Mieheni aikoo jättää minut koska en suostunut

Ymmärrän, että tuntuu ikävältä, että olette näin suuressa asiassa eri mieltä ja haluatte elämältänne eri asioita. Jos kuitenkin olet 100% sitoutunut jo nyt, rakastat miestäsi etkä ole sitoutumiskammoinen, mikä tekee avioliitosta niin mahdottoman ajatuksen, että olet valmis tuottamaan miehellesi niin suuren pettymyksen, että hän kokee tarpeelliseksi erota?



Ymmärrän, että avioliitto saattaa tuntua liikaa yhteiskunnan säätelemältä instituutiolta, jolla ei ole mitään tekemistä kahden ihmisen välisten todellisten tunteiden ja arvomaailman kanssa. Tästä huolimatta on todellisuutta, että sillä yhä edelleen on monenlaista merkitystä, sekä henkistä että materiaalista. Avioliitto tuo tietynlaista, etukäteen tiedostamatonta vakautta jo valmiiksi varmalta tuntuvaan liittoon. Se kertoo ulkomaailmalle, että kaksi henkilöä kuuluvat yhteen. Se tekee lainsäädännön puitteissa osapuolistaan perheen. Toisaalta avioliiton voi varsin hyvin pitää myös yksityisenä asiana - voi avioitua salassa ja jättää kertomatta kenellekään. Silloin avioliiton tarjoama " suoja" on nimenomaan vakuutus onnettomuuden tai muun vaikean elämänvaiheen kohdatessa perhettä.



On ymmärrettävää, ettei " en koskaan halua naimisiin" -väitettä välttämättä oteta aivan kirjaimellisesti. Esimerkiksi moni 25-vuotias sanoo niin hyvin vakavissaan, mutta onkin 35-vuotiaana naimisissa. Myös miehesi mieli on saattanut muuttua, kun ikätoverit alkavat avioitua ja avioliiton sosiaaliset aspektit tuntuvat enemmän koskettavan omaa elämää.



On myös ymmärrettävää se, ettei tunnu helpolta jatkaa " seurustelua" tai " avoliittoa" henkilön kanssa, joka on torjunut kosinnan. Miehesi on ajatellut asian niin pitkälle, että olisi valmis sitoutumaan sinuun KAIKIN mahdollisin tavoin, mutta sinä et ole osoittanut vastaavaa halua. Siinä ei lopulta paina se, että alun perin oli puhuttu toisin. Samoin kuin lasten suhteen - se, että on yhdessä puhuttu, että " meille ei koskaan tule lapsia" , ei mitenkään takaa sitä, etteikö toinen jossain elämänsä vaiheessa alkaisikin haluta omaa lasta!



Minusta rakkaudessa ja sitoutumisessa on tärkeää antautuminen ja " kokonaan heittäytyminen" . " Olen tässä suhteessa täysin ja kokonaan ilman varasuunnitelmia ja perääntymisreittejä." (En tietenkään tarkoita, etteikö niitä perääntymisreittejä voisi ja pitäisi aktivoida siinä tapauksessa, että suhde osoittautuukin esim. väkivaltaiseksi tai henkisesti täysin kestämättömäksi.) Minusta olisi tärkeää myös tietyin väliajoin tarkistaa ja kyseenalaistaa omat ajatusmallinsa. Oletko tottunut hokemaan " minä en koskaan mene naimisiin" -lausetta mantranasi, vai oletko edelleen 100% varma niistä perusteista, jotka ovat saaneet sinut näin päättämään?



Ne perusteet haluaisin minäkin kuulla sen sijaan, että jankkaat " mutta minähän sanoin jo aiemmin, etten halua naimisiin" -teesiä. Ihminen muuttuu, ihminen on harvoin täysin rehellinen edes itselleen. Ehkä miehesi on siis muuttanut mieltään TAI ehkei hän koskaan ole täysin vilpittömästi yhtynyt päätökseesi ikuisesta naimattomuudesta, ja on toivonut sinunkin joskus vielä muuttavan mielesi.

Sinulle se ei ole tärkeää. Miehellesi taas on. Saanko ihan ystävällisesti kysyä että jos rakastat häntä oikeasti kuten sanot, ja haluat jakaa elämäsi hänen kanssaan, niin miksi et voi tehdä tätä myönnytystä? Miksi se olisi sinulle niin kamalaa?

