Olipa positiivinen tokaluokkalaisen arviointikeskustelu...:-(

on siinä ettei lapsia osata kasvattaa. Lisäksi periksi antaminen ja lapsen ehdoilla eläminen on monen perheen arkea ja toki koulussa tulee sitten vaikeuksia kun ei saa olla päällikkö. Tämä kommenttina erikoiselle erityisopettajalle.



Alkuperäiselle sanon että miksi miehesi huusi, sekö oli rakentava tapa hoitaa ikävä asia. Arvostelet opettajan antamaa kritiikkiä joka oli kuitenkin parempi tapa kuin huutaminen lapselle kurkku suorana mitä teillä kotona tapahtuu.



Olisiko niin että lapsella on ymmärtämisen vaikeutta lukihäiriön lisäksi koska ajautuu samoihin ongelmiin uudelleen ja uudelleen. Tehkää jotain ennen kuin tilanne riistäytyy pois hallinnasta.



Vanhempien vartit ovat lyhyitä ja niissä on ongelmatkin otettava käsittelyyn halusitpa sitä tai et. Lusikka kauniiseen käteen ja tekemään tekoja joka johtaa asioiden korjaantumiseen.

Minä tykkään av:sta, mutta yhdestä asiasta en täällä tykkää. Juuri sanoin, että mieheni huusi pojalleni niin, ettei ole vielä koskaan huutanut. MInua rasittaa, että mitä tahansa tänne kirjoittaa, niin sitä heti pidetään käyttäytymismallina, mitä tapahtuu joka päivä.



En tiedä, miten minun olisi pitänyt kirjottaa, jotta olisit ymmärtänyt, että pojan käyttäytyminen oli meidän mielestä niin törkeää, että siinä loppui keinot isältä kesken, koska meillä ei ole koskaan ollut vastaavaa tilannetta. Jos hän nyt kerran elämässä huutaa - niin ei se lapsi siitä kieroon kasva. Ymmärtääpä ainakin, että nyt hän ylittänyt sen vihoviimeisenkin riman.



Miksi se rima silloin ylittyi: sen vuoksi, että nämä kaksi käytöshäiriötä sattui saman viikon aikana. Silloin hän kukkoili ja sai ansionsa mukaan. Tämä kolmas oli puhdas vahinko, joka sattui kaverin kanssa painimisessa.



Ja toinen asia: olen toistuvasti sanonut, että poika tottelee. Hän ei ole toistuvasti tehnyt mitään. Nuo kaksi ensimmäistä oli uhoamista, eikä hän ole niitä enää tehnyt. Tämän painimisen jälkeen hän on sanonut, ettei enää paini, ja minä uskon häntä. Koska hän EI ole tähänkään mennessä ajautunut samoihin ongelmiin uudelleen ja uudelleen. Nämä kolme asiaa ovat täysin irrallisia toisistaan.



ap







ap

Muutamia ajatuksia vielä...



Mitä tuohon palkitsemiseen tulee, niin ei kaikkea tarvitse palkita rahalla - poikaa voi palkita vaikka sillä, että kun on tehnyt n kappaletta (vaikka 20) hyviä juttuja, niin sitten saa jonkun mieleisen jutun, vaikka hiihtoretken eväiden kanssa isän kanssa kahdestaan tai uimareissun tai reissun eläinmuseoon tai vaikka matkan hampurilaispaikan autokaistalle. Ajoittain voi opettaa myös sitä, että pyrkimys hyvään on hyve sinänsä.



Sitten mitä tuohon tulee, että on tuon ikäinen poika eikä ole koskaan kiroillutkaan, niin veikkaan, että joskus on tiedossa ongelmia. Jos miehesi tuommoisesta huutaa naama punaisena, niin poika saattaa ruveta pelkäämään totuuden kertomista ja ruveta vielä valehtelemaan. Onko hänellä ollut taipumusta valehdella?



