Vapaaehtoisesti yksilapsiset, haloo!

Elämä todellakin on arpapeliä eikä vanhempien suunnittelulla suuntaan tai toiseen voida taata lapsen onnellisuutta. Ja kenellä oikeasti on pokkaa moittia vanhempia itsekkäiksi yhden lapsen politiikasta!?! Lapsen hankkiminen ylipäätänsä on vanhepien itsekkyyttä haluta lapsi. Ei lapsien hankkimisessa ole mitään epäitsekästä. Ei ensimmäisen tahi seuraavienkaan lasten kohdalla...

jättää hankkimatta! Ja kuten jo lukuisat täällä todistivat niin sille, tuleeko sisaruksista ikinä läheisiä, ei oikein voi mitään. Jokaisen elämä kuitenkin menee omille urilleen. Hienoa, että monilla sisarussuhde on todella hyvä mutta se ei tarkoita sitä, että jonkun toisen ainoa lapsi olisi yhtään sen onnettomampi. Hän on elänyt erilaisen elämän ja on onnellinen eri asioista. Minulla on sisko ja veli. Toivoin aina olevani ainoa lapsi ja nyt aikuisenakaan emme ole läheisissä väleissä. Sata kertaa mieluummin menisin kaverin nurkkiin asumaan kun siskoni tai veljeni.



Monilapsisissa perheissä on sellaisia ongelmia mitä yksilapsisissa ei samalla tavalla ole. Kun lapset ovat pienellä ikäerolla niin ongelmia syntyy väistämättä. Minä koen ja tyttäreni kokee, että hän saa paljon tasapainoisemman ja mukavamman elämän kun nämä monen sisaruksen omaavat kaverinsa. Tyttäreni ei halua sisarusta (ei kyllä saisi vaikka haluaisi) emmekä me halua pilata sekä omaamme, että hänen elämää ryhtymällä hankkeeseen jota emme halua. Tämä on vaikea asia eikä yhtä vastausta ole. Itsekin ajattelin aikoinaan, että on hyvä jos vähintään 2 lasta pienellä ikäerolla mutta ei se ole läheskään aina hyvä.



Ja mitä tulee omien vanhempien hoitamiseen niin valitettavan usein vain joku tai jotkut lapsista osallistuvat hoitoon ja päätöksentekoon, loput lusmuilevat tai asuvat jossain kaukana ja sitten nämä jotka ottavat sen vastuun ovat katkeria niille jotka eivät ota. Vanhukset myös kehuvat enemmän toisia lapsia kun toisia ja se aiheuttaa sisarusten välille riitoja. Kokemuksen syvällä rintaäänellä kerron, että kaikkein onnellisimmilla vanhuksilla oli 90% yksi lapsi! Mieleeni ei tule kahden vuoden ajalta yhtäkään vanhusta jolla monta lasta kaikki olisivat osallistuneet hoitoon. Sen sijaan niitä tulee joissa kukaan ei osallistunut millään tavalla ja niitä joissa tosiaan vain joku osallistui.



Vanhemman ja ainoan lapsen suhde on yleensä tiiviimpi, aidompi ja lämpimämpi kun monen lapsen ja vanhemman. Mitä enemmän lapsia sitä etäisemmät vanhemmat (vähän aikaa per lapsi). Siinä on sitten sisarusten tultavakin toimeen kun vanhemmilta ei aikaa eikä huomiota liikene. Valitettavan usein myös nämä monilapsiset ovat kateellisia ja katkeria ainoille lapsille. Eli älä ap ajattele, että olet itsekäs tai mitään, hyvän ratkaisun teet!

jaksaisiko sitä vauva-aikaa enää. Ja olisko sisaruksista " hyötyä" toisilleen, jos ikäero olisi jotain 9-10v... Vaikeita juttuja. Mutta, jos itse olette tyytyväisiä, niin ette tietenkään hanki lisää lapsia!

kaikkien elämät ovat erilaisia.

Enkä ole murehtinut päivääkään sitä, että on ainoa lapsi. Olen kai niin itsekäs, että iloitsen siitä, että olen tämänkin saanut =)



Ja lapsena itse toivoin olevani ainoa lapsi. Eikä broideista ole kyllä iloa vielä tähän keski-ikäänkään mennessä juuri ollut. Eli ei kaikki sisarukset ole läheisiä, oikeesti.

sisarukset on parasta, mitä lapsellesi voit antaa!

Toisaalta mulla tulee tuo vauvakuume aalloittain;häviää yhtä nopeesti kuin tulikin. Olishan se ihanaa kun olis toinen..kaipaan niitä vauva-aikoja jossain määrin..



Mutta kun ei ole sitä miestä,ikäeroa tulis hirveesti,ja kuten sanoit ap itsekkyydestä.. Ei se ole itsekkyyttä! Musta on kans tullut niin mukavuuden haluinen kun poika on jo iso..



