Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämä on ankeaa! (valitusta)
04.02.2008 |
Pakko kirjoittaa valitusviesti. Meillä on kolme lasta, joista nuorin vasta 2kk. On aika vaativa tapaus, eikä nuku päiväuniakaan lainkaan, joten olen käytännössä koko päivän vauva sylissä/ kantoliinassa tai imetän. Samalla yritän hoitaa kotihommia ja huolehtia isommista. Isommat tappelevat ja kitisevät, koko ajan kuuluu: " Äiti, mulla ei oo MITÄÄN tekemistä" . En yleensä ehdi istua hetkeksikään kuin imettäessäni ja silloinkin kaksi lasta ovat koko ajan kyljessä kiinni, riehuvat, kantavat minulle kirjoja luettavaksi, vaativat tekemään jotain. AARGH! En juuri käy kodin ulkopuolella muuta kuin pihassa norkoilen tunnin verran aamupäivällä katsomassa kun lapset paiskovat toisiaan lumikököillä ja karjuvat, jos kaivurilla kaivaminen ei mene toiveiden mukaisesti. Samalla heijaan vaunuja, että kuopus pysyisi edes hetken huutamatta.
Mies tulee kotiin iltahämärissä, syödään, alkaa nukutusruljanssi. Kun isot nukkuvat, pienin aloittaa jokailtaisen huutokonsertin, jota yleensä jatkuu siihen saakka, että mennään vauvan kanssa yhdessä nukkumaan. Sitten onkin taas aamu ja sama ruljanssi. Kamalimpia ovat päivät, jolloin pitää mennä jonnekin tiettyyn aikaan, koska silloin pitää koko lauma saada puettua ja ulos ovesta määräajassa kuopuksen karjuessa taustalla.
En enää edes osaa kuvitella, että minulla voisi olla jotain omaa elämää. Kaikki aika menee vain rutiinien pyörittämiseen. harvoin ehdin edes ajatella yhtään omaa ajatustani loppuun, kun joku jo keskeyttää. Tänään söin samalla kun kävelin asunnossa edestakaisin ja nukutin vauvaa kantoliinaan. Nyt onneksi sain hänet sinne nukkumaan ja pääsin hetkeksi koneelle kirjoittamaan tätä viestiä. Hiuksiakaan en ole harjannut pariin päivään. Miksi vaivautua, kun sisällä minua eivät näe kuin lapset ja ulkona on aina pipo päässä.
Koska tämä loppuu?! Saanko enää koskaan omaa elämääni takaisin?! En jaksa enää juuri välittää tai innostua mistään, kun en mitään asiaa kuitenkaan pysty loppuun saakka tekemään. Tuntuu, että kaikki muut elävät ympärillä ja minä olen vain väline, joka huolehtii kaikista muista, mutat minusta ei huolehdi kukaan. Olin juuri flunssassakin, mutta se ei näy missään, hoidan viimeisillä voimillani samat rutiinit kuin ennenkin, ihan kuin kone.
Kun vain tietäisi, että tämä helpottaa joskus...
Kommentit (31)
kyllä tuo joskus helpottaa. Nyt kuitenkin luin rivien välistä että olet todella väsynyt ja kaipaisit hetkisen muuta ajateltavaa, pientä irroittautumista arjesta ja kodista. Olisiko mahdollista pyytää isompien lapsien kummeja apuun, jotka ottaisivat lapset päiväksi luokseen? Tai isovanhempia? Vauva ei varmaankaan pysty saamaan päivärytmistä kiinni jos olet itse hermostunut ja väsynyt, vauvat kun ovat erittäin herkkiä:) Vai olisitko niin rohkea ja soittaisit neuvolaan josta saattaisit saada perhetyöntekijän muutamaksi tunniksi kotiin. Kun itse voi hyvin niin lapsetkin voivat hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nytkin voit muuttaa omaa toimintaasi: älä hosu ja opettele mielentyyneyttä hermostuttavissakin tilanteissa. Muut - siis isommat lapset- saavat opetella odottamaan. Vaadi miestäsi päästämään sinut edes kerran viikossa pariksi tunniksi omiin puuhiin pois kotoa rauhoittumaan - ei tod ole liikaa pyydetty.