Ei tunnu hyvältä tulla torjutuksi.



Ja miksi ei, jos ap:lla ei kerran ole mitään syytä kieltäytyä muuta kuin että on joskus tullut sanottua että ei.

jotka tekevät toisen onnelliseksi, ja tässä tapauksessa naimisiinmeno olisi sellainen asia.

Ap kävi kommentoimassa ketjuaan mutta ei edelleenkään osannut esittää PERUSTELUJA. Perustele nyt hyvä ihminen, että miksi et halua! Kaikki tietävät jo sen ettet halua, älä toista sitä enää.



Ihmettelit, että miksi kaikki ovat niin vihaisia. Eivät siksi ettet halua naimisiin vaan siksi, kun et voi kertoa niitä PERUSTELUJA!

Ap:n tällä välin jättämään kommenttiin (josta edelleen puuttuivat pohdiskelevamman perusteet) viitaten haluan lisätä seuraavat asiat omaan vastaukseeni:



- Olen itse naimisissa. Pidin avioliittoa jokseenkin merkityksettömänä ja hiukan pelottavanakin asiana ennen omaa avioitumistani. Vanhempani ovat eronneet erittäin riitaisesti, enkä tunne lapsuudestani yhtään onnellista avioparia. Omalle miehelleni avioituminen on kuitenkin ollut äärimmäisen tärkeä asia; hän on vielä rikkinäisemmästä kodista kuin minä, mutta suvussa olleet avioliitot ovat kestäneet ja niiden varaan on rakennettu onnellisia (tai ainakin siltä vaikuttavia) perheiltä. Käsittelimme asian omasta näkökulmastamme - mitä avioliitto MEILLE ja meidän suhteellemme merkitsee. Olen hyvin onnellinen siitä, että menimme naimisiin. En ole katunut, vaikka tein sen alun perin " miehen mieliksi" .



- Vaikka olemme naimisissa, emme ole liitossa " pakosta" . Nykyään avioliitostakin on mahdollista erota sen verran helposti, etten usko kovinkaan monen kannattelevan läpimätiä kulisseja ainoastaan virallisten avioliittopapereiden takia. Kuten sanottu, sen liiton VOI myös pitää varsin salassa, joten mahdollinen ero ei aiheuta avioeron kaltaista " pahennusta" , jos sitä joku pelkää.



- TOKI MYÖS ILMAN AVIOLIITTOA VOI RAKASTAA SYVÄSTI JA SITOUTUNEESTI! Ap haluaa pönkittää omia kaavamaisia näkemyksiään leimaamalla kaikki avioliiton puolestapuhujat konservatiiveiksi, joille on vain yksi ainoa oikea tapa elää. Minä haluankin kyseenalaistaa sen, MITEN ON VALMIS LUOPUMAAN RAKASTAMASTAAN IHMISESTÄ siksi, ettei voi kuvitellakaan täyttävänsä hänen suurta toivettaan. Haluatko ehkä tällä verukkeella kuitenkin välttää sen lopullisen sitoutumisen? Miten jatkossa? Jätätkö aina tai tuletko rakastamasi ihmisen jättämäksi siinä vaiheessa, kun joutuisit tekemään myönnytyksiä ja rakentamaan yhteistä elämää myös kompromissien kautta?

Sorry nyt en halua loukata, mutta kun luin tämän ketjun Otsikon " Mieheni aikoo jättää minut koska en suostunut..." niin olin ihan varma, että se jatkuisi: " ...peppuseksiin" .





:-D





Mä taidan olla vähän väsynyt.

Jos kerran ap on usein ja vielä viime vuosinakin tuonut selvästi esille sen, ettei halua naimisiin, niin minusta on kyllä huipputökeröä mieheltä järjestää tuommoinen kohtaus. Olisi sitten vaikka ottanut asian puheeksi ihan arkisesti ja selvittänyt, miksi asia on hänelle niin tärkeä.