Meillä on ihanaa,hauskaa ja välillä tietty ikävääkin tää elämä mutta rakastan lastani yli kaiken..



Ja mitä enemmän aikaa kuluu,sitä enemmän ajattelen etten enää toista lasta halua. Niin se vaan on..



Lapseni ollut ns. helppo vauvasta asti,äidin oma mussukka :) Ainakin vielä.. Mutta en silti toista oikeestaan haluakaan..

olleet 30 vuoteen. Mulle tuli muksuna joku kortti tms. synttäreillä ja jouluna.



Itsellä kaksi siskoa ja yksi veli;näen heitä kerran vuodessa vaikka ei huonoissa väleissä olla mut ei erityisemmin mitenkään läheisiä..

Itse mietin samaa asiaa. Mies ei ole innokas toiseen lapseen, enkä itsekään tiedä, jaksanko vauva-aikaa ja valvomista toista kertaa. Toisaalta mietin myös tuota sisaruksen merkitystä. Miehellä ei ole sisaruksia, eikä ole sellaisia koskaan kaivannut. Hänellä on aina ollut hyviä ystäviä. Itse en ole veljeni kanssa kovinkaan läheinen. En toisaalta usko, että lasta kannataa tehdä vain siksi, että esikoisella olisi kaveri vaan siksi, että halutaan lapsi. Hyvät ystävät tai esim. serkut voivat korvata puuttuvat sisarukset.

itselläni on yksi veli ja olisi tosi orpoa, jos sitä ei olis olemassa.

toki tunnen tapauksia, että sisarusten välit on huonot, mutta niitä on murto-osa siihen verrattuna, kun on niitä, kenellä on isot suvut ja läheiset välit (vaikka siis etäisyyttä olisi paljonkin kilometreissä)



- 5

Mielestäni vanhempien rakkaus, kannustavuus, tukeminen ja ennenkaikkea turvallinen lapsuus on parasta mitä lapselle voi antaa.

kaveri,on liian " heikko" syy. Pitää vanhempien oikeasti haluta toista lasta eikä vaan esikoisen mieliksi..



Mun poika on joskus puhunut että ei olis kivaa jos olis toinen lapsi meillä kun se omis sit mut :) Ja pojalla on kavereita kotipihassa,eskarissa...

todella itsekästä evätä omalta lapselta noinkin olennainen osa elämää kun oma sisarus.

- 5

Vierailija:

Ja huom! Otsikossa näkyy, kenelle tämä viesti oli tarkoitettu:)

Vierailija:

ihminen elää eniten aikuisvuosia ja siitä sisaruksesta on iloa juuri silloin

todella itsekästä evätä omalta lapselta noinkin olennainen osa elämää kun oma sisarus.

- 5

hyötyä tms aikuisiälläkään.

Vierailija:

Siis onko kenelläkään muulla tällaista tilannetta?! Musta tuntuu, että sekoan kohta, ellen saa jotain selkoa tähän asiaan:( Eli mulla ja miehelläni on 5-vuotias lapsi, ja kaikki asiat ihan ok. Lapsi on normaali, sosiaalinen, fiksu tyttö, päivisin hoidossa. Meillä kummallakaan ei ole haluja saada toista lasta (ns. itsekkäistä syistä). Olemme vm -70 ja -68. Toki lapsi olisi rakastettu, jos sellainen sattuisi tulemaan. Silti mua koko ajan jotenkin vaivaa, tuleeko ainokaisellemme jotenkin " vajaa" elämä, jos hän ei saa sisarusta. Omatuntoko se on vai mikä, joka kalvaa. Miten mä pääsen tästä tunteesta, vai onko mulla edes oikeutta päästä?! Pääseekö tästä muuten kuin hankkimalla sen pikkuisen?!

Ja huom! Otsikossa näkyy, kenelle tämä viesti oli tarkoitettu:)

Olisi ollut jo lapsena yksinäistä, mutta myös aikuisena arvostan tukiverkkoa ja verisukulaisia

enkä todellakaan tunne että minulta olisi puuttunut jotain koska sisarusta minulla ei aikasemmin ollut. itseasiassa olen tyytyväinen että sain olla ainut lapsi niinkin kauan ja oma lapseni on nyt paras kaveri pikkuveljeni kanssa.

mun mielestä ei kannata murehtia asiaa. ja voi siinä käydä niinkin että mieli muuttuu. niin minunkin. olin varma että yksi lapsi vaan ja nyt ekan olessa 7 vuotta on meidän perheessä vauva 4 kk. äitini oli 18 vuotta sitä mieltä että vain minä riitän kunnes tuli toisiin aatoksiin:)

ja jos ei mieli muutu niin siitä ei todellakaan kannata potea huonoa omaatuntoa. vaikka ei ole sisarruksia kasvaa lapsesta ihan normaali:)