Ja sitten vielä yhtenä kommenttina, että oletko ap ajatellut, että vaikka ilmapiiri ei ollut ehkä tuossa tilanteessa toivomasi, niin silti opettaja ei ole oikeasti toiminut millään tapaa toiminut varsinaisesti huonosti. Hän selvästi tuntee poikasi, tuntee hänen vahvuudet ja heikkoudet. Valitettavasti suomalaisessa yhteiskunnassa ei pitäisi tulla yllätyksenä, että jos koululta ollaan yhteydessä kotiin (tai on tuommoinen vanhempainvartti) tms., niin silloin juuri ne negatiiviset asiat nostetaan esiin. Ja jos ei jostain mainita pahaa, niin silloin asiat on hyvin. Ja opettajakin on ihminen. Mistä tiedät ettei hänelle tule juuri mitään positiivista juuri silloin päähän, kun hänellä on vaikka juuri menkat alkaneet tai pää kipeä tai hänen oma vanhempansa on sairaalassa tai vaikka mies pelannut hänen kuukausipalkkansa nettipokerissa? Lisäksi tuommoiset tilanteet ovat aina vuorovaikutustilanteita, joissa myös ne vanhemmat vaikuttavat tilanteen kehittymiseen. Joskus vaan homma lähtee sellaiseen negatiivisten asioiden toisteluun, jos tuntuu, että vanhempi ei ota niitä asioita vakavasti tai vähättelee niitä. Jollekin toiselle vanhemmalle ei uskalleta taas edes asioista mainita, kun mietitään, että saako oppilas kotona remmistä, jos vanhemmat asiasta kuulee.



Mulla on oikeasti fiilis, että alkuperäinen tykkää pojastaan ja haluaa hälle vain parasta. Mulla on myös fiilis, että opettaja on aivan ammattilainen ja haluaa vanhemmille informoida asioista, jotka tarvitsevat vielä kehittämistä ja lopputuloksena on oikea unelmapoika :-)



Tämän jutun voisi melkein lopettaa siihen, että otapa ap ja mene ja vähän irrottele poikasi kanssa. Heittäkää hetkeksi lukemiset ja kirjoittamiset nurkkaan, samoin käyttäytymisen miettiminen ja nauttikaa vaan toisistanne. Elämä on niin paljon muutakin kuin suorittamista ja koulunkäyntiä.

Itse olen pistänyt merkille että oma ekaluokkalainen tyttöni:

- lukee työläästi ja "kilahtaa" aina välissä jos ei lue oikein

- kirjoittaa työläästi ja myös menee hermot ja käsiala on hirveää

- on huolimaton, on unohtanut läksykirjaa kouluun jne ja siksi läksyt tekemättä. On unohtanut ympäröidä läksytehtävän ja siksi ei muista mitä tuli läksyksi. Unohtaa pipoa ja hankaa kouluun jne.

- riitelee välillä kavereidensa kanssa.



Ja näistä huolimatta keskustelussa opettaja sanoi että lapsi on hyvin kehittynyt kaikilla osa-alueilla syksyn aikana ja että hän on aivan ihana "luonnonlapsi", iloinen ja mielikuvitusrikas. Kehui yleisesti koko luokkaa todella kivaksi luokaksi ja erityiskehuja sai meidän tyttö tässä kahdenkeskisessä keskustelussa. On kuulemma hyvä kun hän osaa näyttää tunteitaan jne. Mitään negatiivista ei sanottu. Kun itse ilmaisin huoleni mm. huolellisuudesta, niin opettaja sanoi että eka ja tokaluokka on vielä sellaista perusasioiden opettelua ja että pikkuhiljaa...

se on aika eri asia kuin kakkosluokkalaisen, vaikka kakkosetkin vielä opettelevat asioita. Mutta kakkosilta vaaditaan jo aika paljon enemmän kuin ykkösiltä, varsinkin kun puhutaan syyslukukaudesta.



Ja ap:n pojan käytöksessä on pahoja juttuja, mm. väkivaltaa toisia kohtaan (kyllä liian voimakas toistuva töniminen, kepin heittäminen naamaan on väkivaltaa) johon pitää puuttua kunnolla. Siksi siitä keskusteleminen vie suurimma osan vanhempainvartista.

