Vapaaehtoisesti yksilapsiset, haloo!

Se nyt vaan on elämän kylmä tosiasia, että kun yksi kuolee niin toinen jää jäljelle... Jos semmoista sattuu olemaan.... Minusta huonompi tuuri jos ei satu ja sillä siisti! T: 24



Omalla kohdallani ajateltuna olisi straagisempaa menettää ainoa lapsi kuin, että yksi kuolisi ja pari kolme jäisi jäljelle.... En mä todellakaan niistä lapsista valkkaa että toi sasi mennä tai toi tai, että hyvä kun just se kuoli eikä tuo toinen...... mutta ymmärrät varmaan kumminkin mistä puhutaan.

myöten) eilen, mutta en saanut aikaiseksi. Kiitos ap :)



Meilläkin on 5v. tyttö ja pähkäilen päivittäin saman asian kanssa. Olemme kaikki tyytyväisiä elämäämme. Olen todella onnellinen tytöstämme enkä kaipaa lisää lapsia. Samoin kokee mieheni.



Tähän mennessä elämämme on ollut rauhallista ja seesteistä. On ollut ihanaa olla vain yhden lapsen äiti. Kokemusta minulla ei toki muusta ole kuin ystävien ja tuttavien kautta.



Nyt hän on niin vanha (eikä tässä itsekään enää nuorru), että koen, että toisellekin lapselle olisi hyvin " tilaa tulla." Vahvaa halua ja tunnetta kuitenkin kaipailen, meille molemmille.



Syyllisyys ei tunnu riittävän hyvältä syyltä. Enkä edes ymmärrä mistä se minulle kumpuaa. Onko tämä jotenkin tähän aikaan liittyvä ilmiö, että lapsia PITÄÄ olla enemmän kuin yksi?



Tuntemani aikokaiset elävät tyytyväisinä, vanhempieni sisarukset tappelevat keskenään kuka enemmän ja kuka vähemmän ja ystäväni huolehtii sisaruksistaan, joista toinen on narkomaani ja toinen alkoholisti. Tietysti on myös paljon hyviä sisarussuhteita.



En vaan saa rauhaa näitä ajatuksilta...

niin tyypillistä tätä päivää:MINÄ MINÄ MINÄ... kun MINÄ olen tähän niin tyytyväinen...



Entä LAPSESI?? Varmasti olisi iloinen sisaruksesta!

Mielenkiintoinen keskustelu.

Jollain voi olla se sisarus juuri se läheinen ihminen, mutta ei se sukulaisuus välttämättä lähennä.

Vierailija:

JA siten se toinen pointti: Sisarukset on ehdottomasti parasta tässä elämässä. Mitenkän ei voi kaverit sitä korvata. ja tähän on turha vastata niiden joilla ei ole sisaruksia koska he EIVÄT voi tietää mitä on kun omistaa sisaruksia.

kun on omia lapsia siis keskenään serkkuja, on siis mahtavaa, kun niillä on serkkuja. Että tästähän nämä ainoan lapsen lapset jäävät myös paitsi. Sisarukset on huippuja!

Toki kirjoitin omista tuntemuksistani. Jos sinua lapseni mielipide kiinnostaa, niin hänkään ei tällä hetkellä haluaisi meille vauvaa. Toissa viikolla hän halusi. Koen kuitenkin, että minun ja mieheni täytyy todella haluta vauvaa, ennekuin semmoista yritämme hankkia.



Suosittelen minä-minä- ajattelua (tai vielä paremmin minä-mieheni) ajattelua kaikille, jotka pähkäilevät näin tärkeiden asioiden parissa.



Haluaako jotkut lapsia epäitsekkäistä syistä? Kuulostaa oudolta.



t. 32

sillä periaatteellako lapsia tehdään? ettekö tuntenut vauvakuumetta ettäkä mitään? teitte sen toisen kun niin kuuluu teidän mielestä tehdä. onko yleistä tehdä lapsi ilman vauvakuumetta?

Serkkujahan lapsille tulee molempien vanhempien puolelta. Eli vain jos sekä äiti että isä ovat ainoita lapsia, lapset jäävät serkuitta. Se olisi kieltämättä surullista. Itselleni serkku oli lapsena paras ystävä, eivät sisarukseni. Onneksi ainokaisellani on samanikäinen serkku, joka sattuu oelmaan vielä samaa sukupuolta.

Oletko vapaaehtoisesti yksilapsinen? Vai erehdyitkö vahingossa vastailemaan?

Vaikka me kuinka vakuuttelemme, että lapsemme voivat hyvin, niin kovasti heitä säälitään...ja meitä vanhempia vihataan...

no eipä kumma jos alun perin halusivat vain yhden ja toinen on tehty vain kaveriksi.

minulla on yksi veli ja kaksi sisarta, jotka ovat nyt ja tulevaisuudessa läheisinä pienelle lapselleni.



