Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mina laitan lapseni hoitoon, koska nautin tyostani, pidan sita tarkeana ja haluan tarjota lapselleni hyvan elintason, mukavan kodin ja hyvan koulun. Onko muita?

Vierailija
20.02.2008 |


Minua ei edes hävetä pätkääkään myöntää, että lapseni menee AV mammojen mielestä aivan liian pienenä hoitoon, vaikka taloudellisesti voisin periaatteessa jäädä kotiinkin. Itse lähden vanhempainloman loppupuolella töihin ja isä pitää loput vanhempainlomasta, kesälomansa ja hiukan hoitovapaata siihen, että minulla alkaa kesäloma, jonka jälkeen lapsemme menee hiukan yli vuoden vanhana hoitoon.



Minä olen kouluttautunut pitkään alalle, josta olen kiinnostunut ja josta nautin ja jonka koen erittäin tärkeäksi. Saan myös käypää korvausta työhöni käyttämästäni ajasta. Tässä maailmassa useampi ihminen osaa hoitaa lapsia yhtä hyvin kuin minäkin kuin tehdä työtäni yhtä hyvin kuin minä, joten olisi suorastaan itsekästä antaa ammattitaitoni rapautua ja jäädä kotiin kolmeksi vuodeksi yhtä lasta hoitamaan. Haluan myös tarjota lapselleni parasta, mikä ei minun mielestäni (eikä tutkimuksien mukaan) suinkaan sisällä pennin venyttämistä, ainaista lapsen harrastuksissa ja muissa menoissa säästöä ja vesalassa asumista.



Olen myös tieteellisesti orientoitunut ihminen ja asiaa tutkailtuani olen löytänyt paljon tutkimuksia, joissa selvästi osoitetaan perheen sosioekonomisen aseman, asuinalueen, kaveripiirin ja harrastusten merkitys lasten kehitykselle. Sen sijaan yhtäkään sellaista empiiristä tutkimusta, jossa todettaisiin lapselle olevan haittaa päivähoitoon esimerkiksi juuri vuoden ikäisenä menemisestä, en ole onnistunut löytämään (koska sellaisia ei ole.) Täällä tietysti aina vähätellään näitä olemassa olevia oikeita tutkimuksia, joissa esimerkiksi perheen vähävaraisuuden haitat todetaan ja puhutaan totuutena hoitoon viennin haitoista, vaikka empiiristä tutkimusnäyttöä asiasta ei todellakaan ole, mutta onneksi oikeassa elämässä moiseen puusilmäisyyteen törmää harvemmin.



Kyse todellakin on arvovalinnoista, kuten täällä aina toistellaan. Kun haluaa lapselleen parasta ja samalla kantaa vastuunsa yhteiskunnan jäsenenä, on syytä siirrellä takapuoltaan työpaikalleen huomattavasti nopeammin, kuin nykyään on tapana.

Kommentit (122)

Vierailija
1/122 |
21.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä on lähtöisin käsite hoivavanhemmuus? Me ihmiset koemme, että on eettisesti oikein hoitaa lapsi aikuiseksi - koemme tarvetta antaa tälle turvaa ja suojaa, ja vastaavasti taas (tottakai) lapsi leimautuu tätä hoivaa antavaan vanhempaan; toisin sanoen on kiitollinen siitä, että hänen elämänsä jatkuu ja että hän saa ylipäätään mahdollisuuteen. Elämän halu on ihmisellä vieteistä päällimmäisenä - tottakai.



Mutta läsnäoleva isyys? Adoptiovanhemmuus?

Nämä ovat yhteiskuntamme normeista kumpuavia asetelmia ja termejä, joilla ei ole varsinaista biologista pohjaa. Me ihmiset olemme sivistyneitä olentoja, sekoituksia opituista säännönmukaisuuksista ja totutuista toimintamalleista - silti pitäisi pystyä säilyttämään siinä rinnalla käsitys siitä, mistä ja miten tämä kaikki alkoi - mikä onkaan ihmisen toiminnalle luontaista silloin, kun käytöstä ei ole säätelemässä mikään " toimintamalli" tai yleisesti omaksuttu " sivistys" .



Isän tai adoptioäidin elimistössä ei tapahdu niitä hormonaalisia muutoksia, mitä (bio)äiti kehossaan tuntee lasta odottaessaan, he eivät voi kokea syntymää eivätkä pysty kehollaan ravitsemaan lasta tämän herkkien ensimmäisten elinkuukausien aikana. Minä sanon, että olennainen jää silloin puuttumaan - sinä (ja aika moni muu todellisuudesta vieraantunut nyky-ihminen) sanoisi, että tärkeintä on hoivavanhemmuus; biologisella äidillä ei ole niin väliä, hän on korvattavissa.



