Olen ylpeä etten ole ikinä ollut kenestäkään miehestä riippuvainen.

Houhou, kun juuri meillä itsenäisillähän se ammatti ja työ oli hankittuna ennen kotivuosia - niiden turvin voi olla kotona montakin vuotta joutumatta riippuvaiseksi. Se joka on ylpeä kotiäitydestään ja siitä että mies elättää häntä hänen tehdessään tätä tärkeää lastenhoitotyötä, ajaa itsensä helposti loukkuun. Kun ei toisesta ihmisestä voi koskaan olla ihan varma, eihän itsestäänkään voi...

Surullisimpia tapauksia on ne vakaumukselliset kotiäidit, jotka huomaa 3-kymppisenä olevansa yksinhuoltajia vailla omaisuutta tai työpaikkaa. Näitäkin tunnen muutaman, valitettavasti.

Vierailija:

Myös eläketurvani maksetaan mieheni tuloilla näiltä kotivuosiltani. Mieheni tietää, että en ole mikään reppana ja tulisin selviämään lasten kanssa, vaikka esim jäisin leskeksikin. Sivistyneenä miehenä hän ei erottele rahojaan, vaan ne ovat yhteisiä. Hän toivoisi että kuluttaisin enemmänkin!

Ex-mieheni taas eli kustannuksellani 10 vuotta. Sen siitä sain kun silloin ajattelin voivani muuttaa toista ihmisenä ja että olen vain reipas kaikki langat omissa käsissäni pitelevä nainen.

Houhou teille vaan, jotka eivät näe kotityönsä arvoa ja pelkäävät tulevansa liian riippuvaiseksi miehestään! Onkohan teillä koulutusta ja työkokemusta ennen kotivuosia hankittuna?

Vierailija:

Sivistyneenä miehenä hän ei erottele rahojaan, vaan ne ovat yhteisiä. Hän toivoisi että kuluttaisin enemmänkin!

Ex-mieheni taas eli kustannuksellani 10 vuotta.

Miten niin ex-miehesi eli kustannuksellasi? Eihän sivistynyt ihminen erittele rahojaan vaan ne ovat yhteisiä!

Mutta niinhän se kotiäidin logiikka menee, rahat ovat yhteisiä heti kun mies tienaa naista enemmän. Toisinpäin ei koskaan.

" Mutta niinhän se kotiäidin logiikka menee, rahat ovat yhteisiä heti kun mies tienaa naista enemmän. Toisinpäin ei koskaan."



Siis oletko kovinkin laajaa, luotettavaa ja puolueetonta tutkimusta (jota ei oma kateus väritä...) asiasta tehnyt? Joskus olisi parempi olla avaamatta suutaan, jos sieltä ei tule kuin roskaa.

Olen erittäin hyvätuloisen miehen vaimo. Olen kyllä opiskellut akateemisen tutkinnon, mutta en ole ollut työelämässä, koska mieheni on elättänyt meidät.



Nyt olen siinä pisteessä että haluaisin erota, mutta en yksinkertaisesti uskalla lähetä. En tiedä saanko mitään töitä ilman työkokemuksta (olen 32 v. ja ollut valmistumisen jälkeen 5 v. kotona) ja toisekseen pelkään elintason menetystä, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin.

että ei voi lähteä suhteesta vaikka mies hakkaisi, pettäisi tai ryyppäisi. Se, että elää " miehen rahoilla" esim. hoitovapaalla, ei tätä ole. Niin kauan kuin tietää, että pääsisi eron sattuessa jaloilleen, töihin ja elämään kiinni, on tarpeeksi itsenäinen. Eli niin kauan kuin voi itse päättää, haluaako olla tässä suhteessa vai ei.

Yleensä kun aihe kuin aihe tuppaa menemään ihan älyvapaaksi ääri-ilmiöiden revittelyksi.

