Kun mies ei lyö, ei juo eikä käy vieraissa, saako olla silti onneton parisuhteessa?

Uskon itsekin, että onni asuu korvien välissä. Mutta silti minua häiritsee miehen negatiivinen suhtautuminen kaikkeen. Enhän minä voi häntä muuttaa, mutta riittääkö minun positiivinen suhtautumiseni (jos siihen kykenen) kantamaan itseni tai jopa hänet parisuhteessa eteenpäin. Jos onni on omasta tahdosta kiinni, niin eikö ihminen ole silloin kenen kanssa tahansa onnellinen? Kunhan pohdiskelen. Ja hän aikanaan rakastui minuun, meninkö sitten virran mukana? En haaveile täydellisestä parisuhteesta eli en ole vaihtamassa miestä noin vain. Mutta olisi mukava, jos itsetunto säilyisi eikä aina tarvitsisi olla onneton. Ja parisuhdeterapiaa toivoisin, mutta mistä sitä saa, kun parin äidinkieli ei ole sama...



-ap

Juuri tuo jatkuva nalkutus, arvostelu on raskasta.

Hoiti lapsiakin mitä työltään jouti ja sain omaa aikaa mutta joku kipinä väliltä oli kadonnut.

Erosimme ja asunut yksin jo toisen moisen.

Yhden lapsen olen vielä tehnyt mutten asunut kenenkään kanssa, lapsi tapailee isäänsä silloin tällöin, pitkä välimatka.

Nyt jo niin iso että voi vaikka itse matkustaa.

Otan vakavasti nuo muiden kehoituksen aikuistumisesta, mutta mihin se raja vedetään? Olen huolehtinut itsestäni ja lapsistani ilman miestä tämän työn takia. Osaan pyörittää arkea yksinkin. Mies on reissussa puolet viikosta ja tullessaan kotiin haluaa rentoutua. Minä taas olen iloinen, että hän tulee kotiin. Yritän houkutella häntä kaverin kanssa pelaamaan biljardia tai oluelle, ei kiitos, ei jaksa. Haluaisi olla kotona ja rentoutua, mutta kahden makuuhuoneen asunnossa ei omaa rauhaa oikein ole. Olen myös lähtenyt lasten kanssa kylään, jotta hän saisi hengähtää, jos ongelma siitä johtuu. Tullessamme takaisin hän on saattanut pestä koneellisen pyykkiä. Ja tahdon vielä sanoa, että pidän kodin järjestyksessä, pesen pyykit, laitan hyvää ruokaa, siivoan ym. joten hänen ei tarvitsisi tehdä mitään.



Voisiko olla että se asenneongelma olisikin miehelläni ainakin jossain asioissa?



-ap

-

Kuulostaa unelmamieheltä. Mut voihan se silti olla vaikka sarjamurhaaja.

ei kai sen noihin ominaisuuksiin katso?



jos ei enää natsaa niin sit ei natsaa, kyllä toiseen voi kyllästyä vaikka senkin vuoksi että sen on just tuollainen tai ennalta-arvattava tai liian kiltti.



Mutta toivottavasti se menee ohi. Ja meneekin jos ei kyse ole jostain sellaisesta ettei enää puhuta muuta kuin pakolliset. Itse koin samoja ajatuksia 30kriisini aikoihin, olin onneton ja tyttymätön ilman mitään järjellistä syytä.



Kärsivällisyyttä!!

Ja vielä unohtui mainita, että mies on timmissä kunnossa. Mutta hän osaa valittaa melkein kaikesta. Naapurin koirasta verhojen asentoon. Ja kun valitus (vai nalkutus) kestää tarpeeksi kauan, se syö itsetuntoa tehokkaasti. Ja sitten itkettää. Ja kyllä, olen sanonut, miltä se tuntuu. Hän vastaa, etten itsekään ole täydellinen. En olekaan, mutta jatkuva negatiivisuus syö onnellisuutta tehokkaasti. Ehkä joku nainen, joka kokee olevansa samanlainen kuin mieheni, kokisi herätyksen.



-ap (lisää kommentteja)

Vierailija:

Ja vielä unohtui mainita, että mies on timmissä kunnossa. Mutta hän osaa valittaa melkein kaikesta. Naapurin koirasta verhojen asentoon. Ja kun valitus (vai nalkutus) kestää tarpeeksi kauan, se syö itsetuntoa tehokkaasti. Ja sitten itkettää. Ja kyllä, olen sanonut, miltä se tuntuu. Hän vastaa, etten itsekään ole täydellinen. En olekaan, mutta jatkuva negatiivisuus syö onnellisuutta tehokkaasti. Ehkä joku nainen, joka kokee olevansa samanlainen kuin mieheni, kokisi herätyksen.

-ap (lisää kommentteja)

Mutta siis voi ns. muiden mielestä täydellinen mies olla todella ärsyttävä. meilläkin mies on täydellinen lähinnä omasta mielestään

Mutta...



Ehkä se kiltteys alkaa jossain vaiheessa tökkimään. En voisi kuvitella eroavani hänestä, mutta en myöskään koskaan kuvitellut että rakastuisin toiseen mieheen. Niin on vain käynyt. Rakastan toki edelleen aviomiestäni, mutta jotenkin se jokin on poissa.