Pelottava ajattelumalli, oikein kauhistuttaa ajatella kuinka paljon lisää rakkaudettomuutta ja kipuilua tuon kaltainen ajattelu saakaan yhteiskunnassamme aikaan =-/ - ja sitten ihmetellään, kun yhä enenevissä määrin tarvitaan erilaisten psykologien ja terapeuttien apua.



41 *kovin yksin ajatustensa kanssa*

Vierailija
2/122 |
21.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Töihin palaaminen on ok, mutta korostit sitä, että työsi on vaativaa. Et ehkä kykene enää täysin samanlaisiin huippusuorituksiin kuin silloin, kun kotiasiat eivät vaatineet osaansa aivokapasiteetistasi. Lapsi saattaa alkuvaiheessa sairastaa monia infektioita, joten sairaan lapsen hoitopäiviä tulee sekä yllättäviä töistä kesken päivän pois lähtemisiä myös. Samoin, kun lapsella on normaaleja kasvuun ja kehitykseen liittyviä murheita, niin (jos olet empatiaa tunteva äiti) ne todennäköisesti seuraavat ajatuksissasi myös työpaikallesi.



Jos sinulla on hyvä tukiverkosto, eli eläkkeellä olevat omat tai appivanhemmat, jotka voivat hoitaa lasta sairaspäivinä, niin siitä on suurta apua. Jos puolestaan joudutte järjestämään kaiken itse, niin silloin kannattaa varautua siihen, ettet ole enää työpaikkasi huippusuorittaja. Myös työkaverit saattavat suhtautua penseästi sairaan lapsen hoitovapaisiin, vaikka työsuorituksesi sinänsä eivät siihen aihetta antaisikaan.



Toivottavasti kaikki lähtee sujumaan hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

vuotiaana. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä ratkaisuun. Lapsi viihtyy hyvin hoidossa ja on tavallinen, iloinen vesseli nyt 5-vuotiaana. En koe, että olisimme menettäneet mitään, vaan saaneet parhaat puolet niin työstä kuin perheestäkin.



Olen itse lääkäri, enkä koe, että olisin oikeastaan edes voinnut jäädä pidemmäksi ajaksi kotiin kesken erikoistumisen. Enkä haluaisi oman lapseni olevan esimerkiksi se 5 vuotta kotona olleen kirurgin ensimmäinen töihin paluun jälkeinen potilas. Tai edes toinen. Haluaisitteko te?



Kun vielä alan työvoimapula on mitä on, tuntuisi suorastaan moraalittomalta jättää yhteiskunnan meille ilmaiseksi antama kallis koulutus rapistumaan käyttämättömänä samaan aikaan, kun meistä on pulaa monilla paikkakunnilla.

Vierailija
4/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vuosia olin tehnyt max 3 kuukauden työsopimuksia, joten en voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni. Lapsi meni isosiskonsa kanssa hoitoon kun oli 1v4kk. Olin ajatellut olla kotona pidempään,mutta kohtalo päätti toisin.

Vierailija
5/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huonojakin hoitopaikkoja on. Kurjat, pitkät päivät on pienillä, jos joutuvat paljon olemaan oman onnensa nojassa, yksin, ja jos joutuvat pitkään itkemään yksin. Ja jotkut eivät usko, että tällaisia paikkoja on olemassa.



Mutta jos on hyvä hoitopaikka, ap:n valinta ok.



Jos lapsi viihtyy hoidossa, hyvä. Mutta paljonkohan tässä maassa on niitä lapsia, joille hoidossa oleminen on rankkaa - heille olisi parasta olla kotona. Kurjaa on varsinkin silloin, jos arka tai muuten paljon huomiota tarvitseva lapsi joutuu paikkaan, jossa työntekijät pitävät keskenään juoruamista ja seisoskelemista tärkeämpänä kuin lasten kanssa olemista.



Vierailija
6/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta pienempien lasten paijaaminen ei tee lapsesta empaattista. Lapselle kaikki nyt on lähinnä leikkiä ja matkimista. Meillä on tuttavaperheen lapsi (6 v), joka on aina ollut haltioissaan pienemmistä lapsista. Hoitaa heitä ihan koko ajan. On muuten kuitenkin niin kaksinaamainen ja pirullinen lapsi kuin olla voi. Heti kun äiti/ isä ei näe kiusaa kavereitaan, valehtelee ja manipuloi ympäristöään minkä ehtii. Ja on " päiväkotilapsi" !



