Lue keskustelun säännöt.
Olen tässä tuumannut ja arvelen näin:
24.01.2008 |
Nämä samaiset minäminäminä ihmiset jotka eivät HALUA vammaista lasta ovat paljolti samoja, jotka tänne kirjoittavat tyyliin: Minä haluan nyt heti vauvan, nyt minä en enää halua olla raskaana, minä haluan että tuo vauva on hiljaa, minä haluan että neliviikkoinen nukkuu yöt heräämättä, minä haluan että lapset ovat hiljaa, minä haluan jo töihin ja vien puolivuotiaan hoitoon...halutaan kovasti kaikkea tai sitten ei haluta ja jos kerran ei haluta niin silloinhan ei tarvitse. Ja eihän se vammainen lapsi näyttäisi edes hyvältä reimateceissä.
Kommentit (25)
Vierailija:
Enkä ole koskaan sanonut että se vauva tänne nyt heti, ja jos tulisinkin raskaaksi, tuskin valittaisin yhtenäkään raskauspäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olet ap aivan oikeassa. Siltikään minä en HALUA vammaista lasta. En halua monia muitakaan asioita. En HALUA avioeroa, en HALUA läheisteni/itseni sairastuvan. Silti näitä asioita saattaa sattua minunkin elämään. Sitten olisin jonkunaikaa kriisissä ja olisi vain pakko opetella elämään asian kanssa. Vaikka en voi eliminoida elämästäni kaikkia vaikeita asioita, ei minun kuitenkaan tarvitse niitä HALUTA elämääni.
Juuri tuota tarkoitan. Jotkut eivät ymmärrä tuota, vaan ajattelevat että kun minä en halua jotain, minun ei sitä tarvitse ottaa. Tämähän päteekin hyvin ostokseen jonka voi palauttaa, mutta kun sitä tehdään myös ihmisten kohdalla. Ja pahaksi onneksi ihmistä ei voi sieltä kohdusta enää elävänä pois palauttaa.
Vierailija:
Juuri tuota tarkoitan. Jotkut eivät ymmärrä tuota, vaan ajattelevat että kun minä en halua jotain, minun ei sitä tarvitse ottaa. Tämähän päteekin hyvin ostokseen jonka voi palauttaa, mutta kun sitä tehdään myös ihmisten kohdalla. Ja pahaksi onneksi ihmistä ei voi sieltä kohdusta enää elävänä pois palauttaa.
Mutta jos on sellainen olo että vammaista lasta ei jaksa hoitaa hyvin, ja että siitä johtuva vanhempien väsymys repii ehkä koko perheen hajalle ja vaikuttaa paljon ja negatiivisesti muidenkin elämään, niin mikä silloin on pienin paha? Jos tähän tilanteeseen otetaan se vaikeasti vammainen lapsi, niin eikö hänen elämänsä mene muiden elämän edelle? Onko se niin, että vammaisen (tai kenen tahansa) elämä on niin arvokas ettei ole mitään väliä mitä muille tapahtuu?
Elämässä ei myöskään voi lähteä siitä oletuksesta, että pahin tapahtuu, tai siihen varautumisesta. Tuossa toisessa ketjussahan joku jo meni sanomaan, etät jos ei ole aikeissa ottaa vastaan vammaista lasta ei pitäisi harrastaa seksiä. Samaan tapaan voisi ajatella, että jos ei ole valmis aiheuttamaan kuolonkolaria jossa menehtyvät isä ja raskaana oleva äiti ja henkiinjäävä lapsi halvautuu täysin mutta aivot pelaavat kunnolla, ei pitäisi ajaa autoa koska näin VOI käydä, vaikkei sitä haluaisikaan.
Pääsit jo aika lähelle sitä mitä tarkoitan. Ei saa aina sitä mitä haluaa, vaan on tyydyttävä siihen mitä saa! Ei voi olettaa että saa aina kaiken haluamansa.