Itse olen ollut naimisissa ja ihan mielelläni menin, yhteinen päätös se oli. Mielestäni se on lasten kannalta ehdottomasti myös järkevää, jos yhdessä aiotaan olla. Ap:lla kai ei ole lapsia? Muutenhan asialla ei tavallaan ole muuta kuin tunnearvoa. Sukunimensä voi pitää, suuria juhlia ei todellakaan tarvitse järjestää.

...rakastaa voi todella muutenkin. Mielestäni naimisiinmeno ei edes tee kenestäkään yhtään parempaa ihmistä.

On ihan oma asianne, kuinka elämänne järjetätte, eiköhän se avokkisikin sen ymmärrä, kun pääsee pettymyksensä yli...toivotaan.

nimim. avoliitossa kolmattatoista vuotta.

Mullekin tuli sama mieleen! Kai mäkin olen riekkunut täällä jo liian kauan ja usein...?

Rakkaus tarkoittaa sitä, että on valmis tekemään toisen eteen myönnytyksiä ja sitoutumaan toiseen kaikin mahdollisin tavoin. Varsinkin, kun sinulla ei ole mitään syytä, muuta kuin että olet vaan nyt jostain näin päättänyt että et vain halua ja koska olette ennen puhuteen että näin on hyvä, et voi mieltäsi muuttaa. Ehkä on ihan hyvä sitten että eroatte, koska miehesi ilmeisesti haluaa osoittaa rakkautta sitoutumalla avioliittoon ja haluaa koke asen kaltaista rakkautta. Ja senkin puolesta, koska et voi tehdä rakastamisi ihmisen eteen asioita jotka ovat vastoin tahtoasi, uskon että suhteenne kariutuisi kuitenkin. Parisuhteessa ei voi aina tehdä jokaista asiaa juuri tismalleen niin kuin itse haluaa. Minua se ei haittaa, se on elämää.

Vierailija:

Jos kerran ap on usein ja vielä viime vuosinakin tuonut selvästi esille sen, ettei halua naimisiin, niin minusta on kyllä huipputökeröä mieheltä järjestää tuommoinen kohtaus. Olisi sitten vaikka ottanut asian puheeksi ihan arkisesti ja selvittänyt, miksi asia on hänelle niin tärkeä.

Monena vuotena asiasta on puhuttu ja hän on ollut samaa mieltä.

Nyt hän kuitenkin päätti " testata" josko sittenkin mentäis naimisiin. Hänen egonsa sai kolauksen.

Kiitos kaikille vastanneille.

En yritä ketään leimata konservatiiviseksi. Mulle on ihan se ja sama mitä kukin tekee ja ajattelee.

Ajatelkaa kuinka moni mies parka on jotunut omiin häihinsä " väkisin"



Mielenkiintoinen tilanne myös näin päin..

sulla ei ole oikeutta leskeneläkkeeseen tai perintöön ellette ole naimisissa. oletko miettinyt sitä?

niin miksi et rakkaudesta menisi naimisiin?

mies on se, joka ei halua naimisiin ja en ole kosinut. Juteltu on asiasta. Minä vain olen muuttanut mieltäni.



Minusta mies on sitoutumiskammoinen, eikä ota suhdettamme vakavasti. :(



Ja se oli kamala perustelu, että sitten on vaikeampi erota jos on naimisissa. Ajatteleekohan minunkin avomieheni noin? :( Että avoliitosta voi vaan lähteä kun huvittaa... :(



Muutenkaan hän ei halua jakaa mitään kanssani: kaikki omaisuutemme on joko minun tai hänen, ei meidän. Jos saamme jotakin lahjaksi hänen sukulaiseltaan, se on hänen omaisuuttaan, jos minun sukulaiselta, se on minun omaisuutta... Ei voi kertoa paljon hänellä on rahaa, tilit pitää visusti piilossa minulta. Muutenkin kertoo mahd. vähän asioistaan. On siis kamalan ahdistunut yhdessä olosta ja kuitenkin väittää haluavansa olla yhdessä.



Mitä tässä pitäisi ajatella? Hän on valmistautunut siihen, että voi erota mahdollisimman helposti, vai mitä? oletko sinäkin ap tällainen? Tuntuu pahalta.

Avioliitto voi päätyä ihan yhtälailla eroon.



