Olipa positiivinen tokaluokkalaisen arviointikeskustelu...:-(

Ensinnäkin haluan korostaa, että opettaja EI sanonut pojalla olevan päivittäisiä ongelmia. Hän sanoi, että poika kuuntelee hyvin tunnilla, tekee ihan asianmukasesti ryhmätyöt, mitä nyt välillä näpräilee omiaan. Hän kun puhui käytösongelmista, niin ne olivat ne samat 3 tilannetta - ei mitään päivittäistä tai jatkuvaa.

Ja kuten olen monesti todennut, ei mikään näistä kolmesta ole toiste toistunut. Minä näen tämän niin, että lapsi saa tehdä virheitä, mutta niistä virheistä pitää oppia. Toistaiseksi näyttää siltä, että lapsi on oppinut.

Siksi en ymmärrä, mitä tarkoitatte, että minun pitää "nähdä asioiden realiteetit".



Toisekseen lapseni ei ole jalustalla minulle mitenkään, nostin hänen päättelykykynsä esille sen takia, että halusin antaa lapsesta monipuolisen kuvan tässä keskustelussa. Mielestäni olen tuonut myös hänen heikkoutensa esille hyvin. Miksi en saisi kertoa hänestä koko kuvaa - pitääkö vain kertoa ne heikkoudet?



Suoraan sanottuna se opettaja ärsyttää minua. Minua ei normaalisti ärsytä kukaan ihminen - ihmettelen aina, kun ihmiset valittavat toisia ihmisiä töissä ja av:lla.

Olen niin pettynyt, että lapseni on saanut opettajaksi perinteisen opettajan. Olisin niin toivonut jotain räväkämpää tapausta, joka vähän ymmärtäisi erilaisia persoonia. Tämän perustan myös siihen, että luokalta on siirretty toiseen luokkaan 2 poikaa, toinen erityisluokalle ja toinen rinnakkaisluokalle. Oman poikani mukaan he olivat levottomia tapauksia.



Minä en siis yhtään ihmettele, jos joku ei pärjää tämän pojan kanssa. Poika kyllä tottelee auktoriteettiä, en tarkoita sitä. Olisin vain toivonut toisenlaista opettajaa....En anna tätä kritiikkinä yleisesti opettajille, vaan tälle tietylle.

vahvistui mielikuva as-lapsesta. Tätä kannattaisi selvitellä se olisi lapsen etu. Aspergereillä on just tuon tyyppinen asiallinen ja täsmällinen kirjakieli ilmaisu.



Iltapäiväkerhoista sen verran että ohjaajat ovat yleensä työllistettyjä ketä tahansa maija meikäläisiä ilman mitään kasvatukseen viittaavaa koulutusta. Joissakin on talkooväkeä joilta ei myöskään vaadita mitään ammattitaitoa lasten kanssa työskentelystä. Joten luottaisin niihin opettajiin enemmän.



Opettaja on lapsesi kanssa joka päivä useita tunteja ja on oppinut hänet tuntemaan. Lisäksi opettajalla on vertailupohjaa isoon ryhmään ja tämä luokka ei välttämättä ole hänen ensimmäinen. Lisäksi koulutus.



Olet itsekin epäillyt aspergeria ja ehkä epäily ei ole aiheeton. Ajan kanssa monet assit sopeutuu ja välttämättä aikuinen assi ei erotu niin herkästi muusta väestöstä kuin lapsi.



Asperger ei ole paha juttu. Vaatii tietenkin sopeutumista vanhemmilta asiaan ja taistelutahtoa saada tarpeelliset tukitoimet. Diagnoosin saatuaan monet helpottuu koska löytyy selitys moneen mieltä vaivanneeseen asiaan.



