Lapsi koskettelee itseään ov
Toivottavasti ylläpito ei poista tätä viestiä otsikon takia. Minulla on 8-v poika, joka on huomannut pippelinsä ja mitä sillä voi tehdä. Ongelma on se, että homma ei ole enää niin viatonta. Olemme avoimia asian suhteen, ihan siksi, että kertoo minulle asioita, enkä ole halunnut nolata tai tuomita häntä. Hän on kertonyt kosketellensa itseään muuallakin kuin kotona. Minä ja isänsä olemme ystävällisesti neuvoneet, että tarve on normaali, mutta asia on yksityinen.
Olen oikeasti huolissani. Jos 8-v on jo noin vahvat fyysiset tarpeet, niin miten murrosikä sujuu? Ja kuitenkin aina joku veikkaa, että lasta on käytetty hyväksi. Siitä tuskin on kysymys. Olin itsekin varhaiskypsä, havahduin itse seksuaalisuuteen saman ikäisenä. En vain koskaan kertonut asiasta kellekään. Ja poikaa nolottaa nämä jutut, hänellä on aina vain tarve kertoa, jos on mielestään tehnyt jotain " tuhmaa"
Kertokaa omista kokemuksista, jos niitä on. Tämä on asia, josta ei ihan hiekkalaatikolla avauduta...
Kommentit (13)
" löysi" pippelinsä jo vuosi sitten... Että tuo 8 v kuulostaa esimurrosikäiseltä. Teillähän on homma hanskassa, ei siitä sen kummempaa numeroa kannata tehdä!
Ongelma taitaa olla siinä, että vaikka asiasta keskustellaan avoimesti, poika silti jatkaa toimintaa muuallakin, kuin " omassa rauhassa" eli esim. omassa sängyssä. Pakonomaista homma ei vielä ole, sitä mietinkin, että kohta on se ikä, jolloin hormonien voimasta seksuaalisuus kunnolla herää. Ja suhteemme on niin avoin, että haluaa kertoa kaikki mahdolliset " väärät" tekonsa, kuinka tuli sanottua pahasti jollekin tai muksivat kavereiden kanssa.
Tässä saa olla hyvin varovainen, ettei tuomitse seksuaalisuutta, mutta se täytyy myöskin laittaa kuriin niin, että sille löytyy sopiva aika ja paikka.
Jos lapsi kertoo tehneensä sitä koulussa ja terveyskeskuksen odotushuoneessa, niin onko kyseessä pakkomielle, vai riittääkö järkevä keskustelua vielä. Lasta hävettää puhua asiasta, mutta puhuu itse silti, kun ei halua raukka salata mitään.
Vaikea kommentoida sen tarkemmin. Jospa poika luulee, ettei saisi lainkaan koskea pippeliinsä? Jos esim. kutittaa? Kyllähän aikamiestenkin käsi käy haaronvälissä silloin tällöin.
Mutta mitä jos varaisit koulun terveydenhoitajalta ajan ja juttelisit hänen kanssaan: hän varmaan tietää tuon ikäisistä pojista?
Hävettääkö lasta se, että ajattelee masturboimisen (puhuttaisiinko asioista niiden oikeilla nimillä eikä kiertoilmauksilla, sillä masturboimisestahan tässä kai on kyse?) olevan jotenkin " väärin" tai " pahaa" , vai hävettääkö lasta se, ettei pysty hillitsemään itseään?
Joskus masturboimisesta tai muusta seksuaalisesta toiminnosta voi tulla rauhoittava tai jännitystä purkava toiminto. Lapsi tai nuori voi helpottaa pelokkuuttaan tai jännitystään hiplaamalla itseään. Tai päin vastoin, hakea jännitystä tekemällä sitä puolijulkisesti tai kiinnijäämisen uhalla.
Toisaalta kun itse muistelen omaa lapsuuttani, niin kyllä me tytöt aika " julkisesti" kihnutettiin itseämme välillä, ja jaettiin noita kokemuksia keskenämme. Äidille ei kyllä koskaan puhuttu. Lapsella teot ovat impulsiivisempia ja impulssikontrolli on kehittymättömämpi. Murrosiässä kontrolli alkaa kehittyä ja herkkyys sisäisille ärsykkeille hiljalleen vähenee.
2
Kyselin varovasti, että onko puuhassa sellainen huippukohta, oli kuulemma.
Luulen, että hävetys tulee siitä, että lapsi tietää, että homma kuuluu kotioloihin, mutta jonkinlainen jännitys saa tekemään sitä muuallakin.
Mietin sitäkin, että kun poika aina kertoo näistä asioista, mikä on tietenkin hyvä, mitä hän ajattelee, jos vanhempana tajuaakin mitä on äidilleen kertonut. Siis että itse olen homman tajunnut jo pienempänä, mutta tuntuisi oudolta, jos olisi äidilleni vuodattanut kaikenlaisia yksityiskohtia pienenä tyttönä.
No ok, poika löysi tuon ihanan taidon jo pari vuotta sitten ja haluaa kertoa siitä. Onko se hyvä asia? Kysynkö lisää vai annanko kertoa mitä haluaa?
