Raskauden keskeytyksen kokeneet

Tosin minä en ollut tiennyt suhteen huonoa tolaa ja mies lähti lätkimään. Meillä oli pari kk vaille 2v lapsi. Tein sitten plussatestin hänen jo muutettua pois. Mietin asiaa pari viikkoa joka suunnalta. Itkin ja tuskailin.



Olin jo muutenkin erosta palasina, en meinannut jaksaa. Lopulta päädyin aborttiin ihan siksi, että tuntui, että lataamo olisi edessä, jos omat tuntemukset menisivät vielä pahemmiksi. Hoidin oman elämäni ja lapseni elämän kuntoon. Siinäkin oli ihan kovasti tekemistä, mutta uskon, että jos en olisi teettänyt aborttia, olisin varmaan joutunut tekemisiin lastensuojelun kanssa tms. Ainakaan en olisi siellä missä nyt, eli työssäkäyvä ihminen, joka jaksaa hoitaa lastaan.

Minä päädyin lähes vastaavassa tilanteessa keskeytykseen. Olin vain nuorempi.



Sain esikoisen 20 vuotiaana, ihanana yllätyksenä. Asiassa oli käsittelemistä ja minun piti kasvaa kovalla vauhdilla aikuiseksi. Olimme olleet miehen kanssa pari vuotta yhdessä. Siinä vaiheessa kun olin saanut unelmien opiskelupaikan yliopistosta, lapsen hoito oli järjestyksessä ja hän oli 1 v 1 kk kauhukseni huomasin olevani raskaana... Meillä ei ollut oikeastaan edes ollut kunnolla seksielämää esikoisen syntymän jälkeen, mutta siitä yhdestä onnettomasta kerrasta oli onnettomat seuraukset. Parisuhde oli aivan kuralla.

Päädyin todella raskain mielin keskeytykseen. Se oli ja on edelleen kaikkia minun perusarvojani vastaan!!



Tuolla onnettomalla teolla kuitenkin koen saaneeni aikaiseksi sen, että minun ja mieheni oli pakko alkaa taas keskustelemaan toistemme kanssa, koska minä olin niin onneton. Sain pidettyä esikoisellani ehjän perheen.



Olemme edelleen yhdessä ja meillä on tällä hetkellä kolme lasta. Toiset lapset syntyivät 7 ja 9 vuotta myöhemmin, kun kaikki todellakin oli heitä varten kunnossa.



Niin ja minullakin oli se tilanne, että vanhempani auttoivat meitä hienosti esikoisen kanssa. Ja he nimenomaan myös jossain vaiheessa esikoisen ollessa aivan vauva sanoivat, että ettehän nýt aivan heti näitä lisää hanki... En kerta kaikkiaan kehdannut ilmoittaa heille että olisimme siinä elämäntilanteessa saaneet pienellä ikäerolla toisen lapsen.



Ymmärrän mielestäni tilannettasi. Päädytpä kumpaan tahansa ratkaisuun, se on päätös, joka seuraa sinua loppuelämäsi. Edelleen minä suren toisinaan tuota onnetonta asiaa.......

Voisitko mahdollisesti ottaa miehesi mukaan, niin hänkin saisi puhua tunnelmistaan.



Jos ajattelet tekeväsi abortin, koska miehesi ei halua lisää lapsia niin mietipä miten teidän suhde jatkuisi abortin jälkeen? Sinä mahdollisesti surisit ettet pitänyt lasta ja syyttäisit ehkä mieheäsi siitä. Tätä ei suhteenne kestäisi ja eroaisitte. Tilanne olisi siten sama, kun jos eroaisitte koska toinen lapsi olisi tulossa. Erona vain se, että saisit surra menetettyä lasta ja omaa tekoasi sen sijaan, että voisit nauttia kahdesta lapsesta.



t. se sama kommentoija kuin nro 7 ja 11 (?)

Harkitsset vakaasti MURHAA! Älä nyt ala leikkimään tuossa tilanteessa millään " lievite sanoilla" .. raukkis.

terveisin eräs jolla teininä tehty abortti ja lapsettomuus siitä muistona

että sun elämä menee taaksepäin, jos päätät pitää lapsen. Olen kahden lapsen yh ja voin sanoa, että ei ollut herkkua ne ekat vuodet. Toisekseen kaikki on kahden lapsen kanssa vaikeampaa kuin yhden.

Kiitos kommenteista taasen :)



Kyllä mulla on pokkaa sanoa, että harkitsen aborttia. Ei kai tää olis mulle näin vaikea asia, jos en tajuais, mikä tän merkitys on? Tosin en osaa pitää tätä murhana siinä mielessä kuin joku muu sen tarkoittaa.



Komplikaatioita en osaa pelätä, ainakaan myöhemmän lapsen saamisen kannalta, koska en tosiaan tiedä/usko haluavani enää lapsia. Yksi lapsi tuntui ihan sopivalta määrältä ja olisin tosiaan ollut valmis jo sterilisaatioon, ellen olisi alle 30 vuotias ja vain yhden lapsen äiti, eli en tuota toimenpidettä saisi. Olen kyllä joskus pohtinut toista lasta, mutta aina se on tuntunut kauhean kaukaiselta ajatukselta. Ja ainakaan näin pian en olisi voinut tietoisesti harkitakaan asiaa.



