Miehellä seuranhakuilmoitus netissä!?!
Kaverini huomasi mieheni jättäneen seuranhakuilmoituksen netin senssipalveluun. Kävin katsomassa ilmoitusta ja totta se on. Mies on liittänyt ilmoitukseen oman kuvansa. Ja lisäksi jostain syystä kuvan naapurimme autosta, jota mies ilmoituksessa esittelee omakseen.
Ilmoituksessa mies esittelee itsensä sinkuksi, väittää asuvansa yksin ja haluaisi viestejä naisilta, jotka ovat kiinnostuneet tapaamisesta. Ikähaarukaksi hän on laittanut 24-45-vuotiaat, vaikka itse on 30v.
Kysyin mieheltä asiasta. Hänen mukaansa kyse on pelkästä leikistä. Kun kuulemma joka puolella mainostetaan näitä nettisenssipalveluja, niin hän halusi kokeilla, millaisia vastauksia voisi saada ja millaisia ihmisiä näissä palveluissa liikkuu. Katsoin vierestä, kun mies poisti ilmoituksen: hän oli saanut tukuittain vastauksia ja näkyi, että hän oli myös vastannut useisiin viesteihin, käynyt joidenkin kanssa pitkällistäkin kirjeenvaihtoa.
Olemme miehen kanssa olleet 5 vuotta kihloissa. Luulin, että olemme menossa naimisiin. Olen nyt itse valmis eroamaan tämän takia. Mies pitää minua hölmönä, kun haluan hylätä suhteemme näin "turhan" asian vuoksi. Hän haluaisi kuulemma ehdottomasti jatkaa eikä ole eroamassa.
Mitä ihmettä tästä pitäisi ajatella? Miksi mies tekee näin? Ymmärtäisin, jos hän olisi sanonut, että haluaa erota, mutta hän haluaisikin jatkaa suhdetta. Olen pettynyt ja sydänjuuriani myöten loukkaantunut. Ainoa selitys, mitä olen saanut, on se, että mies oli kuulemma vain "utelias". Raivostuttaa ja itkettää. Mitä teen?
Kommentit (43)
Oikeastaan molemmat näistä mun hyvistä kirjoittelukumppaneista ovat enemmänkin tukeneet minua meidän parisuhteen pienissä karikoissa ja tsempanneet jatkamaan ja keskustelemaan. Sama pätee toisin päin. Sanon suoraan, kun koen ymmärtäväni heidän vaimonsa reaktioita enkä koskaan moiti kummankaan vaimoa. Esimerkiksi kun toinen sai noottia pitkäksi venähtäneestä illanvietosta, en alkanut lohduttelemaan ja kummastelemaan vaan sanoin suoraan, että kyllä meilläkin tulisi sanomista ;)
Olisi kyllä hienoa olla avoimesti ystäviä ja etenkin toisen kohdalla olisi kiva tutustua miehen perheeseenkin. Mutta siis, ei tässä kulttuurissa.
Kuules 22,teet väärin puuttumalla toisten parisuhteisiin..myös se että jaat parisuhteesi ongelmia näiden "ystäviesi" kanssa on hiukan arveluttavaa kun sinun pitäisi se jakaa kumppanisi kanssa...niin kauan kuin parisuhteessa on KAKSI ihmistä niin asiat on hyvin ja kun kolmas osapuoli niihin päästetään niin ongelmt alkavat,näin se vaan menee!!
-dr philin viisauksia
Mutta etkös itsekin juttele parisuhteestasi ja miehestäsi jollekin ystävälle / ystäville? Ihan samasta asiasta kyse.
tuntuvat sitä ymmärtävän tai pitävän mitättömänä harmina. miten se ei yllätä mua kauheesti...
yhtään ei tunnu vaivaavan se että oma puoliso saattaisi mahdollisesti olla hyvin loukkaantunut ja tuntea itsensä varsin typeräksi ja mitättömäksi kun selviää nämä salaiset profiilit ja kontaktit.
asiat nähdään aina niin kuin ne sopii itselle parhainpäin
Olen kovasti yllättynyt, miten joku (oli mies tai nainen) voi laittaa oman profiilin nettiin ja kertoa olevansa sinkku, jos kuitenkin kotona kertoo olevansa täysin luotettava eikä tulisi mieleenkään muuta kuin elää tuon vastinkappaleen kansas ja mennä kohta puoliin naimisiin, jos ei jo ole.
Itselläni oli profiili netissä jotain aikoja sitten, mutta minulla oli oma asunto ollut jo jonkin aikaa eikä jatko näyttänyt kovinkaan ruusuiselta sillä hetkellä, elimme 5 vailla irtautuneet toisistamme.
No nykyään olen jo antamassa asuntoani pois ja "muuttamassa takaisin", mutta koen, että oli hyvä pistää profiili nettiin.
