Lapseni on alkanut kutsua isäpuolta isäksi. Tämä tapahtui heti sen jälkeen, kun oman isän petollisuus paljastui lapselle.

(lapselta eikä isältä) mun mielestä teidän pitäisi selittää lapselle, että bio/etäisä on silti hänen isänsä ja että vaikka nykyinen miehesi t ykkää hänestä kauheasti ja on valmis pitämään huolta kuten isä pitää, hän on silti vain kakkosisä. Ja että lapsenne on onnekas kun hänellä on kaksi sellaista isää...

Tähän mennessä on AINA kutsunut etunimellä, ja korjannut kärkkäästä jos joku on erehtynyt luulemaan isäksi.



Viikko sitten hänen kaverinsa oli meillä, ja isäpuoli tuli kotiin. kaveri kysyi kuka tuli, poikani vastas meiän isä. Kaveri katsoi pitkään, ja kun näki tulijan, sanoi että toihan on kyllä sun isäpuolesi!



Onko oikeasti ihan normaalia, hakeeko hän yhteenkuuluvaisuutta, vai kostaako alitajuisesti isälleen?

ap

Vierailija:

mun mielestä teidän pitäisi selittää lapselle, että bio/etäisä on silti hänen isänsä

Biologia on ihan perseestä, jos isä on käyttäytynyt huonosti. Minusta lapsi saa ihan itse valita sen ihmisen, jonka hän kokee itselleen turvallisemmaksi ja läheisemmäksi. Tottakai hän saa sanoa isäpuoltaan isäksi, mikäli isäpuoli sen hyväksyy. Ei se tarkoita sitä, että hän jotenkin unohtaisi, että on olemassa myös biologinen isä.

minusta asiaan ei kannattaisi puuttu vaan antaa asian olla. Kutsukoon millä kutsuu. Ilmeisesti hänellä on nyt kasvun paikka meneillään. Parempi minusta olla puuttumatta asiaan.





Ja jos oikeita neuvoja kaipaat niins uotittelen vaikka soittamaan lapsi psygolokiin ja kysellä sieltä miten tulee toimia.



Täällä av:lla, kun on yhtä monta mielipidettä kun on lukiaa/kirjoittajaa.

mutta ap, sä näytät vaan haluavat että esikoisesi adoptoisi uuden miehesi isäkseen. Niin ei vaan voi käydä ilman että siitä tulee hänelle itselleen vahinkoa. Sorry.



Ja kuten varmaan arvaat, kyse ei ole siitä, mitä lapsesi tietää, vaan ensinnäkin kenties siitä, miltä hänestä tuntuu (epävarmalta: hän on hyväksynyt sen, että te ette isän kanss apalaa yhteen, joten hän voisi yhtä hyvin alistua tähän) ja toisenakin mitä todennäköisimmin mitä hän kuvittelee, että häneltä halutaan: hän näkee, että sinä haluaisit hänen pitävän nykyistä miestäsi isänään.



Korjaa hänen luulojaan, hänen täytyy tehdä niin kuin on OIKEIN..

Minusta tuolla lapsi myös osoittaa, että haluaa kuulua perheeseen tasaveroisesti. Ja jos se oikea isä vetää herneen nenään siitä, ettei häntä enää kutsuta isäksi, niin sitten hänen sietäisi mennä itseensä ja miettiä miksi.



Uskon, että tämä on nyt herkkä vaihe lapsellesi, joten en puuttuisi siihen mitenkään. Jos nyt kiellätte häntä sanomasta isäpuoltaan isäksi, se voi saada hänet tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi tai jopa jossain määrin hylätyksi.

teidän yhteinen lapsi sanoo miestäsi isäksi, voi isommallakin välillä " lipsahtaa" isä-sana. lapsuudessani naapurin täti oli mummo leikkikaverilleni ja me kaikki lapset kutsuttiin häntä " Irja-mummoksi" vaikkei hän minun mummo oikeasti ollutkaan.

Tosin meillä ei bio isästä edes juurikaan puhuta, ei olla nähty häntä kahteen vuoteen. Lapset 5-7v.

Minunkin mielestäni lapsi kertoo paljon omista tunteistaan vaihtamalla isäpuolen nimityksen isäksi. Kunnioittakaa sitä!



Ja todella: jos jotain järkevää pohdintaa aiheesta haluat, etsi joku lapsiasioiden ammattilainen. Me täällä horisemme yksi yhtä ja toinen toista.

Alkoi niin, että puhui pikkusisarelleen " mennään isän kanssa" ja nyt käyttää isä-sanaa 99 prosenttisesti.



Isänsä on loukannut häntä, pettänyt luottamuksen, tehnyt rikoksen ja alistanut heikompiaan (ei lastani kuitenkaan) Tämä sotii lapsen oikeustajua vastaan, ja koska isäpuoli on kunnon ihminen (joskin liian kiireinen viettääkseen tarpeeksi aikaa lasten kanssa) on alkanut kai hakea hänestä esikuvaa.



