Koulutus maksulliseksi
"Tänä päivänä kolmasosa ammatillisen opiskelijoista on niitä oppivelvollisia. Heitä me tullaan suojelemaan, Henriksson sanoi.
Mutta
Hallitus päätti kehysriihessään, että ammatillisen koulutuksen rahoitusta vähennetään aikuisten, jo toisen asteen ammatillisen tutkinnon tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden ammatillisesta koulutuksesta.
Kommentit (23)
"Politiikastanne kärsivät korostetusti nuoret. Olette leikanneet muun muassa opintotuesta, opiskelijoiden asumistuesta, kuntoutusrahasta, nuorisotyöstä, ja riihessä sama linja jatkui. Nyt romutatte myös maksuttoman toisen asteen, ja monet nuoret ja heidän vanhempansa ovat syystä hyvin hädissään, mutta vielä mitä? Iskette päälle vielä sadan miljoonan leikkauksen ammatilliseen koulutukseen. Arvoisa vastuuministeri Henriksson, eikö teitä hävetä?"
Ei ole kyse isosta rahasta
ja oppivelvollisuus lakkaa 18 vuotiaana
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse isosta rahasta
ja oppivelvollisuus lakkaa 18 vuotiaana
Niin lakkaa, kyllä ,minkä jälkeen on pakko maksaa kaikki itse, jotta valmistuu eli iso raha liikkuu sitten, viiveellä vain.
Koulutuksen pitää olla maksullista niin oikeasti kiinnostuneille on opetusta ja lorvijat jotka odottaa vaa oppivelvollisuuden loppua saadaan pois kouluista
ihan tuhlausta tuo oppivelvollisuuden nosto
Kannattaa katsoa että lapset opiskelee reippaammin
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa katsoa että lapset opiskelee reippaammin
Ei sitä kolmevuotiseksi täsmättyä koulutusta pysty kukaan sooloilemaan nopeammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse isosta rahasta
ja oppivelvollisuus lakkaa 18 vuotiaana
Niin lakkaa, kyllä ,minkä jälkeen on pakko maksaa kaikki itse, jotta valmistuu eli iso raha liikkuu sitten, viiveellä vain.
Ihan hyvä että pitää maksaa itse. Elämässä on niin että itse mitää maksaa. Ilmaista ei ole
Ulkomaisille vois laittaa kun ei ne tänne kuitenkaan jää.
"Lieneekin paikallaan kysyä kokoomukselta, että miten monta kertaa te oikein pystyitte koulutuslupauksen pettämään. Arvon hallitus, te kun leikkaatte opiskelijoilta, te leikkaatte ammatillisesta koulutuksesta, te leikkaatte maksuttomasta toisesta asteesta, Virta hämmästeli."

Vastasin väitteeseen, että ei muka maksaisi. Maksaa ja ihan helvetisti.
Harva 15-vuotias on kuitenkin kypsä valitsemaan loppuelämän ammattinsa. Ammatit vaihtuu elämän aikana ja toisaalta korkeakoulutetut haluavat duunariammatin, koska omalle alalle ei välttämättä työllisty. En ymmärrä, miksi tämä on nyt sitten kustannustekijä.
No, eihän siitä muuta haittaa ole kuin että Pisa tulokset heikkenee.
Mitäs me nuorista välitetään
Vierailija kirjoitti:
"Lieneekin paikallaan kysyä kokoomukselta, että miten monta kertaa te oikein pystyitte koulutuslupauksen pettämään. Arvon hallitus, te kun leikkaatte opiskelijoilta, te leikkaatte ammatillisesta koulutuksesta, te leikkaatte maksuttomasta toisesta asteesta, Virta hämmästeli."
Orpo leikkasi jo VM kaudellaan 190 miljoonaa koulutuksesta, joten siitä on hyvä jatkaa.
Peruskoulu maksaa 10 000e vuosi. Miksi minun se pitäisi maksaa varakkaiden pennuille.
Ei ole osaajia ja korkeasti koulutettuja kohta enää. Vain varakkaiden perheiden jälkeläiset opiskelevat. Moni lahjakas jää ilman tutkintoa. Valittu tie vie takaisin 1960 luvun maailmaan. Suomi luokiteltiin siihen aikaan vielä kehitysmaaksi. Ilmeisesti kehitysmaissa pärjäämme tulevaisuuden kilpailussa.
Lapset perustamaan pieniä kittareita :)
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaisille vois laittaa kun ei ne tänne kuitenkaan jää.
En jää minäkään. Koulutus ja osaaminen on täältä hankittu, nyt vien sen mukanani.
Vierailija kirjoitti:
Peruskoulu maksaa 10 000e vuosi. Miksi minun se pitäisi maksaa varakkaiden pennuille.
Lapsille, ei pennuille!
Ihan oikea suunta. Ollaan totuttu Suomessa ihan liian hyvään. Siihen että opiskelu on jokaisen perusoikeus ja voi suorittaa miten paljon opintoja tahansa yhteiskunnan maksamana. Eihän se voi niin mennä.
Millä lailla he suojelee oppivelvollisia, kun koulutuksesta ei kuitenkaan selviä valmistumiseen asti ulos ilman isoa rahaa?