Eikö se riitä, että asiat tekee siksi, että ne täytyy tehdä, ja jos ei tee niin siitä seuraa sanktio tai vaikeuksia.

pelkät sanktiot ja vaikeudet ei riitä. jos riittäis niin meillä olis edelleen rotuerottelu voimassa ja busseja erikseen tietynvärisille ja sekavärisille, naiset ei kävis yliopistoa, penisilliiniä ei olis keksitty, sähköä ei olisi, puhelinta ei kukaan edes kuvittelisi, kuumetaudissa iskettäis suonta kunnes potilas kuolee jne.

Jos siis kukaan ei kysyisi, sitä motivaatiota, että MIKSI näin muka pitää tehdä tai siitä seuraa vaikeuksia ja onko ne vaikeudet varmasti suurempia kuin ne edut joita tästä myös voi seurata.

Ei motivointi tarkoita karkin antoa, vaan sitä, että asiat perustellaan kunnolla - silläkin uhalla että äiti osoittautuukin olevan yhtä väärässä kuin noita yllämainittuja käytänteitä pitkään vaatineet ihmiset.

mutta opettajakin on vain ihminen. Harmillista että teille jäi hyono mieli keskustelusta. On kuitenkin hyvä jos hän kertoo ongelmallisesta käytöksestä, silloin siihen voidaan puuttua.



Minun ainakin vanhempana on hieman vaikea ottaa vastaan negatiivista palautetta lapsestani, ainahan sitä ilolla kehuja kuuntelee. Tästä syystä kohotan kaiken negatiivisen palautteen x10 Ja voit uskoa että sitä negatiivista palautetta tulee kotiin. Mutta silloinkin yritän tunteitani hillitä kun tiedän itseni palautteen vastaanottajana.



Koulusta ei positiivista palautetta paljon jaella . Kun asiat on hyvin viestiä ei tule. Ei heillä ole aikaa kehua lapsia kotiväelle, mutta jos lapset saavat päivänaikana positiivista palautetta se riittää minulle. Toisinaan kysyn lapselta onnistuikohän jossain asiassa, oliko jossain hyvä. Usein vastauksena on joo...ja lopuksi tulee opettajakin kehui minua.



Kaikki me ollaan elämässä opettelemassa taitoja, aikuisetkin. Positiivinen asenne opettajaa kohtaan (vaikka olisi.....**** henkilö) ja se että lapsi tietää, että vanhemmat arvostaa opettajaa helpottaa opettajan työtä ja lapsen koulunkäyntiä.

Hmmm... vai että aspergia ehdotetaan... Eikö asperger tarkoita sitä, ettei kykene arvioimaan omia tai toisten tunteita? Ettei kykene leikkimään samanikäisten kanssa? Kuulostaako seuraavat asiat aspergerilta:



Pojalla on muutamia todella hyviä kavereita, joiden kanssa hän on paljon. Näille kavereille on yhteistä se, että he ovat aika herkkiä ja keskustelevia. Kun heidän leikkiään katson, niin poikani leikkii todella hyvin ja kuuntelee toista hienosti. Leikki on hyvin vuorovaikutteista. Legoilla lähinnä.



Hän itse sanoo, ettei tykkää jengeistä tai isoista ryhmistä. Esim. synttäreille ei kutsunut kuin vain lähimmät kaverit.

Haluaa kuitenkin aloittaa sählyn pelaamisen, eli isot porukat eivät pelota häntä.



Olen joskus kysynyt ip-kerhosta, miten hän leikkii 17 lapsen ryhmässä, joista 13 on poikia. On kuulemma avulias ja sosiaalinen. Sanovat, että ryhmässä on aggressiivisia ja lyöviä lapsia, mutta meidän poika ei ole yksi heistä. Mutta monesti myös leikkii yksinään. He ajattelevat, että se johtuu siitä, että hän vain haluaa leikkiä yksin. Minä ajattelen, että hän valitsee ennemmin oman seuransa kuin ison jengin, johon ei samaistu.



Hän on tule toimeen niiden lasten kanssa, jotka ovat pomottavia, haastavia tai kukkoilevia. Hän alkaa haastaa takaisin käytöksellään ja ilmeillään. Kerran hän tosin sai turpaansa pienemmältä pojalta, niin hän ei lyönyt takaisin. (olemme paljon puhuneet siitä, mitäköhän hän teki ensin...)