Toisaalta ota vastuu tilanteesta, joka ei valittamalla parane: kolme pientä lasta ei ole teille itsestään putkahtanut. Niin makaa kuin petaa jne...
Siksihän pusken päivästä toiseen vaikka flunssassakin. Ja olen todella kiitollinen siitä, että meillä on kolme tervettä lasta. Omasta jaksamisestani vain olen huolissani. Enkä tosiaan ihan täysin ota omalle vastuulleni sitä, että vauva on näin rauhaton tapaus. Tiesin kyllä, että kolmen kanssa voi olla rankkaa, mutta en osannut odottaa, että tätä kolmatta ihan oikeasti pitää hyssytellä vuorokaudet läpensä.
Olen miehelle sanonut, että pelkään napsahtavani kohta, jos en pääse koskaan kotoa pois. Mies vain vastasi, että eihän hänelläkään ole mitään harrastuksia! En kyllä jaksaisikaan sitä, että mies vielä työpäivän jälkeen lähtisi jonnekin, silloin olisin kokonaan käytännössä yksin lasten kanssa sen päivän. Ehkä viikonlopuksi voisimme sopia, että kumpikin saa lähteä pariksi tunniksi jonnekin. Mutta eniten kaipaisin, että saisin olla vaikka yksin kotona muutaman tunnin, vaikka lukea lehteä, syödä ja käydä vessassa rauhassa ja ehkä suihkussakin.
Siis kun tilanne on vain sellainen, että joka ikinen päivä olen iltaan menenssä aivan takki tyhjä ja seuraavana päivänä on vain jaksettava ja seuraavana ja seuraavana... Pari ekaa kuukautta meni hirveällä tsemppihengellä, mutta nyt alan olla ihan finaalissa. Tuntuu, etten vain saa enää mitään iloa elämästä.
Tiedän mitä tuo uupuminen on. Mahdetaanko asua samassa kaupungissa? -4-
Neljä lasta eikä koskaan omaa aikaa... Itsekin unelmoin parista tunnista ihan yksin *huoh*. Nukkuisin tai vain löhöäisin:) Ei ole mummoja lähellä, eikä kummit ole koskaan edes tarjoutuneet auttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja miksetpä jo nyt niin, että isommat ovat miehen hoivissa ja sinä käyt pienimmän kanssa jossain (kirjastossa, kaupassa, kaverilla, sukulaisilla). Mieti myös teidän arkirutiineja, olisiko niissä tarkistamista. Ota isommat mukaan arkiaskareisiin tai järjestä kotona tilat niin, että isommilla on mielekästä tekemistä, kun sinun aikasi menee vauvan hoitoon. Ole läsnä isommille lapsillesi, lukekaa kirjaa, jutelkaa yhdessä, vaikka vain loikoilette yhdessä sängyssä.
Aina ei tarvitse jaksaa olla tehokas. Kohta tulee kevät, pukeminen helpottuu, ulkona on enemmän puuhaa, aurinkoa näkee useammin, vauva kasvaa - pian helpottaa! Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenkin tehnyt niin, että lähdetään vauvan kanssa kaksistaan vaikka kaupungille välillä. Sekin tuntuu jo ihanalle luksukselle. Taidan vain olla liiankin vastuuntuntoinen, kun tunnen jopa tuosta syyllisyyttä! Kun mies-parka joutuu olemaan sen aikaa ihan yksin isompien kanssa. Ehkä iso osa ongelmaa onkin minun ylisuorittamiseni!
Ensi viikonloppuna taidankin lähteä yksin uimahalliin. Ajatuskin on taivaallinen. Ja kevään tulo kyllä varmasti auttaa myös. Talvi on ollut niin poikkeuksellisen ankea ja harmaa.
Vauva on kyllä ihana ja hänen hymyjensä voimalla jaksan pitkälle. Isompien kanssa menetän hermoni. En jaksa jatkuvaa riehumista, mekkalaa, marmatusta ja vaatimista. Olen yrittänyt opettaa noista vähän hiljaisempia ja omatoimisempia, mutta varsinkin vanhin (4v) on aika mahdoton tapaus.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee aika jolloin et enää edes muista millaista nyt on, kuinka rankkaa.
Helpottaa kun vauva kasvaa ja saa rutiineja.
Kiinteiden syömisen jälkeen on jo päivät rytmissä. Ruoka- ja uniaikojen mukaan tietää mitä tapahtuu.
