Lapsi ei " pidä" isästä -mikä neuvoksi?
Meillä on sellainen ongelma, että poika 2 v 8 kk ei " pidä" isästään eli sanoo koko ajan isälleen, että ei pidä hänestä ja kehottaa menemään pois. Koskaan ei ole isää ikävä, äitiä vaan. Mies alkaa olla tilanteesta jo aika pahoillaan ja kertoo, että tuo tuntuu hänestä tosi kurjalta, vaikka toki tiedostaakin, että sitä ei ehkä kannata ottaa niin vakavasti. Ymmärrän kyllä, ettei ole kivaa monta kertaa päivässä kuulla, ettei poika tykkää. Aamullakin poika ilmoitti, ettei halua isän hakevan häntä päiväkodista.
Mitä ihmettä? Onko tämä joku normaali vaihe vai pitäisikö huolestua? Mitään ihmeempää ei perhesuhteissa tms. ole tapahtunut. Poika viettää aikaa isän kanssa, vaikka mielummin kyllä äidin kanssa. On ollut aina aika äitiriippuvainen ja nyt tilanne on entisestään pahentunut. Pelkään, että tämä ei voi jollain tasolla olla vaikuttamatta isän suhtautumiseen, kun heidän suhteensa on muutenkin ollut aina vähän vaikea tuon äitiriippuvuuden vuoksi.
Vertaistukea, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (10)
Käsittääkseni tuo on ihan tavallista. Meillä on vastaavassa suosimis-vaiheessa auttanut, kun isä on lisännyt entisestään lasten kanssa olemista. Niin että isä on hoitanut ihan normaaliaskareita enemmän(noussut yöllä jos tarvii, syöttänyt ym.) ja lisäksi niin että olen itse ollut enemmän pois ja poika ihan kaksistaan isän kans. Jo yks päivä kaksistaan isän kanssa on muuttanut tilannetta hyvin.
en nyt tarkalleen muista, että mihin ikäkauteen mikäkin vaihe kuuluu, mutta kyllä tuollainenkin vaihe kuuluu ihan normaaliin kehitykseen. Jossain vaiheessa pojalla on isä-vaihe eli äiti on yhtä tyhjän kanssa ja sitten on äiti-vaihe, jossa lapsi ikään kuin kokee isän kolmanneksi pyöräksi. Varmasti tämä tuntuu isästä pahalta, mutta onneksi nämä ovat tällaisia ohimeneviä vaiheita.
Tiedän kyllä, että normaaliin kehitykseen kuuluu vaiheita, jossa suositaan toista vanhempaa ja toinen ei kelpaa, mutta tuleeko se tosiaan noin voimakkaana, että lapsi sanoo ettei pidä toisesta, ei ole ikävä ja että haluaa että toinen menee pois? Vai olisiko vaan niin, että halutaan, että äiti tekee ja niin sanotaan. Toki tiedän myös, että lapset ovat yksilöitä ja toisten reaktiot voimakkaampia kuin toisten.
Meillä on lapsilla ollut vaihtelevasti lapsesta riippuen tuohon ikään noita äitikausia. Toisilla lapsilla on auttanut kun isä on tehnyt enemmän asoita kaksin lapsen kanssa, yhdellä lapsella tällä ei ollut merkitystä. Yksi lapsista kiintyi aina sen mukaan siihen kumpi oli enemmän hänen kanssaan. Pahin äiti-kausi lapsillamme on kuitenkin ollut juuri 2v synttäriaikaan. Ja ei ole ollut vaan sanomista, vaan ihan totaalihuutoakin.
Nyt meidän 8v tykkää kuulemma enemmän isästä ja viettää mielummin aikaa isän kuin äidin kanssa, mutta diplomaattisesti kertoo että tykkää äidistäkin. 6v sitten on aina ollut totaalisen ja ainoastaan äidin tyttö, sitä ei näytä muuttavan mikään (saas nähdä sitten murrosiässä minkälaisen irtioton tarvitsee). Pienin on hitusen vajaa 3v ja vaihtelee äidin-isin välillä. Eli näitä kausia on ja pysyy, vaikka lapset kasvaakin. Haastavaa se on kuitenkin aikuiselle, joka kaikesta yhdessäolosta ja vietetystä ajasta huolimatta saa kuulla ettei ole niin toivottu kuin toinen vanhempi. -Meillä näyttäisi auttavan vanhemman egoa kun lapsia on useampia, niin kumpikin saa osansa:)
En muista enää edes kaikkia tilanteita, mutta nyt viimeisimmät " äiti/isi on parempi" muistan, kun siitä ei ole edes kauan, kun vein tytön harrastuksiinsa autolla, ja tyttö oli niin iloinen kun äiti oli viemässä. Viime viikolla taas vein tytön harrastukseensa, ja tyttö tokaisi suu mutrussa " höh, miksi isi ei vie" , ja toisen kerran viime viikolla, kun isi taas vei hänet autolla harrastukseen, oli niin iloinen kun iskä oli viemässä... Aina tulee paha mieli näin vanhempana, kun lapsi näyttää, että " sinä et ole mitään, mutta toinen se vasta onkin huippu" , mutta onneksi nuo ovat ohi meneviä vaiheita!