Kun luin tuon asperger-ajatuksen täältä eilen, niin haastattelin poikaa. Kysyin, tietääkö hän, miltä muista tuntuu. Sananmukaisesti hän vastasi minulle "joskus, kun katson heidän kasvoja".



Ylläolevalle, joka kirjotti "kyllä liian voimakas toistuva töniminen, kepin heittäminen naamaan on väkivaltaa" haluan sanoa, ettei poika ole töninyt kuin yhden kerran, ettei sitä voida todellakaan sanoa "toistuvaksi". Eli älä liioittele.

on hyvin saman tyyppinen ja asperger epäilyjä on esitetty. Pojallamme on myös 3 hyvää kaveria, joiden kanssa leikit sujuuu hyvin. Ei myöskään viihdy isoissa ryhmissä ja leikkiin toisinaan yksin. Pojan vastaukset ovat hyvin erkoisia, asperge-tyyppisiä, kuten tuo että "joskus kun katson heidän kasvojaan". Toki ovathan ihmiset erilaisia ja vaikka olisi as-piirteitä, ei tarkoita että olisi as.

Olisikohan nyt äidillä hieman pohtimista omassa asenteessaan ja terveydentilassaan. Ensin hyökkäät täällä opettajaa vastaan, joka aivan varmasti ajatteli lähinnä lapsesi parasta, sen jälkeen - paljastettuasi hyvin kuvaavia asioita poikasi käytösongelmista - hyökkäät jokaista vastaan, joka on eri mieltä kuin sinä eikä vain hymistele poikasi huippuälykkyydestä ja sosiaalisesta lahjakkuudesta. Jos opettajan mielestä pojallasi on koulussa käytösongelmia, hän ei todellakaan leiki hyvin ja vuorovaikutteisesti eikä kuuntele toisia hienosti.

Halusitko kuulla lapsesi mahd. vaikeuksistakin, vaiko vain jotain ihmeellistä suitsutusta?



Ehkä opettajalla ei olekaan laput silmillä, vaan hän näkee lapsesi ongelmatkin.

Olen seurannut keskustelua ja olen laittanut merkille, että ap kumoaa aina kaiken kritiikin joka kohdistuu lapseen tai omaan toimintaansa ja taas ottaa hyvin vastaan kaiken positiivisen palautteen lapsestaan (=iltapäiväkerhon ohjaajat).



Mielestäni sinun ap pitäisi kunnioittaa lapsen oman opettajan (ammattilaisen) mielipiteitä sekä erityisopettajan mielipiteitä.

Kerrotko lisää pojastasi! Muita erityispiirteitä.



Minä itse ajattelin tätä asperger asiaa, kun poika oli 5-vuotias. Hän oli nimittäin silloin hyvin kovakalloinen ja siinä kesti, että hänet sai ruotuun. Sillon kysyin kummitädiltä, joka on koulupsykologi (josta joku aikaisemmin sanoi, ettei tuttujen mielipiteisiin voi luottaa, mutta minä luotan, että kun jotain suoraan kysyn, että minulle suoraan vastataan), että voisiko poika olla asperger. Hän silloin sanoi, ettei usko.



Itse ajattelen tänä päivänä, että ehkä hänellä on jotain piirteitä, mutta ei hän niiiiin erikoinen ole suhteessa muihin. Ihan tavallinen poika kaikin puolin.

Lapsi on huippuälykäs ja osaa kaiken mitä koulussa eteen tulee. Kokeista tulee ihan aina kiitettävä, yleensä kymppi. Koulua lapsi pitää helppona, mutta tylsänä. Hän on myös kiltti, ei ole koskaan aiheuttanut minkäänlaista häiriötä, tekee läksyt huolellisesti, ei kiusaa muita, on reippaasti mukana kaikessa mitä koulussa tehdään. Hän on aivan ihana lapsi, eikä tämä ole ainoastaan minun mielipiteeni. Kaikki suorastaan ihastuvat häneen.



