oko mahdoton ajatus lahtea matkalle 1v3kk kanssa? ulkomaille siis suunnittelen syksyksi rantalomaa koko perhee voimin, isoveli reilut 4v ja pienempi tosiaan tuon ikainen. onkohan l
liian " rasittava" ikä kun jalat jo luultavasti kulkee eteenpäin mutta järki ei yhtään yms
Kommentit (12)
keskittynyt syömiseen kuin hetken ja sitten alkoi hinkuamaan pois syöttötuolista tai sylistä ja juoksentelemaan piti päästä. Näin aamiaisella ja varsinkin ravintoloissa. Onneksi meillä oli puolihoito ja söimme illallisen omassa hotellissa joka ilta, oli helpompi niin.
Mutta matkaan vaan, matkailu kannattaa aina :)
ja raivosi ja olisi halunnut lähteä...jonnekin!
lapsen ollessa 2kk, 3kk, 5kk, 10kk, 14kk, 20kk . . .
Lapsi oppi kävelemään ollessaan 10kk, joten vaikeinta oli pitää hänet paikoillaan lennoilla, joilla hän oli 10kk ja 14kk.
Hyvin kuitenkin kaikki on aina mennyt. Nyt lapsi on jo 4v ja kokenut matkustaja.
Siis ei olla menty rantalomille noin usein, mutta hyvin ollaan aina pärjätty oli sitten kyseessä kaupunki, maaseutu tai ranta. Omasta asenteesta se on kiinni eli jos haluat lähteä matkalle ja huomioit lastesi iän ja et kuvittele reissun olevan samanlainen kuin parikymppisen sinkun, niin sulla ei ole mitään hätää. Mukavaa vaihtelua arkeen eli reissuun vaan.
Kannattaa panostaa siihen, että hotellihuone on tilava ja hotellialue iso ja tasokas. Itse muistan reissusta tuon ikäisen kanssa sen, että ruuan odottaminen ravintolassa oli vaikeaa. Siksi kävimmekin lähes aina buffetissa syömässä, kun meinaa itselläkin mennä hermot nälkäisenä tarjoilun kestäessä saati pienellä. Muuten reilu 1-vuotias kyllä viihtyy rattaissa, kun on paljon näkemistä ja katseltavaa.
kerran kummankin kanssa ku ovat olleet 1v3kk, senhän ikäinen istuu tyytyväisenä rattaissa ainakin meillä! vanhempi osas jo kävellä ton ikäisenä mutta nuorempi oppikin sitte tuolla matkalla justiinsa=)
2½ vuotta oli koneessa viihtymisen kannalta haastavinta, mutta itse matkailu on sujunut joka iässä hyvin. Kohta ollaan taas lähdössä, lapsi kohta 5-.v
Ja ap sanoo, että vaikein ikä puuttuu. Kun muistelet asiaa vaikka 10 vuoden päästä, niin sulle on ihan sama oliko lapsi 3kk nuorempi tai vanhempi.
Kyllä ne on ihan verrattavissa olevat iät! Yhtä päättömiä tapauksia, kiellot ei auta eikä selitykset.
kävely tosi haparoivaa, eli sikäli tuo puolitoista vuottakin jo vähän helpompi, että kävely jo luultavasti melko vakaata. mutta nuo ikäkuukaudet mielestäni silti juuri haastavia (sanotaan nyt reilu vuodesta vajaa kahteen vuoteen) että lapsi pääsee jo eteenpäin ja haluaa tehdä paljon, mutta toisaalta ei vielä ymmärrä paljon mitään, ei älliä päässä eikä oikeen kieltojakaan ymmärrä. eli jos lapsesta tulee kova menijä niin juuri sitä mietin, että tyyliin jos irrotan joskus otteeni, niin molskahtaako uima-altaaseen. tätä siis tarkoitan, kun pelkään, onk otuo juuri liian haastava ikä matkustaa, mutta ihan ihana kuulla, että monilla mennyt hyvin. ap
Yksivuotiaat ovat nimittäin yleensä ihania ilopillereitä ja heille riittää maailman tutkimiseen vielä aika pienet virikkeet, kun taas iän myötä tarve osoittaa esim. omaa tahtoa kasvaa ja tuo omat haasteensa. Meidän 1v4kk oli ihan innoissan lentokoneessa kaikesta pienestäkin (esim. kuulokkeiden nappuloista siinä käsinojassa), ihan turhaan stressasin etukäteen! Lentomatka kesti yhteensä 13h vaihtoineen, kaikki meni hyvin. Myös perillä elämä oli mutkatonta.
Yhden (perusterveen) lapsen kanssa pärjää kyllä reissussa kuin rerissussa, olipa ikää minkä verran tahansa. Tai jos ei pärjää, niin ei kannata harkita ainakaan enempää lapsia ;)
Toisaalta onneksi isompi on jo noin iso, että uhmaikä on hänellä sitten vastaavasti jo varmaankin takana? :)
Me on tehty lyhyitä reissuja kolmen alle kouluikäisen lapsemmekin kanssa, mutta pidemmistä matkoista ei tällä poppoolla ole kokemusta (rahat ei riitä, kahden kanssa oli helpompaa löytää normaali majoitus). Hyvin se teidän reissu varmasti menee, eikä etukäteen stressaaminen ainakaan yhtään vähennä mahdollisen stressin määrää matkalla ;) Eli huoletta kaikki matkaan vaan!
-15
kuin 2-vuotias. Viime kesänä oli jo helppoa, kun 2 , 5-vuotias ymmärtää sen, jos joku asia ei ole mahdollista. Viihtyi kiltisti, kun jaksoi seurustella. 1-vuotiaana oli enemmän haluja lähteä käytävälle seilaamaan, nyt ymmärsi jo, että " tätit ei tykkää" .
Kaiken kaikkiaan lapsen kanssa matkailu on ollut superhelppoa ja lentokone on ollut se pahin haaste, jos mikään nyt on kauheaan vaikeaa ylipäätään ollut.
me ollaan reissattu silloin kun lapsi ollut 6kk, 9kk, 11kk, 1.5v, 2.5v...
ei se nyt niin hankalaa ole kävelevän kanssa, vahtia toki pitää tarkkaan.