Bio-isä on käyttäytynyt sikamaisesti pitkään, nyt kun asia paljastui, lapsi kai kokee ettei hänen enää tarvitse salailla. ASian paljastuminen oli hänelle kauhea nolaus, mutta kun ymmärsi ettei ole vastuussa isän teoista, alkoi tämä isäpuolen isäksi kutsuminen.



Oletteko tästä huolimatta sitä mieltä, että meidän tulisi puuttua tähän?



Ja keskustelen kyllä asiantuntijan kanssa, isä-jutun vuoksi olemme varanneet ajan psykiatrille. Sitä odotellessa kyselen kuitenkin teidän mielipiteitänne.



ap

mutta kylmä tosiasia on, että isä, HUONOKIN isä, on lapselle tärkeä, ja sitä suhdetta pitää tukea kun se on vaikeuksissa - EINTEN juuri silloin kun se on vaikeuksissa. Jos siis haluaa itse olla hyvä vanhempi.

kerron että kaikki tekevät virheitä, toiset enemmän.



Mutta onko poikani tukeminen kriisissä sitä, että sanon ettei saa kutsua isäpuoltaan (jonka kanssa asuu) isäksi? Eikö se ole enemmänkin puukon kääntämistä haavassa?



ap

Mulle asia oli melko vaikea aluksi, nyt vasta pikkuhiljaa totun siihen. Lasten bio isä on narkkari-rikollinen ja tehnyt vaikka mitä kauheuksia jopa lapsilleen mutta lapset olivat niin pieniä silloin etteivät asioita muista. Hän on itse valinnut olla näkymätön isä lapsilleen, ei ole musta kiinni ja saisi tavata lapsiaan mutta ei halua. Riitojakaan meillä ei ole.



T:12

saman ukon k anssa hengaillut 18 vuotta ja teen töitä erityislasten kanssa....





Edelleen anna olla. lapsi kyllä hakee paikkaansa.



Ja onhan se iskä sanakin isä, meillä ainakin isää kutsutaan monasti iskäski.



Ja edelleen suosittelen ottamaan yhteyttä siihen psykkaan. Hän on ammattilainen näissä asioissa ja osaa sinua neuvoa tarvittaessa vaikka koko perhettä.

niin TOTTAKAI lapsella on oikeus hakea tukea muista aikuisista. Ja on kai se miljoona kertaa parempi, että samastuu kunnon mieheen kuin että ihannoi miestä, joka on jopa rikollinen. Minusta tämä lapsi osoittaa hienoa oikeudentajua!



Sitäpaitsi minä en ymmärrä, miksi sana iskä olisi jotenkin alempiarvoinen kuin isä. Meillä lapset kutsuvat isäänsä iskäksi tai isiksi, eivät koskaan isäksi.



Ja sinä, joka kuulutat täällä sen perään, että asiat pitää tehdä oikein, mikä sinä olet määrittämään mikä on oikein? Miksi jotain ydinperhettä ja biologisia sukulaisuussuhteita pitää vaalia kaiken uhalla, senkin, että joku voi niistä todella huonosti? Veikkaan, että olet suorittaja tai ehkä haluat elää muuten kirjoitetun ja ylhäältä sanellun säännöstön mukaan, esim. raamatun. Tärkeämpää on tunnistaa omat - ja läheistensä - tunteet ja ajatella asioita laajemmin ja tilanteen mukaisesti. Ei vain tarrautumalla johonkin, jonka joku on joskus määritellyt " oikeaksi" .

Tapaamisista on käyty kova riita, jossain vaiheessa vaati poikaa jopa asumaan luokseen, ja kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa, vaati ettei hän saa pitää kuria lapselle. Äitipuoli ei muuten saa hänen luonaan kuria pitää eikä komentaa lastani, kuulemma.



ap

Lapsi valitsee ketä hän isäkseen kutsuun! Isyys on niiiiiin paljno muutakin kuin tippa spermaa.

Noi iso lapsi kyllä tietää taatusti ketä haluaa kutsua miksikin!



Itse olen kutsunut koko ikäni isäpuoltani isäksi ja biologista isääni nimellä. Näin koska isäpuoleni on minut kasvattanut ja kanssani jakanut elämän ilot ja surut, ja hän on todellinen ISÄ minulle.

Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Väärin kuitenkin. Mutta en silti halua lapsen inhoavan isäänsä, vaan yritän kannustaa tapaamisiin. Ja ihan mielellään tuo on niihin mennytkin, tuntuu vaan välillä vähän mustasukkaiselta, esim jos saa tietää että ollaan oltu viikonlopun aikana kylässä, tai on ollut hyvää ruokaa hänen poissaollessaan, saattaa murjottaa. Viihtyy kyllä isälläänkin, siksi tätä äkillistä isäksi kutsumista ihmettelenkin. Onkohan tilapäistä vai pysyvää?



ap