Lue keskustelun säännöt.
Mina laitan lapseni hoitoon, koska nautin tyostani, pidan sita tarkeana ja haluan tarjota lapselleni hyvan elintason, mukavan kodin ja hyvan koulun. Onko muita?
20.02.2008 |
Minua ei edes hävetä pätkääkään myöntää, että lapseni menee AV mammojen mielestä aivan liian pienenä hoitoon, vaikka taloudellisesti voisin periaatteessa jäädä kotiinkin. Itse lähden vanhempainloman loppupuolella töihin ja isä pitää loput vanhempainlomasta, kesälomansa ja hiukan hoitovapaata siihen, että minulla alkaa kesäloma, jonka jälkeen lapsemme menee hiukan yli vuoden vanhana hoitoon.
Minä olen kouluttautunut pitkään alalle, josta olen kiinnostunut ja josta nautin ja jonka koen erittäin tärkeäksi. Saan myös käypää korvausta työhöni käyttämästäni ajasta. Tässä maailmassa useampi ihminen osaa hoitaa lapsia yhtä hyvin kuin minäkin kuin tehdä työtäni yhtä hyvin kuin minä, joten olisi suorastaan itsekästä antaa ammattitaitoni rapautua ja jäädä kotiin kolmeksi vuodeksi yhtä lasta hoitamaan. Haluan myös tarjota lapselleni parasta, mikä ei minun mielestäni (eikä tutkimuksien mukaan) suinkaan sisällä pennin venyttämistä, ainaista lapsen harrastuksissa ja muissa menoissa säästöä ja vesalassa asumista.
Olen myös tieteellisesti orientoitunut ihminen ja asiaa tutkailtuani olen löytänyt paljon tutkimuksia, joissa selvästi osoitetaan perheen sosioekonomisen aseman, asuinalueen, kaveripiirin ja harrastusten merkitys lasten kehitykselle. Sen sijaan yhtäkään sellaista empiiristä tutkimusta, jossa todettaisiin lapselle olevan haittaa päivähoitoon esimerkiksi juuri vuoden ikäisenä menemisestä, en ole onnistunut löytämään (koska sellaisia ei ole.) Täällä tietysti aina vähätellään näitä olemassa olevia oikeita tutkimuksia, joissa esimerkiksi perheen vähävaraisuuden haitat todetaan ja puhutaan totuutena hoitoon viennin haitoista, vaikka empiiristä tutkimusnäyttöä asiasta ei todellakaan ole, mutta onneksi oikeassa elämässä moiseen puusilmäisyyteen törmää harvemmin.
Kyse todellakin on arvovalinnoista, kuten täällä aina toistellaan. Kun haluaa lapselleen parasta ja samalla kantaa vastuunsa yhteiskunnan jäsenenä, on syytä siirrellä takapuoltaan työpaikalleen huomattavasti nopeammin, kuin nykyään on tapana.
Kommentit (122)
hän ei varmaankaan väännä mukulaa välinpitämättömälle miehelle, vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja tekee kaksi lasta, joiden kanssa on kotona 5 vuotta yhteensä.
Saa olla töissä vielä 34 vuotta, eikö se muka riitä?
Puhutaan aina vain äideistä ja äidin kylmyydestä. Eivätkö ne lapset sitten kasva kieroon jos isä kehtaa käydä töissä? Miten käy isä-lapsisuhteen kun isä on vähän läsnä? Monesti vielä vähemmän jos äiti on pitkään kotona.
Naisten omat asenteet ovat suoraan 50-luvulta.
Samaan päiväkotiin, missä meidän lapsemme ovat. Joka päivä tytöt kertovat (ja olen omin silmin nähnytkin), miten isommat kiusaavat tätä ainokaista taaperoa; häntä tönitään joka käänteessä nurin, viedään lelut kädestä jne.
Mutta hänenkin äitinsä varmaankin halusi palata takaisin työelämään - sehän se onkin tärkeintä.
NOT.