Tiedostan sen, että meidän parisuhde voi kaatua vaikka lasta ei tulisikaan. pidän sitä jopa todennäköisenä, koska ei tunnuta pääsevän enää asioissa eteenpäin. En siis syyttäisi missään vaiheessa abortista miestä, enkä erostakaan. En myöskään kokisi hänen painostaneen minua tähän päätökseen, vaikka aborttiin päätyisin. Uskon kuitenkin, että mies olisi pohjattoman helpottunut, jos tätä lasta ei tulisi :( Hänelle tämä rahatilanne etenkin on ollut vielä vaikeampaa kestää kuin mulle, samoin vauva-aika noin yleensäkin. Varmaan yrittäisi kantaa vastuutaan jollain tapaa, mutta ei sitä jaksaisi. Ja enemmän varmaan minä syyttäisin sitten hiljaa mielessäni koko ajan itseäni, että pilaan mieheni elämän, jos hän jäisi meidän luokse.



Kun asiat olisi edes vähän valmiimpia tälle raskaudelle. Kunpa olisi parempi taloudellinen tilanne, kunpa olisin itse paremmassa kunnossa, kunpa vauva-aika olisi jo kauempana takana niin ettei niin pelottaisi aloittaa samaa alusta...



tiedän kyllä, ettei elämässä useinkaan ajoitus osu oikeaan. Mutta kun en tosiaan tiedä, onko ajoitus nyt niin huono, että on parempi päätyä vaikeaan ratkaisuun raskauden keskeyttämisestä :(

Haluaako mahdollisimman vaikean elämän itselleen vai vähän helpomman? Nämä ovat ne vaihtoehdot. Harvoin sitä kai saa mainita, mutta abortin jälkeen eka mielentila oli hirveän suuri helpotus!!!



Niitä komplikaatioita sattuu superharvoin ja silloinkin lähinnä romaaneissa, jossa " syntinen" saa rangaistuksensa. On se oikeampi aika ja paikka hankkia lapsi sitten rakastavan ja tukevan kumppanin kanssa.

Mun on sanottava vielä sen verran, että olen toki iloinen tyttärestäni ja rakastan häntä. Olen myös saanut meidän arjen sujumaan ja uskon, että me kahdestaan pärjättäisiin, vaikka ero tulisikin. Mutta se, että mulla olisi vielä pieni vauva ja että olisin kahden lapsen yh on aivan eri asia... nimenomaan sitäkin mietin, miten paljon hankalampaa kaikki olisi kahden lapsen kanssa kuin yhden. Pelottaa, etten selviä ja että lapset siitä joutuvat viime kädessä kärsimään eniten :(

sisaruksen. Heistä voi olla paljonkin tukea toisilleen etenkin jos joudut yh:ksi.

Eikä pieni lapsi ja vauva tue toisiaan mitenkään, jos kotona on loppuunajettu ja masentunut äiti.

Kyllä sinä selviät vaikka pieni suloinen sinappikone;) sinulle syntyisi. Lapset ovat " lainaa vai" niinkuin siinä yhdessä biisissa sanotaan.

äiti on tehnyt minun jälkeen abortin...

Oisko kivempaa ollut kuulla, että äiti joutui hourulaan tai teki itsarin?

Tossa iässäki vielä vanhemmat päättää elämästänne?

Oltiin miehen kanssa salilla ja siten vähän ottamassa omaa aikaa. Oli hyvä saada tehdä muuta kuin vaan miettiä, miettiä ja miettiä. Yöllä ei varmaan taas unta saa.



Minä en koskaan tulisi kertomaan meidän tyttärelle abortistani. Mielestäni sellaista ei tarvitse kertoa. Ja ajattelen itse myös, ettei lasta voi tehdä vaan toiselle lapselle kaveriksi tai tueksi vaikka totta kai itsekin sisaruksia arvostan.



Eikä mun vanhemmat päätä mun asioista. Mutta tosiasia on, että olen heiltä tän esikoisenkin kanssa kaivannu apua monessa mielessä. Ovat auttaneet, eivätkä vähiten taloudellisesti. He eivät ole määränneet, ettei lisää lapsia saa tehdä vaan esittäneet asian niin, että kannattais nyt ainakin laittaa asiat kuntoon ennenku perhekoko kasvaa.



Ite olen ollut aivan samaa mieltä. En siis ole kokenut heidän sanoneen mitään pahaa, vaan hyvää ovat tarkoittaneet, kun ovat nähneet miten lujilla ollaan oltu. Eivät he minua hylkäisi vaikka toinen lapsi tulisikin, mutta varmaan olisivat vähän pettyneitä ja huolissaan meidän pärjäämisestä. Koen olevani niin paljon heille velkaa, etten haluais tällaista uutista kertoa.



Nimenomaan tiedän, että elämä tulis olemaan kahden lapsen kanssa todella vaikeaa. Meille kaikille olis parasta, että menisin töihin. Saisin ite henkistä hyvinvointiani kuntoon, saatais kuralla oleva talous taas tasapainoon, meidän parisuhteen kuviot varmasti tervehtyis...



En tiedä, onko liian itsekästä haluta tehdä abortti. Tai olisiko. Kun itse en sitä edes halua, vaan koen sen vaan jotenkin pakolliseksi ratkaisuksi :(

Jos perustelut on hyvät ja tunnet, että ratkaisu on oikea, ei abortista tule traumaa.



Sen sijaan jos epäillyttää niin mieti vielä toisenkin kerran.

Anna lapsesi elää! Saat siihen kyllä voimia ja asiat järjestyvät. Anna pikkuiselle mahdollisuus. Rukoilen puolestanne.

Ja meillä on toiveissa toinen (ehkä kolmaskin) lapsi jahka saan opinnot loppuun ja perheemme taloustilanne paranee.



Voimia sulle ap! Älä välitä jeesustelijoiden kommenteista! Sinä päätät!

Syyllisyys iskee jossain vaiheessa ja se voi olla todella musertavaa. Monet naiset eivät edes tajua, että vakavan masennuksen takana on abortti. Ne, jotka kokevat pelkästään helpotusta, ovat tunnevammaisia.