Minusta lapset oppivatkin päiväkodissa lähinnä viidakon lait. Pärjäähän niillä tavallaan elämässä, mutta en halua lapsilleni sen tyyppistä pärjäämistä, koska tällaisilla aikuisilla on yleensä tosi paha olla itsensä kanssa. Tuskin nekään kaikki, jotka täällä kehuskelevat olleensa vauvasta lähtien päiväkodissa, ovat ihan oikeasti sisimmässään tasapainoisia ja sujut elämänsä kanssa. Toisaalta kyllä päiväkotielämä 20-30 vuotta sitten on ollut ihan erilaista. Ryhmät ovat olleet pienempiä ja koko elämänmeno paljon rauhallisempaa. Osassa nykypäiväkoteja on hoito ja tominta oikeasti ihan kauheaa. Onneksi hyviäkin on. Ei se kuitenkaan mikään 1-vuotiaan paikka ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei kai siihen empiirisiä tutkimuksia tarvita. Terve järki kertoo, että lapsen paikka ei silloin ole ainakaan siinä hoitopaikassa. Ja monilla pienillä hoitoon tottuminen kuulemma on vaikeaa. En minäkään ole kuullut kenenkään lto:n sanovan, että päiväkoti olisi oikea paikka alle yksivuotiaalle.



Mutta jos lapsella on hyvä olla ja viihtyy hoidossa, ei kai hoitoon viemisessä ole mitään pahaa.

Vierailija
8/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta ap, mitä väliä? Miksi tulet tänne kertomaan ratkaisuistasi? Miksi koet olevasi velvollinen selittelemään omia päätöksiäsi täällä vieraille ihmisille? Jos olet tyytyväinen, niin hyvä. Teet varmasti niin kuin perheellesi on parasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse jatin uran lontoon pankkimaailmassa ja katunut en ole, mutta helpommalla olisin paassy jos ulos kavelisin ovesta klo 8 joka aamu ja takas illalla kello 19.

Vierailija
10/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

joka pokkana selittää antavansa lapselleen laatuaikaa vessassa työpäivän jälkeen?!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää riippuu varmaan siitä, millaisen mallin on saanut. Sekä minä, että mun sisko (meillä yli 10 v.) ikäeroa, on jääty hoitajan kanssa kotiin silloin, kun äiti on mennyt töihin sen äitiysloman jälkeen, mitä se nyt silloin aikoinaan on kestänyt. Molemmat ollaan fiksuja ja kivoja ihmisiä (akateemisia myös). Itselleni ei tulisi mieleenkään jäädä lasten kanssa vuosikausiksi kotiin. Mun mielestä töissä on käytävä ja lapselle voi hankkia hoitajan tai laittaa pph:lle tai päiväkotiin, minkä nyt parhaaksi katsoo. Eikä tässä ole kyse siitä, ettei se lapsi olisi tärkeä, vaan siitä, että näin mun mielestä asiat hoidetaan.

Vierailija
12/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

150 pahoittelee toisen sulkumerkin hyppäämistä väärään paikkaan... tajusitte kuitenkin varmaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Että kyllä se on kiinni myös sieltä korvien välistä, ei vain jalkojen välistä, ne äidin tunteet.



Kaikki me olemme eri luonteisia ja koemme eri asiat erilaisina.



Vierailija
14/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin kiusasivat.



Tämä on hyvin suomalainen piirre.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Avarakatseisuudesta ei ole tietoakaan! Ottakaa ne laput pois silmiltä ja herätkää todellisuuteen! Hankkikaa kunnon elämä ja lopettakaa lastenne elämien kautta eläminen!

Vierailija
16/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihanteellisin asento olisi lusikka-yhdyntä.



Jos nainen ratsastaa, silloin on liian itsenäinen ja todennäköisesti haluaa myös sektion. Ihan kamalaa.



Tämä siis vitsi. heh-heh.

Vierailija
17/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt ryhtiä hyvät naiset ja keskustelun tasoa ylemmäs!

Vierailija
18/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hehee, arvatenkin sait arvostelua osaksesi. Mitä jos lapsi hoidetaan kotona, mutta lapsen hoitaakin mummo tai aupair? Lapsi on varmaan pilalla, vaikka kiintymyssuhde syntyisi heihin. Huono äiti olisit joka tapauksessa.

Vierailija
19/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Avarakatseisuudesta ei ole tietoakaan! Ottakaa ne laput pois silmiltä ja herätkää todellisuuteen! Hankkikaa kunnon elämä ja lopettakaa lastenne elämien kautta eläminen!

Miksi AINA pitää olettaa, että ihminen näkee vain sen oman napansa ja sitä kautta vain ne asiat, joita itse tekee??

Esimerkiksi itselläni on kyllä kokemusta sekä lasten kanssa kotonaolemisesta, että työelämästä (lapset ensin pph:lla sitten pk:ssa) - ja silti puhun kotiäitiyden puolesta; ainakin silloin, kun lapset ovat pieniä - mielellään ala-asteikään saakka.

Onko se niin vaikeaa kuvitella, että jollakin on kokemusta molemmista tavoista hoitaa / hoidattaa lapsensa; ja silti hän kallistuu kotihoitamisen puolelle?