Tuntuu väärältä olla avoliitossa lasten takia (2 kpl) ja väärältä mennä naimisiin tämän ongelman takia.



-ap

minulla on kanssa " täydellinen" mies. niin hyvä joka pirun asiassa. Ja sitten minä joka en ole niin pirun hyvä tulen ja jätän kahvitippoja pöydälle, Tiputtelen muruja lattialle, jätän vaatteeni hujan hajan.



Itken typeristä asioista, mieheni kääntää kaiken aina niin, että se oli loppujen lopuksi minun vikani ja että olen typerä kun valitan, onhan minulla kaikki hyvin ja mieskin on niin prkl:een hyvä kun auttaa kotitöissä jne.!!!!



Siis tuo kaikki piti kirjoittaa Että OLI.



Ei ole enää.



Riitelimme, minäkin uskalsin avata suuni ja käskin miestä olemaan hiljaa. Puhuin, kerroin etten ole onnelline, että jotain puuttuu.



Löysin harrastuksen. Sain ystäviä.



Riitelimme vielä minta kertaa. Yritin ja yritin selittää. Välillä kirjoitin kirjeitäkän.



En tiedä onko mieheni lopulta muuttunut vai olenko minä muuttunut, vai johtuuko tämä siitä että mieheni sai työn jonka vuoksi on paljon pois kotonta.



MUTTA: Minä olen lopulta onnellinen. Oikeasti, oikeasti onnellinen. Se vaati minultakin paljon. Ystävien tuki ja etenkin erään ystäväni samankaltainen tilanne ja ymmäärrys auttoivat.



Muutos lähtee sinusta itsestäsi. Olet ansainnut onnen, tappele tiesi sen saavuttamiseksi. Tsemppiä.

Mitäs ajattelet minusta, kun kerron että olimme erossa pari vuotta ja palasimme yhteen. Sanoin miehelle, että en voi varmasti sanoa, onko motiivini se, että yksinhuoltajuus on raskasta. Ja suhde voi hyvin paluun jälkeen, halusimme toisen lapsen. Vauva oli vielä helppo hoidettava, mutta hampaiden tullessa tai valvottaessa ja miehen työnkuvan muuttuessa vanhat piirteet tupsahtivat esiin. Olen yrittänyt sanoa hänelle, että minä eikä myöskään maailma ole täydellinen. Miksi kirota, kun ulkona sataa tai tuulee? Minkä sille voi...



-ap

Olen seurannut vierestä tuttavaperheen avioliittoa ja eroa. Vaimo ei ollut koskaan tyytyväinen, ja vika oli aina miehessä. Mies taipui kaikessa tekemään vaimon tahdon mukaan, mutta se ei kauan pitänyt naista tyytyväisenä. Tuntuu siltä, että hänellä on sisäsyntyinen tarve olla onneton. Ja nyt hän sitten on sitä ihan syyn kanssa, kun otti eron ja joutui jättämään lapset miehelle. Fiksuna naisena ei sentään halunnut tapella heistä oikeudessa.

kutn mieskin, jos esim vaimo on liian kokenut. Tämä tulee rasitteeksi miehille, kun suhde arkipäiväistyy. Mieheltä menee vaan kipinä.

Pahoittelen hyppäystä, ulkomaalainen näppis

Vaikka mieheni onkin ensimmäinen ja ainoani, sillä saralla ei ongelmia tarvi etsiä. Monessa muussa asiassa kyllä. -ap

Taidat olla ikäkriisissä, siinä, jossa mitataan, onko sinusta aikuiseksi vai ei. Henkinen kehitys on sitä, että oppii ottamaan vastuun omista mielialoistaan ja tajuaa, että toisen tunteet ovat hänen omalla vastuullaan. Parisuhde taas toimii niin kauan kuin ennen jokaista tekoaan miettii, edistääkö se hyvää vai pahaa suhteessa. Voi olla, että olisit onnellisempi jonkun myönteisemmin ajattelevan miehen kanssa. Olet nyt kuitenkin sattunut tekemään lapset tämän oman valintasi kanssa, ja aikuinen kantaa vastuun valinnoistaan.

joissa varsin hyvästä parisuhteesta on vaihdettu toiseen jonkun mitättömän syyn vuoksi. " ei vaan enää tuntunut sitä kipinää" -periaatteella. Eipä ole löytynyt sitä kipinää enää uudestkaan suhteesta muutaman vuoden jälkeen. Jos minkään sortin väkivaltaa ei ilmene, ja suhde noin yleisesti on kunnossa, neuvoisin hoitamaan vanhan suhteen kuntoon. On erilaisia terapioita yms. Kannattaa kysyä perheneuvolasta. Mutta minä nyt olenkin tällainen pitkän parisuhteen puolesta liputtaja. Aina toisesta löytyy vikoja, mutta asiat on mahdollista hoitaakuntoon. Se vaan usein vaatii paljon työtä ja itkua. Mutta lopulta kyllä kannattaa!