kuinka te olette noin masentuneneita????

Kun masennuin, elämästäni katosi ilo. En nauranut aikoihin eikä mikään tuntunut miltään. Elämä oli vain yhtä harmaata pötköä. Silti olin täysin tomintakykyinen, koska lapset ja työ oli pakko hoitaa.

Sama pätee varmasti tälläkin palstalla. Veikkaan että suurin osa teistä masentuneista av-mammoista on vähintäänkin siellä normaalipainon ylärajoilla.



Ihan totta, niin kornilta kuin tämä kuulostaakin, LAIHDUTTAKAA! Ja LIIKKUKAA! Itse olin aikoinani myös ylipainon takia todella masentunut, en tosin tiedostanut tuolloin ylipainoni olevan se perimmäinen syy masennukseen, joka puolestaan aiheutti minulle huonon itsetunnon, rajoitti sosiaalista elämääni, pilasi seksielämäni jne.



Nyt 20 kiloa hoikempana, päivittäin liikuntaa harrastavana tunnen olevani energinen ja positiivinen, vaikkei elämä aina helppoa olekaan, pienet lapset valvottaa ja asuntolainan korot huolettaa.

Mä luulen sitä paitsi että liikuntaa suurempi ongelma on huono ravinto tyyliin liikaa sokeria ja valkoista jauhoa.



Mutta siis itse olen kokeillut jo kaikkea, veganismista tosi kovaan kuntoon mutta kun ei niin ei...

Tiedän oikeasti masentuneita ihmisiä ja he ovat todellakin aivan pihalla maailmasta. Valitettavasti suurin osa masennuksesta puhuvista on näitä tekomasentuneita, joille normaali mielipaha ja vastoinkäyminen on syy alkaa pillereitä popsimaan. Menee samassa sarjassa kuin julkkisten burn outit, jotka menee ohi viikon Kanarian matkalla tai kahden viikon sairaslomalla tai ottamalla hetken iisimmin. Todellisuudessa nämä julkkikset ovat vain vähän väsyneitä ja hyvä, että osaavat relata välillä. Todellisen burn outin kanssa näillä ei ole mitään tekemistä ja siitä toipuminen vie vähintään kuukausia, yleensä vuoden tai kaksi, mikäli toipuu koskaan.

Toisen raskauden jälkeen osasin jo ennaltaehkäistä enkä pudonnut samaan kuoppaan.



t. 27 joka ei ole ylipainoinen, syö monipuolisesti ja liikkuu päivittäin.

kuulehan nyt ap se masennus johtuu ihan muusta kuin laiskuudesta! t. eräs joka paiskinut vuoden töitä pitäen 10 vapaa päivää. .

vaan haluaa lisää ja parempaa. Ja kun näin ei tapahdu, hän " masentuu" .

Masennus ei tarkoita sitä, että ihminen ei jaksaisi tehdä mitään tai sitä, että ihminen ei tekisi muuta kuin makaisi sängyssä. Jaat kaikki masentuneet nyt samaan kastiin...



Minä olen masentunut mutta sitä ei oikeasti huomaa kukaan muu kuin mieheni jossain määrin. Olen ylisuorittaja ja hoidan kaikki tehtävät koko ajan moitteettomasti. Hoidan lapsia kotona tehden samalla sekä sivutoimista ansiotyötä että palkatonta tutkimustyötä (korkeatasoista), pidän kodin siistinä, lapset puhtaissa vaatteissa ja kaksi lämmintä ateriaa päivittäin jne. Harvoin valitan kenellekään, että en jaksa. Silti todellakin tiedän olevani masentunut. Se seuraa kuin tumma verho päivittäin, huonontaa unenlaatua ja aiheuttaa jopa yökausien valvomista. Olisin todella onnellinen, jos tämä olisi vain seurapiirisairaus....

Vedit ihan parhaat tähän keskusteluun! Sun teoriassas on nyt vaan se aukko, että kun mä sairastuin masennukseen, laihduin hetkessä yli 20 kiloa. Ei parantunut masennus, ei. Jännä juttu. Eikä mulla mitään sairaalloista ylipainoa ollut ja terveet elämäntavatkin mulla oli, kun sairastuin. Oli työpaikka ja hyvä suhde, kaikki ulkoiset asiat kunnossa ja pään sisälläkin kaikki toimi, mutta eipä vaan auttanut.



Ai että mua ärsyttää teikäläisten kaltaset valopäät! Ja ne helvetin muka-masentuneet, jotka laiskuudellaan kerää sympatiapisteitä...

Vierailija:

menee tasolle, jossa ap:ta tuomitaan niskastakiinni-lausunnostaan. Ihan varmasti masentuneita on, mutta siinä määrin, missä lääkeitä syödään uskoisin joukkoon mahtuvan aika lailla muitakin.

Mielialanappeja määrätään esim. kaksi viikkoa eron jälkeen masennukseen. (Mitä hel***ettiä?? Onko epänormaalia surra ja olla mieli maassa pidempäänkin pitkän suhteen päättyessä? Miksi ihmisen luonnolliset mielialat tulisi turruttaa lääkkeillä?)