En kuitenkaan voi ymmärtää ap:n kaltaista tapausta.
Jos samat keskustelut käytäisiin työpaikan kahvipöydässä tai baaritiskillä, niin se ois ok. Eikä niitäkään raportoida puolisoille.
Hassua!
22
puolisoltasi?
haetaaanko seksideittisivuille profiilin luomalla yleensä pelkästään kahvipöytäkeskustelua esim verotuksesta?
Jos samat keskustelut käytäisiin työpaikan kahvipöydässä tai baaritiskillä
Olet miehellesi se turvallinen ankkuri elämässä. Miehesi voi rakastaa sinua ja haluta olla kanssasi, mutta samaan aikaan tähyää "herkkuja". Kyllä te yhdessä voitte olla, mennä naimisiin, perustaa perheen ja olla onnellisia. Mutta samaan aikaan miehelläsi todennäköisesti joku pimu kainalossa. Jos se kerta oli kokeilumielessä tehty juttu, olisi pyytänyt sinut mukaan seuraamaan kokeilua.
Vanha ketju, mutta olkaahan naiset varovaisia sillä niin monilla miehillä on valheellisin tiedoin ilmoituksia netissä. Varattu on sinkku ja lapseton, vaikka olisi perhe ja naimissa. Samalla varatulla tai sinkulla monenlaisia keksityillä tiedoilla ilmoituksia samaan aikaan ja voidaan hakea tositarkoituksella seuraa, seurustellakin ja samalla hakea seksiä toisaalta. Puheet täysin ristiriidassa todellisuuden kanssa. Tehkääpä kokeeksi uusi yhteydenotto uutena naisena samalle miehelle kun jo tapailette jotain miestä mitä saattaa paljastua, yllätytte. Se luotettavinkin tyyppi saattaa olla täysi pleijeri.
Ei se o käyny nyt lähiaikoina Irlannissa, niin ei kyl ole. Joskus nuoruudessa kyl käynyt.
Mut siis miks just Irlanti??? Olen öönä.
No mies vertasi myös tilannetta siihen, että jos juttelee jonkun kanssa vaikka baarissa tai työpaikalla, niin onko siinä sitten eroa, jos lähettelee viestejä netissä.
Ei kai siinä olisikaan eroa, jos myös työpaikalla/baarissa julistaisi kaikille asuvansa yksin sinkkuna samalla, kun on yhteinen osoite sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on kihloissa. Valehtelua kai sellainenkin olisi.
Jos miehellä oiskin ollut netissä kuvallinen ilmoitus, jossa olisi lukenut, että parisuhteessa elävä mies etsii ystäviä, niin juttu ois ollut ok. Mutta kun mies olikin kirjoittanut ilmoitukseen, että hän on yksin asuva sinkku, joka haluaa tutustua naisiin myös ihan livenä ei vain netissä. "Kuka rohkenee omakseen ottaa" oli tunnuslauseena.
Minusta sellainen ei ole harmitonta ystävien hakemista.
täyttä paskan jauhantaa, niin sinulle kotona kuin netissä muille.
Minusta sellainen ei ole harmitonta ystävien hakemista.
Alunperin on ollut tiedossa, että etsitään _ystävää_, olen varattu ja aion pysyäkin jatkossa. Käypä kurkkaamassa, näitäkin ilmoituksia on treffisivustoilla.
Kuten aiemmin sanoin, sinun miehelläsi ei ole mielestäni puhtaat jauhot pussissa. (Niitä yhteydenottoja ei tule kasapäin miehille.) Ei se silti tarkoita, että KAIKILLA tuota kautta juttuseuraa hakevilla on pahat mielessä. Onhan siellä baaritiskillä ja työpaikan kahvipöydässäkin monenlaista kulkijaa. Toiset etsii pettämisseuraa, toiset pientä seikkailua, jotkut sitten vain juttuseuraa...
Henk. koht. halusin anonyymia juttuseuraa. Se toimikin niin pitkään, että molempien näiden juttukaverien kohdalla hoksasin linkin välillämme. Pakkohan se oli toiselle kertoa, koska hänen anonyymiteettinsä oli mennyttä ja silloin voi haluta lopettaa yhteydenpidon. (Linkit ei oo sen kummempia kuin että toisen kohdalla tunnen hänen siskonsa ja toisen kohdalla olemme työasioiden kautta naamatuttuja.)
Ap jatkaa...
Olen nyt kertonut miehen teosta vanhemmilleni ja parhaille ystävilleni. Onneksi he tukevat minua!