Olen tarvinnut paljon hoitoapua, kuntoni tulee heikkenemään ennen pitkää lisää, ja lapseni on ainokainen, samoin isänsä. Ilman omia sisaruksiani lapseni tulisi olemaan TODELLA yksin ja vieraiden huostassa nyt ja tulevaisuudessa.



Kiitos vanhemmilleni tästä hyvästä, mitä olen saanut.



t- ms-tautipotilas

Itselläni on 4 sisarusta ja ehdottomasti olen onnellinen kaikista heistä. Ollaan paljon yhteyksissä, vaikka asutaankin kaukana toisistamme. Ja hyvissä väleissä. Elämästäni puuttuisi paljon, ellei sisaruksia olisi. Minulla on ikäeroa 13 vuotta nuorimpaan siskoon (hän on siis vasta 14-vuotias) mutta ei se haittaa yhtään mitään..



Miehelläni on taas siskoonsa ja sukuunsa aika välinpitämättömät välit. Eivät he kovin usein soittele. Ja tapaamiset onkin usein sellasta pakollista sukulaisissa käymistä..



Itse siis haluaisin monta lasta ja miehelleni riittäisi varmaankin tämä yksi, juuri siitä syystä että hän ei ilmeisesti ole kokenut siskoaan koskaan niin tärkeäksi. Tappelivat paljon, kun olivat pieniä jne.



Oma mielipiteeni on, että kyllä sisarus kannattaa tehdä, vaikka ikäeroa olisi paljonkin.

Siis aina ihminen haluaa jotain muutakin kuin mitä sillä jo on.

Jos ei ole sisaruksia, niin elämäsä järjestää sen mukaan.

Ei siasruksellinen ihmininen voi sanoa, että olisi ihan orpona ilman sisarusta. Sitä ei voi tietää, kun se sisarus jo on!!!!

jokainen lapsi ja elämä on erilainen ja vasta elettyään aikuiseksi tietää kaipaako sisarusta vai ei, asiaa ei voi etukäteen tietää. On varmaan totta, että suurin osa lapsista ja aikuisistakin nauttivat sisaruksistaan. Lapsena heistä on seuraa toisilleen, aikuisena tukea ja turvaa erilaisissa elämän tapahtumissa ja jos hyvin käy vanhana sitä vasta on hauskaa, kun voi muistella jonkun kanssa koko elämäänsä. Hyvässä sisarussuhteessa on jotain, mitä mies tai kaverit eivät koskaan voi korvata. Sisarukset myös todennäköisesti ovat jakamassa aikuisena vanhempiensa hoivavastuuta ja kannattelevat toisiaan vanhempien kuolessa. Mutta varmasti yksilapsinenkin voi elää aivan täyden ja tyytyväisen elämän. Ainokaisista kasvaa helpommin itsekkäitä, tähänkin voi vanhemmat lapsuudessa vaikuttaa. Itselläni on ihanan hirveät sisarukset ja itsekin tein kaksi lasta, jotta heillä on seuraa toisistaan eli minulla ei ollut vauvakuumetta, vaan toinen tehtiin koska katsoimme sen parhaaksi.

miten suhtauduit raskauteen yms.

Vierailija:

jokainen lapsi ja elämä on erilainen ja vasta elettyään aikuiseksi tietää kaipaako sisarusta vai ei, asiaa ei voi etukäteen tietää. On varmaan totta, että suurin osa lapsista ja aikuisistakin nauttivat sisaruksistaan. Lapsena heistä on seuraa toisilleen, aikuisena tukea ja turvaa erilaisissa elämän tapahtumissa ja jos hyvin käy vanhana sitä vasta on hauskaa, kun voi muistella jonkun kanssa koko elämäänsä. Hyvässä sisarussuhteessa on jotain, mitä mies tai kaverit eivät koskaan voi korvata. Sisarukset myös todennäköisesti ovat jakamassa aikuisena vanhempiensa hoivavastuuta ja kannattelevat toisiaan vanhempien kuolessa. Mutta varmasti yksilapsinenkin voi elää aivan täyden ja tyytyväisen elämän. Ainokaisista kasvaa helpommin itsekkäitä, tähänkin voi vanhemmat lapsuudessa vaikuttaa. Itselläni on ihanan hirveät sisarukset ja itsekin tein kaksi lasta, jotta heillä on seuraa toisistaan eli minulla ei ollut vauvakuumetta, vaan toinen tehtiin koska katsoimme sen parhaaksi.