Kyllä uskoakseni masennusta käytetään yleisdiagnoosina kaikkeen jaksamattomuuteen. Tälläkin palstalla on ihmisiä, jotka eivät laita nenäänsä pihalle koko päivänä, kärsivät ylipainosta ja siis selvästi liikkumattomuudesta. Onko kumma, jos olo ei ole riemukas?

Kenenkään ei ole varmasti tarkoitus mollata oikeasta masennuksesta kärsiviä, vaan muistuttaa, että jokainen hetkellinen alakulo EI ole sairaus. Tunteet kuuluvat elämään.

Minä en ole kuullut, että lääkärit määräisivät hetkelliseen alakuloon lääkkeitä. Kenelle muka on määrätty lääkitys kaksi viiikkoa eron jälkeen?

Mitä sinä(te) oikeastaan tiedät niiden ihmisten elämästä, joille lääkkeitä on määrätty? Oletko varma, että he ovat kertoneet sinulle kaiken?

Et selvästikään tiedä asiasta mitään, niin olisit vaan pysynyt erossa keskustelusta.

Ettekö te tiedä, että ihmiset esittää toisille? Luultavasti sinäkin esität. Ei sitä heti olla huutelemassa jos elämässä on jotain vialla.

Itse sairastin kolme vuotta, kunnes pääsin hoitoon. Hoidossa olin seitsemän vuotta ilman lääkkeitä, kunnes masennus meni sellaiseksi, että minulle aloitettiin lääkitys. Lääkkeitä olen syönyt siitä lähtien on/off ja helppoa ei ole ollut.

Eli aloitin lääkityksen vasta kymmenen vuotta sairastumisen alkamisesta.

Voin sanoa, ettei minusta näe päällepäin, että sairastan. Minä esitän, niinkuin varmasti moni muukin, koska en halua kuunnella kaltaistesi tietämättömien ihmisten mielipiteitä asiasta.

Inhottaa tuokin olettamus, että jos on lihava, ei liiku. Itse laihdun alipainoiseksi pahimpana masennusjaksona.

Masennus on juuri sitä, ettei jaksa liikkua ja mennä ulos. Aika jännä, että se pitää vääntää rautalangasta ja siltikään se ei mene perille!

No pääsitpähän mollaamaan kaikki masentuneet ja lihavat.

joihin sitten jäinkin koukkuun joksikin aikaa.



tein abortin vasten omaa tahtoani.

Vierailija:

joihin sitten jäinkin koukkuun joksikin aikaa.

tein abortin vasten omaa tahtoani.

ap:n kanssa täysin samaa mieltä!

tekstissäni pienintäkään mollaamista ylipainoisia (??) tai masentuneita kohtaan. Ihmettelin vain, miksi mielialalääkkeitä eli masennuslääkkeitä määrätään parin viikon eron jälkeiseen kriisiin. Kuten täällä on todettu, masennus on aivojen aineenvaihduntahäiriö.

Erotilanteessa on aika selkeästi kyseessä olosuhteista johtuva mielialan lasku. Eikö tällöin sitä apua olisi hyvä lähteä hakemaan esim. terapiasta ja antaa itselleen lupa tuntea ja surra ??



Totesin tekstissäni, että oikeasti masentuneita on. Varmasti. Ja on hienoa, että heille järjestyy lääkitystä. Jos jollakulla teistä on masennus,tiedätte sen itse ja voitte olla tyytyväisiä jos se on hoidossa, kukaan ei siitä teitä syytä.

On varmasti kuitenkin faktaa, että turhiakin masennuslääkkeitä määrätään tilanteisiin, joissa apua löytyisi muualtakin. Omalla kohdallani lääkäri tarjosi masennuslääkettä astman oireisiin, koska ' nämä on näitä herkkien ihmisten juttuja' .



Em. kokemuksista on tullut sellainen olo, että on turhan helppoa työntää kelle tahansa resepti tutkimatta tarkemmin. MIKSI tällaisista asioista ei saisi esittää mielipiteitä tallomatta heti sinun varpaillesi?

Et edes ilmeisesti vaivautunut lukemaan kirjoitustani.

ystäväni sanoi lääkärissä kerran, ettei oikein ole läsnä työpaikallaan. Siltä istumalta hänelle määrättiin masennuslääkkeet. Syy lääkärissäkäyntiin oli muistaakseni muuten polvessa.

Onneksi ystäväni ei noita pillereitä koskaan hakenut, ihmetteli vain, miten helposti sai reseptin.

Eli vastuuta lääkärillekin...

Masentuneita ihmisiä on ja se on ihan oikeasti vakava sairaus ja on todella hienoa, että apu löytyy.

Tässä ketjussa käsittääkseni arvostellaankin niitä " masentuneita" , jotka valitettavasti ovat käytöksellään aikaansaaneet sen, että oikeasti masentuneisiinkin suhtaudutaan vähän kierosti...



Mä en aikanaan uskonut migreeniin, pidin sitä vain tavallisena päänsärkynä hienolla nimellä, kunnes näin ystäväni migreenikohtauksen... ei sillä ole mitään tekemistä pelkän päänsäryn kanssa. Sitten mulla on työkaveri, joka valittaa migreeeniä ja syö siihen buranaa (ja tekee siis töitä tietokoneella koko ajan). Hänellä ei ole migreeniä, vaan päänsärkyä...

Eli on sairauksia ja " sairauksia" .