Itseäni harmittaa mielettömästi tuttavani suhtautuminen poikansa aspergeriin. Hän ei halunnut diagnoosin leimaa lapselleen ja kieltää ilmiselvän asian. Poika on ollut outo aina ja se näkyy hänestä monella tavalla. On äärimmäisen lahjakas jossain tietyssä asiassa ja esimerkiksi kirjoittamisessa on puutteita. On kiinnostunut erityisesti yhdestä jutusta ja tietää siitä kaiken mahdollisen.



Voi leikkiä muutaman kaverin kanssa mutta mielellään on yksin ja ei välttämättä halua kun itsensä seuraa. Puhe tuli viiveellä ja oudolla korostuksella. Ruokien lajittelu, ei saa sotkea aineksia keskenään ja on ruokia joita ei syö koskaan esim. hedelmät ja marjat. Ruoka-aineet omina ryhminä lautasella. Koulussa ei juurikaan ole syönyt kuin leipää.



Olen varma että poika tajuaa erilaisuutensa muihin verrattuna ja luokkayhteisö sen näkee. Äiti on tehnyt karhunpalveluksen lapselleen kieltämällä tosiasian ja lapsi on jäänyt tukimuotojen ulkopuolelle.

siellä on olo vapaamuotoista ja koulussa tekeminen on ohjattua. Lisäksi koulussa pitää olla oppitunti pulpetissa ja kerhotiloissa voi liikuskella.



Ympäristöinä eivät ole vertailukelpoisia ja lisäksi toisessa vain on ammattilaisia.



Meidän tytön ip-kerhossa oli työttömiä työllistettyinä ja ainoastaan valvotusta olemisesta kyse ei mistään sen kummemmasta.



Saivat välipalan. Leikkivät keskenään ulkona ja sisällä. Osa teki läksynsä itsenäisesti. Askarrella sai. Monesti kun menin hakemaan lasta siellä yksi ohjaaja teki yksin askartelujuttuja ja näytti siltä piti siitä. Koristeli vuoden aikojen teemojen mukaan tilaa omin tekemin koristein.

Kirjoituksesi oli mielenkiintoinen. Minä tiedostan, että poikani on HIEMAN erilainen kuin muut pojat ja muut lapseni. Mutta hän ei ole NIIN erikoinen. Esim. nuo antamasi syömisesimerkit ovat "erikoisia". Ei minulla ole mitään noin erikoisia esimerkkejä. Hänellä ei ole mitään pakkomielteitä ja rutiineja. Hän tykkää vaihtelusta ja uusista tilanteista. Hänen suurin epänormaaliutensa on hänen analyyttisyytensä ja kyky tehdä johtopäätöksiä. Mitä itse sanavalintoihin tulee, niin sehän kertoo siitä, mistä ja miten me kotona puhumme- eikö?

Missä siis menee normaalin ja "epänormaalin" raja?



Ystävälläni on poika, jolla on vahvat adhd-piirteet. Minun poikani analysoi häntä tarkasti ja ihmettelee, miten joku uskaltaa toimia niin kuin toimii. Poikani ei itse uskalla mennä hänen hölmöyksiin mukaan ollenkaan. Tämä ystäväni poika oli lastenlinnassa tutkimuksissa, mutta ei saanut diagnoosia.

Ihmettelen, että jos niin ilmiselvä tapaus ei saa diagnoosia, niin ei kyllä minunkaan poikani saa mitään diagnooseja...



Mitä muuten ovat ne tukitoimet, mitä aspergereille tarjotaan?



Poika on ip-kerhossa puolet ajastaan, eli kyllä ne ohjaajat häntä näkevät ihan samalla tavalla. Ja he näkevät sellaisissa tilanteissa, joissa ei ole ohjattua toimintaa.

