Miksei siitä rankkuudesta saa puhua, kun vauva tulee taloon?

Se on rankkaa ja joka muuta väittää, ei ole kertonut totuutta tai sitten karmeus vatsa edessäpäin!

Meillä esikoinen oli ensimmäisen vuotensa aikana tasan kerran mummon hoidossa, valvoi öitänsä aika ajoin, sairasteli korviaan ym. Silti vauva oli minusta aivan hervottoman ihana ja nautin täysillä hoitamisesta ja siitä suloisuudesta, jopa imetys oli helppoa.

Useamman lapsen äitinä tulee joskus valitettua väsymystä, mutta enemmän hehkutettua lapsia, ne ovat ihania ja tuovat paljon iloa. Valehdellako pitäisi? Mulla on ollut elämässä vaikeaa ja perheen, opiskelun ja työn yhdistäminen ei ole aina yksinkertaista, mutta perhettä olen aina halunnut ja nyt minulla on se.

Joskus tuntuu, että ainoastaan negatiiviset tunteet sallitaan ja positiivista elämänasennetta pidetään tekopyhänä ja teennäisenä, kai se on tämä perisuomalainen synkkyys---

Silti sanon, että vauva-aika (ekat kk:t) on mun mielestä aina se rankin aika!! Sitten kun vauva enemmän seurustelee ja on edes jonkinlainen rytmi, elämä on paljon helpompaa. :)



Näin me ollaan erilaisia!

Vierailija:

Se on rankkaa ja joka muuta väittää, ei ole kertonut totuutta tai sitten karmeus vatsa edessäpäin!

Mulla ei oo ollu kahden lapseni kanssa koskaan rankkaa vauva-aikana. Esikoinen rupesi nukkumaan yöt 3 viikkoisena, aamulla herättiin kuuden aikoihin, syötiin ja nukuttiin tonne yhdeksään asti.

Kuopus rupes nukkumaan yöt parikuukautisena. Pari nuhakuumetta silloin vauvana sairastelivat, ei sen kummempia. Ja tää on ihan totta!

Mua ei väsyttänyt, ja sosiaalinen elämä ei pahemmin kärsinyt, ei ainakaan niin että olisin itse siitä harmistunut. Vauvat on kulkeneet mukana aina paljon, ja välillä oli isän kanssa kotona, kun mä olin jossain.

Nyt lapset on 14- ja 8-vuotiaat. Kivoja muksuja, mutta ei aina niin helppoja.

Joillekkin kaikki on niiiin vaikeaa toiset taas selvityvät lähes mistä vaan.

Kyllähän töissäkin aina riittää kiireen ja rankkuuden valittelijoita, vaikka itse täysin samaa työtä tekevänä työt tuntuu aika helpoilta ja niitä voisi olla jopa enemmänkin.

Sallitaanpas erilaisia mielipiteitä. Meitä mahtuu tänne niin monta, ettei toisen tilannetta voi kuvitellakaan. Ymmärrän teidän molempien näkökulman, itselläni kun on ollut kaksi täysin erilaista lasta! ;) Toisen kanssa pikkuvauva-aika oli alussa hieman raskasta, koliikkia muutama kk. Paino nousi puolitoista kg per kk joten allergiasta tai nälästä ei ainakaan tämän muksun kohdalla ollut kysymys ja lapsi kasvoi vauhdilla +2 käyrällä rintamaidolla. Kuitenkin oli temperamenttinen tapaus, mutta kun ikää tuli lisää siitä saakka helppohoitoinen ja terve kuin pukki. Tosin tomera edelleen ja hyvin uhmakas myöhemmin. Toinen lapseni taas oli ihan pienenä vauvana erittäin helppohoitoinen, söi ja nukkui yöt. Hänen kohdallaan vuorostaan ongelmat tulivat myöhemmin, kun alkoi sairastella korvatulehduksia ja sen jälkeen oli todella raskasta, ennen kuin lapsi sai putket korviinsa.



Oma elämäntilanne, ikä, henkinen kypsyys ja tila siinä vaiheessa kun saa lapsen vaikuttaa. Myös sosiaalinen tukiverkko, ystävyyssuhteet, rahatilanne. Ihan kaikki vaikuttaa kaikkeen! Ja tietenkin on luonnollista, että vauva tuo elämänmuutoksen. Jos haluaa käydä x 3 viikossa aerobicissa ja teatterissa ym jatkuvasti, ehkä kannattaa harkita vielä onko sittenkään valmis sitoutumaan lapseen. On luonnollista, että vauva vaatii vaivannäköä ja ottaa sen vaikka väkisin. Tietenkin harrastuksiakin pitää olla, mutta kyllä lapsen kanssa elävän elämä on hieman erilaista, sen sanoo jo järkikin vaikkei lapsia vielä olisikaan..