Nykyään on helpompi kun kaksosista toisen suosikki äiti ja toisen isä, mutta yhdessä vaiheessa olin itse niin ilmaa kuin olla ja voi. Olivat vielä niin pieniä, että miehen oli aika vaikea yksin ulkonakin heidän kanssaan esim. kantaa ja itse kävelin vieressä. Toinen oli isossa leikkauksessakin ja oltiin sairaalassa 2vk. Poika huusi yönkin iskää...ei siinä auttanut kuin hokea iskän tulevan aamulla. Meillä eletty nyt (4,5v) vaihetta, että äiti kuoletetaan, nauretaan haudalla ja väitetään, ettei olla oikeita vanhempia vaan halutaan omat oikeat vanhemmat hakemaan. Tämä poika kyllä sitten pyytää jo itse anteeksi ja halii ja pussaa tosi paljon näiden syytösten jälkeen. Noin 2v uhkasivat aj
Mut on niitäkin vaiheita ollut, että iskä ei kelpaa mihinkään, kaunis äiti (tukka pystyssä, yöpaita päällä) vaan. Toinen sanoo, etä näytät prinsessalta ja toinen sanoo, että näytät möröltä. Mun mielestä nämä ovat normaalia kehitystä eikä kannata loukkaantua. Nyt mies ei ole ollut suosiossa, kun työ on viimeisen vuoden vienyt niin paljon aikaa. Toisaalta kyllästyvät minun naamaani, kun olen vastaavasti taas paljon kotona.
Tsemppiä!
Jäikin yksi lause kesken eli 2v uhkasivat ajaa rekalla päälle ja kuljettaa jäänteet kaatopaikalle eli uhkauksia on riittänyt. Kaikkien huumorintaju ei vaan tätä kestänyt :) Kuuluin myös rekalla päälle ajettaviin! Mutta anoppi oli kauhuissaan, kun hänet sanottiin vietävän kaatopaikalle.
Kiitokset tsempityksistä, pahempaa on siis odotettavissa ; )
Meidän kuopus 2v9kk on aina ollut todellinen äidin poika ja hyvin äiti riippuvainen ja on sitä nyt vielä korostetusti. Äiti vaan kelpaa ja äiti vaan on ihana, poika halii ja pussailee minua tosi paljon ja sanoo, minä rakastan sinua useita kertoja päivässä, kun pappa taas on tyhmä ja pappa menee pois. Oli jopa vaihe, että poika öisin herätessään, alkoi huutaa, että pappa mene pois meidän sängystä (poika nukkuu meidän välissä ja heräilee yhä edelleen joka yö)
Esikoisella (6v11kk) oli samanlainen vaihe, mutta nyt ion ISI vaihe, isi on kaikkein maailman paras ja tietää kaiken ja osaa kaiken. Mies kun tulee kotiin, poika kiljuu innosta ja juoksee isin syliin ja päivällä kun mies on töissä kaipaa isää tosi paljon. Äitikin on ihan kiva ja tottakai kelpaa, mutta ei saa samanalaisia riemunkiljahduksia kuin isi.
Minä pidän noita ihan normaaleina vaiheina, enkä ota stressiä, käsittääkseni 2-3 vuotiaana tulee lapselle kausi, että " rakastuu" vastakkaista sukupuolta olevaan vanhenpaan ja saattaa hylkiä toista vanhempaa, meidän kuopus on hyvin vahvasti rakastunu äitiin =) . Ja kuusi seitsemän vuotiaat pojat kai ovat sitä mieltä, että isi on suurin ja mahtavin.
Mareila+Pojat 2v9kk ja 6v11kk
Ja meidän poika on iältään 2 v. 7 kk. Isä ei kelpaa mihinkään, mutta johtunee ihan siitä, että äiti viettää päivät hänen kanssaan ja pitkälti myös illat ja yötkin. Silloin kun äiti ei ole saatavilla, mennee ilmeisesti vähän paremmin.