Vierailija
20/122 |
20.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

on pakko todeta, että johan ap provon taas heitti!



Tästä aiheesta voisi keskustella asiallisestikin, jos joku vaivautuisi laittamaan siitä neutraalin aloituksen. Mutta av:lle tyypillistä on, että vain kärjistetyt ja ärsyttämään pyrkivät aloitukset saavat aikaan keskustelua... Yritän silti sanoa jotain.



En todellakaan allekirjoita ap:n väitettä siitä, että lasten onnellisuuden nimissä pitäisi tavoitella kallista asuinaluetta. Hyvämaineisia alueita on Suomessa enemmistö, etenkin jos viitsii lähteä Helsinkiä kauemmas sopivaa kotia etsimään. Myönnän, etten itsekään innosta hihkuen silti muuttaisi kerrostalolähiöön, mutta onneksi välimaastoonkin mahtuu kohtuuhintaisia vaihtoehtoja. Ja tiedän olevani ennakkoluuloinen tässä ajatuksessa, koska itselläni ei ole lainkaan omakohtaista kokemusta vuokralähiöistä. Vierastan yhtä paljon myös " ökyalueita" samalla perusteella ;)



Siitä olen samaa mieltä, ettei lapsen onnellisuus ole kiinni hoitomuodon valinnasta. Ainoastaan ääripäistä löytyy ehkä esimerkkejä, jolloin joko kotihoito tai päivähoito on yksipuolisesti joko hyvä tai huono valinta lapsen näkökulmasta. Ja siis molemminpäin. Mikään tutkimus ei puolla yksiselitteisesti kummankaan valinnan paremmuutta, kun kyseessä on perushyvän perheen normaalisti kehittyvä lapsi.



Lisäksi näissä keskusteluissa vaahdotaan aina ääripäistä: joko olet kotona 24/7 siihen asti, kunnes perheen pienin lapsi on 3v tai sitten laitat lapsesi ylisuureen päiväkotiryhmään 10-tuntisiksi hoitopäiviksi. Ja mummolaan vielä " kaikiksi" viikonlopuiksi ;) Oikeassa elämässä en tunne vastaavia esimerkkejä ollenkaan, onneksi. Moni kotiäiti käy lasten kanssa avoimessa päiväkodissa, kuskaa isompia lapsia kerhoon tai harrastuksiin ja harrastaa/opiskelee/työskentelee itsekin iltaisin miehen ollessa kotona. Vastaavasti moni " uraäiti" tekee ihan tavallista tai lyhennettyäkin työpäivää ja vuorottelee miehensä kanssa lasten viemisiä ja hakemisia niin, että hoitopäivät pysyvät lyhyinä. Aika harva tuntemistani alle 2-vuotiaista on päiväkodissa, enemmistö niin pienistä on joko perhepäivähoidossa tai heillä on hoitaja kotona. Tai ainakin he ovat osapäivähoidossa.



Ylipäänsä suomalaisista alle kouluikäisistä lapsista alle puolet on missään kodin ulkopuolella hoidossa - vaikka ehkä kannattaisikin. Hesarin kirjoitus varhaiskasvatuksesta oli huono, mutta pointti oli oikeansuuntainen: on aika omituista, että Suomessa päivähoitoa pidetään vain vanhempien työssäkäynnin mahdollistajana. Jos se osataan toteuttaa lapsilähtöisesti, on päivähoidosta ennemminkin hytötyä kuin haittaa pienillekin lapsille.



Ihmettelen myös isien väheksymistä :-/ Oma mieheni ainakin on ihan mielettömän hyvä ja läheinen isä lapsillemme, vaikka hän onkin jatkanut työelämässä normaaliin tapaan lyhyen isyyslomansa jälkeen. Ja perhe on hänelle elämässä yksiselitteisesti tärkeintä, vaikka hän kokee työnsäkin on mielekkääksi.



Ymmärrän, että äitiä kaivataan jo pelkästään imetyksen takia kotiin lapsen ensimmäiseksi ikävuodeksi, mutta minusta on arveluttavaa jaotella vanhemmat sukupuolen mukaan enemmän ja vähemmän tärkeiksi ihmisiksi! Itse ainakin kaipasin työorientoitunutta isääni, vaikka sainkin olla äitini kanssa kotona. Väitän, että optimaalisin vaihtoehto olisikin, että molemmat vanhemmat tekisivät inhimillistä työpäivää ja ehtisivät olla lapsilleen läsnä riittävästi. Toisenlaisistakin lähtökohdista voi silti kasvaa ihan täyspäisiä ja onnellisia aikuisia ;) Aika harvalla nimittäin on ollut noin ihanteellinen tilanne... Onneksi riittävän hyvä on yleensä sopivasti, tässäkin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi kolme