Vierailija:

kuin mitä mulla oli säästöissäni sen jälkeen kun hän oli maksanut lainat ja ruokalaskut. Ja mä koin ehdottomasti reiluksi sen, että hänellä oli vähän kalliimpia harrastuksia kuin minulla silloin kun olin hoitovapaalla; olisiko miehen pitänyt keskeyttää harrastuksensa ja jakaa se raha puoliksi meidän kesken, että minäkin olisin päässyt salille työvöenopiston jumpan sijaan?

14

Kyllä minusta molemmat tinkii, jos toinen puolisoista on hoitovapaalla. Ei vain se osapuoli, joka on kotona.

En koe olevani miehestäni riippuvainen, vaikka olenkin välissä elänyt hänen tuloillaan. Onhan hänkin opiskeluaikana elänyt minun tuloillani. Meillä perhe on yksikkö, jossa jokainen on jollain tavalla toisestaan huolehtimassa. Ei se ole riippuvuutta, vaan - mikähän sana tähän olisi paras - tasa-arvoa, toisesta välittämistä, huolehtimista, sitoutumista.

Jollekin riittää että voi lähteä, jos mies alkaa hakata, ja tietää jotenkin pärjäävänsä. Joku toinen varmistaa että voi lähteä, jos rakkaus loppuu, eikä tarvitse luopua mistään aineellisesta. Minä kuulun jälkimmäiseen porukkaan ja tiedän olevani keskimääräistä itsenäisempi perheenäiti. En todellakaan ole riippuvainen miehestä taloudellisesti, henkisesti tai edes tietoteknisesti vaan hoidan kaikki asiani itse. Ei minua silti häirinnyt se että mies maksoi lainat ja isot laskut kun olin hoitovapaalla - se oli yhteinen päätös ja minullahan oli hyvä duuni odottamassa siltä varalta, että tilanne muuttuu.

nainen roikkuu, koska ei voi erota, kun ei yksin pysty ylläpitämään elintasoaan... keski-ikäisiä naisia nämä. Mun mielestä se on surulllista ja julmaa... sillä tuskin se mieskään on onnellinen tuossa suhteessa. Sitä en sitten tiedä, miksei näissä suhteissa miehet pakkaa kamojaan... mene ja tiedä, ihmiset on kummallisia...

Mä olen kai kanssa riippumaton ;) Meillä eri tilit ja mä vanhempainvapaalla. Mies maksaa asumisen, mutta mä maksan auton (hmm... se on kuitenkin mun auto...). Mies maksaa ehkä ruokaa enemmän, mutta mä maksan netin, sähkön ja vakuutukset... tosin, mulla oli ihan kiva palkka ennen mammista, eli saan ihan jees tuet.

Mä en osaa, enkä halua pyytää rahaa mieheltäni. " anna rahaa" ei vaan sovi mun suuhun. Mies tietää, että olen pa, jos pyydän hänet mukaan kauppaan... heh, näin mun ei tarvii sitä suoraan tunnustaa... Olenpas ovela ketku ;)

Mutta... olen riippuvainen miehestäni ja vauvastani, en kestäisi, jos heille sattuisi jotain. Siinä mielessä olen siis riippuvainen... musta on kuitenkin tärkeää säilyttää tuo tietynlainen taloudellinen riippumattomuus. Mua ei ole koskaan kukaan " elättänyt" , paitsi tietty omat vanhemmat, mutta...

Meillä tasa-arvo toimii myös niin, että mieheni käyttää puolet vanhempainvapaasta ja minä palaan töihin. Näin hänkin saa nähdä poikamme kasvavan ja oppii toimimaan hänen kanssaan... kyllä hän nytkin paljon poikaa hoitaa, mutta on tietyissä jokapäiväisissä asioissa vähän " hukassa" . Mieheni ja poikani pärjäisivät ilman minuakin ja minä pärjäisin poikamme kanssa ilman miestäni, mutta... onneksi ei tarvitse. Me olemme valinneet toisemme ihan vapaaehtoisesti... olemme yhdessä rakkaudesta, emme rahasta (jota kummallakaan ei kyllä olekaan ;)).

erittäin hyvässä jo pitkään kestäneessä parisuhteessa. Ehkä riippumattomuus onkin juuri hyvän parisuhteemme salaisuus ;)



ap