Vanhempani ovat todella pettyneitä, he eivät halua enää edes vastata miehen puheluihin tai olla muutenkaan missään tekemisissä miehen kanssa. Kuitenkin isälläni ja miehellä ollut paljon yhteistä, ovat olleet aika hyviä kavereita tähän asti. Isästäni huomaa, että hän taitaa olla jopa vielä pettyneempi ja loukkaantuneempi kuin minä.
Ystävättäreni ovat jo alkaneet järjestellä minulle treffiseuraa miestensä vapaista kavereista lohdutukseksi. :) Ehken nyt ihan vielä ole siihen valmis, mutta n. kuukauden päästä...
Eihän tässä ole muuta ratkaisua kuin läjhteä suhteesta. Silti eilen illallakin, kun kävin vielä miehen viereen nukkumaan, alkoi itkettää. Miten sitä sopeutuu siihen, että kotona ei ketään ole odottamassa? Ja siihen, että ei ole ketään vuoteessa lämmittämässä?
Voihan mennä vuosikausia, ennenkuin löydän ketään. Jos löydän koskaan. Kaksi kaveriani on edellisten suhteidensa jälkeen ollut jo yli 5 vuotta sinkkuna. Hyviä miehiä ei vaan enää ole vapaana.
Ja halaus (((())))
Ehkä kuitenkin parempi nyt kuin joskus myöhemmin.
22
mutta en todellakaan olisi mistään summasta lähtneyt tapaamaan näitä tyyppejä, saamiini viesteihinkään en vastannut.
Kunhan testasin vieläkö meikäläinne purisi markkinoilla..
Luulen, että elämä on jopa helpompaa sinkkuna kuin miettiä, että mitä mies puuhaa selän takana. Luottamus luo turvaa ja olen kirjoituksistasi huomannut, että luottamus on mennyt ja olet valmis eroamaan.
Vaikka koti onkin tyhjä ja sängyssä ei /vakituista) lämmittäjää, mieti kuitenkin, että mitkä ovat ne asiat, joita pidät tärkeänä suhteessa. Jokaisella ne on vähän eri asioita erilaisilla painotuksilla. Muista kuitenkin, että kumppanin tulee kuniioittaa sinua ja sinun tulee luottaa häneen. ONko nyt tämän kihlattusi kanssa asiat näin?
Minusta miehesi toimi väärin, kun esiintyi sinkkuna ja kuitenkin on varattuna. Selekeästi hän vielä haluaa kokeilla, josko löytyisi joku vielä parempi. Se ei tarkoita sitä, että sieltä löytyisi. Olen varma, että miehesi huomaa vasta sinut menetettyään, kuinka tärkeät olitkaan. Luulen, että miehesi ei osaa sitoutua.
Eri asia on ne, jotka hakevat ystävää ja esiintyvät varattuna. Täällä on verrattu sitä suhdetta normaaliin ystävyyssuhteeseen. Siinä tapauskessa se mielestäni on normaali, kun siitä pystyy myös sille kumppanille ihan rehellisesti kertoa. Eli, että minulla on tuolla netissä muutama ystävä, mies/naispuolinen, jonka kanssa käyn ihan ystäväpohjalta ajatustenvaihtoa. Silloin se on mielstäni ok, että siitä asiasta voi kertoa puolisolle samalla tavalla kuin kertoo muistakin ystävistä.
Silti tee niin kuin sydämesi sanoo.
Ja ihan ystäviä hain ja kerroin ilmoituksessani olevani varattu. Naisille yhteydenottoja tulee todella paljon, joten poistin oman ilmoitukseni aika pian. Jatkoin monien miesten kanssa kirjoittelua sähköpostitse. Suurimman osan kanssa on kirjoittelu lopahtanut. Ensinnäkin kaikki seksiseuraa hakeneet olen unohtanut melko pian. Jotkut ovat jääneet tapaamisen (kahvittelu / lounas) jälkeen.
Jäljelle ovat jääneet 2-3 mukavaa kirjoitteluseuraa. Joskus käymme yhdessä lounaalla, mutta voin 100% vakuuttaa meidän olevan ystäviä. Me kirjoittelemme kaikesta taantumasta lasten kasvatukseen, hiihdosta kotitöihin. Toki oman suhteen kipupisteistäkin puhutaan, kuten myös suhteen vahvuuksista.
Minua surettaa, että tällainen harmiton ystävyys pitää salata puolisoilta. Mutta tällainen meidän kulttuurimme on, ei hyväksytä. Mitään salattavaa ei kuitenkaan oikeasti ole.
Sen sanon ap:lle, että kyllä ne miehet joutuvat olemaan netissä aktiivisempia. En usko, että miehellesi on sadellut yhteydenottoja. Ehkä 1-2 aloitetta on voinut tulla naisen puolelta (jos ilmoitus on hyvä), mutta uskonpa hänen joutuneen ottamaan kontaktia enemmän.