Raskauden keskeytyksen kokeneet

Miksihän tämä kaikki tapahtuu? En jaksa uskoa siihen, että olisit tullut raskaaksi keskeyttääksesi sitten raskauden. Anna elämälle mahdollisuus! Jos tuntuu, että et selviydy, haet ajoissa apua!



Paljon murtuneempi ihminen sinusta tulisi abortin jälkeen.



Ja ehkä ne vanhemmat hetken harmittelisi, mutta sitten rakkaus lapseen voittaisi: ) Jos ukko jättää, muuta äitiysloma-ajaksi ainakin vanhempiesi lähelle.



Kahden lapsen äitinä voin sanoa näin: Ajattelin aina, että meidän perhetilanne ei kestäisi kuin yhden lapsen. Toinen tuli ja se ei ollut ollenkaan niin vaikeaa enää kuin eka parisuhteenkaan kannalta, koska myös isä oli jo tottunut lapseen! Ja en voi olla kuin iloinen päätöksestäni - nytkin nukkuvat veljekset samassa sängyssä kaulakkain: )))

Minä pidin toisen lapsen vaikka mies jäi pettämisestä kiinni raskauden alkuvaiheessa ja erottiin.



Jos puoliso on kelvoton kumppani ei se oikeuta lastaan tappamaan.



Miehiä elämänsä varrelta voi katua mutta lapsia ei koskaan.

Lapsilla on vajaa kaksi vuotta ikäeroa ja ovat erittäin rakkaita toisilleen.



Rankkaa on ollut alkuvuosina mutta se on vain väliaikaista - täytyy nähdä nenäänsä pidemmälle. Lapseni ovat reippaita koululaisia ja olen onnellinen heistä.



Aborttia esitti lasten isä mutta en tietenkään siihen suostunut, itseasiassa kerrottuani neuvolassa että perhe hajosi niin terkkari kysyi jaksatko varmasti kahden kanssa ja väläytti keskeytyksen mahdollisuutta.



Tunteet oli luonnollisesti pinnassa eron ja raskauden vuoksi mutta sanoin etten lastani aio tappaa jos mies on kelvoton perheenisäksi, pärjään lasten kanssa vaikka mikä olisi.



Elintaso, hyvä palkka ja maallinen hyvä on toissijaisia kyllä ihmiset omat rakkaat lapset ja läheiset menee minun arvojärjestyksessä edelle.



En voi koskaan nuorimmalle sanoa että isänsä olisi halunnut hänet abortoitavan. Rakas ja ihana lapsi joka on lahjakas menestyy hienosti koulussa ja on sosiaalisilta taidoiltaan pärjäävä miksi hän ei olisi saanut syntyä.



Vanhempien itsekkyys on niin väärin, tukitoimia jaksamiseen on saatavilla ihan kunnan sosiaalipuolen toimesta jos on tarvetta. Tekosyitä on taloudelliset syyt. Vanha kansa on aina sanonut lapsi tuo taloon leivän tullessaan.



Vertaa hyvä ap elämääsi niiden naisten elämään jotka synnytti 40 ja 50-luvuilla liudan lapsia vailla mukavuuksia ja ilman lapsilisiä, asuivat ankeasti ja ahtaasti. Koti saattoi olla huone ja keittiö yli kymmenelle ihmiselle ja uskon että onnellisempia ne ihmiset olivat mitä tämän päivän kulutushysteriayhteiskunnassa elävät. Meillä on sosiaalietuudet, lapsilisät, äitiys- vanhempainraha, äitiysavustus jne. Sosiaalivirastosta saa tarvittaessa sosiaaliapua. Kunta järjestää asunnon jne. Miehet ei ole savotoilla viikkokausia talvisaikaan.



Herää huomaamaan että elämme helppoa aikaa.



Onni ja tyytyväisyys tulee sisältä ei maallisesta mammonasta. Lisäksi sitä ei kenellekään hautaan mukaan täältä lähtiessä laiteta.

Hatunnosto edelliselle kirjoittajalle. Olet oikeesti upea.

Abortti on luovuttamista elämän haasteiden edessä. Jos päätät pitää vauvan jonain päivänä osaat päätöstäsi arvostaa.



Jos luovutat yksi suuri mahdollisuus elämässäsi jää käyttämättä, oman lapsen tunteminen ja hänen rakkautensa ja olemassa oleva lapsesi - häneltä jää kokematta sisarussuhde.



Koeta nähdä asia siunauksena ei kirouksena.

ainoastaan lääkärin lähetteen. Kahden lapsen yh:na voin sanoa, että jos voit elämästäsi tehdä helpompaa, niin tee.

