Jos miehesi löisi sinua niin mitä tekisit?

Ja tullut siihen tulokseen, että löisin takasin ja sit katsottais. Tuskin lähtisin.

Itse tilaisin taksin viemään minut ja lapsen turvakotiin ja sieltäkäsin hankkisin oman asunnon sosiaalityöntekijöiden avustuksella.

Kokemusta on ja vahingosta viisastuneena en antaisi toista mahdollisuutta.

Sit aamulla ehkä neuvoteltais.

Tosin vaikea kuvitella, että sattuisi kohdalle. Yli 20 vuotta yhdessä ilman pelkoa lyömisestä.

Olen itse lyönyt miestäni suht mitättömästä syystä :(, onneksi antoi anteeksi.



Pettämistä en varmaan millään voisi sulattaa, se olisi niin nöyryyttävää.

Kerran löi ja se loppui siihen, tosin meni muutama kuukausi että sain hänet sen uskomaan että muutettava on.

Avioliitossani ei ollut väkivaltaa ja oli pitkä liitto 20v!

Jos vähän läppäisisi niin asia keskusteltaisiin läpi ja annettaisiin anteeksi. Ja katsottaisi, miten tilanne jatkuu ja onko muuten henkistä väkivaltaa tai muuta.

Jos hakkaisi kunnolla niin kerrasta poikki.

Pettämisen kanssa eri luokitukset.

Mieheni ei ole siis sen luontoinen että olisi millään lailla väkivaltainen tai edes pettäisi.

ja puristanut kipeästi käsistä, niin että isot mustelmat jäi. Odotin silloin ensimmäistä lastamme viimeisilläni. Oli aivan tajuttomassa humalassa, siis aivan sekaisin, erehtynyt juomaan työkaverinsa tekemää pirtua. Minä en halunnut antaa umpikänniselle miehelle pusua, koska haisi oksettavasti viinalle ja siitä raivostui. Sammui vartti sen jälkeen. Yleensä oli humalassa iloinen ja hauska, mutta nyt käyttäytyi aika omituisesti.



Ja on aina itse sanonut että naisten lyöminen ei ole miehen vaan raukan käytöstä. Aamulla häpesi niin hemmetisti, oli itsellä aika hämärät muistikuvat asiasta. Kaatoi viinat viemäriin ja sanoi ettei rupee enää näiden kanssa leikkimään, ettei uskalla ottaa mitään riskiä.



En sitten jättänyt, vaikka oli matkalaukku jo pakattu ja taksin tilausta harkitsin. Siitä on 10 vuotta. Mies on täysin raitis. Ja meillä on ollut hyvä liitto, jossa on riideltykin ja paiskottu ovia - ja sovittu tunnin päästä.



Mutta jos löisi mua taas....en taitaisi enää antaa anteeksi. En voisi enää luottaa että olisin turvassa.

Vierailija:

Jännää, miten moni sanoo lyövänsä takaisin. En voi mitenkään kuvitella, että minä löisin. Jos mua lyötäis, jähmettyisin paikoilleni.

Mä en usko, että kovinkaan moni oikeasti löisi takaisin, ainakaan kunnolla. Ihan vaan siksi, että napakka ja ennen kaikkea odottamaton lyönti, vaikkapa vain avari, sattuu ja säikäyttää niin paljon ettei siinä osaa tehdä mitään, vedet vain tulevat silmiin. Itselläni on kokemusta. Niinkin kevyt lyönti ettei siitä jää mitään jälkiä, edes ihon punoitusta, riittää siihen, että silmissä pimenee, eikä siitä toivu ihan hetkessä. Jotta pystyisi vastaamaan lyöntiin saman tien, pitäisi joko olla siihen henkisesti valmistautunut etukäteen (Esim. nyrkkeilijät uhoavat toisilleen ennen matsia psyykatakseen itsensä siihen, että kohta tapellaan. Adrenaliinimyrskyssä ja kun tietää jo etukäteen kohta lyövänsä ja tulevansa lyödyksi, on helpompi toimia ja kestää kipua.) tai olla vuosikausia taistelulajeja harrastanut, jolloin vastalyönti tulisi " selkäytimestä" .