Jaksaminen lasten kanssa? Olen luonteeltani sellainen ei-stressaava ja uskon että elämä kantaa ja niinhän se on kantanutkin. Tosin suosittelen muille pitämään vähintään sen kaksi vuotta lapsilla ikäeroja ihan jaksamisen takia.



t: 46

Me halusimme alunperin vain yhden lapsen, enkä ikimaailmassa olisi perunut sitä päätöstä vain siksi, että kuvittelisin sisaruksen olevan lapselle korvaamaton. Ihan sairas ajatuskin minusta! Ja lapsesta haaveileminen on aina pohjimmiltaan itsekästä, sanovatpa monen lapsen äidit (harvemmin isät...) ihan mitä vain.



Itse olen ainokainen, enkä mielestäni ole siitä kärsinyt. Plussia tässä on paljonkin sekä nyt että lapsena, toki miinuksiakin jonkin verran. Hyvinä puolina pidän sitä, etten ole koskaan joutunut kilpailemaan tai riitelemään sisarusteni kanssa. Sekin on plussaa, ettei perheessämme ole koskaan ollut puutetta rahasta eli olen esim. saanut harrastaa ihan mitä halusin ja vanhemmillani on ollut myös paremmin aikaa kuskata minua niihin kuin useampilapsisissa perheissä yleensä. Aikuisenakin plussia riittää: vanhempani paapovat lapsenlapsiaan onnessaan, kun omani ovat heidän ainoansa :) Eli aikaa ja rahaa on sitä enemmän mitä vähemmän lapsia perheessä on. Väitän mm. viettäneeni lapsena enemmän aikaa vanhempieni kanssa kuin monet ystävistäni, joilla oli sisaruksia. Toki se on kasvatusasenteestakin kiinni.



Miinuksena lapsena oli tietty yksinäisyyden/orpouden tunne välillä, vaikka tykkäsinkin olla omissa oloissani rauhassa ja minulla oli paljon hyviä kavereita. Hyväkään ystävä ei korvaa sisarusta, tietenkään. Onneksi vanhempani kuitenkin ottivat lomamatkoille mielellään kaverin minulle mukaan, ja yökyläänkin sain välillä tuoda kavereita jopa alle kouluikäisenä. Teini-iässä ärsytti, kun en voinut purnata kotiasioista siskolle samalla tavalla kuin paras ystäväni, mutta toisaalta eihän kaikilla muutenkaan ole läheiset välit sisarustensa kanssa. Ehkä isoin miinus on tullut esiin nyt aikuisena: en voi jakaa lapsuusmuistojani omiin vanhempiini liittyen oikein kenenkään kanssa, ja myöhemmin olen yksin vastuussa vanhenevista vanhemmistani. Vanhemmilleni vastaavasti on ollut varmasti tietynlaista luopumista hyväksyä, että heillä oli huomattavasi pienempi todennäköisyys saada yhtäkään lastenlasta kuin monilapsisilla tuttavillaan. Toisaalta he ovat osanneet aina elää muutenkin kuin " lasten kautta" , joka on minusta erittäin tervettä. Jotkut yhden lapsen vanhemmat kun saattavat takertua liikaa ainokaiseensa ja pilata näin hänen elämänsä.



Miinuksista huolimatta ajattelen, että päätös perhekoosta kannattaa lähtökohtaisesti tehdä muiden kuin pelkkien järkisyiden perusteella. Mikäli teistä tuntuu, että sydämessänne olisi tilaa vielä yhdelle omalle lapselle, niin go for it! Niin mekin yllättäen sittenkin teimme :) Mutta jos pelkkä ajatuskin toisesta lapsesta on ahdistava, niin älkää nyt ihmeessä lähtekö sentään pelkkää sisarusta esikoisellenne tekemään. Kyllä hänestä kasvaa varmasti ihan tasapainoinen ja onnellinen myös ainokaisena. Kaikkea ei voi koskaan lapselleen suoda eikä elämässä ylipäänsä pysty kukaan saamaan kaikkea. Ja hyvä niin.

En ole koskaan kaivannut sisaruksia, kaverit ja ystävät ovat aina riittäneet minulle. Minua ei huoleta esim. omien vanhempieni ikääntyminen ja siihen liittyvät päätöksenteot ja vastuu, saan varmasti tukea esim. mieheltäni ja ystäviltäni, ja jos oma lapseni on siinä vaiheess aikuinen niin varmana häneltäkin. Persoonakysymys, joku kaipaa sisaruksia, toinen ei. Minusta ei kannata hankkia useampaa lasta vain että kukaan ei jäisi ainokaiseksi, vaan ainoastaan jos vanhemmat haluavat lisää lapsia ja sisaruus on vain bonusta.



Ja tosiaan, kaikilla sisarussuhde ei ole edes lämmin, sisarusten luonteet ja mielenkiinnonkohteet voivat olla niin erilaiset ettei yhteistä säveltä löydy. Sen varaan ei siis kannata laskea että sisaruksista olisi välttämättä tukea toisilleen. Joissain (harvemmissa tapauksissa tosin) sisarus voi olla myös taakka tai rasite.