Ip-ohjaajat eivät ole koulutettuja, mutta arvostan heidän käytännön kokemustaan työstään. Jos ihminen on kerhon ohjaaja vuosikymmeniä elämästään (kuten tämä toinen ohjaajista on ollut, tässä ip-kerhossa hän on ollut vuosia), niin luotan hänen arviointikykyynsä jopa enemmän kuin vastavalmistuneen pedagogin kykyyn (pojan oma ope ei ole ihan vastavalmistunut, eli en vertaa häneen, vaan vertailen yleisellä tasolla).



ap

Tokaluokkalaisen ollessa kyseessä, opettajan tulisi kyllä olla aika varovainen siinä miten sanansa asettelee. Tarkoitus ei ole varmaankaan tuoda lapselle kuvaa itsestään tyhmänä ja osaamattomana riitapukarina. Asiat voi esitäää niin monella tavalla mollaamatta lasta.

Ei ole kummoinen koulupolku edessä jos jo alaluokilla heikkoudet esitetään korostaen ja positiivista ei sitten osata esittää laisin. Kehittymiskohteita löytyy tietysti, mutta tosiaan ei ole häävi opettaja jos ei osaa esittää asioita kannustavasti.

ja sanon tämän äitinä, jonka lapsella on as. Ja kuitenkaan hänellä ei ole seim mitään tuommoisia ruokien lajittelujuttuja, ei näkyviä ruttiineja jne. Meillä diagnoosis ta on ollut myös huomattavaa haittaa. Meille vanhemmille kun ei ole ongelma pärjätä lapsen ongelmien kanssa. Ja muille diagnoosi ei näytäkään olevan keino selittää tai ratkaista ongelmia, vaan tekosyy jolla ne voidaan työntää aina jonkun muun huolehksi. Näin lapsi on päätynyt pompoteltavaksi eri koulujen ja luokkien välille. Toki diagnoosista on ollut myös hyötyä. Lapsi on saanut kuntoutusta, joka on todella hyvää ja pitkäaikaiseta - mutta tämä on kiinni siitä, että minä itse olen osannut kelan virkailijoiden kanssa asiaa ajaa yhtä paljon kuin diagnoosista (pelkkä dg kun ei kelalle riitä, kuten lehdistä on luettu) ja siitä, että tällä nimenomaisella paikkakunnalla kelan kuntoutuksjaksot ovat vuoden mittaisia ja kerran viikossa kokoontuvia, eikä esim kerran kuussa puolen vuoden ajan kokoontuvia, kuten monilla muilla paikkakunnilla.





Ei se diagnoosi sen autaammaksi välttämättä tee. Ja siinä ON haittansa. Mutta toisaalta jos lapsella kerran on ongelmia, kaikkea kannattaa yrittää.

Silti ehdottaisin, että jätetään se aspergekin OIKEIDEN, lasta OIKEASTI tutkineiden ammattilaisten tehtäväksi. As-diagnoosia ei muuten tee psykologi vaan psykiatrin tai neurologin tai neuropsykiatrin johtama moniammatillnen työryhmä. Ja ne tuttavat eivät ole epäluotettvia tässä suhteessa pelkästään siksi, että he haluavat säästää ystävänsä tai sukulaisensa tunteita, vaan myös siksi, että he näkevät lasta vain tietyissä yhteyksissä ja tuntevat hänet etukäteen, jolloin lapsi tietysti itsekin käyttäytyy toisin muin tuntemattomien kanssa ja monipuolisemmissa tilanteissa. AS-tutkimuksiin liittyy lisäksi ihan specifejä käyttäytymistestejä, jotka kestävät tunti- tai päiväkausia, joten se, arvioiko jou sukulainen, tai edes lapsen oma opettaja tai erityisope niistä jotain mihinkään suuntaan, ei tosiaan merkkaa mitään.

En halua missään nimessä enää jatkaa edellistä keskustelua, mutta nostan tämän kejun teille, jotka ovat olleet jo osallisena. Joku pyysi, että otan yhteyttä erityisopettajaan ja tulen takaisin kertomaan teille.



