Miehellä seuranhakuilmoitus netissä!?!
Kaverini huomasi mieheni jättäneen seuranhakuilmoituksen netin senssipalveluun. Kävin katsomassa ilmoitusta ja totta se on. Mies on liittänyt ilmoitukseen oman kuvansa. Ja lisäksi jostain syystä kuvan naapurimme autosta, jota mies ilmoituksessa esittelee omakseen.
Ilmoituksessa mies esittelee itsensä sinkuksi, väittää asuvansa yksin ja haluaisi viestejä naisilta, jotka ovat kiinnostuneet tapaamisesta. Ikähaarukaksi hän on laittanut 24-45-vuotiaat, vaikka itse on 30v.
Kysyin mieheltä asiasta. Hänen mukaansa kyse on pelkästä leikistä. Kun kuulemma joka puolella mainostetaan näitä nettisenssipalveluja, niin hän halusi kokeilla, millaisia vastauksia voisi saada ja millaisia ihmisiä näissä palveluissa liikkuu. Katsoin vierestä, kun mies poisti ilmoituksen: hän oli saanut tukuittain vastauksia ja näkyi, että hän oli myös vastannut useisiin viesteihin, käynyt joidenkin kanssa pitkällistäkin kirjeenvaihtoa.
Olemme miehen kanssa olleet 5 vuotta kihloissa. Luulin, että olemme menossa naimisiin. Olen nyt itse valmis eroamaan tämän takia. Mies pitää minua hölmönä, kun haluan hylätä suhteemme näin "turhan" asian vuoksi. Hän haluaisi kuulemma ehdottomasti jatkaa eikä ole eroamassa.
Mitä ihmettä tästä pitäisi ajatella? Miksi mies tekee näin? Ymmärtäisin, jos hän olisi sanonut, että haluaa erota, mutta hän haluaisikin jatkaa suhdetta. Olen pettynyt ja sydänjuuriani myöten loukkaantunut. Ainoa selitys, mitä olen saanut, on se, että mies oli kuulemma vain "utelias". Raivostuttaa ja itkettää. Mitä teen?
Kommentit (43)
jos miehelläsi jokin ikä kriisi..ehkä vaa halunnu kokeilla,et vieläkö ois vientiä?? ite ettiny varattuna ystävää..ehkä tuhmaakin,mut ikinä mä en ainakaan pystys pettämään...! mitäs mieltä jos naisella mies ystäviä joita mies ei tiedä? itelleni käyny niin,ja nyt sit yh isinä...
on sua loukannut.
Tottakai eroaminen sattuu, mutta ei huonoon suhteeseen voi jäädä. Jos toinen ei edes ota vastuuta tekemisistään...
Sitä ei kannata yhtään miettiä, joutuuko olemaan yksin. Tottakai joutuu, koska ei uuteenkaan suhteeseen voi tosta noin vain rynnytä.
Ap jatkaa...
Olen nyt kertonut miehen teosta vanhemmilleni ja parhaille ystävilleni. Onneksi he tukevat minua!
Vanhempani ovat todella pettyneitä, he eivät halua enää edes vastata miehen puheluihin tai olla muutenkaan missään tekemisissä miehen kanssa. Kuitenkin isälläni ja miehellä ollut paljon yhteistä, ovat olleet aika hyviä kavereita tähän asti. Isästäni huomaa, että hän taitaa olla jopa vielä pettyneempi ja loukkaantuneempi kuin minä.
Ystävättäreni ovat jo alkaneet järjestellä minulle treffiseuraa miestensä vapaista kavereista lohdutukseksi. :) Ehken nyt ihan vielä ole siihen valmis, mutta n. kuukauden päästä...
Eihän tässä ole muuta ratkaisua kuin läjhteä suhteesta. Silti eilen illallakin, kun kävin vielä miehen viereen nukkumaan, alkoi itkettää. Miten sitä sopeutuu siihen, että kotona ei ketään ole odottamassa? Ja siihen, että ei ole ketään vuoteessa lämmittämässä?
Voihan mennä vuosikausia, ennenkuin löydän ketään. Jos löydän koskaan. Kaksi kaveriani on edellisten suhteidensa jälkeen ollut jo yli 5 vuotta sinkkuna. Hyviä miehiä ei vaan enää ole vapaana.
Lue Bruce Fisherin kirja Jälleenrakennus eron jälkeen (tms). Jospa sen luettuasi parantelisit vanhat haavat ennen uusiin suhteisiin lähtemistä...
Usko pois, erosta selviää kyllä! Aluksi voi tuntua tosi pahalta, mutta PYSY PÄÄTÖKSESSÄSI! Älä huoli tuota miestä takaisin!
Hyviä miehiä tulee vastaan sitten, kun on sen aika. Älä hätäile tai murehdi asiaa ennakolta!
Koita jaksaa!