Nyt on vaikeaa, koska vauvalla ei ole selvää rytmiä ja jos on vielä itkuinen tapaus.
Nyt on helmikuu ja varmaan jo huhtikuussa näet elämän ihan eri valossa! Koita jaksaa, nauti siistä vauvasta. Nuuski sitä ja ole vieressä, kun on mahdollisuus.
Minäkin muistan, kun kuopus oli pieni, että jotenkin se isojen äänen pito käy hermoille. Jotenkin kai olisi itse rauhoittunut siihen vauvaoloon ja isot lapset ei todellakaan.
Minua auttoi se, että meillä oli heti paljon tekemistä. Käytiin perhekerhossa ja isommat kävivät päiväkerhossa.
Joskus käytiin kylässä, jossa oli sama elämäntilanne eli kaksi isompaa ja vauva.
Jos sinulla ei ole tätä ihanaa vertaistukea, niin sitten teet vaan elämänne kevääseen asti mahdollisimman helpoksi. Se on kuitenkin pieni ajanjakso elämässä, kukaan ei kärsi vaikka otatte vaan rennosti.
Ja vosiko niissä ulkoiluissa joskus käydä jossain muualla kun omassa pihassa?
Kirjastoon? Isommille uusia kivoja kirjoja, joita lueskellessa menisi loppupäivä. Leikkipuistoon? Siellä olisi muitakin.
No huh, huh. Minun mittapuullani sinulla eikä myöskään miehelläsi ole elämää. Tuota ei monikaan jaksa kauaa.
Eipä tuohon keksi muuta kuin anna ajan kulua ja isompien ollessa riittävän isoja, laitatte heidät esim 2-3 pvää/ vko hoitoon. Tuo 4v voisi jo sinne mennä ihan oman kehityksensä vuoksi.
Vauva oppii toivottavasti päiväunille ja silloin sinä menet myös päivälevolle vapaapäivinä isommista lapsista.
Mitä ihmettä miehesi tekee työkseen, jos sinulle ei liikene vapaa-aikaa viikolla? Lähteekö hän aamuhämärissä ja palaa iltahämärissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perhekerhossa kävimme ennen, mutta ei enää vauvan kanssa. Kirjastossa kävimme kerran ja oli rankka reissu. Isommat riehuivat, hyssytin vauvaa kantoliinassa ja yritin pitää isoja kurissa. Äkkiä vain lainasimme kirjat ja pihalle. Vauva saattaa herätä vaunuissa ja alkaa huutaa ihan yllättäen ja silloin on ikävä olla jossain puistossa kaukana kotoa, kun ilmatkin ovat tällaiset ja esim. imetys ulkona on usein aika mahdotonta.
No, ehkä sitä voisi lähteä, mutta na ovat yleensä niin stressaavia reissuja, että en oikein jaksa. Olen sitten ihan poikki loppupäivän. Väsynköhän jotenkin poikkeuksellisen nopeasti? Ehkä se johtuu siitä, että otan niin ison stressin vauvan huudosta ja pelkään sitä jo etukäteen.
Perhekerho olisi henkireikä, mutta pelkään, että sekin menisi kanniskeluksi ja vauva saisi jotain rintaraivaria muiden äitien tuijottaessa. Samalla pitäisi vahtia isompia. En taida vielä uskaltautua sinne. Mutta olisihan elämä paljon mielekkäämpää, jos vähän useammin pääsisi kotoa pois.
Ap
Mieheni tekee pitkää päivää ja on yleensä kotona vasta kuuden maissa. Mutta kiitos myötätunnosta, ihanaa, että joku myöntää, että ei jaksaisi. Välillä mietin olenko vain huono äiti tai liian sisuton/ mukavuudenhaluinen.
Päiväkotiin ei tässä kunnassa pääse. Isoin on kyllä jonossa, mutta menee vielä kuukausia ennen kuin sinne on toivoa päästä.
Ap
Vierailija:
No huh, huh. Minun mittapuullani sinulla eikä myöskään miehelläsi ole elämää. Tuota ei monikaan jaksa kauaa.Eipä tuohon keksi muuta kuin anna ajan kulua ja isompien ollessa riittävän isoja, laitatte heidät esim 2-3 pvää/ vko hoitoon. Tuo 4v voisi jo sinne mennä ihan oman kehityksensä vuoksi.