Huomatkaa kuinka ap johdattelee teitä koko ajan kertomaan lisää ja lisää. Oli muuten samantyylinen aloitus 8-vuotiaan pojan karvoituksesta jokin aika sitten...
Pedofiili pesiytynyt taas palstalle :(
Olen kahden lapsen äiti Oulusta. Enempää en kerro. Tarina on tosi, en valehtele arkielämässä enkä netissäkään.
Missä tällaisia asioita voisi käsitellä, jos täällä?
Terveisin ap. Luuletko, että nimiä täällä antaisin, että todistaisin jutun olevan tosi. Täytyyhän minun lapseni yksityisyyttä suojella. Siis oikeesti, mikä mun jutussa pedofilialta haiskahti. Onhan se normaalia kuitenkin,että lapsi huomaa olevansa seksuaalinen olento. Se täytyy kuitenkin löytää yksin.
Taisin kirjoittaa tälle palstalle kysymksen 8-v pojan karvoituksesta. Sama lapsi kyseessä. Onko se poikani vika, että hän herää aikaisin seksuaalisesti. Kukahan tässä on pervo :( -ap
" Jos lapsi kertoo tehneensä sitä koulussa ja terveyskeskuksen odotushuoneessa, niin onko kyseessä pakkomielle, vai riittääkö järkevä keskustelua vielä."
" Kyselin varovasti, että onko puuhassa sellainen huippukohta, oli kuulemma."
" No ok, poika löysi tuon ihanan taidon jo pari vuotta sitten ja haluaa kertoa siitä. Onko se hyvä asia? Kysynkö lisää vai annanko kertoa mitä haluaa?"
Selvästi pedofiili kyttää vastauksianne! Jokainen normaali äiti kyllä tajuaa että jos lapsi tekee tuollaista koulussa ja terveyskeskuksen odotushuoneessa eli JULKISELLA PAIKALLA on asia vakava ja vietävä lapsi hoitoon! Kyse on sentään jo kouluikäisestä lapsesta. AP:sta varmaan ihan normaalia jos lapsi tekee sitä oppitunnillakin...
Lisäksi tuollaiset kyselyt ja utelut paljastavat että ap on sairas. Merijaanus kirjoitti ihan samalla tyylillä. Lisäksi ap mainitsee että kyseessä on " ihana taito" , aika sairaalta kuulostaa kun kyseessä kuitenkin lapsi. Varmaan haluaisit että lapsesi harjoittaisi sitä ihanaa taitoaan koko ajan kun se on niin ihanaa...
En tiedä onko se viesti, mihin viittaat? Ja kerrohan, miten asioista pitäisi puhua, jotta se olisi sopivaa " ei-pedofiilista" ?
Kun on kyse 8- lapsesta, en halunnut käyttää härskejä nimiä asiasta. Jos minä tyttönä löysin saman asian 7-v, miksi se ei ollut tuomittavaa. Ja kyllä, kun olimme viimeisinä asiakkaina terveyskeskuksessa, poika oli tylsistynyt ja leikkinyt itsellään. Tämä oli yksi niistä " noloista" asioista jonka hän tunnusti. Itsellään oli tarve kertoa.
Tosin tietenkin hienoa, että aikuiset ovat valveutuneet asiasta, ettei lapsia käytettäisi hyväksi. Mutta jos ei leikittäisi keittiöpsykologia asiasta, jota ei tiedetä.
Ja kaikkihan tietää, että pedofiilit kuvittleee, että lapset saa hommasta nautintoa. Ehkä näin onkin, mutta kerropa sinä, mistä saan oikeaa tietoa tästä asiasta, jos heti ollaan tuomitsemassa pedofiiliksi?
t. ap. jolla on olllut yksi mies elämässään. Kuvitteletko kaikki muut pervoksi?
ensinnäkin 8-vuotias on jo niin vanha, että normaali lapsi tajuaisi hävetä toimintaansa tai kosketella itseään salassa.
Kuulostaa tosi oudolle jos poika muka äidilleen kertoo koskettelemisistaan vapaaehtoisesti.
8-v pojalla karvoitusta? no tota ei usko kukaan. Tai sitten sun poikasi on hyperharvinainen friikki.
Sekö, että lapsi koskettelee itseään muuallakin kuin kotona, vai se, että hän kertoo siitä teille?
Sehän on hienoa, että lapsi kertoo siitä teille! Teillä on nyt mahdollisuus puhua seksuaalisuudesta ja seksistä avoimesti, ja on todennäköistä, että lapsi kuuntelee ja on kiinnostunut teidän sanomisistanne. Ei lapsi enää muutaman vuoden päästä jaa näitä asioita teidän kanssa, ja silloin saattaa moni asia jäädä sanomatta, kun murkkua ei enää kiinnosta.
Jos homma pysyy piilossa, eli ei kihnuta tai hivele itseään julkisesti, ei touhussa ole mitään moitittavaa. Hygieniasta puhutte lapselle. Jos lapsi masturboi julkisesti tai jatkuvasti pakonomaisesti, voisitte kääntyä lastenpsykologin puoleen.