No, minä otin yhteyttä erityisopettajaan, joka tapasi pojan kahdesti ja on testannut häntä. Hän selitti testejä ja jotain viitearvoja ja totesi, ettei oikein tiedä, onko pojalla lukihäiriötä vai ei. Ensimmäisellä kerralla pojalta puuttui kaksoiskonsonantteja ja toisella kerralla ei taas mitään. Sitten hän väitti, että pojalla taitaa olla vain huono sanavarasto - mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Mielipiteet voivat olla erilaisia, mutta sanavaraston laajuus on niin objektiivinen mittari, että erityisopettaja on siinä todellakin väärässä (mm. oma opettaaja on maininnut sanavaraston olevan käsittämättömän laaja).



Eli mitä tästä nyt voi päätellä...?



Hän kysyi minulta, haluanko hänen olevan tukiopetuksessa ja minä sanoin, että haluan. Jos olisin sanonut, että ihan sama, niin hän ei olisi poikaa ottanut. Sovimme, että hän jatkaa selvittämistä, että onko kyse ongelmasta vai onko virheiden syynä lähinnä motivaationpuute.



Eilen poika teki äidinkielenläksynsä, eikä siinä ollut virheen virhettä... Ilmoitin myös hänelle, että hän maksan siitä, että hän alkaa kirjoittaa tarinoita. Hän jaksoi kirjoittaa vain viisi riviä - ja vain yksi kirjain puuttui. Alan kohta itsekin olevaan taipuvainen siihen, että kyse on motivaatiosta. Ei vain kiinnosta kirjoittaa hyvin. Hän ilmeisesti elää jossain haavemaailmassaan äidinkielentunneilla. Mutta ei... olen SILTI aika varma, että jotain omituista hänessä on.

(Mikäli kiinnostaa tietää, niin en vielä tuosta viidestä rivistä mitään maksanut. Enkä ole päättänyt, mikä se maksu on. )

lukihäiriö on SUURESTI kiinni siitä onko ns "hyvä päivä" (nukuttu hyvin, saatu oikea määrä liikuntaa ja oikea määrä oikeanlaista ruokaa, ei pahoja pettymyksiä eikä vastoinkäymisiä, tarpeeksi kannustusta, rauhallinen ympäristö lempisukat jalassa jne) vai "huono päivä". Toisena piävänä kaikki sujuu, toisena ei mikään. SAiksi näitä testejä ei yleensä tehdä yhtenä päivänä. Meidänkin lapsen kohdalla muuten koulun erityisopettaja oli monta vuotta sitkeästi sitä mieltä, että mitään lukihäiriötä ei ole. Vasta yliopistosairaalan lastenpsykiatria totesi, että sellainen löytyi. Näin ehkä siksi, että lapsi lukee aika hyvin - kun haaveilultaan ehtii, ja kirjoittaakin oikein, jos muistaa. Eli kyse on paljon siitä, muistaako ja ehtiikö. Eli just onko hyvä vai huono päivä ja mitä muuta mielessä on.



Ja sitten yhden hankalan erityislapsen äitinä sanoisin, että AINA kun lupaat jonkun palkkion jostain niin a) se on pidettävä ja annettava HETI ja b) on syytä sopia lapsen kanssa etukäteen yksityiskohtaisesti mitä, mistä ja paljonko se palkkio on. Jos nyt maksat vasta ensi viikolla niin lapsi on jo ehtinyt ajatella, ettei palkkaa tulekaan, eikä taatusti kirjoita toiste. Ensiviikolla palkkion hyvä mieli ei yhdisty tehtyyn työhönkään enää. Ja kun et ole sopinut paljonko maksat (esim per sana tai per rivi tai per 10 sanaa), on varsin todennäköistä, etä lapsi kuvittelee saavansa urotyöstään enemmän kuin aiot maksaa. Ja sitten tuloksena onkin kannustavan palkkion sijasta hirveä pettymys ja taas lapsi ajattelee että "enpä viitsi tätäkään enää".



5-riviä on muuten ekaluokkalaiselta jo ihan hyvin.

Ehdotin erityisopettajaa ja asian selvittelyä.