Jos toiseen ihmiseen sitoutuu (oli sitten aviossa tai ei) niin silloin sitä pitäisi oikeasti valita olevansa siinä suhteessa tosissaan. Tiedostaa se, että edessä tulee olemaan ylä- ja alamäkiä ja että niistä yritetään selvitä yhdessä eikä heitetä pyyhettä kehään heti kun tuntuu vaikealta. Jokainen pitkässä suhteessa elävä tietää, että on hyviä kausia ja on huonoja kausia. Jos on sitoutunut niin jaksaa yhdessä myös ne huonommat kaudet. (Ja tässä en siis todellakaan puhu väkivallasta tms.)



Parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja. Jos miehesi haluaa naimisiin ja sinä et niin jomman kumman on tultava vastaan. Vaikka olet tästä aikaisemmin hänelle puhunut niin mieli muuttuu, ehkäpä hän vasta nyt on tajunnut kuinka hän sitä haluaakaan. Jos sinä et halua naimisiin niin oletettavasti se johtuu siitä, että et usko avioliittoon istituutiona tai et halua sitoutua. Kumpi on kyseessä? Jos et halua sitoutua niin ongelma on isompi. Jos taas et pidä avioliittoa minään, et usko siihen, niin silloin sinulle ei pitäisi olla vaikeaa suostua siihen merkityksettömään liittoon rakastamasi miehen vuoksi. Jos se siis on hänelle on tärkeää.



Kenenkään ei tarvitse haluta naimisiin. Niin kauan kun kumpikin osapuoli parisuhteessa on samaa mieltä niin ongelmaa ei ole. Jos taas asiasta ollaan eri mieltä niin on pyrittävä kompromissiin. Sehän voi olla esim. pieni vihkimistilaisuus maistraatissa tms.

Jos toista rakastaa ja on sitoutunut niin sitä kyllä miettii ja punnitsee vaihtoehtojaan eikä vain ajattele itseään ja omaa mielipidettään. Tätä edellytetään kummaltakin parisuhteessa!

Vierailija:

Teiltä tuli todella selväksi että vain naimisissa olevat todella toisiaan rakastavat. No, toivottavasti olette itse kaikki naimisissa sillä muutenhan olette vain teeskennelleet.

Ei kukaan ole sanonut, että vain naimisissa olevat rakastavat toisiaan, kyllä avoliitossa elävät varmasti ovat yhtä onnellisia. Pointti oli se, että jos rakastaisit miestäsi yhtä paljon kuin väität, niin toki edes harkitsisit tässä asiassa vastaan tulemista, eli ottaisit sen askeleen ja menisit naimisiin miehesi mieliksi (sikäli mikäli avioliitolla ei itsellesi tosiaan ole mitään arvoa).

Toisekseen jos minun mieheni aikoisi minut jättää, niin en tosiaan kylmän viileästi jankkaisi jossain av:lla avioliitto-asiasta muiden mammojen kanssa; luultavasti olisin ihan sekaisin ja itkeskelisin, ja koittaisin selvittää asian mieheni kanssa... Vaikka tässä sinun tilanteessasi se suurin rakkauden teko taitaakin olla se, että päästät miehen menemään, ja annat hänen etsiä naisen, joka todella haluaa naimisiin.

Olen päälle nelikymppinen nainen, joka ei koskaan ole ollut naimisissa. Vuosien saatossa olen seurustellut niin avioon joskus tahtovien, kuin " ei koskaan naimisiin" tyyppien kanssa. Itse olen aina ajatellut, että löytäessäni sen miehen, jota rakastan, menemme naimisiin.



Minulle avioliitto on " pyhä" . älkää edes kysykö miksi, sitä en osaa selittää. Se vain on tunne. Koska nykyinen avomieheni (kerran ollut naimisissa) ei halua naimisiin, tarkoittaa se minulle sitä, että hän ei rakasta minua riittävästi.



Ja kyllä, myös minulle tämä on syy lopettaa suhde, joten ymmärrän hyvin miestäsi.



Tämä ei siis aina ole järjen vaan tunteen ääni, joka tässä asiassa puhuu.

ja mieheni on asian hyväksynyt. Yhdessä voidaan olla ilman avioliittoakin ja that`s it=)