Tulin raskaaksi exälleni, sillä säälistä olin joskus hänen kanssaan, olin siis itse halunnut eroa. Joo tyhmää säälistä, mutta....

Huomasin olevani raskaana, ja päädyin aborttiin, sillä yhteinen elämä exän kanssa oli täysin mahdoton ajatus, eikä exä olisi ikinä jättänyt mua rauhaan, jos olisi toinen lapsi vielä tullut. Myöskään ajatus kahden pienen yksinhuoltajana ei tuntuntut helpolta.



No, tapahtumasta on kulunut aikaa useampi vuosi, en kadu ratkaisuani, mutta suren joskus. Ikinä en sitä voi unohtaa, ja valitettavasti joskus tulee mieleen, minkä ikäinen ja kumpaa sukupuolta jne....



Eli ratkaisu ei ole helppo, mutta ratkaisu on kuitenkin yksin sinun valintasi.

Tähän olikin vielä tullut vastauksia yön aikana.



Meillä siis tilanne on se, että me ollaan miehen kanssa virallisesti niin " hyvätuloisia" , että me ei saada mitään tukia - paitsi tietysti kotihoidontuki ja lapsilisä. Tietysti omaa typeryyttä vois sanoa. Mutta me oltiin jo ennen raskautta ehditty löytää tää omistusasunto, josta siis nyt maksellaan asuntolainaa. Lyhennys on kuukaudessa vastikkeen kanssa iso siivu meidän tuloista. Pelkkien korkojen maksaminen ei ole ratkaisu, koska korot on niin iso osa tuosta kokonaiserästä, että se olis kerta kaikkiaan typerää.



Meillä on myös auto rahoituksella. Sen vois ehkä vaihtaa halvempaan, mutta kunnollinen on kuitenkin oltava, kun mies tarvii päivittäin vajaa 200 kilsaa ajella ja auton korjauskuluihin sitä ei vasta varaa olekaan. Me ollaan myös valitettavasti sorruttu paikkaamaan tätä tämän hetkistä huonoa tilannetta luotoilla, koska kuvittelin, että olen viimeistään kesällä palaamassa töihin. Eli yritettiin nimenomaan suunnitella muutama kuukausi uusiksi, vaikka tiukkaa tekee, että saisin olla tän meidän esikoisen kanssa vähän kauemmin kotona.



Nyt olis sitten pakko saada pikaisesti hyväpalkkainen työ ja kunnon äippäraha, koska muuten tilanne tulee olemaan toivoton. Kaikki lainat ja maksut kaatuu päälle ja ei meitä sossu kuitenkaan auta, kun me jotain omistetaan? Ja mies on virallisesti keskituloinen, vaikka tosi asiassa kaikki mikä tulee menee, eikä joka kuukausi edes riitä. Ihan niihin pakollisiinkaan.



Jos me sitten erottais, niin sittenhän minä tietysti varmaan saisin jotain tukia yh:n arkeen. Mutta vielä haluaisin jaksaa toivoa, että me yhdessä pysyttäis. Ollaan tunnettu ihan pienistä lapsista asti ja tää meidän rakkaus on sellaista, että jos ei tää kestä en tiedä mihin enää luotan.



Kyllä minä ymmärrän, ettei kaikki voi antaa tälle abortilla hyväksyntää näillä perusteilla. En ihan täysin itekään voi. En ole materialistinen ihminen perusluonteeltani, mutta sanottava on että viimeinen vuosi aivan älyttömän tiukilla on kyllä vienyt elämänilon tästä kodista. Riitoja on ollut paljon ja ne on vaan paisuneet koko ajan. Välillä hirvittää, että millaisen kodin tuo meidän esikko oikein saa kun vanhemmat vaan riitelee. Mutta entä jos tässä olis vielä pieni vauva sopassa mukana :(



Kunpa oliskin vaan tuo talous. Siitä eniten puhun, koska se on kaikkein konkreettisin seikka. Miten selittää sitä painostavaa pakokauhua, jota tunnen kun ajattelen uutta vauva-aikaa? Mun eka synnytys oli kiireellinen sektio, jossa kaikki ei todellakaan mennyt hyvin. Toipuminen kesti kauan. Nyt se olis taas edessä. Kaikki vauvakamat on myyty, koska ei ollut suunnitelmissa toista lasta yrittää ainakaan moneen vuoteen. En ole 1,5 vuoteen nukkunut kuin maksimissaan 3 tunnin pätkiä kerrallaan, koska univaikeudet jäi vielä aikaisempaa pahemmin päälle huonosti nukkuvan ja täysimetetyn vauvan kanssa. Miten selittää se, että olen jo valmiiksi niin väsynyt ja poikkil, etten vaan tiedä jaksanko uutta raskautta ja vauvaa.