Olipa lapsella ongelmaa tai ei niin ei siitä haittaakaan ole. Jos kyse on laiskuudesta tai motivaation puutteesta tilanne voi toimia innostuksen herättäjänä.



Fiksu lapsi tajuaa muuttaa toimintatapaansa.



Jos epäilet erityisopettajan taitoja niin uskon että teillä on varaa teettää yksityisesti neuropsykologisia testejä joissa taatusti jää kiinni jos todellista ongelmaa olemassa. Saisit ainakin varmuuden onko lukihäiriö vai ei.



Joskus on niin ettei lapset malta tehdä tehtäviä on kiire johonkin leikkimään tms. varsinkin pojilla.

niin, ehkä kaikki riippuu päivästä ja yöunista ja mielentilasta.



Hyvä huomio, että palkkio pitäisi antaa saman tien. Voisi ainakin merkitä jonkun hymynaaman, kun on tietty määrä sanoja valmiina - ja palkkio tulee myöhemmin. En vain vielä tiedä, kuinka aikaa vievää se kirjoittaminen on, enkä siksi ole osannut asettaa palkkiota. Pelkään, että maksan liikaa ja inflaatio kärsii.



158 - miksi veit lapsesi lastenpsykiatrille? Tuskin pelkän lukihäiriön takia..?

jotka kolmen kuukauden moniammatillisten tutkimusten jälkeen diagnosoitiin aspergerin oireyhtymäksi. Oli vaikeutta pysyä paikallaan, vaikeutta toiminnanohjauksessa, vaikeutta siirtymätilanteissa, vaikeutta muutosten sietämisesssä, sosiaalisia pulmia, koulussa nousi myös aggressiivisuutta. Sairaalaan mentiin kaikkien noiden takia ja se lukihäiriötesti tehtiin siinä vaiheessa, kun älyllisen kehityksen häiriöt suljettiin pois diagnoosista. Lukihäiriöhän on oppimisvaikeus, mutta ei älyllinen puute.

Tuosta sanavarastosta muuten. Meidän pojan sanavarastoa kuvaisi parhaiten ilmaus "omituisesti painottunut". Siihen kuuluu moniaita sanoja, jotka eivät ehkä normialakoululaisen sanavarastoon kuulu (murresanoja, vanhahtavia sanoja, loru- ja satusanoja) ja siksi jotkut opettajat ovat hämmästelleet, että "Hänellähän on (assiksi) hyvä sanavarasto. Toisaalta taas jotkut normaalit sanat joutuu selittämään - kuten viimesyksynä kun harrastuksen ohjaaja kysyi häneltä, onko hän "hemmoteltu". "Hemmottelu" ei ollut tuttu sana, eikä hän assina osannut dedusoida sitä kontekstista. Kolmanneksi hän osaa aika hyvin peittää sanavarastonsa puutteet - vain läheinen huomaa, että hän ei ymmärrä ja mitä hän ei ymmärrä.

158 - miksi veit lapsesi lastenpsykiatrille? Tuskin pelkän lukihäiriön takia..?

ja kriteerit, mikä on ikätason mukainen sanavarasto. Pojallasi on ilmeisesti jollain osa-alueilla varsin laaja sanavarasto, mutta noin keskimäärin se ei ole ihan ikätason mukainen.



Huomaatko, että syyllistyt taas samaan: jos opettaja, erityisopettaja jne sanoo sinulle jotain, mikä ei ole sinulle mieleistä niin kiellät ja kiistät sen. Pystyt auttamaan poikaasi oikeasti vasta sitten kun pystyt hyväksymään myös opettajien mielipiteet ja huomiot asioista.

ja kriteerit, mikä on ikätason mukainen sanavarasto. Pojallasi on ilmeisesti jollain osa-alueilla varsin laaja sanavarasto, mutta noin keskimäärin se ei ole ihan ikätason mukainen.

