juuri on käskenyt appea laittamaan tuolin toiseen asentoon. Kumpikaan ei oikein näe tilannetta, mutta ulkopuolinen huomaa hyvin. Siksi neuvoni siis olisi parisuhdeterapia eikä suinkaan ero.
lueppa tuolta se pirttihirmu ketju! Joko luit? Tunnistitko itsesi?
kiinnitätte huomiota (etenkin sinä) viestintään. Eli ihan siihen perusasiaan, miten puhut toiselle. Ei Mitään Mies AINA, mies EI KOSKAAN. Keskity kannustamaan miestä, jos tekee jotain. Tyyliin: " Ihana, kun veit roskat, kiitos." Seuraavalla kerralla sitten " Muistathan kulta sen biojätepussinkin" . Kaikkea ärsytystä ei tarvitse sanoa ääneen. Yritä kääntää se, mitä olet sanomassa positiiviseksi. Tyyliin: " Ihana, että nuo olkkarin huonekasvit saavat näin talvellakin valoa." Ja joskus on helpompi vaan antaa asioiden olla tai tehdä itse. Ja olla stressaamatta pikkuasioista.
Suosittelen käyttämään myös ns. " minä" -viestintää (musta tuntuu vs. sä et ikinä).
Toinen vinkki on ottaa joku riita nauhalle (ts. äänittää). Kun sitä katselette sitten miehen kanssa yhdessä voitte miettiä, onko ihan sellainen malli, mitä haluatte lapsellenne. Samoin ehkä huomaat, että äänesi saattaa kuulostaa vittumaisemmalla kuin tarkoitit.
Mutta tsemppiä teille, uskon että asiat ratkeavat!
Saattaisit saada hyviä ideoita. Itselleni kirja oli käänteen tekevä.