Ja tiedostan kyllä itsekin, että on olemassa riski siihen, että abortti vaan suistaa mut huonompaan jamaan henkisesti. Mutta toisaalta se vois olla suuri helpotuskin. En voi tietää, kun en luojan kiitos ole koskaan ennen joutunut tällaista kokemaan. Ainakin elämän ja käytännön kannalta ratkaisu olis parempi. Miten sitten sydämen.

suunnilleen. Joku sanoi, ettet tulisi kestämään aborttia.



Mä taas luulen, että se yhtä hyvin vois tuoda sulle helpotuksen tunteen, vaikka surua toki tulee myös pitkäksi aikaa. Taloudelliset syyt tuntuu tietenkin vähän tylsiltä perusteilta, mutta taitaa siinä olla oikeasti aika paljon muutakin.



Mutta kukaan täällä ei voi arvata, miltä susta tuntuu jälkikäteen. Itsellä tunne oli kuitenkin helpottunutkin, vaikka surutyö kesti vuosia.



- nelonen tai joku muu alkupään vastaaja ; )

Kiitos viestistäsi :)



Kyllä, taloudelliset asiat ei sais sanella tällaisia asioita.



Mutta musta tuntuu kuitenkin kauhean tärkeältä, että pystyisin ihan ite huolehtimaan perheestäni eikä se nytkään ole onnistunut :( Ollaan esim mun vanhemmille lähtetty isompia laskuja ja he on ne maksaneet pois. Ovat myös laittaneet rahaa, jos on ollut esim auton huolto tai muuta isompaa menoa tiedossa. Tää sama meno jatkuis nyt sitten vielä pidemmän aikaa, jos meille tulis toinen lapsi eikä saatais talouttamme tasapainoon :( Ajatuksena se on todella kurja, koska kyllähän mun vanhempien kuuluis saada elää itse elämäänsä ilman jatkuvaa meistä huolehtimista.



Varmaan sekä helpotus että suru olis läsnä tän päätöksen jälkeen.



Ite vaan en ole koskaan pitäny aborttia itselleni sopivana vaihtoehtona ja olen kyllä pyrkinyt pitämään ehkäisystä huolta niin, etten edes sitä joutuis miettimään. Ja monesti olen sitä miettinyt, että miksi mulle suodaan näitä lapsia vaikka monet saavat yrittää kauan ja toivoa turhaan :( Mietinkin kai eniten sitä, onko mulla oikeus olla itsekäs ja luopua tästä lapsesta? Onko oikeus yrittää päästä helpolla? Onko oikeus ajatella itseään?



Joku tässä ketjussa oli tullut raiskatuksi ja toisella oli lapsella pahoja vammoja. Nämä tilanteet ovat aivan erilaisia ja olen todella pahoillani teidän puolestanne. Kunpa asiat olis menneet toisin <3

En tiedä mikä sinun tilanteesi on ja miksi harkitset asiaa. Mutta jos, niinkuin oletan, olet vielä nuori ja terve, harkitse tarkkaan. Esim opiskelu, työ/ työttömyys ei sinänsä ole niin hankalasti järjestettävä asia. Ihminen sopeutuu. Minäkin vanha ihminen täysin yllättäen vielä sopeuduin vauvan kanssa elämään, joten nuoremmaltakin se varmaan onnistuu. Ilman ruokaa ei jätetä ketään meidän maassamme. Keskeytys on uskoakseni niin rankka asia, että voi tulla mieleen vielä vuosikymmenien jälkeen. Mutta kuten sanoin, tietämättä tilannettasi tarkemmin on vaikea sanoa mitään täsmällistä neuvoa. Itse ratkaiset asian ja elät sen asian kanssa. Täytyy vaan miettiä tarkkaan kaikki puolet.

Voimia!

lopullisesti viimeistään silloin, kun tuli se oikea tilaisuus perustaa perhe ihanan miehen kanssa

Tilanne on siis se, että mulla on jo yksi ihana neiti. Hänkään ei ollut suunniteltua, vaan kaksi kertaa on kumien kanssa sattunut vahinko ja kummallakin kerralla olen tullut raskaaksi. En tiedä, mikä ihmeen superhedelmällinen pariskunta me ollaan, kun nyt ei pitäny edes mitenkään sattua " oikeaan" kohtaan kiertoa. Eka kerralla käytin jälkiehkäisyä, mutta raskaus eteni siitä huolimatta! Nyt en noita pillereitä hakenut, kun usko meni niihin eka kerralla.