Arviointikeskustelussa opettaja on aina tuumannut, että "oppimisessa ei ole vaikeuksia, vaan kaikki sujuu ihan ok". Ja onko vanhemmilla jotain kysyttävää? Ikinä, koskaan opettaja ei ole tuon positiivisemmin asioita ilmaissut. Ilmeisesti kaikenlainen kehuminen on pannassa. Niinhän sitä ennenkin sanottiin, ettei saa kehua lasta, jottei ylpisty...

en enää kommentoi. Noihin olen kommentoinut aikaisemmin tässä ketjussa, miksi en suoraan usko opettajaa tai erityisopettajaa.



ja mitä pojan leikkimiseen lähimpien kavereiden kanssa tulee, niin minä kerron, mitä minä näen. Pojan kaikista parhaimman kaverin äiti on lto, ja olemme perhetuttuja. Tämä lto ihmettelee myös sitä, kuinka vuorovaikutteista heidän

En tietenkään ole katsomassa koulussa, mitä tapahtuu. Kommentoin vain siitä, miten näen poikien leikkivän.



ap

Oi sitä riemua!!!!!!!!!!!!!!!!!



Viis siitä ettei pysty sopeutumaan kouluun!

Lapsi on huippuälykäs ja osaa kaiken mitä koulussa eteen tulee. Kokeista tulee ihan aina kiitettävä, yleensä kymppi. Koulua lapsi pitää helppona, mutta tylsänä. Hän on myös kiltti, ei ole koskaan aiheuttanut minkäänlaista häiriötä, tekee läksyt huolellisesti, ei kiusaa muita, on reippaasti mukana kaikessa mitä koulussa tehdään. Hän on aivan ihana lapsi, eikä tämä ole ainoastaan minun mielipiteeni. Kaikki suorastaan ihastuvat häneen.

Arviointikeskustelussa opettaja on aina tuumannut, että "oppimisessa ei ole vaikeuksia, vaan kaikki sujuu ihan ok". Ja onko vanhemmilla jotain kysyttävää? Ikinä, koskaan opettaja ei ole tuon positiivisemmin asioita ilmaissut. Ilmeisesti kaikenlainen kehuminen on pannassa. Niinhän sitä ennenkin sanottiin, ettei saa kehua lasta, jottei ylpisty...

Minä olin ihan samanlainen - sain kaikista kokeista kymppejä, tein kaikki läksyt jo tunnilla, olin kiltti ja sosiaalinen. Siitä huolimatta en ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään huippuälykkäänä eivätkä vanhempani tosiaankaan odottaneet, että opettaja kehuisi huippuälykkyyttäni heille... Realismia peliin.

Odotin opettajan kanssa sellaista keskustelua, että

- hän kannustaisi ja motivoisi lastani. Ei lastani minulle tarvitse kehua. Odotin siis oikeaoppista palautteenantamista

- hän ei käyttäisi puolta ajasta moittiakseen asioista, joista on jo puhuttu kouluun päin ja joista on lapsen kanssa puhuttu, joita on jo vatvottu. Jos lapsen kohdalla on uusia käytöshäiriöitä tai muita ongelmia, niin puhuttaan sitten niistä. Ei käsitellyistä asioista.



ap

sitä enemmän hän kuulostaa aspergerilta, ainakin asp-piirteet ovat todella vahvat.



Ja asp-lapsi pystyy kyllä luomaan kaverisuhteita, läheisiäkin ja ottamaan toisia lapsia hyvin huomioon, poikani yksi ystävä on nimittäin asperger. Ja otathan huomioon, että asperger-lapsetkin ovat yksilöitä, eivät samasta muotista.



Olet juuri niitä äitejä, jotka ovat muodostaneet tietyn ihannoivan kuvan lapsestaan eivätkä suostu millään näkemään, että asia voisi olla toisin.

Painotit alusta asti lapsesi älykkyyttä, päättelykykyä ja miten jopa akateemiset ihmiset ovat ihastelleet sitä - nämä asiat tuntuvat olevan sinulle todella tärkeitä. Olisiko kuitenkin nyt syytä kohdata asioiden realiteetit, ihan oman poikasi edun takia.

käytöstä kuin iltapäiväkerhonohjaajaa (joilla harvemmin on mitään laajempaa pedagogista koulutusta).



Ja toisekseen: ole iloinen ettei lapsella ole ongelmia iltapäiväkerhossa - se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että lapsella on ongelmia koulussa. Koulun ongelmia ei vähennä se, että "eihän se iltapäiväkerhossa".