En itsekän ole vienyt noin pientä hoitoon, mutta eikö tuo nyt kerro enemmän päivähoidon laadusta kuin äitiydestä jos isommat ruttaavat 1-vuotiaan päiväkodin pihalla? Jätätkö todella omat lapsesi hyvillä mielin samaan paikkaan hoitoon? Minä en ainakaan jättäisi minkään ikäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Miksi kokisin syyllisyyttä siitä, että tarjoan lapselleni parhaan mahdollisen lapsuuden (joka muuten jatkuu 18 ikävuoteen asti, ei lopu 3-vuotiaana)? Epäilen myös, että lapseni aikuisenasuuremmin kyselee lapsuutensa hoitojärjestelyjen perään, vaan on sopeutunut asiantilaan. Kukaan 3 kuukautta vanhoina hoitoon viedyistä ystävistäni ei ole vanhemmiltaan selityksiä tivannut, olleet vain kiitollisia, että nykyisin hoitopaikka on helpompi saada. Edes minä en ole tivannut selityksiä siihen, miksi äitini halusi jäädä kotirouvaksi, vaikka muistankin, kuinka tylsää kotona oli ja kuinka kovasti olisin halunnut tarhaan. äidilläni oli varmasti syynsä ja piti kotiin jäämistä parhaana ratkaisuna meidän perheelle. Ehkä ei viihtynyt työssään tai koki, että ei olisi jaksanut sekä työtä että lapsia. parhaansa varmasti yritti ja oli ihan riittävän hyvä äiti.Ap
Vierailija:
Ja sitä syyllisyyden taakkaa en jaksaisi kantaa loppuelämääni, että laitoin lapsen niin pienenä hoitoon.. miten sen selittäisin edes lapselleni, kun hän on aikuinen?
-Mikä on UNTELO?
-Millainen on EMPIIRINEN TUTKIMUS? Selitä, kun kerran tiede-ihmisiä olet.
Koska mitä ilmeisemmin sinä tai muut lapsensa myöhään tarhaan vienneet äidit eivät osaa opettaa lapselleen empatiaa, niin olisi ollut syytä viedä ne lapset pienempinä hoitoon, että olisivat saanneet niinä tärkeinä varhaisvuosina myös hieman laadukkaampaa kasvatusta.
Vierailija:
Samaan päiväkotiin, missä meidän lapsemme ovat. Joka päivä tytöt kertovat (ja olen omin silmin nähnytkin), miten isommat kiusaavat tätä ainokaista taaperoa; häntä tönitään joka käänteessä nurin, viedään lelut kädestä jne.Mutta hänenkin äitinsä varmaankin halusi palata takaisin työelämään - sehän se onkin tärkeintä.
NOT.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Samaan päiväkotiin, missä meidän lapsemme ovat. Joka päivä tytöt kertovat (ja olen omin silmin nähnytkin), miten isommat kiusaavat tätä ainokaista taaperoa; häntä tönitään joka käänteessä nurin, viedään lelut kädestä jne.Mutta hänenkin äitinsä varmaankin halusi palata takaisin työelämään - sehän se onkin tärkeintä.
NOT.
On hyvin suomalaista ja hyvin slaavilaista KIUSATA itseään pienempiä. Suomalaiset lapset ovat maailman julmimpia lapsia.
Katsos kun naispuoleinen henkilö synnyttää ja imettää ne jälkeläiset - puhumattakaan siitä, että kasvattaa jälkeläiset kohdussaan ja synnyttää tähän elämään.
Näin ollen (tosiasioiden valossa) siis voidaan kai olettaa, että on luontevaa, että jälkeläisen ja hänen äitinsä välillä on vahva side - vahvempi side kuin jälkeläisellä on hänet siittäneen miespuoleisen sukulaisen kanssa? Käykö tämä järkeesi?
Ehkä ongelmasi on siinä, että tunne puuttuu täysin järkeilystäsi; oletko kuullut äidin rakkaudesta? Onko sinulle tehty sektio, ja olet jäänyt täysin vaille tätä kokemusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niille, joille työpaikan vakinaistaminen on " uran" mielettömin kokemus, voi olla vaikea ymmärtää kuinka kovaa ja tuulista nykyäjan työelämä siellä organisaatiopyramidin puolivälin ylittävällä osalla on.
kyllä se tipahtaminen on enemmän mörkö jossain keskijohdossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä onni koostuu siitä että lapset saavat olla kotona oman äidin hoivassa ja puuhastelemme yhdessä. Lapseni ovat vain kerran pieniä ja haluan tarjota heille kiireettömän ja lämpöisen kotihoidon. Ja on meilläkin lainaa maksettavana, uusi okt ja uusi auto, mutta silti valintamme on kotihoito. En usko katuvani tätä vuosien kuluttua. Ja tuskin lapsetkaan.