Ensimmäinen raskaus oli kamala järkytys, mutta en pystynyt tekemään aborttia. Nyt se tuntuu jos mahdollista, vielä vaikeammalta, koska tiedän myös ne hyvät puolet joita raskaus tuo. Onhan mulla tuo neiti. Mutta toisaalta tuntuu aivan mahdottomalta saada nyt toista lasta.



Meidän parisuhde on ihan huonolla tolalla. En usko, että se kestää toista lasta, koska mieskään ei nyt lasta haluaisi. En uskalla edes ajatella elämää kahden yksinhuoltajana.



Pelkään, ettei mun mielenterveys kestä kotona vielä toisen lapsen kanssa. Rahat on ihan loppu ja töihin paluu alkoi just olla ajankohtaista, olin muutamaa kivaa paikkaa jo hakenutkin. Nyt sitten tulis jatkoa kotona ololle ja rahattomuudelle.



Mulle oli todella vaikeaa valvoa melkein vuosi tuon neidin kanssa joka ikinen yö, kun olen jo ennestään ja muutenkin huono nukkumaan. Olen ihan poikki nykyisin jatkuvasti - tuntuu että voisin nukahtaa istualleen, hermot ei kestä mitään ja niin edelleen. Mitä jos nyt valvon tähän perään vielä pari vuotta ensin raskauden ja sitten pienen vauvan takia? Pimahdan joku päivä?



Mun vanhemmat, jotka on nyt eka lapsen kanssa avustaneet paljon (ajallisesti ja rahallisesti) ovat sanoneet, että toivottavasti me ei nyt ihan hetkeen toista lasta " hankita" vaan vasta sitten kun talous on kunnossa ja noin. Ja nyt pitäis sitten tää uutinen kertoa heille. Kamala ajatuskin. Eivät varmaan yksin jättäis asian kanssa, mutta olisivat varmasti pettyneitä ja tuntuis pahalta pyytää heiltä taas apua.



Nää syyt ei ehkä kuulosta painavalta näin kirjoitettuna. Mutta te ette tiedä miten ahdistava tunne mulla on kaiken aikaa. Kun tuntuu, etten halua tätä lasta, en pysty tähän. Pelkään, että olis itsekästä saada tää lapsi, eikä just päinvastoin, niinku te ajattelette että itsekkäästi haluaisin keskeytyksen.



En halua keskeytystäkään, vaan pelkään sitä ja suren. Pelottaa, etten koskaan pääse asiasta yli.



Sen kuvittelen tietäväni, että jos tää raskaus nyt keskeytetään, meidän lapsiluku jää yhteen. En osaa kuvitella, että tän vauvan aika olis joskus myöhemmin tms. Joko sen aika on nyt tai ei ollenkaan. Ja se ei ollenkaan vaan tuntuu ainoalta vaihtoehdolta...

raskaana huomasin olevani miehen muutettua yhtäkkiä jonkun naikkosen luokse. Helpotus oli kun asia oli saatu hoidettua. Aikaa mennyt 5 vuotta, en ole katunut.

Sinulle haluan sanoa neuvoksi (ei pakko kuunnella):

Oletko miettinyt lapsen adoptioon antoa? Kun lukemani perusteella tuntuu, ettet ole itsekään ihan varma tuosta abortista. Saisit koko raskauden aikaa harkita vielä haluatko pitää lapsen vai et.

Suosittelisin kuitenkin vielä puhumaan myös vanhempiesi kanssa ennen mitään päätöksiä. Kuulostavat ymmärtäväisiltä ja voisit saada tukea heiltä, oli päätös mikä tahansa.

Mieti tarkkaan kaikkia vaihtoehtoja. Myös sitä kahden lapsen yksinhuoltajuutta (jos suhde tosiaan siinä mallissa). Yhteiskunta tukee hyvin yksinhuoltajia taloudellisesti, rikasta ei se elämä ole, muttei mahdotontakaan.

