Neuvoja suurperheiden äideiltä...
Itse en uskoisi,että jaksaisin mitenkään neljän alle kouluikäisen kanssa,joten arvostan teitä todella ison perheen omaavat äidit. Tietty jos siihen tilanteeseen "ajautuisin" niin kaipa sitä sitten kuitenkin jotenkin selviäisi. Meillä kyllä on sukua lähellä,että se olisi jo iiiiso apu. Toisaalta jos lapset olisivat melko kilttejä ja tottelevaisa ja hyvinkasvatettuja :) niin kaipa sekin vaikuttaisi paljon jaksamiseen. Sekä terveydentilansa tietenkin. On mulla tuttuja joilla on 3 allekouluikäistä ja ja näyttävät pärjäävän ihan hyvin. Mutta heillä on ollut sentään sisaruksia omassa lapsuudessaan. Itse olen ainut lapsi ja tottunut kotona esim. hiljaisuuteen. Onko täällä ketään ainutta lasta,jolla itsellään olisi suurperhe? Miten siihen tottuu ettei ole paljonkaan hiljaista tai omaa aikaa?
Kommentit (6)
Hei! Neljäs vauva ilmoitti yllättäen tulostaan, ja vaikka hän onkin kovasti toivottu lapsonen pelottaa tuleva arki neljän pienen lapsen äitinä. Sisaruksille tulee kovin pieni ikäero; sisarusten välissä on vain noin 1.5v eli vanhinkin on alle 5v kuopuksen syntyessä.
Kolmen lapsen kanssa olen pärjännyt hienosti, vaikka tietysti niitä haasteita löytyy! Mitään ihmeempiä ei kyllä pystytä harrastamaan, lähinnä vaan puistoilua tai perhekerhoa; ja joskus käyn sitten ihan vaan isompien kanssa esim. uimassa tai lasten tapahtumisissa.
Miten ihmeessä te suurperheen äidit hoidatte kauppareissut ja yleensäkin liikkumiset useamman lapsen kanssa? Miten pärjätä jo nyt vaivaavan syyllisyyden tunteen kanssa, ettei äidin aika riitä kaikille tasapuolisesti? Ja sitä omaa aikaa ei isommat saa meillä ikinä, kun aina mennään ainakin kahden lapsen porukassa?
Lapseni ovat iloisia, onnellisia, tasapainoisia ja rakastavat toisiaan (enimmäkseen :)) yli kaiken. Se auttaa äitiäkin jaksamaan, kun näkee sisarusten välittävän toisistaan. Äitiys on minulle kaikki kaikessa, enkä ole siis yhtään kyllästynyt muuten tähän vauva-arkeen, tuo arjessa pärjääminen kaikkine kotihommineen ja lasten kanssa touhuamiseen liittyen vaan huolettaa jo etukäteen. Voi kun vuorokaudessa olisi tuplasti enemmän tunteja!
Arvostaisin todella kokemuksianne te äidit, joilla on useampi lapsi pienllä ikäerolla. Miten päivät kuluvat juohevammin? Mitä ison perheen kanssa voi harrastaa? Mistä saatte lastenhoitoapua? yms... Kiitos!
Tulepas tutustumaan yahoogroupsiin, suurperhelistalle! Siellä on äitejä pohtimassa ihan samojen juttujen kanssa, monilla lapsia 4, 5,6, 7... :D
Yritän saada tähän linkin.
http://groups.yahoo.com/group/suurperhe/
Nyt lapset 6v,4v,2v ja 1v. Vuosi on ollut RANKKA. Oma aika ei kuulu sanavarastoon ;) Mutta selvitty on ja nyt näyttää jo paremmalta. Apujoukkoja ei ole juuri ollut, olemme mieheni kanssa venyneet äärirajoilleen, paljon on lapset sairastelleet ym. Oman kokemuksen perusteella eka vuosi on paha (näin pienillä ikäeroilla), mutta jo nyt näkee kuinka kaikki lapset nauttivat toisistaan ja meille vanhemmillekin jää hetki yhteiseen aikaan. Yritään harrastaa, lähinnä vanhin lapsista harrastaa 2krt/vko säännöllisesti ja me muut käymme luistelemassa ym. (jos säät sallii)
Onnea neljän lapsen arkeen!
että mulla lapset on 8v, 6v, 3v ja kohta 2v. Tuo 2x2 -sarja on mahdollistanut jaon " isoihin" ja " pieniin" ja helpottanut hieman tätä arkea. Melkoista sutinaa ja pyöritystä kun on vielä koiratkin ja mies paljon pois kotoa, 13h -työpäivä+kokous on enemmän sääntö kun poikkeus.
Tuolta suurperhepalstalta olen parhaat neuvoni ja tsemppaukseni saanut, ei tarvi selitellä väsymystään yms. Varsinkin näin kun koko perhe sairastaa niin vertaistuki on tärkeää.
Mä neuvoisin sinua hankkimaan käsiisi Anna Wahlgrenin Lapsikirjan. Anna on kasvattanut ja hoitanut 8 (tai9) lastaan suurimman ajan yksinhuoltajana. Nappaa sieltä mielestäsi parhaat vinkit käyttöön. Mä olen ainakin saanut sieltä paljon hyviä vinkkejä, vaikken kaikesta mitä kirjassa on olekkaan samaa mieltä kirjailijattaren kanssa.
minulla on neljä lasta, vanhin jo 7 vuotias, ja nuorin täytti juuri 2. Rankin aika on ollut kun pienin kasvoi ekaa vuottaan. Seinät olivat tosi lähellä, oma kärsimättömyys koko ajan pinnassa. mutta nyt jo on paljon helpompaa. viimeisin lapsi on otettu ihanasti vastaan ja nyt tuntuu siltä että on oikein jo ikävä pikkuista vauvaa.I
tse koko ajan kasvaa lasten kans. on tärkeä hyväksyä myös itsessä huonot puolet eikä yrittää olla jonkinlainen muunlainen äiti kuin itselle sopii!!! sama se ettei vaadi lapselta vain hyvää käytöstä, vaan antaa huonollekki päivälle sijaa, ja huonoille tunteille. Turvallista rakkautta. ja oman virkistäytymisen sija täytyy säilyttää!!!!!