En voi väheksyä ihmistä, jonka mielestä onni on hyvä elintaso; kotihoidontuella shoppailut ja sisustus jäävät vähemmälle omista kosmetologikäynneistä puhumattakaan. Jos olet varma tekemästäsi päätöksestä, miksi haet hyväksyntää?
Kun tähän lähdimme ja surkuttelimme niukkaa elämäntyyliä, totesimme että vaihtoehtoja ei meille ole, elämä on valintoja.
Vierailija:
Katsos kun naispuoleinen henkilö synnyttää ja imettää ne jälkeläiset - puhumattakaan siitä, että kasvattaa jälkeläiset kohdussaan ja synnyttää tähän elämään.Näin ollen (tosiasioiden valossa) siis voidaan kai olettaa, että on luontevaa, että jälkeläisen ja hänen äitinsä välillä on vahva side - vahvempi side kuin jälkeläisellä on hänet siittäneen miespuoleisen sukulaisen kanssa? Käykö tämä järkeesi?
Ehkä ongelmasi on siinä, että tunne puuttuu täysin järkeilystäsi; oletko kuullut äidin rakkaudesta? Onko sinulle tehty sektio, ja olet jäänyt täysin vaille tätä kokemusta?
PROVOOOO! Sinä varmaan olet sitä tyyppiä joka omii lapset isältään ja kyttää koko ajan kun isät ei osaa tehdä mitään oikein. Se että survot lapsen pään alapääsi kautta ei kerro lapseen syntyvästä kiintymyssuhteesta mitään. Isän kiintymys lapseen syntyy kyllä jos äiti ei pistä tissiä lapsen ja isän väliin aina ehtiessään. Imettämisestä syntyvä yhteys lapseen on toki ainutlaatuista mutta ei mitenkään tärkeämpää kuin isän syli ja huolenpito. Mistä näitä äitijeesustelijoita oikein riittää?!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänen valintansa ei tarkoita sitä etteikö hän rakastaisi lastaan yli kaiken. Provosoivat perustelut antavat ehkä aihetta ajattelemaan, että hän olisi jotenkin kylmä ja välinpitämätön ihminen. Näinhän naiset usein ajattelevat muista kuin kodin hengettäristä. Tunnen AP:n kaltaisia naisia ja heistä löytyy avarasydämisiä ja lämpimiä ihmisiä, ja ennen kaikkea hyviä äitejä! Toinen huomionarvoinen asia tässä keskustelussa on se, ettei työssäkäyvää isää paheksu kukaan, kuten joku jo totesi. Kun toitotatte kiintymyssuhdeteorioitanne, kannattaisi miettiä minkä roolin annatte siinä lapsen isälle.
tuen muodossa paljonkin sen jälkeen. Ja olet oikeassa siinä, että taloudellinen ja henkinen tuki opiskeluaikoina on todennäköisesti lapsen elämän kannalta merkityksellisempää kuin se, hoidettiinko alle 3-vuotiaana kotona, mutta sitäkään ei ole tutkittu.
En ole ap, mutta empiiriseen tutkimukseen löydät kansantajuisen selityksen esimerkiksi wikipediasta, mutta lyhyesti tarkoittaa tutkimusta, jossa havannoidaan ja mitataan ilmiötä. Vastakohta on teoreettinen tutkimus, jossa perustetaan tutkimus pelkille teorioille, eikä millään tavalla tutkita, tapahtuuko asia teorian mukaan myös käytännössä. Kun kehityspsykologit tekevät teoreettisen tutkimuksen, he eivät millään tavalla tutki, miten hoitoon vienti oikeisiin lapsiin, oikeissa olosuhteissa, oikeasti vaikuttaa. He tutkivat sitä, mitä aiemmat teoriat sanovat, että saattaisi tapahtua. Lapsen hoitoonviennin vaikutukset ovat kuitenkin asia, josta voisi tehdä empiiristä tutkimusta, jolloin voitaisiin oikeasti vertailla, mitä hyötyjä ja haitoja hoitoon viennistä ja kotihoidosta on.