Jotenkin pidän itsestäänselvänä, että mikäli keskeytystä ei tehdä ja mahdollisimman pikaisesti, en pysty lapsesta luopumaan. Jos siis raskaus jatkuu, uskon kuitenkin kiintyväni siihen lapseen niin paljon, etten voi hänestä erota. Vaikka olosuhteet sitten olisikin lapselle epäedulliset tai vaikka lapsen oliskin ehkä parempi olla toisessa perheessä :(



Minä en siis ole mikään ihan teini enää, vaikka näistä mietteistä voi sellaisen kuvan saada. Ikää on 27 vuotta. Koskaan en ole ollut mitenkään erityisen " äitityyppi" ja pidin jo hienona juttuna sitä, että tän yhden lapsen kanssa olen näinkin hyvin pärjännyt. Ehdottomasti harkitsisin sterilisaatiota, jos sellaisen saisin. Hormonaalisia ehkäisyjä en pysty käyttämään. Eli kumit on olleet ainoa vaihtoehto ja hyvin ne olis toiminutkin kai, jos ei olis tällainen helposti sikiävä tapaus :(



En todellakaan ole VARMA abortista. En usko voivani koskaan olla täysin varma. Mutta se tuntuu tällä hetkellä vaihtoehdoista oikeammalta kaikessa kauheudessaan. Ja juuri sitä henkistä hajoamista tässä pelkään...

Muutama kuukausi aikuiskontakteja antoi voimaa (ja rahaa) parille lisävuodelle kotona lasten kanssa... (Rahaa toki vain sen verran, mitä äitiyspäiväraha parani minimiin verrattuna.)



Jos sattuisit saamaan hyvän työpaikan, kotiin jäämistä vauvan synnyttyä helpottaisi sekin, että tietäisit taas aikanaan pääseväsi töihin... (itsellä stressiä kehnon rahatilanteen lisäksi on aiheuttanut se, ettei varmaa kohennusta tilanteeseen ole näköpiirissä...)

en sano tätä pahalla, mutta viesteistäsi selvästi kuultaa läpi perimmäinen (ehkä itseltäkin salattu) tahto pitää lapsi. Jos olisin sinä, pitäisin lapsen vaikka tilanne tuntuu vaikealta.

Ei sen lapsen tarvitse aina tulla juuri kovasti yritettynä ja toivottuna. Pelkkä rakkaus lapseen riittää ja se voi kehittyä myöhemmässäkin vaiheessa raskautta. Uskon, että pärjäätte ihan hyvin vaikka pitäisit lapsen.



Ja en ole itse mitenkään aborttia vastaan, se on jokaisen oma päätös ja varmasti monella on siihen ihan hyvä syykin. Kannattaa kuitenkin tosiaan ensimmäisenä ajatella sitä omaa henkistä hyvinvointia abortin jälkeen.



Ja ap:lle! voithan vielä varata ajan vaikka lääkärillekin, jotta voisit keskustella hänen kanssaan asiasta.

..kommenteista.



Töitä olen tosiaan hakenutkin. Ei ole sattunut vastaan sellaista, joka alkaisi nyt niin pian, että ehtisin ennen mahdollista toista äippälomaa töissä olemaan. Olen alalla, jossa nyt haettavana olevat paikat alkavat töiden osalta vasta elokuussa 2008 eli siinähän en ehtisi olemaan töissä ollenkaan.



Mutta onko mulla oikeus haluta lasta, jota esim. mieheni ei halua? Pakotan hänet isäksi toisellekin lapselle tai sitten hän lähtee ja joutuu etäisäksi tälle tytölle, jota on kaikesta huolimatta rakastanut alusta saakka paljon. Mun mies ei vaan osaa eikä ehkä haluakaan tukea mua arjessa lapsen/lasten kanssa, eli yksin olisin tavallaan joka tapauksessa.



Mun vanhemmat asuvat 500 kilsan päässä. Samoin veli ja ystävät, joilla on myös lapsia. Jos ite muutan sinne, en ainakaan saa töitä, koska nimenomaan lähdin töiden perässä pois. Tuntuu, että olen täällä niin yksin - väsynyt, rahaton, ahdistunut, peloissani, ettei musta vaan ole äidiksi vielä toiselle lapselle.



Kyllä mulla varmasti pohjimmiltaan onkin halua pitää tämä lapsi. Ihan siksi, että abortti tuntuu niin oman luonnon vastaiselta. Toisaalta kuitenkin pelkään, etten osaisi nauttia raskausajasta ja että olisin huono äiti kummallekin lapselleni, jos perhekoko kasvaisi. Se hyvä äitiys kun tuntuu nytkin jo välillä olevan vaikeaa väsymyksen ja stressin alla :(



Ajattelin mennä ensi viikolla neuvolaan juttelemaan... lähetteenkin haluaisin kuitenkin mahdollisimman pian, jos keskeytykseen päädyn.

sisarusta. Kiva varmaan selittää että olisi jos ei olisi tapettu.