Olen minäkin paukauttanue eksääni turpaani monesti, mutta vasta sen jälkeen, kun hän oli jo osoittanut väkivaltaiset tapumuksensa ja tiesin riidan alkaessa mitä odottaa ja osasin varautua siihen, että kohta alkaa " läski tummua" molemmin puolin.

Lapsellista uhittelua: heti lähtisin, ottaisin eron ja tekisin rikosilmoituksen. Ei sitä niin vain lähdetä monivuotisen liiton jälkeen! Kerran mies on lyönyt pahasti, jolloin tuli jälkiä kasvoihin ja silmälasit vääntyivät. En tehnyt rikosilmoitusta enkä lähtenyt, mutta mies saa kyllä kuulla tästä asiasta. Jos kerran vielä lyö samalla tavalla, niin seuraamuksia tulee jollakin tavalla. Oli kyllä aidosti pahoillaan ja pyysi anteeksi. Tilanne oli kai tyypillinen: mies ei pärjännyt riidassa sanoilla, vaan seuraavaksi piti lyödä. Pahinta oli, että vanhin lapsi näki ja kuuli tilanteen.

koska tiedä, että mieheni ei todellakaan löisi minua koskaan, voin sanoa, että jos niin tapahtuisi, löisin kyllä varmasti takaisin, koska silloin olisi kyseessä niin erikoislaatuinen tilanne, ettei siihen muutenkaan voisi reagoida :).



Olisi kyllä suurempi todennäköisyys (vaikka pieni sekin), että _jos_joku_löisi_ se olisin minä. En kyllä itsekään harrasta minkään sortin väkivaltaa mutta olen kyllä huomattavasti temperamenttisempi.

Vierailija:

Lapsellista uhittelua: heti lähtisin, ottaisin eron ja tekisin rikosilmoituksen. Ei sitä niin vain lähdetä monivuotisen liiton jälkeen! Kerran mies on lyönyt pahasti, jolloin tuli jälkiä kasvoihin ja silmälasit vääntyivät. En tehnyt rikosilmoitusta enkä lähtenyt, mutta mies saa kyllä kuulla tästä asiasta. Jos kerran vielä lyö samalla tavalla, niin seuraamuksia tulee jollakin tavalla. Oli kyllä aidosti pahoillaan ja pyysi anteeksi. Tilanne oli kai tyypillinen: mies ei pärjännyt riidassa sanoilla, vaan seuraavaksi piti lyödä. Pahinta oli, että vanhin lapsi näki ja kuuli tilanteen.

Miksei sitä noin vain lähdetä? Onko jäätävä odottamaan sitä viimeistä lyöntiä? Onko se helpompaa ja lapsille enemmän oikein??

mieheni tuntien tuntuu niin epätodennäköiseltä että koskaan joutuisin sellaiseen tilanteeseen!

lyömistä en kuitenkaan voisi antaa anteeksi, tai ainakin se olisi todella vaikeaa. itse asiassa en osaa sanoa mitä tekisin.

pihalle, mutta uskoin ja otin takaisin. Tokan kerran jälkeen otin avioeron ja en edelleenkään usko, vaikka erosta on jo puolitoista vuotta, ja mies edelleen vinkuu takaisin.

Pettämisen kanssa oli sama juttu. Kumpikaan ei ole toistunut. Ja molemmat asiat tapahtuivat, kun yhteiseloa oli takana reilut 20 vuotta.

jos toistuisi koskaan niin pakkaisin kamat ja hakisin yksinhuoltajuutta.

tehnyt mitään väärää, vaan mä olen kuulema vaan niin ylpeä, jos lapset eivät olisi olleet pahoinpitelyä näkemässä, olisimme miehen sanojen mukaan edelleen yhdessä. No, tyhmiä tekoja olen elämässäni tehnyt, mutta hakkaavaa miestä en takaisin ota.

En usko, että pystyisin takaisin ottamaan. Mulla on 2 poikaa, enhän minä voi antaa pojille sellaista miehen mallia.



Pettämisen seurtauksia en osaa edes ajatella - luulen, että jos niin kävisi, niin avioliittome olisi muutenkin siinä pisteessä, että kannattaisi erota.