Untelo lienee murresana, jonka itse ymmärtäisin tarkoittavan sellaista hieman normaalista poikkeavaa ja sekavaa oloa tai ihmistä.
Vierailija:
-Mikä on UNTELO?-Millainen on EMPIIRINEN TUTKIMUS? Selitä, kun kerran tiede-ihmisiä olet.
3 ensimmäistä vuotta tärkeät. Lyhytnäköistä touhua, lapsi parka
Ihan tosissasiko sinä ajattelet päiväkotielämän opettavan lapselle empatiaa =-D - tämähän on melkein hupaisaa (ellei olisi niin traagista).
Itse olen kyllä taipuvainen ajattelemaan niin, että ne lapset, jotka ovat jääneet vaille vanhempiensa huolenpitoa ja rakkautta pieninä (ovat siis delegoitu yhteiskunnan hoidettaviksi " pois jaloista" , kun mamma menee pätemään takaisin työelämään -> luomaan loistokasta uraa), kipuilevat nyt tätä eräänlaista rakkaudettomuutta ja hakevat huomiota mm. kiusaamalla pienempiään.
Kumpikohan meistä on oikeassa? Mitä sinä (ihan aikuisten oikeasti) luulet?
36
Meidän kuopus on hoidossa päiväkodissa, kuten keskimmäinenkin. Esikoinen on jo koulussa. Ikää lapsilla 1v4kk, 4v ja 8v. Kaksi nuorimmaista olivat viime viikolla hoidossa ma 10-15, ti vapaa, ke vapaa, to 9-14, pe, la, su vapaa. Teen täyttä työviikkoa, mutta olemme sumplineet mieheni kanssa niin ettei lapset ole tuota enempää hoidossa. Viikot vaihtelee ja joskus lapset ovat vain päivän viikossa hoidossa, joskus jopa kolme, hui! Yhtään ainoaa 10 tunnin päivää eivät ole hoidossa. Onko tilanteemme siis aivan toivoton? Olenko ihan kamala äiti kun teen työtä, josta tykkään ja joka tuo rahaa perheeseemme? Jos en olisi töissä meillä ei olisi varaa mihinkään ylimääräiseen. Ja ylimääräisellä en tarkoita kampaaja ja kosmetologikäyntejä ja Thaimaan-matkoja vaan lapsille polkupyöriä ja muskariharrastuksia, siis monelle hyvätuloisen miehen elättämälle kotiäidille tavallisia juttuja. Haluan että lapsillani on turvallinen asuinympäristö ja he voivat nauttia elämästään. Siksi emme asu vuokrakasarmissa betonilähiössä. Lapseni ovat tasapainoisia, terveitä ja hyvinvoivia lapsia, joita rakastan yli kaiken. Olen 110%:sti äiti ja vielä paras äiti lapsilleni, vaikka käynkin töissä.
Vierailija:
Ihan tosissasiko sinä ajattelet päiväkotielämän opettavan lapselle empatiaa =-D - tämähän on melkein hupaisaa (ellei olisi niin traagista).Itse olen kyllä taipuvainen ajattelemaan niin, että ne lapset, jotka ovat jääneet vaille vanhempiensa huolenpitoa ja rakkautta pieninä (ovat siis delegoitu yhteiskunnan hoidettaviksi " pois jaloista" , kun mamma menee pätemään takaisin työelämään -> luomaan loistokasta uraa), kipuilevat nyt tätä eräänlaista rakkaudettomuutta ja hakevat huomiota mm. kiusaamalla pienempiään.
Kumpikohan meistä on oikeassa? Mitä sinä (ihan aikuisten oikeasti) luulet?
36
ei elätä perhettä. Pakon edessä nämä duunari-äidit vievät lapsensa hoitoon, vaikka eivät haluaisi.
Nämä keskustelut ovat huvittavia. Etenkin kun suurin osa äideistä ehtii olemaan sekä koti- että työäitejä. Suomessa on asiat hyvin.