" Mistä vauva tulee ulos?"
Tuleva isoveli kyselee mistä äidin mahassa oleva vauva tulee ulos. Normaali alatie synnytys tulossa, joten ei tule sektiohaavaakaan. Joten miten kertoa 5-vuotiaalle mistä se vauva tulee ulos? Mitä te muut olette kertonut? Kokemuksia? Ideoita?
Kommentit (8)
Minä sanoin, että vauvalla on oma " tunneli" äidin alapäässä, mutta siis aivan eri kuin mistä pissa ja kakka tulevat. Tuo tunneli lähtee sieltä " pussukasta" missä vauva on kasvanut ja että kun vauva on valmis syntymään, hän alkaa päällään työntämään tunnelia pikkuhiljaa laajemmaksi. Havainnollistin tämän laittamalla käden tiukasti nyrkkiin ja sitten avaamalla nyrkkiä löysemmäksi ja tekemällä siten aukon.
Tästä seurasi tietenkin se, että lapsi halusi nähdä tuon mielenkiintoisen tunnelin, mutta sanoin ettei se ole auki muulloin kuin silloin kun vauva tulee ulos. Muulloin se on niin supussa, ettei siinä ole mitään katsomista.
että tulee pimpistä ulos ja tyytyi siihen vastaukseen. Nyt 8-vuotiaana on jo kysellyt tarkemmin ja kerroin lyhennellen suurin piirtein niin kuin asia onkin.
- Äidin jalkojen välistä ; ).
Itse tosin jouduin taannoin tarkemmin kertomaan esikoisellemme (tyttö) enemmän, joka pikkuveljen syntyessä oli 3,5v. Eli näin:
" Äidin masussa on ruokamasu ja vauvamasu erikseen. Vauvamasu, vauvan pesä, jossa se kasvaa, syö, leikkii ja nukkuu on alempana äidin alamassulla. Sieltä menee vauvan liukumäki äidin pimppaan, jossa on vauvalle oma ovi, josta se sitten luiskahtaa ulos laskettuaan liukumäen alas : ). Pimpassa on siis vauvalle oma ovikolo ja pissikolo erikseen."
Tuota sain kertoa jo raskauden alusta asti lukuisat, lukuisat kerrat innoissaan olevalle tuolloin vielä tulevalle isosiskolle. Tuo oli hänelle iloinen, ymmärrettävä ja hauskakin tapa kuulla asiasta ja oli hänelle kovin luonnollinen asia ; ). Vähän lisää vaati vielä tietoa äidin masun paisuessa mahdottomiin mittoihin ja ihmetellessä, että kuinka se vauva mahtuu tulemaan, mutta asia oli kuitettu sillä, kun kerroin, että äiti on aika joustava tyyppi ja venyy kyllä tarvittavana ajankohtana sopiviin mittoihin liukumäkineen ja vauvaovineen, aivan kuten äidin masukin.. ; ).
Mutta lapset ovat kovin erilaisia ja omasi jo paljon isompi. Tuossa yksi tapa. Kannattaa ehkä keskittyä vastaamaan juuri siihen mitä kysyy, lapsi kysyy sitten lisää itse, jos on siihen valmis.
Onnea odotukselle!
T. Tiina
Mutta että hän on syntynyt niin, että lääkäri on leikannut reiän äidin vatsaan, ja hän on sieltä tullut ulos.
Silloin käytiin koko juttu alusta alkaen läpi eli
Isillä oli siemen jonka isi pippelillä laittoi äidin pimppiin. Se siemen ui äidin masuun ja löysi äidin siemenen ja yhdessä niistä alkoi kasvaa vauva. Kun vauvalle tuli ahdasta, vauva syntyi pimpistä (lapsi kertoi että niin, siellä on ovi, johon vauva koputtaa...). Tässä tuli sitten selville sekin, miksi tytöillä on pimppi ja pojilla pippeli. Kaikkiin kysymyksiin olen vastannut niin lapsentajuisesti ja rehellisesti kuin olen osannut.
Onhan noita kysymyksiä ollut selvitettävänä ruuansulatuksesta, verenkierrosta, sydämestä, hermoista ja ties mistä. Kaikista kerrotaan ja välillä suntataan netistä.
Minulla siis 6,5 v. tyttö ja 3,5v. poika ja heille on kyllä täysin riittänyt se, että äidillä on jalkojen välissä vauvoille ihan oma kanava. Pissa ja kakkareijä välissä jos pitää tarkentaa. Eivät ole kummempia selityksiä kaivanneet - ollaan tosin katsottu tv:stä synnytys ohjelmia jossa ei näytetä ihan kaikkea - vaan se että äidit pinnistää vauvan ulos jalkojen välistä niin kuin kakan. Ei ole tarkemmintarvinnut tytöllekkään vielä selittää anatomiaa.
Vauvasiemenet isältä ja äidiltä yhdistyy mahassa ja siitä kehittyy vauva. VIelä ei ole tiedusteltu, että miten se isin siemen pääsee sinne.... ;D
Lisäksi on selitetty, että joskus tarvitaan lääkäri laittamaan siemen sinne sisälle - kaikki ei voi saada omista siemenistä lapsia. Meillä kun on kavereilla koeputkivauva.
esikoinen kun oli sektiolla syntynyt, kerrottiin hänelle että hänet on leikattu äidin massusta olevasta ' haavasta' , mutta että useimmin lapset syntyy pimpistä. Lisäksi luimme tuolloin 2,5v tytön kanssa kirjoja vauvan syntymästä, joitan kuvakirjoja ja sit hän innokkaasti tutki Lennart Nilssonin ' Syntyy uusi ihminen' - valokuvakirjaa vauvan kehityksestä ja syntymästä. PIkkusisko sit syntyi hänkin sektiolla. MEillä leikitään usein että nuket/nallet on paidan alla ja sieltä sit syntyvät maailmaan.
Meillä aikanaan samanikäiselle kerroin että tulee omasta vauvareiästä.
-Kysyi sitten missä se reikä on.
Kerroin että jalkovälissä.
-Jatkokysymys oli onko se pepussa.
Kerroin että ei, vaan siinä vieressä.
-Sitten kysyi että saako nähdä sen reiän.
Vastaukseni oli että se on jokaisen oma paikka, jota ei näytellä muille. (tässä vaiheessa meinasin revetä nauruun).
Sitten joskus myöhemmin oli synnytys ohi ja jälkitarkastus, johon jouduin ottamaan isommat lapset mukaan kun ei hoitajia ollut. Siinä sitten laitettiin lapset piirtelemään/lukemaan kun lääkäri teki vieressä jälkitarkastuksen. Sitten kun lähdettiin pois, niin lapsi totesi vain " Nyt näin sen vauvareiän" . -Että näin meillä aikanaan.