Vauva oppii toivottavasti päiväunille ja silloin sinä menet myös päivälevolle vapaapäivinä isommista lapsista.
Mitä ihmettä miehesi tekee työkseen, jos sinulle ei liikene vapaa-aikaa viikolla? Lähteekö hän aamuhämärissä ja palaa iltahämärissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän ne isommat totu käyttäytymään kirjastossa, jos eivät saa harjoitella!! Mitä sinä sitä vauvan huutoa pelkäät? VARSINKAAn jossain perhekerhossa? Siellähän kaikilla on joskus ollut vauva ja taatusti kokemusta niiden kiljumisesta. Isommatkaan i välttämättä rihuisi, kun olisi kavereita ja leikkejä.
Kuullostaa siltä, että itse kaivat itsellesi kuoppaa vaalimalla jotain " hiljaiset, rauhalliset, hyväkäytöksiset ja kauniisti kammatut lapseni, vauvakin vain hymyilee ja syö ja nukkuu" - fantasiaa!!
Elämä on vähän toisenlaista... kyllä me muut äidit sen tiedämme, perhekerhossa saattaisit jopa saada ystäviä, joiden luokse ismmat voisi joskus mennä kylään päivällä jne...
Nyt olen onnellinen nykyhetkestä, lapset ovat 2½, 4 ja 6 ja ovat nyt toista vuotta hoidossa ja minä töissä.
Arkea kotona ollessamme (pahimmillaan oli 3 alle 4 -vuotiasta) helpotti tosiaan perhekerho kerran viikossa (vaikka olikin ruljanssi saada lähdettyä sinne tiettyyn aikaan, puskin rattaissa kahta ja yksi oli pyörällä/pulkassa) mutta silti se jotenkin aina piristi.
Aloin myös käymään läheisellä leikkikentällä aina aamuisin samaan aikaan kuin perhepäivähoitajat; oli ainakin muita ihmisiä näköpiirissä ;)
Esikoisemme pääsi päiväkerhoon 2x viikossa ja kuljetus järjestyi tuttavaperheen kautta, sen parituntisen yritin levätä nuorimpien kanssa päiväunilla.
Esikoisemme lopetti päiväunet 2-vuotiaana joten aloin laittaa hänet katsomaan lastenfilmejä (barbababa tms. kiva) ja nukuin päiväunia pienimpien kanssa. VAIKKA vastustankin " turhaa" tv:n katselua eikä se ole mielestäni hyväksi lapsille edelleen... oli vaan siinä tilanteessa parempi vaihtoehto kuin minun totaalinen loppuunpalamiseni.
Mutta siis nykyhetkeen, olen onnellinen siitä kun huomaan että nyt jo on omaa elämää, siis vapaa-aikaa, lapset ovat sen verran kasvaneet että leikkivät keskenäänkin ja välillä jopa riitelemättä ;) ja kotonakin saa olla hetken aikaa itsekin rauhassa, lukea lehtiä tai olla tietokoneella tms.
Olen aloittanut maalausharrastuksen, käyn jumpassa ja olen jopa ommellut lapsille vaatteita... Lastenkin kanssa on mukava pelailla pelejä ja ulkoilla, ja vaikka toisaalta olisin valmis " hankkimaan" lisääkin lapsia, taitaa tosiasia olla etten jaksaisi / olisi jaksanut yhtään enempää. Meidänkin lapset ovat melkoisen vilkkaita, esikoinen on lisäksi tutkimuksissa mahdollisen asperger-epäilyn vuoksi, saa välillä raivareita yms. ottaa asiat liian " tosissaan" ... Mutta siis haluan sanoa että valoa on tunnelin päässä jos vaan jaksat sinne asti,
minäkin sain kunnalta aikoinaan kodinhoitoapua perran viikossa parin tunnin ajan, kävin uimahallissa yms. auttoi siinä vaiheessa meitä kovasti. Eli pyydä rohkeasti apua neuvolasta/kunnalta/ hankin joku ulkopuolinen lastenhoitaja muutamaksi tunniksi jos on varaa.
Aurinkoisen kevään odotusta!
Vinkkini on että lähde ULOS kotoa joka päivä! Joku reissu jokaiselle päivälle ja paljon ulkoilua isommille lapsille. Se on ainoa keino selvitä täysipäisenä lasten kanssa (oli ainakin minulle).