Huomaatko, että syyllistyt taas samaan: jos opettaja, erityisopettaja jne sanoo sinulle jotain, mikä ei ole sinulle mieleistä niin kiellät ja kiistät sen. Pystyt auttamaan poikaasi oikeasti vasta sitten kun pystyt hyväksymään myös opettajien mielipiteet ja huomiot asioista.

viesti ehti jo karata...



No, ensinnäkin opettaja on itse sanonut, että pojan sanavarasto on niin laaja, ettei kaikki muut oppilaat edes ymmärrä, mitä hän puhuu. En tarkoita yliajaa erityisopettajan sanomaa, mutta jos jatkuvasti saan viestiä ulkopuolelta siitä, että pojalla on laaja sanavarasto - niin en ihan voi sokeasti uskoa yhden ihmisen mielipidettä. Oli tämä erityisopettaja tai kuka tahansa. Tarvitsen toisenkin ihmisen mielipiteen siihen.



Toisekseen se erityisopettaja löysi yhden (1) sanan, jota poika ei ollut tiennyt. Tässä on toinen fakta, miksi yllä väitin sitä, mitä väitin.



ap

en jaksa lukea koko ketjua.

T:ohikilkija

En ole koskaan täysin selventänyt sitä, miksi se huusi.



Poika saman viikon aikana käyttäytyi huonosti. Toisen kerran tönäsi jotain liian rajusti kesken pelin. Sitten kaksi päivää myöhemmin oli heittänyt jonkun kepin, joka oli osunut toista naamaan.



Huuto tuli siis tuosta jälkimmäisestä kerrasta. Poika itse itku kurkussa selitti, ettei kepin pitänyt mennä sinne päinkään, mutta pojan olisi pitänyt tietää, ettei keppejä heitellä. Isä ei siis taida olla koskaan ennen huutanut hänelle.



ap

Poikasi saattaa olla ns. papukaija: hän on lukenut jostain hienoja sanoja ja toistaa niitä puheessa, mutta ei välttämättä ymmärrä ollenkaan, mitä ne tarkoittavat. Se ei tarkoita sitä, että hänen aktiivinen sanavarastonsa olisi hyvä.

Minä kyllä monesti kysyn häneltä tarkennusta, jos epäilen, ettei hän ymmärrä, mitä sanoo. Aina vastaa oikein.

Esim hän oli taannoin partioretkellä viikonlopun. Hän kertoi, miten he olivat illalla laulaneet jne sanoen, että "siellä oli hyvä tunnelma". Hän osasi määritellä tunnelman myös toisella tavalla.

Hän muuten vaihtoi partiota kesken kaiken. Johtajat eivät kuulemma "olleet päteviä", "eivät osanneet johtaa", "eivät saaneet joitain poikia kuriin" "siellä ei oppinut mitään" ja "johtajat eivät olleet organisoituja". Esimerkkien kanssa kertoi, mitä hän tarkoitti kaikella.

(Tämä siis tiedoksi kaikille, että partioissa ja partioissa on eroja. )

ap, joka joutuu poistumaan paikalta

Poikasi saattaa olla ns. papukaija: hän on lukenut jostain hienoja sanoja ja toistaa niitä puheessa, mutta ei välttämättä ymmärrä ollenkaan, mitä ne tarkoittavat. Se ei tarkoita sitä, että hänen aktiivinen sanavarastonsa olisi hyvä.

Miksi huonosta käyttäytymisestä kerrottaessa tulisi jättää hyvä mieli? Niin se tässä maailmassa menee, että jos ei muuten opi niin Siperia opettaa.

Eikö se riitä, että asiat tekee siksi, että ne täytyy tehdä, ja jos ei tee niin siitä seuraa sanktio tai vaikeuksia.



Antoiko ap:lle joku karkin aina kun hän motivoitui vaihtamaan pojalleen (kun oli vielä vaippaikäinen) vaipan? Jos ei, ja vaippa kuitenkin vaihdettiin, motivaation täytyi löytyä jotenkin muuten...