Tampereella asuvat akateemiset - miten ihmeessä löydätte töitä??
Alkaa olla pinna kireällä. Muutettiin Tampereelle ja nyt työn saanti täältä tuntuu olevan kiven alla. Olen hakenut avoimia paikkoja, lähettänyt avoimia hakemuksia, mutta ei. Pakko vissiin muuttaa takaisin pk-seudulle, kun ei töitä löydy. Harmittaa. Ollaan oltu täällä viime kesästä.
Kommentit (36)
Totesimme kuitenkin molemmat että alan kiinnostavimmat työpaikat on pk-seudulla. Jotenkin pk-seutu viehätti myös dynaamisuutensa takia. Jotenkin Tampere on vähän sellainen paikka useimmille, että siellä ollaan vaan väliaikaisesti (esim. opiskelemassa) ja sieltä lähdetään pois heti kun saadaan tilaisuus.
Yhtään ainutta luokanopettajan virkaa ei tullut Tampereella täksi lukuvuodeksi auki. Ympäristökuntien hakijamäärätkin olivat aivan huimia. Hain esimerkiksi Pirkkalaan ja hakijoita oli pitkälle toista sataa yhteen virkaan. Onneksi sain edes jotain väliaikaisia tuntiopettajan tehtäviä täksi vuodeksi.
väki, mutta heikoimmat joutuu lähtemään esim. pääkaupunkiseudulle. Osa heistäkin palaa sitten takaisin saatuaan työkokemusta. Kelpaa sitten jo Tampereellakin työpaikkoihin lisäpätevyyttä hankittuaan;)
Miehellä on täällä sitä paitsi hyvä ja mielenkiintoinen työ (on DI, ura noususuunnassa), ystäväpiirimme (myös lasten) on täällä, meillä on ihana talo ja mukavia ystäviä. Emme kaipaa hienostopiirejä tai kulttuuria, jota ei täältä löytyisi, joten olemme tyytyväisiä tilanteeseen. Ainoa ongelma on tällä hetkellä minun työtilanteeni :(
2/11/18
Mutta minne sitä muuttaisi jos ei halua Helsinkiin? Muualla Suomessa ei ole töitä sitäkään vähää mitä täällä.
Opiskelukavereista suurin osa muutti enemmän tai vähemmän pakon sanelemana Helsinkiin ja ne ei-lahjakkaimmatkin ovat kaikki saaneet sieltä töitä. Täällä Tampereella pärjäävät sitkeimmät.
Vierailija:
väki, mutta heikoimmat joutuu lähtemään esim. pääkaupunkiseudulle. Osa heistäkin palaa sitten takaisin saatuaan työkokemusta. Kelpaa sitten jo Tampereellakin työpaikkoihin lisäpätevyyttä hankittuaan;)
Mutta pistetään vanhan kunnon kateuskortin piikkiin. ;)
Minullakin olisi ollut töitä suppealla erikoisalalla, joka ei suoraan sanoen ole koskaan kiinnostanut (vaikka niitä töitä tulikin tehtyä joitakin vuosia, vapaaehtoisesti lähdin). Tuo on totta, että tekniikan alalla täällä on suht' hyvin töitä, mutta humanisteille ja valtiotieteilijöille heikommin.
Sain Tampereelta hyvän oman alan työpaikan. Minkäänlaisia kehitysmahdollisuuksia uran kannalta Tampereella ei ollut. Eli ei ollut muita työpaikkoja, joihin olisin edes voinut hakea. Helsingissä löytyy hurjasti eri vaihtoehtoja Tampereeseen verrattuna.
voihan sen noinkin nähdä... itse (ja moni muukin) kokee sen niin, että hesa on suunnilleen viimeinen vaihtoehto, jos missään muualla ei työnsaanti onnistu. sinne sitä sitten ajautuu työn perässä jos ei muuta voi, ja toivoo koko ajan pääsevänsä pois.
Sen tiedän, ettei vakivirkoja juuri tunnu olevan, mutta saako sijaisuuksia kuinka helposti? Millainen systeemi - näissä kun on suuria eroja alueittain.
Miehen työn takia olemme täällä. Meillä on myös kaksi lasta, joten uuden ammatin opiskelu tuntuu vähän liian kikkiseltä.
Oikeasti en ole tarkka työn sisällön enkä palkan suhteen. Mieluiten tekisin osa-aikaisesti töitä. Mutta pitänee rueta siivoojaksi, muuta en kohta enää keksi.
Huomenna on yliopistolla rektytointitapahtuma. Sinne Ap!
Olipa tänne tullut paljon keskustelua aiheesta.
AP
Siitä voi insinöörikoulutuksella päätellä, että työpaikkojakin on vähemmän. Toisaalta kyllä niitä aika monelle on silti riittänyt.
Täällähän on omakin opinahjo sille alalle ja niistäkin harvat saa täältä töitä. Tunnen monia yhteiskuntatieteilijoitä ja kaikki asuvat pk-seudulla sen takia, että sieltä saa edes niitä pätkäduuneja.
Tampere on teknologiakaupunki ja esimerkiksi tekniikan puolella on hyvin töitä.