Ja vauvan itkua pitää oppia hieman kestämään. Ei se vauva hajoa, jos vähän itkee. Ja entä sitten jos alkaa itkemään kesken perhekerhon? Otat syliin ja rauhoittelet. Jos ei rauhoitu, niin mene käytävälle kantamaan ja vaikka imetä siellä syrjällä, jos pelkäät muiden äitien reaktioita.
Ja kuten joku mainitsikin, niin tilanteeseen auttaa aika. Puolen vuoden kuluttua (joo, siihen on ikuisuus) tilanne on jo aivan toinen.
Ja ota hoitoapua! Jos et vauvalle, niin ainakin isommille lapsille. Vie heidät vaikka kerhoon/puistotädille/naapurin teinitytön hoiviin pariksi tunniksi muutamana päivänä viikossa. Se auttaa kummasti. Jos miehesi tekee pitkää päivää, niin sitten teillä on varmaankin varaa parin tunnin hoitoon/päivä.
Ja viimeinen vinkkini: lähde pois av:lta. Tämä palsta aiheuttaa addiktion, stressiä, ahdistusta ja pahaa oloa. Jos vain jotenkin pystyt, niin lue mielummin hyvää kirjaa tai katso telkkaria, mutta älä aukaise tätä.
se varmaan on kun noin monta pientä lasta pienellä ikäerolla. tuskin tuli yllätyksenä?
meillä lapsia 4, eskarilainen, 2,5v ja kaksoset 7kk. Kyllä mulle ainakin on henkireikä just nuo kotoa pois lähtemiset. Siis lasten kans käyn perhekerhossa, kirjastossa, kaupassa jne. Siellä perhekerhossahan on ohjaajia, jotka ainakin täällä ihan mielellään pitävät vauvoja hetken sylissä, että saa itse juoda edes kahvin rauhassa. Ja auttavat pukemisessa ja riisumisessa. Kotona kannattaa oikeesti järjestää semmonen paikka, huone tai nurkkaus, jossa lapset saa rauhassa leikkiä ja keksiä tekemistä. Joskus annan 2,5v:n katsella videota hetken, jos en muuten saa häntä rauhottumaan vauvojen syöttämisen ajaksi. Kun isommilla lapsilla on tekemistä, niin saat rauhassa imettää vauvaa ja vauvakin vaistoaa, jos on rauhallinen ruokahetki, eikä hirvee härdelli ympärillä.
Lisäksi mun on pakko päästä välillä yksin pois kotoa. Käyn lenkillä 2xviikossa kaverin kans, kerran jumpassa ja kerran painonvartijoissa. Ja mieski kyllä tarvii muutakin kodin ulkopuolista elämää ku työn.
Tää on nyt tämmönen vaihe ja kohta on jo ihan erilaista. Kannattaa vaan yrittää keksiä sinne arkeen niitä piristyksiä ja omia juttuja. Vauva kasvaa nopeasti ja kohta on jo paljon helpompaa.
Mun hermoja rassaa eniten ikuinen sotku. Koko ajan pitäis siivota, mutta ei oo mielenkiintoa siihen hommaan niin hirveesti, toki joka päivä pyykätään, siivotaan keittiö, järjestellään leluja ja vaatteita. Silti on sotkusta, mutta eiköhän sekin joskus helpota.
Jaksamista arkeen ja pian oikeesti alkaa aurinko paistaa ja tulee kevät! Vauvakin on sitten jo isompi ja elämä hänen kanssa helpompaa. Kannaattaa myös kysyä kodinhoitajaa joskus jos ois mahdollista saada. Jos se vaikka ulkoilis lasten kans hetken, että saat hetken omaa aikaa.
siellä kerhoa teidän 4-vuotiaalle? Vois tykätä jo käydä muiden oman ikäisten kans pari kertaa viikossa leikkimässä.
Alue: Aihe vapaa
Kolme tervettä lasta, mies, jolla työpaikka, katto pään päällä, luultavasti teillä on sisävessa ja lämmin vesikin tulee sisälle asti. Kohta alkaa aurinko paistaa, tulee kevät ja kesä, voit ottaa sen kiristävän pipon pois päästä ja nauttia elämästä :-)